Ranskan presidentinvaali 2017

Kuka on Ranskan seuraava presidentti?

  • Benoît Hamon

    Ääniä: 0 0.0%
  • Jean-Luc Mélenchon

    Ääniä: 0 0.0%
  • Joku muu ehdokas

    Ääniä: 0 0.0%

  • Äänestäjiä yhteensä
    42
  • Äänestys suljettu .

simpauttaja

Alikersantti
Heippa,

Ranska on sanonut ei räikeälle populismille.

Rohkea äänestys ja hyvä päivä Euroopalle. Ranskassa vastakkain oli kaksi ehdokasta, jotka kumpikin perusti ohjelmansa muutokselle. Toinen haki muutosta eristäytymisestä ja oudoista kuvaelmista kahdesta valuutasta ja velkojen unohtamisesta. Toinen hakee muutosta yhteiskuntarakenteiden muutoksesta. Suomalaisessa näkökannasta kannattaa muistaa se, että Ranskassa on jo viides tasavalta menossa. Rakenteiden muuttamista saatetaan kokea kunnialliseksi saavutukseksi.

Euroopan on edelleen mahdollista tehdä muutosta hallitusti, eikä lisääntyvän sekasorron kautta. Joka tapauksessa Eurooppa ja EU tulee muuttumaan, se on selvä. Ja hyvä niin.

Populismin nousu USA:ssa, Ranskassa Hollannissa, Italiassa ajaa demokratian toiminnan pelisäännöt uusiksi. Presidentiksi tai muuhun vaikutusvaltaiseen rooliin nousee henkilöitä pääpuolueiden ja ammattipoliitikkojen ulkopuolelta. Se, miten kansanedustuslaitosten toimintakyky tässä uudessa ympäristössä säilyy ja miten niitä muutoksia pystytään hallitusti tekemään on todella tärkeä kysymys.

Odotan mielenkiinnolla, mikä on Venäjän seuraava siirto. Putin ei ole pystynyt omalla myyräntyöllään tuhoamaan EU:ta, NATO:a eikä Euroopan yhtenäisyyttä. Jonkinlainen Putinin voimapieru johonkin suuntaan on varmaankin tulossa.

Simpauttaja
 
Rannari

Greatest Leader
Käytännössä vaalit oli Le Pen vs kaikki muut. Ranska ei ole vielä tarpeeksi syvällä, että ihmiset uskaltaisi äänestää kunnon muutoksen puolesta.
Le Pen vastaan Chirac vuonna 2002 oli tuollainen äänestys. Nuorempi Le Pen pystyi sentään lisäämään kannatustaan yli 50%. Paljon enemmän olisi tietysti tarvittu. Tarvitaan paljon uskottavampi ehdokas ja sanoma/ohjelma ennen kuin homma kantaa voittoon saakka.
 
ajs178

Ylipäällikkö
Tämä oli minusta kiinnostava yksityiskohta.
Vaaliviranomaiset ovat kannustaneet mediaa olemaan julkaisematta hakkeroituja tietoja, sillä se saattaa olla lainvastaista.
Eli hakkerointiin on varauduttu, mutta toimiko tuo kielto? Sehän edellyttäisi melkoista kansallista yhteishenkeä medialta. Rintamasta lipeäjiä luulisi olevan paljon.

Seuraava kysymys, Suomen seuraavien vaalien alla hakkerointi nousee varmasti esille. Miten varaudutaan? Epäilen, että meillä media ei suostuisi olemaan herkuttelematta vaikka millä valetiedoilla.

http://yle.fi/uutiset/3-9599061
Olisihan se aika juttu, jos Tiitisen lista vuodettaisiin seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tosin nimet siellä ovat varmaankin Kreml-myönteisiä, joten ei varmaankaan vuodeta...
 
aj77

Respected Leader
Suomen vaalien hakkerointi tai hakkeroimattomuus ovat molemmat yhtä huolestuttavia asioita.
 
