Reservi kunniaan - ja kunto kasvuun

Vonka

Supreme Leader
Kertausharjoitusten vähentäminen on luonnollisesti osaksi rahakysymys, mutta osaksi 2000-luvulla tapahtunutta PV:n kehittämistä, joka alkoi Hägglundin ja jatkui Kaskealan aikana.

Persianlahden sota ja Irakin sota avasivat näkymän sotaan, jossa liikkuva operaatiokykyinen ja huipputekninen armeija, jonka pieniäkin soluja voidaan reaaliajassa monitoroida, kykenee nopeasti saartamaan stabiilin liikkumattoman armeijan ja tuhoamaan sen. Osaksi siitä saikin hyvää oppia. Lieveilmiönä uusi upseeripolvi ihastui actionelokuvien maailmaan ja helikoptereihin. Sotilas näyttää sotilaalta ja häntä ei voi sijoittaa ilman polvisuojia. Peltikypärämiehet ja hirviprikaatit sikseen.

Huomaamatta jäi, että aavikkosota käytiin motivoitumatonta ja defaitistista, etukäteen luovuttanutta joukkoa vastaan olosuhteissa, joissa havaitsemisetäisyys jo hiekan pinnalla voi olla 3-5 kilometriä.

Huomaamatta jäi, että eri alueilla taistellaan eri tavalla. Nato ei esimerkiksi tiennyt lainkaan, mitä olisi tehnyt, jos Slobodan Milosevic ei olisi taipunut infrastruktuurin murskaamisen jälkeen. Silloin joukkoja komentaneen Wesley Clark aavisteli, että maataistelu voisi päättyä katastrofiin ja myöhemmin totesi, että juuri niin olisi ollut asia. Serbit olivat onnistuneet harhautuksessaan täydellisesti: likimain kaikki raskaat aseet ja panssarit olivat säilyneet Naton pommitettua etupäässä valemaaleja. Kalliita laukauksia pahveihin.

Huomaamatta jäi, että Georgiassa Yhdysvallat ja Israel olivat kouluttaneet 50 000 sotilasta uudenaikaiseen taisteluun uudenaikaisin asein. Ja venäläinen rajadivisioona, osa kalustosta vielä talvimaalauksessa, veti heitä päihin, kärkijoukkoina Spetsnaz-pataljoonat Vostok ja Zapad, joiden miehistön keski-ikä on 35-40 vuotta ja jotka koostuivat suurelta osin maattomista viisitoista vuotta sotineista henkipattotsetseeneistä ja jotka liikkuivat osin kuorma-autoilla ja vanhoilla nuljuilla. Gruuseilla tuli kurat housuun. Osa äijistä on, miettikää vähän, HARMAAPARTAISIA.

Georgialaiset luottivat apuun, jota ei voi tulla ilman sitovaa sopimusta. Homma oli pelkkää kuhertelua, rauhankumppanuutta :)

No, meillä kuitenkin katsottiin, että puolustuksemme on susi, koska operaatiokyvyttömät hirviprikaatit tukeutuvat tavalla tai toisella fästninkiin, joka on helppo ohittaa ja tuhota erillistaistelussa. Niistä on päästävä. Erityisesti huoletti reserviläisten kunto. Jostain syystä kaveri ei heti konttoripöydän takaa reväistynä olekaan kaksi vuotta Fort Benningissä höykytetyn tasolla! Ei sijoiteta!

Samanlaista ajattelua on ollut muillakin kuin näillä modernin maailman Lammioilla, on ollut ennenkin. Öhquist olisi halunnut sotia talvisodassa pelkillä suojajoukoilla, koska kenttäarmeija oli ulkona sotilaallisesta kehityksestä jo silloin. Jos näin olisi toimittu, pelaisimme flipperiä kopeekoilla. Lapin saksalaiset puistelivat päätään kesällä 1941 nähdessään JR 12:n reserviläiset tumpuloimassa ja kompuroimassa "varusteineen". Myöhemmin jänkäjääkärit pelastivat samojen blizkrieg-sturmjoukkojen kusevat operaatiot puhumattakaan siitä, että näiden lyhyenläntien harmaiden pussihousujen eteen ensimmäisenä pysähtyi Neuvostoliiton suurhyökkäys Ihantalassa 1944.

