PV säästökuurille

Mitkähän asiat koet turhakkeiksi ilmavoimissa? Niissä kun ainoat PV:n valmiudessa olevat tahot. Suomalainen on moneen kertaan siitetty uudelleen ennen kuin reservi saadaan aseistettua, varustettua ja koulutettua taikaseinästä.
 
Hande kirjoitti:
Niin se taitaa olla, että tulevaisuudessa meillä on alueellisia tst-osastoja vaihtelevin kevyin ajoneuvoin ja kärkenä yksi mekanisoitu prikaati. Tuo olisi kahden miljardin rahoituksella vielä mahdollista.
Totta, Karjalan Prikaatia kehitetään keihäänkärkenä, tästä ei liene epäselvyyttä. Muut taustalla onkin sekalaista seurakuntaa.
 
Hande kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
Veikkaisin että monia valtion ja kuntien lakisääteisiä tehtäviä voisi karsia turhina ja näin vähentää menoja

Tuolla polulla voisi edetä ainoastaan kaikki olevat rakenteet purkamalla. Kaikille kenkää siis ja puhtaalta pöydältä liikkeelle. Väkimäärä vähenisi hyvinkin puolella.

Nykymallissa tarvitaan kuusi byrokraattia, jotta seitsemäs saa annettua vanhainkodissa mummolle soppaa. Jos väkeä lähdetään karsimaan organisaation omin toimenpitein, niin arvatkaa kuka noista seitsemästä saa ensimmäisenä lähdöt?

Olin aikoinani Ylellä hommissa. Kun säästöt alkoivat niin pihalle lähti ammattitaitoiset tekijät ja jäljelle jäi "sisältöä tekevä johto".

Sen jälkeen tippui katsojaluvut
 
commando kirjoitti:
Mitkähän asiat koet turhakkeiksi ilmavoimissa? Niissä kun ainoat PV:n valmiudessa olevat tahot. Suomalainen on moneen kertaan siitetty uudelleen ennen kuin reservi saadaan aseistettua, varustettua ja koulutettua taikaseinästä.

Koen tarpeelliseksi rauhanaikana ilmatilan valvonnan ja sodanaikana maavoimien suojaamisen ja tukemisen.

Kaikki muu, mukaan luettuna kaukovaikutus, yhteyskonetoiminta ja yhteislennot muiden maiden ilmavoimien kanssa karsitaan.

Sitten lasketaan paljoko henkilöstöä ja lentotunteja tarvitaan tuon tehtävän toteuttamiseen ja pannaan leikkuri heilumaan miehissä.
 
Tvälups kirjoitti:
Traktoriprikaatien uusi tuleminen! Fantastista! Me tienataan tällä!

Mikä vika traktoriprikaateissa on?

Ei tähänkään asti ole ollut panssaroitua kalustoa kuin pienelle osalle joukoista, helikoptereista puhumattakaan. Paremman liikkuvuuden traktorit antavat kuin siviileiltä pakko-otetut (maantie)kuorma-autot.

Se toki on myönnettävä, etteivät traktorit ole mediaseksikkäitä sotakoneita, eikä niitä tulla esittelemään ulkomaisille valtuuskunnille, eikä lähettämään vierailla mantereilla tapahtuviin sotaretkiin. Suomalaiselle korpisoturille traktori on kuitenkin kohtuullisen hyvä kulkupeli, kunhan miehet ovat taistelutahtoisia ja muu varustus on kunnossa.
 
Creidiki kirjoitti:
leikataan KV-hörhöily pois tai ainakin rahoitetaan se muualta kuin puolustusbudjetista.
Mielestäni KV-toiminta olisi parempi rahoittaa esimerkiksi niistä rahoista mitä Suomi käyttää kehitysapuun. Toki tällöin jos kehitysavusta leikattaisiin niin leikattaisiin KV-toiminnasta.
 
Skärdis: Traktoreita tarvitaan lähinnä kaluston siirtämiseen niistä kuorma-autoista korvempaan, miksei tähän riitä ottokalusto traktoreiden osalta?

Tetra: Ei onnistu koska silloin ei pystyttäisi ylläpitämään köyhyyttä.
 
commando kirjoitti:
Skärdis: Traktoreita tarvitaan lähinnä kaluston siirtämiseen niistä kuorma-autoista korvempaan, miksei tähän riitä ottokalusto traktoreiden osalta?