vessaharjamies

Luutnantti
Le Pen vastaan Chirac vuonna 2002 oli tuollainen äänestys. Nuorempi Le Pen pystyi sentään lisäämään kannatustaan yli 50%. Paljon enemmän olisi tietysti tarvittu. Tarvitaan paljon uskottavampi ehdokas ja sanoma/ohjelma ennen kuin homma kantaa voittoon saakka.
Pelikenttä ei ollut vielä muovautunut sellaiseksi, että Le Pen olisi voinut voittaa. Jos Macron joutuu samanlaiseen paitsioon kuin Hollande (ja Sarkozy sitä ennen) tarvittavia reformeja tuskin tullaan näkemään ja alamäki jatkuu taas seuraavat viisi vuotta. Pitäisin tätä jopa erittäin todennäköisenä, koska Macronilla ei ole puoluetta takanaan, joten mahdollisesta parlamenttivaalien hyvästä tuloksesta huolimatta joutunee tekemään paljon kompromisseja vanhojen puolueiden kanssa pelatessaan. Lisänä soppaa hämmentämässä lienee jatkossa myös FN, jolle voi tämän vaalituloksen perusteella ennustaa paikkamäärän voimakasta kasvua kansankokouksessa. Ranska on muutenkin sellainen maa, että saavutetuista eduista pidetään tiukasti kiinni joten muutosten tekeminen ei tule olemaan helppoa. Luultavasti kaikenlaisia mellakoita ja lakkoilua tullaan näkemään yllin kyllin, jos Macron yrittää ajaa yhtään liberaalimpia näkökantojaan käytännön tasolle.

Joka tapauksessa luulen, että Le Penin varsinainen tavoite on ollut jo pidemmän aikaa viiden vuoden päässä. Tässä olisi nyt aikaa järkeistää ohjelmaa ja miettiä toimivia ratkaisuja esim. euron ja EU:n suhteen. Jos seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan vastaavalla tavalla vaikeat kuin Hollanden kausi niin seuraavissa presidentinvaaleissa Le Pen tullee olemaan erittäin vahvoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Fencer

Eversti
Olisihan se aika juttu, jos Tiitisen lista vuodettaisiin seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tosin nimet siellä ovat varmaankin Kreml-myönteisiä, joten ei varmaankaan vuodeta...
Aina puhutaan, että se lista on SUPO:n kassakaapissa. En tiedä kuinka kirjaimellisesti säilytysmuotoa pitää tulkita: herkästi tulee mielikuva, että lista on yksi A4, eli että se ei olisi sähköisenä missään. Lista tulisi siis julkiseksi vain jos joku ottaisi siitä luvattoman kopion.
 
Jos ja jos. Ei voi tietää mikä lopulta vaikuttaa mitäkin. Voi myös olla että jos keulakuvana olisi ollut Marine Le Penin sijasta joku uskottavampi hahmo niin tulos olisi heti ollut toinen.

Kukaan ei toisaalta pysty Ranskassa toteuttamaan uudistuksia muuten kuin karmean väännön jälkeen. Siinä voivat lepenistitkin iskeä kirveensä kiveen vaikka joskus valtaan pääsisivätkin. Ei ole sanottu että heidänkään vaalivoittonsa muuttaisi yhtään mitään ja viiden vuoden päästä vaihdettaisiin taas vetäjää.

Kuka sitten voittaakin on selkeä vaalitulos aina hyvä asia. Vähentää jossittelua ihan olennaisesti. Voittajan kuuluu saada rehti mahdollisuus toteuttaa ajatuksiaan.
 
skärdis

Eiköhän ne tiedot löydy Kremlin arkistosta - ja luultavasti vielä enemmänkin nimiä.
 
yrjö

Ylipäällikkö
Olisihan se aika juttu, jos Tiitisen lista vuodettaisiin seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tosin nimet siellä ovat varmaankin Kreml-myönteisiä, joten ei varmaankaan vuodeta...
Lista voi olla sähköisenä siellä mistä se on Suomeen tullut ja/tai sen yhteistyö-organisaatioilla. Olisihan hauskaa, jos lista tulisi julkisuuteen esim. jonkun muun valtion tietovuodon kautta. Eihän kepulainen Tiitinen aktiivisesti politiikassa olevia kamujaan voinut käräyttää. Puolueen etu on pidettävä mielessä, miten sitä muuten voi pyyteettömästi ajaa maan parasta oppositiosta käsin jos vaalit menee plörinäksi mokoman listan takia?