50 000 miehen kertauskoulutus maksaa 200-300 kansainvälisissä tehtävissä palvelevan verran.

Työ opettaa tekijäänsä. Tottumus syntyy, kunto kasvaa, voipaketti sulaa. Mutta harva nyt jaksaa hikoilla ilman syytä. Ehkä lahjattomat, kuten höntsäurheilussa sanotaan.

Lisäksi pitää tietää, mihin sotaan varautuu. Globaalissa kriisissä suurin sotlasmahti Yhdysvallat kykenisi irroittamaan ensirivin taistelujoukkoja jokseenkin tarkalleen kahteen tosikohteeseen. Siitä eteenpäin pitää rakentaa uutta kaaderia turvautumalla kutsuntoihin ja joukkojen kouluttamiseen. Vaikka maalla on biljoonavelat, maailmanpoliisin rooli on niin kallista hommaa, ettei voi pitää yllä mitään maailmansotavalmiutta.

Samasta syystä Suomessa ei voi pitää reservissä ammattisotilaan tasoa. Mutta reserviä ei saisi näivettää!

Sodan kuolemannaama sinänsä pelkistää haihattelut. Niin ammattisotilaan ylimielisyyden kuin reserviläisen mukavuudenhalun. Minusta pitäisi varautua paremmin - puolin ja toisin.

Aamuterveisin, Vonka
 
Noissa vertauksissa Georgiaan jää huomaamatta ettei georgialaisilla ollut ilmavoimia, samoin suomalaisten "torjuntavoitto" perustuu osittain saksalaisten lentoaseeseen. Kun yllätetään housut kintuissa täytyy olla nopeasti valmiudessa olevaa voimaa ja sellaisia ovat juuri ammattisotilaat ja modernit aseet. Reserviläisille ja varusmiehille ei niihin uhkiin vastata ja meillä ei reservillä ole mitään valmiutta kuin maakuntajoukoille ja heilläkin valmius perustuu siihen että osalla on omat varusteet (aseet, viestintäkalusto jne.). Mitään valmiuttahan maakuntajoukoillakaan ei ole se että maastopuku ja muut rytkyt on jaettu.
 
commando kirjoitti:
Noissa vertauksissa Georgiaan jää huomaamatta ettei georgialaisilla ollut ilmavoimia, samoin suomalaisten "torjuntavoitto" perustuu osittain saksalaisten lentoaseeseen. Kun yllätetään housut kintuissa täytyy olla nopeasti valmiudessa olevaa voimaa ja sellaisia ovat juuri ammattisotilaat ja modernit aseet. Reserviläisille ja varusmiehille ei niihin uhkiin vastata ja meillä ei reservillä ole mitään valmiutta kuin maakuntajoukoille ja heilläkin valmius perustuu siihen että osalla on omat varusteet (aseet, viestintäkalusto jne.). Mitään valmiuttahan maakuntajoukoillakaan ei ole se että maastopuku ja muut rytkyt on jaettu.

Tunnen hyvin ilmaherruuden merkityksen Georgian sodassa. Tarkasteltuani maatapahtumia voin sanoa, että huomioni ovat kestäviä vaikka siltä osinkin puntit olisivat olleet tasan. Samoin saksalaisten lentoaseen merkitys on suuri, mutta sinällään silti puhdas sivupolku siitä mitä (toki tarkoituksellisen provokatiivisesti) esitän.

Housut kintuissa yllätetty on ansainnut tappionsa. Meillä ei ole laadullisesti ja määrällisesti sellaista määrää sotilaita / moderneja aseita, että niillä pystyisi vastaamaan tänne eskaloituvan kriisin uhkaan. Emme niitä myöskään liittoutumattomana saa - ja mikäli kriisi olisi laaja, ei niitä oikein tänne nurkille välttämättä riittäisi.

