Vonka
Supreme Leader
Kertausharjoitusten vähentäminen on luonnollisesti osaksi rahakysymys, mutta osaksi 2000-luvulla tapahtunutta PV:n kehittämistä, joka alkoi Hägglundin ja jatkui Kaskealan aikana.
Persianlahden sota ja Irakin sota avasivat näkymän sotaan, jossa liikkuva operaatiokykyinen ja huipputekninen armeija, jonka pieniäkin soluja voidaan reaaliajassa monitoroida, kykenee nopeasti saartamaan stabiilin liikkumattoman armeijan ja tuhoamaan sen. Osaksi siitä saikin hyvää oppia. Lieveilmiönä uusi upseeripolvi ihastui actionelokuvien maailmaan ja helikoptereihin. Sotilas näyttää sotilaalta ja häntä ei voi sijoittaa ilman polvisuojia. Peltikypärämiehet ja hirviprikaatit sikseen.
Huomaamatta jäi, että aavikkosota käytiin motivoitumatonta ja defaitistista, etukäteen luovuttanutta joukkoa vastaan olosuhteissa, joissa havaitsemisetäisyys jo hiekan pinnalla voi olla 3-5 kilometriä.
Huomaamatta jäi, että eri alueilla taistellaan eri tavalla. Nato ei esimerkiksi tiennyt lainkaan, mitä olisi tehnyt, jos Slobodan Milosevic ei olisi taipunut infrastruktuurin murskaamisen jälkeen. Silloin joukkoja komentaneen Wesley Clark aavisteli, että maataistelu voisi päättyä katastrofiin ja myöhemmin totesi, että juuri niin olisi ollut asia. Serbit olivat onnistuneet harhautuksessaan täydellisesti: likimain kaikki raskaat aseet ja panssarit olivat säilyneet Naton pommitettua etupäässä valemaaleja. Kalliita laukauksia pahveihin.
Huomaamatta jäi, että Georgiassa Yhdysvallat ja Israel olivat kouluttaneet 50 000 sotilasta uudenaikaiseen taisteluun uudenaikaisin asein. Ja venäläinen rajadivisioona, osa kalustosta vielä talvimaalauksessa, veti heitä päihin, kärkijoukkoina Spetsnaz-pataljoonat Vostok ja Zapad, joiden miehistön keski-ikä on 35-40 vuotta ja jotka koostuivat suurelta osin maattomista viisitoista vuotta sotineista henkipattotsetseeneistä ja jotka liikkuivat osin kuorma-autoilla ja vanhoilla nuljuilla. Gruuseilla tuli kurat housuun. Osa äijistä on, miettikää vähän, HARMAAPARTAISIA.
Georgialaiset luottivat apuun, jota ei voi tulla ilman sitovaa sopimusta. Homma oli pelkkää kuhertelua, rauhankumppanuutta
No, meillä kuitenkin katsottiin, että puolustuksemme on susi, koska operaatiokyvyttömät hirviprikaatit tukeutuvat tavalla tai toisella fästninkiin, joka on helppo ohittaa ja tuhota erillistaistelussa. Niistä on päästävä. Erityisesti huoletti reserviläisten kunto. Jostain syystä kaveri ei heti konttoripöydän takaa reväistynä olekaan kaksi vuotta Fort Benningissä höykytetyn tasolla! Ei sijoiteta!
Samanlaista ajattelua on ollut muillakin kuin näillä modernin maailman Lammioilla, on ollut ennenkin. Öhquist olisi halunnut sotia talvisodassa pelkillä suojajoukoilla, koska kenttäarmeija oli ulkona sotilaallisesta kehityksestä jo silloin. Jos näin olisi toimittu, pelaisimme flipperiä kopeekoilla. Lapin saksalaiset puistelivat päätään kesällä 1941 nähdessään JR 12:n reserviläiset tumpuloimassa ja kompuroimassa "varusteineen". Myöhemmin jänkäjääkärit pelastivat samojen blizkrieg-sturmjoukkojen kusevat operaatiot puhumattakaan siitä, että näiden lyhyenläntien harmaiden pussihousujen eteen ensimmäisenä pysähtyi Neuvostoliiton suurhyökkäys Ihantalassa 1944.
50 000 miehen kertauskoulutus maksaa 200-300 kansainvälisissä tehtävissä palvelevan verran.
Työ opettaa tekijäänsä. Tottumus syntyy, kunto kasvaa, voipaketti sulaa. Mutta harva nyt jaksaa hikoilla ilman syytä. Ehkä lahjattomat, kuten höntsäurheilussa sanotaan.
Lisäksi pitää tietää, mihin sotaan varautuu. Globaalissa kriisissä suurin sotlasmahti Yhdysvallat kykenisi irroittamaan ensirivin taistelujoukkoja jokseenkin tarkalleen kahteen tosikohteeseen. Siitä eteenpäin pitää rakentaa uutta kaaderia turvautumalla kutsuntoihin ja joukkojen kouluttamiseen. Vaikka maalla on biljoonavelat, maailmanpoliisin rooli on niin kallista hommaa, ettei voi pitää yllä mitään maailmansotavalmiutta.
Samasta syystä Suomessa ei voi pitää reservissä ammattisotilaan tasoa. Mutta reserviä ei saisi näivettää!
Sodan kuolemannaama sinänsä pelkistää haihattelut. Niin ammattisotilaan ylimielisyyden kuin reserviläisen mukavuudenhalun. Minusta pitäisi varautua paremmin - puolin ja toisin.