Tuossa saattaisi olla yksi hyvä hypoteettinen syy, miksi kepu on niin kovassa palliruuvissa:cool: Kulkuset Kremlin teräsnyrkissä? Siinä sitä sitten geopoliitikot falsetissa selittää ystävän tekoja parhain päin ja rahapiirit komppaa sekä pumppaa fygyä Asian eteen.

Sanokaa mun sanoneen, mutta kepussa on mätää ja paljon. Mikään paljastus ei yllättäisi, en usko et maailmasta toista yhtä tekopyhää olentoa löytyy kuin monessa liemessä keitetty kepun vahanukke. No ehkä Vatikaanista voi löytyä, mutta tiukka on kisa.

Jos toi kepun korttitalo joskus sortuu ja kaikki paska lävähtää esiin ni en kyllä pysy nahoissani...
 
Fencer

Eversti
Eiköhän ne tiedot löydy Kremlin arkistosta - ja luultavasti vielä enemmänkin nimiä.
Juuri niin, kopioita on melko varmasti otettu tarkoitukseen jos toiseenkin. Eri asia on sitten mitä iloa siitä listasta on parin vuoden päästä, kun listalla olevat henkilöt eivät todennäköisesti ole enää poliittisesti aktiivisia.
 
Fremen

Respected Leader
Pelikenttä ei ollut vielä muovautunut sellaiseksi, että Le Pen olisi voinut voittaa. Jos Macron joutuu samanlaiseen paitsioon kuin Hollande (ja Sarkozy sitä ennen) tarvittavia reformeja tuskin tullaan näkemään ja alamäki jatkuu taas seuraavat viisi vuotta. Pitäisin tätä jopa erittäin todennäköisenä, koska Macronilla ei ole puoluetta takanaan, joten mahdollisesta parlamenttivaalien hyvästä tuloksesta huolimatta joutunee tekemään paljon kompromisseja vanhojen puolueiden kanssa pelatessaan. Lisänä soppaa hämmentämässä lienee jatkossa myös FN, jolle voi tämän vaalituloksen perusteella ennustaa paikkamäärän voimakasta kasvua kansankokouksessa. Ranska on muutenkin sellainen maa, että saavutetuista eduista pidetään tiukasti kiinni joten muutosten tekeminen ei tule olemaan helppoa. Luultavasti kaikenlaisia mellakoita ja lakkoilua tullaan näkemään yllin kyllin, jos Macron yrittää ajaa yhtään liberaalimpia näkökantojaan käytännön tasolle.

Joka tapauksessa luulen, että Le Penin varsinainen tavoite on ollut jo pidemmän aikaa viiden vuoden päässä. Tässä olisi nyt aikaa järkeistää ohjelmaa ja miettiä toimivia ratkaisuja esim. euron ja EU:n suhteen. Jos seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan vastaavalla tavalla vaikeat kuin Hollanden kausi niin seuraavissa presidentinvaaleissa Le Pen tullee olemaan erittäin vahvoilla.
Ranskassa pari vuotta fonctionnairena (virkamies) työskennelleenä voin todeta että olen 100% samaa mieltä tästä. Oli melko hajottava kokemus noi syndikaatit (ay-liitot) esim. meillä pistelakkolaiset tunkeutuivat toimistoon ja heittivät savu- valo -yms. pommeja ja soittivat torvia jotta työnteko estyisi kaikissa yksiköissä.
Lontoo oli helpotus Pariisin jälkeen, ja yksityinen sektori luojan kiitos :).
 
MeriTJ

Eversti
Mukava huomata että ranskalaisilla kuitenkin oli malttia vähän rauhallisempaan valintaan vaikka heillä ollut riittämiin polttoainetta vähän rajummallekin politiikalle. En tosin ollut itse ollenkaan varma että näin kävisi. Brexit saanut varovaiseksi.
 
vessaharjamies

Luutnantti
Jos ja jos. Ei voi tietää mikä lopulta vaikuttaa mitäkin. Voi myös olla että jos keulakuvana olisi ollut Marine Le Penin sijasta joku uskottavampi hahmo niin tulos olisi heti ollut toinen.