Suurvalloilla on aina sekä suunnitelmat etä kyky valmiina. Eivät muuten olisi oman tehtävänsä tasalla.

Mikäli emme liittoudu, Suomen toivo esim. invaasion välttämiseksi on viisaassa politiikassa, tiedustelutiedossa ja valmiuden kohottamisessa mahdollisesti muuttuvassa maailmantilanteessa sekä riittävän vahvassa koko kansan ponnistuksiin nojaavassa tahtotilassa, toimintakykysisessä koulutetussa ja kertautetussa asevelvollisuusarmeijassa, jossa on luja rauhanaikanakin valmiudessa oleva kärki. Rakenteita voi purkaa nopeasti mutta rakentaminen kestää kauan. Ruotsi alkoi hädissään rakentaa linjetjänstin romuttamaa armeijaansa sodan syttyessä. Purettu valmius oli arvioiden mukaan palautunut 1948, ja heillä oili kiire ja rahaa.

Pieni valmiusjoukko palaa nopeasti.
 
Vonka kirjoitti:
commando kirjoitti:
Noissa vertauksissa Georgiaan jää huomaamatta ettei georgialaisilla ollut ilmavoimia, samoin suomalaisten "torjuntavoitto" perustuu osittain saksalaisten lentoaseeseen. Kun yllätetään housut kintuissa täytyy olla nopeasti valmiudessa olevaa voimaa ja sellaisia ovat juuri ammattisotilaat ja modernit aseet. Reserviläisille ja varusmiehille ei niihin uhkiin vastata ja meillä ei reservillä ole mitään valmiutta kuin maakuntajoukoille ja heilläkin valmius perustuu siihen että osalla on omat varusteet (aseet, viestintäkalusto jne.). Mitään valmiuttahan maakuntajoukoillakaan ei ole se että maastopuku ja muut rytkyt on jaettu.

Tunnen hyvin ilmaherruuden merkityksen Georgian sodassa. Tarkasteltuani maatapahtumia voin sanoa, että huomioni ovat kestäviä vaikka siltä osinkin puntit olisivat olleet tasan. Samoin saksalaisten lentoaseen merkitys on suuri, mutta sinällään silti puhdas sivupolku siitä mitä (toki tarkoituksellisen provokatiivisesti) esitän.

Housut kintuissa yllätetty on ansainnut tappionsa. Meillä ei ole laadullisesti ja määrällisesti sellaista määrää sotilaita / moderneja aseita, että niillä pystyisi vastaamaan tänne eskaloituvan kriisin uhkaan. Emme niitä myöskään liittoutumattomana saa - ja mikäli kriisi olisi laaja, ei niitä oikein tänne nurkille välttämättä riittäisi.

Suurvalloilla on aina sekä suunnitelmat etä kyky valmiina. Eivät muuten olisi oman tehtävänsä tasalla.

Mikäli emme liittoudu, Suomen toivo esim. invaasion välttämiseksi on viisaassa politiikassa, tiedustelutiedossa ja valmiuden kohottamisessa mahdollisesti muuttuvassa maailmantilanteessa sekä riittävän vahvassa koko kansan ponnistuksiin nojaavassa tahtotilassa, toimintakykysisessä koulutetussa ja kertautetussa asevelvollisuusarmeijassa, jossa on luja rauhanaikanakin valmiudessa oleva kärki. Rakenteita voi purkaa nopeasti mutta rakentaminen kestää kauan. Ruotsi alkoi hädissään rakentaa linjetjänstin romuttamaa armeijaansa sodan syttyessä. Purettu valmius oli arvioiden mukaan palautunut 1948, ja heillä oili kiire ja rahaa.

Pieni valmiusjoukko palaa nopeasti.

Ensimmäinen kysymys on osin OT, mutta milloin tuo ruotsin linjetjänst alkoi eli kauanko se rakentaminen sitten kesti? Yli kymmenen vuotta?
 
Vonka kirjoitti:
<snip> mitä (toki tarkoituksellisen provokatiivisesti) esitän.