Aamuterveisin, Vonka
Persianlahden sota ja Irakin sota avasivat näkymän sotaan, jossa liikkuva operaatiokykyinen ja huipputekninen armeija, jonka pieniäkin soluja voidaan reaaliajassa monitoroida, kykenee nopeasti saartamaan stabiilin liikkumattoman armeijan ja tuhoamaan sen. Osaksi siitä saikin hyvää oppia. Lieveilmiönä uusi upseeripolvi ihastui actionelokuvien maailmaan ja helikoptereihin. Sotilas näyttää sotilaalta ja häntä ei voi sijoittaa ilman polvisuojia. Peltikypärämiehet ja hirviprikaatit sikseen.
Huomaamatta jäi, että aavikkosota käytiin motivoitumatonta ja defaitistista, etukäteen luovuttanutta joukkoa vastaan olosuhteissa, joissa havaitsemisetäisyys jo hiekan pinnalla voi olla 3-5 kilometriä.
Huomaamatta jäi, että eri alueilla taistellaan eri tavalla. Nato ei esimerkiksi tiennyt lainkaan, mitä olisi tehnyt, jos Slobodan Milosevic ei olisi taipunut infrastruktuurin murskaamisen jälkeen. Silloin joukkoja komentaneen Wesley Clark aavisteli, että maataistelu voisi päättyä katastrofiin ja myöhemmin totesi, että juuri niin olisi ollut asia. Serbit olivat onnistuneet harhautuksessaan täydellisesti: likimain kaikki raskaat aseet ja panssarit olivat säilyneet Naton pommitettua etupäässä valemaaleja. Kalliita laukauksia pahveihin.
Huomaamatta jäi, että Georgiassa Yhdysvallat ja Israel olivat kouluttaneet 50 000 sotilasta uudenaikaiseen taisteluun uudenaikaisin asein. Ja venäläinen rajadivisioona, osa kalustosta vielä talvimaalauksessa, veti heitä päihin, kärkijoukkoina Spetsnaz-pataljoonat Vostok ja Zapad, joiden miehistön keski-ikä on 35-40 vuotta ja jotka koostuivat suurelta osin maattomista viisitoista vuotta sotineista henkipattotsetseeneistä ja jotka liikkuivat osin kuorma-autoilla ja vanhoilla nuljuilla. Gruuseilla tuli kurat housuun. Osa äijistä on, miettikää vähän, HARMAAPARTAISIA.
Georgialaiset luottivat apuun, jota ei voi tulla ilman sitovaa sopimusta. Homma oli pelkkää kuhertelua, rauhankumppanuutta
No, meillä kuitenkin katsottiin, että puolustuksemme on susi, koska operaatiokyvyttömät hirviprikaatit tukeutuvat tavalla tai toisella fästninkiin, joka on helppo ohittaa ja tuhota erillistaistelussa. Niistä on päästävä. Erityisesti huoletti reserviläisten kunto. Jostain syystä kaveri ei heti konttoripöydän takaa reväistynä olekaan kaksi vuotta Fort Benningissä höykytetyn tasolla! Ei sijoiteta!
Samanlaista ajattelua on ollut muillakin kuin näillä modernin maailman Lammioilla, on ollut ennenkin. Öhquist olisi halunnut sotia talvisodassa pelkillä suojajoukoilla, koska kenttäarmeija oli ulkona sotilaallisesta kehityksestä jo silloin. Jos näin olisi toimittu, pelaisimme flipperiä kopeekoilla. Lapin saksalaiset puistelivat päätään kesällä 1941 nähdessään JR 12:n reserviläiset tumpuloimassa ja kompuroimassa "varusteineen". Myöhemmin jänkäjääkärit pelastivat samojen blizkrieg-sturmjoukkojen kusevat operaatiot puhumattakaan siitä, että näiden lyhyenläntien harmaiden pussihousujen eteen ensimmäisenä pysähtyi Neuvostoliiton suurhyökkäys Ihantalassa 1944.
50 000 miehen kertauskoulutus maksaa 200-300 kansainvälisissä tehtävissä palvelevan verran.
Työ opettaa tekijäänsä. Tottumus syntyy, kunto kasvaa, voipaketti sulaa. Mutta harva nyt jaksaa hikoilla ilman syytä. Ehkä lahjattomat, kuten höntsäurheilussa sanotaan.
Lisäksi pitää tietää, mihin sotaan varautuu. Globaalissa kriisissä suurin sotlasmahti Yhdysvallat kykenisi irroittamaan ensirivin taistelujoukkoja jokseenkin tarkalleen kahteen tosikohteeseen. Siitä eteenpäin pitää rakentaa uutta kaaderia turvautumalla kutsuntoihin ja joukkojen kouluttamiseen. Vaikka maalla on biljoonavelat, maailmanpoliisin rooli on niin kallista hommaa, ettei voi pitää yllä mitään maailmansotavalmiutta.
Samasta syystä Suomessa ei voi pitää reservissä ammattisotilaan tasoa. Mutta reserviä ei saisi näivettää!
Sodan kuolemannaama sinänsä pelkistää haihattelut. Niin ammattisotilaan ylimielisyyden kuin reserviläisen mukavuudenhalun. Minusta pitäisi varautua paremmin - puolin ja toisin.
Aamuterveisin, Vonka