Valmarit pitää saada liikkeelle ilman ottokaluston haalimista. Ottokaluston varassa jäisi valmiusprikaatien valmius kovin matalaksi.
 
Eikös mönkijät, ja talvella moottorikelkat ole erinomainen ja suht halpa ratkaisu liikkuvuuden suhteen?

Nuohan on nousemassa entistä suurempaan rooliin, erityisesti hajautetun taistelun joukoissa.
 
skärdis kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Traktoriprikaatien uusi tuleminen! Fantastista! Me tienataan tällä!

Mikä vika traktoriprikaateissa on?

Ei tähänkään asti ole ollut panssaroitua kalustoa kuin pienelle osalle joukoista, helikoptereista puhumattakaan. Paremman liikkuvuuden traktorit antavat kuin siviileiltä pakko-otetut (maantie)kuorma-autot.

Se toki on myönnettävä, etteivät traktorit ole mediaseksikkäitä sotakoneita, eikä niitä tulla esittelemään ulkomaisille valtuuskunnille, eikä lähettämään vierailla mantereilla tapahtuviin sotaretkiin. Suomalaiselle korpisoturille traktori on kuitenkin kohtuullisen hyvä kulkupeli, kunhan miehet ovat taistelutahtoisia ja muu varustus on kunnossa.

Ei mitään vikaa. Hirviprikaatit ovat olleet ja ovat edelleenkin the juttu.
Ivallinen piikkini on suunnattu m/Katainen hehkuttamolle, jonka hallitusvastuun aikana "läskiä karsitaan, että lihakset näkyy paremmin" = maavoimien uudistaminen on pelkkää silmänlumetta ja sen nämä jatkuvat leikkaukset osoittavat.
 
JOKO kirjoitti:
commando kirjoitti:
Skärdis: Traktoreita tarvitaan lähinnä kaluston siirtämiseen niistä kuorma-autoista korvempaan, miksei tähän riitä ottokalusto traktoreiden osalta?

Valmarit pitää saada liikkeelle ilman ottokaluston haalimista. Ottokaluston varassa jäisi valmiusprikaatien valmius kovin matalaksi.

Jos valmiusprikaatit ovat yhtään edes nimensä veroisia, niin miksi nekin tarvitsisivat traktoreita tehtäviinsä? Niinpä.
 
Olen kuvitellut valmareiden huollon nojaavan osin traktoreihin.
 
Itse näkisin että huollon täytyy pysyä pää joukon mukana tai vastaavasti pääjoukon liikkua huollon tahtiin... Tästä päästää siihen vanhaan kunnon sanontaan että joukko on vain niin tehokas kuin sen heikoin lenkki.

Ei sillä että kun puolustus sotaa pelataan niin toki se on helpompaa jos mennään vanhan kaavan mukaan että joukot puolustavat staattisesti aluetta hampaat irvessä.

Traktori sinällänsä on suomalaiseen maastoon ihan soiva peli että hyvä että hankkivat niitä.
 
Raveni kirjoitti:

Maastoautoja ja mönkkäreitä saa autoliikkestä sekä vastaavista ja kesällä marjoja, sieniä, jäniksiä, hirviä yms. metsästä. Pienviljelysmaitakin on, kunhan niitä ei rohmuta kuin omiin päivän parin tarpeisiin ja muu sissimuonituksella :gasmask:

Eiköhän näiden omistajilta sen verran löydy isänmaallisuutta tarpeen niin vaatiessa.:angel:
 
Traktoreita hankitaan gamoon 100 kpl. Se on hitu kissan viiksessä, jos aletaan joukkoja ylöskutsua, traktoreita tarvitaan heti tuhansia. Enkä usko, että traktoritarvetta on pohdittu sitä kautta, että mahtaako kuka luovuttaa pelinsä sotavaltiolle, poikkeuslait antavat eväät OTTAA kaikki ne vehkeet, joita puolustus katsoo tarvitsevansa. Laki on hyvin yksioikoinen. Ja niin sen pitää puolustustilanteessa ollakin.