Housut kintuissa yllätetty on ansainnut tappionsa. Meillä ei ole laadullisesti ja määrällisesti sellaista määrää sotilaita / moderneja aseita, että niillä pystyisi vastaamaan tänne eskaloituvan kriisin uhkaan. Emme niitä myöskään liittoutumattomana saa - ja mikäli kriisi olisi laaja, ei niitä oikein tänne nurkille välttämättä riittäisi.

Suurvalloilla on aina sekä suunnitelmat etä kyky valmiina. Eivät muuten olisi oman tehtävänsä tasalla.

Mikäli emme liittoudu, Suomen toivo esim. invaasion välttämiseksi on viisaassa politiikassa, tiedustelutiedossa ja valmiuden kohottamisessa mahdollisesti muuttuvassa maailmantilanteessa sekä riittävän vahvassa koko kansan ponnistuksiin nojaavassa tahtotilassa, toimintakykysisessä koulutetussa ja kertautetussa asevelvollisuusarmeijassa, jossa on luja rauhanaikanakin valmiudessa oleva kärki. <snip>

Pieni valmiusjoukko palaa nopeasti.

Duodaduoda, tarkoitatko että mitä kohtaa meidän järjestelmässä pitää ensin korjata? Otsikossa on kunto ja reservin kunnia, mutta tarkoitatko että kertausten määrän nosto ja jokin cooper-raja on oikea suunta? Voiko tulevaisuuden hirviprikaatimme olla pelottavia yksikköjä, joiden reservikokoonpanoon pääsy on kunnia-asia, työnantajat myöntävät palkallista vapaata ja joukko marssii paikallisen ABC:n edestä kotiseutujuhlissa?
Vai voiko tämän keskustelun käydä naapuritråådissa, jossa viimeksi kun kurkkasin, karsittiin reservistä silmälaseilla ja toimistotyöpaikalla varustetut pois poikkeen ...
 
Kenen silmissä reservin pitää nousta kunniaan? Miten se tapahtuu? Mitä takeita on, että reservi koroitettaisiin kunniaan....sotahan luonnollisesti korottaa sotilaiden arvoa, mutta jos joku vähän miedompi juttu?
 
Huomaan, että asian - reservin merkityksen - sijasta "herrad karsiddavad doimisdodyöläised" alkavat kiinnittää huomiota yksittäisin sanoihin tai sellaisiin toisarvoisiin seikkoihin, kuten, torjuiko osasto Kuhlmeyn Stuka Karjalankannaksella Stalinin kaartinarmeijoiden suurhyökkäyksen vaikka muualla itärintamalla ei.

Siis tiivistän: 1) kunto kasvaa tehdessä ja 2) reserviä pitää käskeä (KH:t). OldSkoolin humoristinen optimismi ei ehkä kaikin osin toteudu.
 
Vonka kirjoitti:
Huomaan, että asian - reservin merkityksen - sijasta "herrad karsiddavad doimisdodyöläised" alkavat kiinnittää huomiota yksittäisin sanoihin tai sellaisiin toisarvoisiin seikkoihin, kuten, torjuiko osasto Kuhlmeyn Stuka Karjalankannaksella Stalinin kaartinarmeijoiden suurhyökkäyksen vaikka muualla itärintamalla ei.

Siis tiivistän: 1) kunto kasvaa tehdessä ja 2) reserviä pitää käskeä (KH:t). OldSkoolin humoristinen optimismi ei ehkä kaikin osin toteudu.

Ei toteudu ei. Mutta ihan oikeasti, kun Jalkaväen vuosikirjassa 2013-14 kirjoitetaan tällaista että "(hajautetusti taistelevan jääkärikomppanian) henkilöstön fyysiselle ja henkiselle kestävyydelle aiheutuu erityishaasteita." ja "osa näistä tehtävistä voitaneen nähdä eliittijalkaväen tehtävinä" ja "joukkojen on kyettävä keskittämään kaikki voimavaransa 3-4 vuorokauden ratkaisutaisteluhin" ... niin sepä ei ole satatuhatta reserviläistä, jotka reenaa viikon harjoituksia, varsinkaan jos ei käsketä. Vaan paljon pienempi porukka. Mutta harrastepohjalta edelleen.
Sinänsä hienon kuvailevaa tekstiä nimim. Vonka!
 