Kukaan ei toisaalta pysty Ranskassa toteuttamaan uudistuksia muuten kuin karmean väännön jälkeen. Siinä voivat lepenistitkin iskeä kirveensä kiveen vaikka joskus valtaan pääsisivätkin. Ei ole sanottu että heidänkään vaalivoittonsa muuttaisi yhtään mitään ja viiden vuoden päästä vaihdettaisiin taas vetäjää.

Kuka sitten voittaakin on selkeä vaalitulos aina hyvä asia. Vähentää jossittelua ihan olennaisesti. Voittajan kuuluu saada rehti mahdollisuus toteuttaa ajatuksiaan.
En nyt laittaisi tätä vaalituloksen "huonoutta" MLP:n piikkiin kuitenkaan. Saavutettu tulos on varsin hyvä ottaen huomioon minkälaiselta pohjalta tässä ponnistettiin. Ketä tahansa FN:n ehdokasta olisi joka tapauksessa vastustettu kiivaasti establishmentin ja median puolelta. Esiintymistä voi toki hioa, mutta ei MLP tässä suhteessa häviä villisti ilmaa huitovalle ja kiljuvalle Macronille pätkääkään. Se keskiviikon vaalikeskustelu ei oikein ollut tyypillistä MLP:tä; lienee saanut neuvonantajiltaan ohjeet esiintyä hyökkäävästi/trumpmaisesti ja se backfiretti jonkin verran. Tuskin toistaa samaa virhettä enää.

Lienee totta, että vielä vaikeampaa tästä jatkaminen olisi ollut presidenttinä Le Penille kuin se on Macronille. Muut puolueet olisivat luultavasti tehneet maan hallitsemisesta täysin mahdotonta.

Tämä selvin lukemin voitto on tosiaan hyvä asia, mutta tässä tapauksessa se ei ole koko totuus, koska merkittävä osa Macronin äänisaalista lienee tullut sellaisilta äänestäjiltä, jotka äänestivät tavallaan enemmän FN:ää vastustaakseen kuin Macronin tukemiseksi.
 
Honcho

SMLNKO M/83
Ihan hyvä tulos, Macron on puheidensa perusteella vaikuttanut järkimieheltä joka voisi jopa uudistaa maan takapajuista talouselämää. Ehkäpä myös ottaa huomioon niitä Le Peniä äänestäneen 35%:n huolia siltä osin kuin niissä on järkeä.

Nyt on sitten kaverilla näytön paikka. He talked the talk. But does he walk the walk?
 
vessaharjamies

Luutnantti
I hope so! Olen positiivisesti yllättynyt etteivät Mistralitkaan tainneet välikädenkään kautta päätyä Venäjälle vieläkään.
Ei kannata vielä iloita kovin äänekkäästi asekauppojen jäätymisestä Venäjän kanssa. Macron on kuitenkin liikemies joten on on täysin mahdollista, että businesta tullaan näkemään Venäjän kanssa hänenkin kaudellaan. Saksalla on kaasuputkensa ja muut liiketoimensa Venäjän kanssa ja Ranska varmasti haluaa myös osansa.
 
Fremen

Respected Leader
Ihan hyvä tulos, Macron on puheidensa perusteella vaikuttanut järkimieheltä joka voisi jopa uudistaa maan takapajuista talouselämää. Ehkäpä myös ottaa huomioon niitä Le Peniä äänestäneen 35%:n huolia siltä osin kuin niissä on järkeä.

Nyt on sitten kaverilla näytön paikka. He talked the talk. But does he walk the walk?
Melkoinen outolintu tuo Macron sekä politiikassa että yksityiselämässään... ilmoitti 17-vuotiaana 24 vuotta vanhemmalle opettajalleen menevänsä hänen kanssaan naimisiin, ja vieläpä toteutti aikeensa.
Erikoista. Jopa Ranskassa missä "sydämen asioihin" ('affaires du coeur') suhtaudutaan jopa eurooppalaisittain melkomoisella suurpiirteisyydellä :).
 
Top