PV:ssa tapahtuneita onnettomuuksia ja läheltä piti-tilanteita

Mutta lukot ei kyllä räjähtele
No lukko on pala metallia joo, mutta jotainhan sieltä on täytynyt levitä ja tulla silmille. Sitä nyt lähinnä hain takaa.
 
Kun veljeni oli muinoin suorittamassa palvelustaan sattui taisteluammunnoissa niin että kovan apilaksen ammuttuaan otti rk:n kuopan reunalta tarkoituksenaan eliminoida jalkautuva vihollinen. Apilaksen paineaalto oli ilmeisesti puhaltanut isänmaata rk:n piippuun ja ekalla laukauksella ilmassa oli sulaa metallia. Onni onnettomuudessa, naama ja silmät säästyivät mutta ase meni käyttökelvottomaksi. Kouluttajilla oli kova huoli että tästä ei sitten kerrota kotona.
 
Henkilökuntaan kuulunut kuollut Rovajärvellä räjähdeonnettomuudessa rakentaessaan tulenkuvauskenttää.

  • Tykkää
Reactions: PSS
Pirkkalassa lopetettiin 90-luvulla Lennoston Sergein apuaseammunnat, kun lähialueen maajussin pihasta löytyi (PV:n) luoti.
 
Samalla havaittiin, että matkaa ampumapaikalta maatilalle oli noin neljä kilometriä. Luodin todettiin osuneen ensin ammuntojen taustavalliin ja ottaneen siitä valtavan pitkän kimmokkeen.

Snellmannin mukaan kimmokkeen etäisyys maalista ylitti ilmatorjuntakonekiväärin ammuksille säädetyn varomääräyksen.

Miten kimmoke voi päätyä varoalueen ulkopuolella :unsure: Ilmeisesti kimmoke on ollut erittäin puhdas/kevyt, eikä liiemmin sotkemut luodin ballistiikkaa.

Snellman kertoo, että kyseisissä ammunnoissa noudatettiin normaaleja varomääräyksiä ja johtosääntöä. Tämän takia mitään ammuntaan liittyviä rikkeitä ei epäillä tapahtuneen. Myös poliisi totesi, ettei asiassa epäillä rikosta, eikä aloittanut tämän takia tutkintaa.

Mitä luulette, että jos metsästysreissulla päätyisi harhaluoti jonkun maajussin pihaan, että selviäisikö metsästäjä selityksellä, että onpas ollut pitkä kimmoke. Suurta varovaisuutta noudattaen tässä ammuttiin, ei olisi ikinä uskonut kimmokkeen lentävän kahden kilometrin päähän.
 
  • Tykkää
Reactions: ER
Miten kimmoke voi päätyä varoalueen ulkopuolella :unsure: Ilmeisesti kimmoke on ollut erittäin puhdas/kevyt, eikä liiemmin sotkemut luodin ballistiikkaa.

Mitä luulette, että jos metsästysreissulla päätyisi harhaluoti jonkun maajussin pihaan, että selviäisikö metsästäjä selityksellä, että onpas ollut pitkä kimmoke. Suurta varovaisuutta noudattaen tässä ammuttiin, ei olisi ikinä uskonut kimmokkeen lentävän kahden kilometrin päähän.
Todennäköisesti maali on ollut taustavallia vasten, jolloin vaara-alue myös päättyy valliin. Valli ei estä ampujaa esim ampumasta vallin yli tai laelle vaan on aseenvalvojan tehtävä varmistusta, että ase on suunnattu oikein.
Mikäli muistan yhtään oikein niin 12,7 itkk VAPI (vaara-alueen pituus) on 7 km luokkaa.
Taisteluammunnoissa kun piirretään vaara-alue taulukosta katsotun matkan VAPI mukaisesti.

Tuosta kuvasta sitten onkin helppo nähdä yksittäisen asetyypin vaara-alue. :) No se on varmaan omalla erillisellä lapulla, tuohon on vain yhdistetty kaikki.
 
Tuosta kuvasta sitten onkin helppo nähdä yksittäisen asetyypin vaara-alue. :) No se on varmaan omalla erillisellä lapulla, tuohon on vain yhdistetty kaikki.
Suppilon aukemakohdalla on maalitaso ja siitä on piirretty kimmokulman mukaisesti aukeava kulma.
Suppilon pohjalla on suunniteltu ampumatasa. Suppilon putki on pitkä mikäli tasoja on useita peräkkäin ja yläpää aukeaa ensimmäiseltä maalitasalta viimeiseen asti.

Ennen nuo kaikki piirrettiin käsin yleistasomittarin kanssa, nykyään on tietokoneohjelma millä tuon kaiken saa nopeammin valmiiksi.

Osa tuossa kuvassa on Krh-ammuntojen kokonaisvara-alueita.
 
Sit jos ei ollut vanhaa tai sapluunoita mistä kopioida, olihan homma piirrellä. Tai saat piirettyä eri RK ammunnat jonnekin ampuma-alueelle ja olet onnellinen, niin tuleekin ilmoitus. Ettei muuten sit olekaan alsseja kuin murto-osa mitä piti olla..... huoh.
 
Sitten pitää käyttää kimpoamattoman maan 0.7 kerrointa niin mahtuu 😉 vai oliko suure joku muu 🤔
 
Varusmies saanut ampumavamman päähän. Omasta aseesta ampumaradalla, koska ei muita osallisia? Oletetaan onnettomuudeksi.

Erikoiselta kuulostava lähtökohta. Syyllä sen enempää spekuloimatta, surullinen tapahtuma yhtä kaikki.

Varusmies sai ampumavamman päähänsä Kainuun prikaatissa – ”todella harvinainen tilanne”​

Onnettomuus sattui varhain torstaina.

Kainuun prikaatin ampumaradalla tapahtui torstaiaamuna noin kello 10 aikaan ampumaonnettomuus. Puolustusvoimat tiedottaa, että varusmies sai ampumavamman päähänsä.

Varusmiehelle annettiin paikan päällä ensiapua. Hänen kerrotaan nyt olevan jatkohoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Kriisitukea on tarjolla ensisijaisesti näille 30 hengelle, mutta myös koko varusmiehen yksikölle, kaikille varusmiehille ja henkilökunnalle, Hirvelä kertoo.

Hirvelän mukaan tilanteessa ei ole ollut osallisena muita henkilöitä. Hirvelä ei kuitenkaan kerro tarkalleen, miten onnettomuuteen johtanut tilanne on tapahtunut.

– Olettamana on, että kyseessä on onnettomuus.

Hirvelä ei myöskään kommentoi tarkemmin varusmiehen vammojen vakavuutta.

– Kyseessä on ikävä ja todella harvinainen tilanne, Hirvelä kertoo.

Varusmies saanut ampumavamman päähän. Omasta aseesta ampumaradalla, koska ei muita osallisia? Oletetaan onnettomuudeksi.

Erikoiselta kuulostava lähtökohta. Syyllä sen enempää spekuloimatta, surullinen tapahtuma yhtä kaikki.

Itse kyllä epäilisin ennemmin itsemurhan yritystä mutta odotellaan varmempia tietoja...
 
Back
Top