Juuri tästä on kysymys. Eliittijalkaväekeä on ollut aina ja sen liikkumiskyky, paineensietokyky ja tehokkuus on kriittisissä painopistesuunnissa avainasemassa.

Mutta toisenlaistakin jalkaväkeä tarvitaan. Ja paljon. Kun sanotaan, että "joukon on kyettävä kahden viikon taistelukosketukseen ja 3-4 vrk:n ratkaisutaisteluun" ei puhuta yksilöstä (kuten monet haluavat asian nähdä) vaan JOUKOSTA.

Joukon käyttö vaatii viisautta, jotta sillä voi lyödä. Tämä koskee kaikkia joukkuepelejä. Jääkiekossa liian pitkä vaihto kostautuu. Kun loppuu kunto, loppuu kantti.

Moderni sota sisltää samoja piirteitä voimien käytöstä kuin Su Tsu jo esitti. Läheisempiäkin esimerkkejä toki on hajautuneena taistelemisesta.

14.6. 1944 1. Punalippuinen Panssariprikaati mukanaan automaattiasen varustettu pataljoona ajoi Sykiälän kylän liepeillä yli nuoresta ja kovakuntoisesta jääkäripataljoonastamme (ErJP6), joka jo valmiiksi eri toimintasuuntiin hajotettuna oli menettänyt iskukykynsä, joten tieuraa vahti käytännössä yksi komppania, joka oli juuri tullut kolmituntisen ilmapommituksen läpi paikalle ja odotti ohjeita. Toinenkin komppania oli, mutta epäsuora tuli oli vienyt kaikki upseerit, vain yksi kornetti oli ehjänä. Komppania ei oikein tiennyt sinä päivänä mihin oltiin menossa ja mistä tulossa. Kansanomaisesti sanottuna oli pallo hukassa.

Samalla yksi komppania oli parin kilometrin päässä tekemässä vastaiskua toiseen kylään (Sahakylä). Yksi taas erillistehtävässä muutaman kilometrin pohjoisempana (Kuuterselän Mustamäki).

Komentaja kadotti yhteyden pataljoonaansa, kun venäläisten kärkiprikaati törmäsi Kuuterselän alalohkolle. Hän vetäytyi Vammeljoen kahlaamon yli hätäisesti kokoamansa osaston kanssa, joka koostui jalkaväen harhailijoista eri yksiköistä, etupäässä siitä jalkaväkirykmentistä, jonka piti puolustaa koko lohkoa. Jokainen pataljoonan komppania taisteli siis nyt erillissotaa miltei Viipurin tasalle usean päivän, ja nekin olivat välillä pienempinä sirpaleina.

Komppanioiden tehtäväksi tuli pääsääntöisesti suojata 10.D:n joukkojen vetäytyminen (pysähdys, tappelu ja pako). Viimeinen suuri tappelu oli Kämärän asemalla

18.6. pataljoonan komppanioiden tiet yhtyivät, ja ne alistettiin 4.D:lle. No, näiden nuorten kovakuntoisten, hyvin koulutettujen sankareiden askel oli neljän vuorokauden taistelukosketuksen jälkeen KAHDEN SENTIN MITTAINEN.

Kun Mannerheim-ristin ritari, tuolloin jo kenraalimajuri Pietari Autti sai pataljoonan, hän sanoi: "Ovat kurjassa kunnossa. Heti ruokaa ja lepoa." Autti makuutti 20 tuntia ja antoi vasta sitten uuden tehtävän. Levänneellä pataljoonalla hän nappasi Kämärän aseman, piti sitä hallussaan riittävän kauan, jotta kaksi jalkaväkirykmenttiä saatiin jälleen pois ja tärkeään tehtävään, jota varten Kannakselle alettiin jo siirtää Laatokan yläpuolelta pohjoisen reserviläisiä, uusia jalkaväkirykmenttejä.
 
baikal kirjoitti:
Kenen silmissä reservin pitää nousta kunniaan? Miten se tapahtuu? Mitä takeita on, että reservi koroitettaisiin kunniaan....sotahan luonnollisesti korottaa sotilaiden arvoa, mutta jos joku vähän miedompi juttu?