Traktori on aliarvostettu peli, se on hiton huonosti sotaisan näköinen, mutta nykyaikainen traktori on oikeasti loihakka peli kuljettamaan niin tavaraa kuin sotilaitakin. Vetokykyä riittää tämän päivän maataloustraktorissa enemmän kuin tarpeeksi, kulkevat kohtuullisella löpöllä, varustettu yleensä etukuormaajalla jo järkijään, siihen on helppo sovittaa trukkipuikot paikoilleen, varaosahuolto ja korjausorganisaatiot ovat olemassa jo nyt, eikä varautuminen siinä mielessä maksa sotavaltiolle latiakaan......traktorikuljetuksen sotakestävyys on miinus.....ja tietty sen kehno mediaseksikkyys.
 
baikal kirjoitti:
.....ja tietty sen kehno mediaseksikkyys.

No sitähän varten meillä on ne muutamat KarPr:n CV 9030:t.... Niitähän voidaan paraateissa kierrättää, kuten aikoinaan Rommel esitteli paraatissa panssareitaan saapuessaan Tunisiaan pelastamaan spagettikansan sotilaskunniaa!
 
baikal kirjoitti:
Traktoreita hankitaan gamoon 100 kpl. Se on hitu kissan viiksessä, jos aletaan joukkoja ylöskutsua, traktoreita tarvitaan heti tuhansia. Enkä usko, että traktoritarvetta on pohdittu sitä kautta, että mahtaako kuka luovuttaa pelinsä sotavaltiolle, poikkeuslait antavat eväät OTTAA kaikki ne vehkeet, joita puolustus katsoo tarvitsevansa. Laki on hyvin yksioikoinen. Ja niin sen pitää puolustustilanteessa ollakin.

Traktori on aliarvostettu peli, se on hiton huonosti sotaisan näköinen, mutta nykyaikainen traktori on oikeasti loihakka peli kuljettamaan niin tavaraa kuin sotilaitakin. Vetokykyä riittää tämän päivän maataloustraktorissa enemmän kuin tarpeeksi, kulkevat kohtuullisella löpöllä, varustettu yleensä etukuormaajalla jo järkijään, siihen on helppo sovittaa trukkipuikot paikoilleen, varaosahuolto ja korjausorganisaatiot ovat olemassa jo nyt, eikä varautuminen siinä mielessä maksa sotavaltiolle latiakaan......traktorikuljetuksen sotakestävyys on miinus.....ja tietty sen kehno mediaseksikkyys.

Hyvinkin pitkälle näin. Sotakestävyyteen pitäisi kiinnittää huomiota naamioinnin kautta. Tällä tarkoitan sitä että vihu ei tiedä missä olet.
 
larrythorn kirjoitti:
Maastoautoja ja mönkkäreitä saa autoliikkestä sekä vastaavista ja kesällä marjoja, sieniä, jäniksiä, hirviä yms. metsästä. Pienviljelysmaitakin on, kunhan niitä ei rohmuta kuin omiin päivän parin tarpeisiin ja muu sissimuonituksella :gasmask:

Eiköhän näiden omistajilta sen verran löydy isänmaallisuutta tarpeen niin vaatiessa.:angel:

Haha :D Kun Venäjän panssaridivisioona vyöryy rajan yli niin Karjalan prikaati rupee poimimaan marjoja metsästä :lanssi:
 
Luin mielenkiinnolla läpi koko ketjun ja jouduin jälleen kerran pettymään. Jos Suomeen hyökätään alkaa toiminta strategisin iskuin ja täkeimpiin sotilas- ja siviilikohteisiin sekä sähkön jakeluun ja kansalliseen viestiverkkoon. Mahdolliset pommitukset ja maahanlaskut kohdistuvat ensisijassa kaupunkeihin, joista vallataan strategiset kohteet. Laajamittainen maahyökkäys on se viimeinen vaihtoehto ja todennäköisesti turha koska neuvottelut antautumisen ehdoista on käynnistetty jo huomattavasti aiemmin.

Tämä siis, jos olemme yksin. Liittoutuneena tilanne muuttuu täysin ja myös maajoukoille saattaa tulla käyttöä.
 
larrythorn kirjoitti:
Hyvinkin pitkälle näin. Sotakestävyyteen pitäisi kiinnittää huomiota naamioinnin kautta. Tällä tarkoitan sitä että vihu ei tiedä missä olet.

Traktori vaan on ilman koppiakin aika korkea vempain ja siten jokseenkin altis sirpaleille. Ei sillä, että keksisin noille mitään korvaajaa.
 
Back
Top