Edelleen vänkään tähän mielipidettä tai vastausta. Tämä homma nimittäin ei ole ihan vain sitä, että reserviläiset sitä ja tätä....tähän pitää osua muutakin.

Hyvää alustusta, vonka, ehdottomasti.

Tuossa yllä puhutaan joukosta. Kolme neljä vapaaehtoisreservipataljoonaa ei kesää tee tilanteessa, jossa maahamme kohdistuu rankka hyökkäys rankoin tavoittein. Tyhjää parempi toki, mutta mutta.

Kenen tai keiden silmissä reservin on saatava arvonsa kohdalleen? Millä tempuilla puhuteltaisiin esim. 25 tuhatta reserviläistä, jotta he pumppaisivat itsensä ym. suorituskykyyn? Mitä tukea se edellyttää pv:lta ja kenties ympäröivältä yhteiskunnalta? Onko se realismia?
 
Aika epärealistista että yhteiskunta mitenkään tukisi reserviläisyyttä edes ilmaisilla keinoilla kuten helpottamalla ampumaratojen olemassaoloa tai höllentämällä aselakia enää. Kyllä se on helpompi pitää vain huolta omista asioistaan ja tarvittaessa opiskella uusi kieli ja kulttuuri.
 
commando kirjoitti:
Noissa vertauksissa Georgiaan jää huomaamatta ettei georgialaisilla ollut ilmavoimia, samoin suomalaisten "torjuntavoitto" perustuu osittain saksalaisten lentoaseeseen. Kun yllätetään housut kintuissa täytyy olla nopeasti valmiudessa olevaa voimaa ja sellaisia ovat juuri ammattisotilaat ja modernit aseet. Reserviläisille ja varusmiehille ei niihin uhkiin vastata ja meillä ei reservillä ole mitään valmiutta kuin maakuntajoukoille ja heilläkin valmius perustuu siihen että osalla on omat varusteet (aseet, viestintäkalusto jne.). Mitään valmiuttahan maakuntajoukoillakaan ei ole se että maastopuku ja muut rytkyt on jaettu.

Oikein rytmitetyllä varusmiespalveluksella ja järkevästi sijoitetuilla varuskunnilla saadaan kohtuullisen korkea valmius aikaan.

Meillä voisi olla nykyisten palvelusaikojen puitteissa neljä saapumiserää vuodessa. Kolmen kuukauden välein tulisi uudet ukot sisään. Aina olisi myös palveluksessa joukko, jolla olisi viimeiset kolme kuukautta menossa. Nämä viimeiset kuukaudet olisi suurimmaksi osaksi lomattomia, jolloin varuskunnista löytyisi aina koulutettu väkeä hankkimaan liikekannallepanon vaatima aikavoitto.

Varuskuntien pitäisi sijaita tärkeimmille suunnilla, joten Kontiorannan sulkemista voi pitää virheenä.


Georgian ilma-aseen heikkoutta ei voi pitää merkittävänä puutteena, koska myös Venäjän ilmavoimien kapasiteetti oli rajallinen. Kaikkia ilmahyökkäyksiä ei tarvitse torjua. Ne voidaan myös kestää. Tappioita tulee, mutta suuri määrä joukkoja kykenee toimimaan satunnaisista ilmaiskuista huolimatta.
 
JOKO kirjoitti:
Varuskuntien pitäisi sijaita tärkeimmille suunnilla, joten Kontiorannan sulkemista voi pitää virheenä.

Suomea ei puolusteta varuskunnista käsin.

..Ei vain koske Santahaminaa ja Persviikkiä, sillä niiden olemassaolo kumoaa em. väitteen.
 
JOKO: Joo varuskunnista käsin varusmiehethän niitä hornetteja lentelee ja pysäyttää tankkikolonnat ilmasta-ilmaan ohjuksilla...
 
commando kirjoitti:
JOKO: Joo varuskunnista käsin varusmiehethän niitä hornetteja lentelee ja pysäyttää tankkikolonnat ilmasta-ilmaan ohjuksilla...

Jaa häh? Muistikuvieni mukaan venäläiset tankit eivät lentäneet Georgiaan. Ihan tietä pitkin ne ajoi.

2vc7q69.jpg


Tällainen salamasota käy kovasti hitaaksi, kun varusmiehet ovat käyneet heittämässä jokusen tuhat panssarimiinaa jokaiselle tieuralle. Ei tarvitse edes pahemmin naamioida, kunhan osa on kunnolla ansoitettu. Loput voi pudottaa suoraan Masin lavalta. Siinä on vaan iso ero, että onko se varuskunta Joensuussa, vaiko Porissa. Toisesta kerkiää, toisesta ei.
 
JOKO kirjoitti:
commando kirjoitti:
JOKO: Joo varuskunnista käsin varusmiehethän niitä hornetteja lentelee ja pysäyttää tankkikolonnat ilmasta-ilmaan ohjuksilla...

Jaa häh? Muistikuvieni mukaan venäläiset tankit eivät lentäneet Georgiaan. Ihan tietä pitkin ne ajoi.

2vc7q69.jpg


Tällainen salamasota käy kovasti hitaaksi, kun varusmiehet ovat käyneet heittämässä jokusen tuhat panssarimiinaa jokaiselle tieuralle. Ei tarvitse edes pahemmin naamioida, kunhan osa on kunnolla ansoitettu. Loput voi pudottaa suoraan Masin lavalta. Siinä on vaan iso ero, että onko se varuskunta Joensuussa, vaiko Porissa. Toisesta kerkiää, toisesta ei.

Tätä "salamasotaa" katselin eikä kaksista käsitystä tullut Georgian Ray-Ban-armeijasta. Oletan, että heiltä puuttui päättäväinen sotilaspoliittinen johto: hätäisiä tulppia tehneet joukot olivat epävarmoja ja sitten pienet solmut avattiin pommituksin ja Spetznaz-pataljoonien hyökkäyksellä tai rauhallisesti kiertämällä (keskitetty toiminta epäonnistui, saumakohtia ei oikein vartioitu). Hyökkäävän (matelevan) rykmentin pääosiin ei isketty, vaikka se tuli aina enemmän tai vähemmän jonkun tietyn uran suunnassa.

Georgialaisten pienet pumput saattoivat jossain merkityksettömässä tienristissä tapellakin hetken, mutta jollekin Vostokille sellainen "maavoimien uuden taistelutavan" toisistaan hukassa oleva partioryhmä oli enemmän vitsin luonteinen. Jos saivat pojat kiinni, parrakkaat jätkät iskivät ylötändat sisään ja sitten...

Suomalainen jalkaväkidivisioona mallia about 1985-1995 olisi pysäyttänyt tuon blitzkriegin.

Tämä oli melko nopeasti eskaloitunut tilanne, johon Venäjä reagoi niillä suunnitelmilla, joita sillä rajadivisioonille jo on. Ei siis mikään "Overlordin" tapainen erikoisoperaatio, jossa kaikki kieroudet ovat käytössä.
 
baikal kirjoitti:
Edelleen vänkään tähän mielipidettä tai vastausta. Tämä homma nimittäin ei ole ihan vain sitä, että reserviläiset sitä ja tätä....tähän pitää osua muutakin.

Kenen tai keiden silmissä reservin on saatava arvonsa kohdalleen? Millä tempuilla puhuteltaisiin esim. 25 tuhatta reserviläistä, jotta he pumppaisivat itsensä ym. suorituskykyyn? Mitä tukea se edellyttää pv:lta ja kenties ympäröivältä yhteiskunnalta? Onko se realismia?

Yhden päivän sota menossa. Mietin tätä vielä.
 
Ei kiirettä vonka. Sinä osut ytimeen mielestäni. Mutta minulla on todennäköisesti juutalaisverta suonissani, kun olen herkkä kysymään aina asioita. Kysymys on helppo:

kenelle reservin pitää näyttää, ketä varten pitää kehittyä(missä asioissa)? Kuka tukee reserviläistä tässä asiassa, ja jos tukee, niin mikä on tähtäyspiste? Mihin innokkaan ressun urapolku johtaa? Johtaako mihinkään? Miksi olen mukana, tuo on kysymys, joka tulee esittää itsekunkin?

Pv:n kontolle on langennut innokkaimpien ressujen valvonta, se tapahtuu eri tavoin, kukin voi päätellä millä eri tavoin. Valtiovalta on mustasukkainen siinä, että kuka ja mikä saa tässä maassa heilua maastopuvussa ja asekauhistus mukanaan. Jos tämä on totta, niin miten peilataan silloin osallistumista?

KH-päiviä jaetaan jatkossa jo hirviammunnoista, suorittamalla cooper urheiluseuran valvonnassa, jne. Tämä siis eräänä ajatuksena. Ketä ja mitä se palvelee? -90-luvulla mukaantulleita ikääntyviä ressuja????? Joille tarjotaan jatkoa "urapolulle"....halpaa kuin makkara ja osallistuja voi hankkia viimeisen ylennyksensä kiertämällä juoksurataa kuin härkä rinkiä omalla ajallaan, saada sydärinsä ihan oman vakuutuksensa piikkiin ja kaatua saappaat, nuo Nato-yhteensopivat saatanan kalliit kengät jalassaan....

Jos kysymyksen haluaa vielä vaikeammaksi, niin: mitä hyötyä koko tohinasta aikuisten oikeasti on?
 
En ole varmasti ainoa, joka ulukomaaneläviä Suomessa ulkoiluttaessaan silloin tällöin heitä vähän jekuttaa. Siis se kysymys: katsopa ympärillesi, ja arvailepa kuka tai ketkä ovat saaneet sotilaskoulutuksen. Muutama siilitukka sieltä yleensä (kaupunkiolosuhteissa) löytyy. Sitten kun juttelee leppoisasti, että jotakuinkin kaikki omilla jaloillaan kulkevat miehet on koulutettu ampumaan ja aseetkin on varastoitu, suunnistavat pimeässä talvella, laittelevat miinat ja tarvittaessa huoltavat itseään viikon-pari ilman kuorma-autojonoa... Niin aina jutellaan Israelista ja siitä että tätä maata ei hevin valloiteta. Tai saksalaiseen malliin "Ameriikassa kivääri joka ruohonkorren takana".

Ovat sodat tai konfliktit muuttuneet tai eivät, sivilisoitukin yhteiskunta josta ei täysin voi olla varma alkaako aseellinen ilkivalta isossa mitassa, on laskennallisesti hankalampi tönittävä kuin ilman.

Tätä vainolaisen ikävyyden maksimointia jos pitää arvossa, niin ei kai muuta keinoa ole kuin pitää reserviläisyyden lippua korkealla.

Vastassa on meidän hyvinvointi-Suomemme ankarin vitsaus, "mitämäsiitäsaan". Siksi reserviläisyyttä pitäisi kehittää kuin kestävyysjuoksua: tehdä siitä trendikäs ja ihqu tapa haastaa itsensä kivassa sosiaalisessa seurassa. MPK:lla oli mahdollisuutensa, ja se tuli nutistetuksi koloonsa, vai liekö ihan itse sen teki. Entä nyt?

Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, joten osa - ehkä pieni osa - treenistäkin on valikoivampaa. Miksei perustasoa silti nostettaisi kaikilla mahdollisilla ja resurssien vipuvaikutusta hyödyntävillä keinoilla?

Julma totuus on, että melko pienelläkin kansanliikunnan lisäämisellä kaikki panostus reserviläishikoiluun tulee kuitatuksi moneen kertaan sote-rahoista...
 
Back
Top