Reserviläisen varustautumistopiikki 24.2.22 alkaen

Kumisaappaat (Nokian Kaira?) eivät olleet yhtä hyvät kuin Nokian Kontiot
Kaira on tosiaan sotilaskumisaappaista siviilimyyntiin kehitetty versio, mutta rakenteeltaan vähän heikompi.

Valmistajahan on myöhemmissä erissä (2005 lähtien) ollut Suomen Kumitehdas, joka siis oli Nokian kumitehtaan jatkumo sen jälkeen kun työntekijät sen ostivat firman siirrettyä tuotantonsa Serbiaan, mutta sekin meni nurin PV:n tilausten tyrehdyttyä (ensin 2008-2009 lopetti tehdas Nokialla, ja 2017 lopulta koko firma meni konkurssiin), ja koska suomalaiset eivät ymmärtäneet, että Nokian tuotanto ei ollut enää suomalaista, ja että sitä suomalaista tuotantoa jatkoi nimenomaan Suomen Kumitehdas.

Berner osti 2005 Nokian Jalkineet ja valmistus loppui Suomessa. Serbiassa kait noita on tehty ja materiaalit ovat heikentyneet.
Niin, tuo materiaalien heikentyminen on isolta osin seurausta siitä, että EU vaatii kumin haurastuvan ja hajoavan tietyssä ajassa luontoon joutuessaan, joten sitä ei saa enää seostaa niin kestäväksi kuin aiemmin.
 
Kaira on tosiaan sotilaskumisaappaista siviilimyyntiin kehitetty versio, mutta rakenteeltaan vähän heikompi.

Valmistajahan on myöhemmissä erissä (2005 lähtien) ollut Suomen Kumitehdas, joka siis oli Nokian kumitehtaan jatkumo sen jälkeen kun työntekijät sen ostivat firman siirrettyä tuotantonsa Serbiaan, mutta sekin meni nurin PV:n tilausten tyrehdyttyä (ensin 2008-2009 lopetti tehdas Nokialla, ja 2017 lopulta koko firma meni konkurssiin), ja koska suomalaiset eivät ymmärtäneet, että Nokian tuotanto ei ollut enää suomalaista, ja että sitä suomalaista tuotantoa jatkoi nimenomaan Suomen Kumitehdas.

Mikä tehdas nuo saappaat nyt sitten valmistaa? Kumisaappaat ovat Suomen maastossa tärkeä juttu, en lähtisi maihareilla märkään maastoon pitemmäksi aikaa (pintanahka vettyy vähitellen).

Niin, tuo materiaalien heikentyminen on isolta osin seurausta siitä, että EU vaatii kumin haurastuvan ja hajoavan tietyssä ajassa luontoon joutuessaan, joten sitä ei saa enää seostaa niin kestäväksi kuin aiemmin.
Ovatko kumisaappaat tässä jokin erityisjuttu, eihän tuo peruste päde kaikille muille tuotteillekaan? Nokian Naalit kyllä näyttävät kestävän kun vahvuutta on tarpeeksi, ja Kairojen ja Kontioiden ero lienee juuri materiaalivahvuudessa (+ että Kairoissa on hiihtorampin paikat).
 
materiaalien heikentyminen on isolta osin seurausta siitä, että EU vaatii kumin haurastuvan ja hajoavan tietyssä ajassa luontoon joutuessaan, joten sitä ei saa enää seostaa niin kestäväksi kuin aiemmin.

Ovatko kumisaappaat tässä jokin erityisjuttu, eihän tuo peruste päde kaikille muille tuotteillekaan? Nokian Naalit kyllä näyttävät kestävän kun vahvuutta on tarpeeksi, ja Kairojen ja Kontioiden ero lienee juuri materiaalivahvuudessa (+ että Kairoissa on hiihtorampin paikat).

Tuttavapiirissä on kokemus että kenkä kestää käytössä, mutta varastoituna haperoituu.

Kaveri osti muutama vuosi sitten tarjouksesta kahdet kumpparit. Mökkikumpparit kovalla käytöllä ja edelleen ihan priimaa. Toiset käyttämättömät kengät haperoitu varastoinnissa, pohja suorastaan mureni käsiin kun otti käyttöön.

Olisi kiva tietää oliko viallinen kappale vai onko yleinenkin ilmiö.
 
Mikä tehdas nuo saappaat nyt sitten valmistaa? Kumisaappaat ovat Suomen maastossa tärkeä juttu, en lähtisi maihareilla märkään maastoon pitemmäksi aikaa (pintanahka vettyy vähitellen).
En muista, että sen jälkeen kuin viimeiset tilaukset tehtiin Suomen Kumitehtaalta (joka oli jo siinä vaiheessa lakkauttanut tuotantonsa Nokialla, ja siirtänyt sen lopulta vain Lieksaan), olisi PV tilannut kumisaappaita. Kieltämättä se hieman huolestuttaa minuakin, sillä kumisaappaita ilman muuta tarvitaan, eikä Serbia välttämättä ole aivan luotettavin lähde kriisiajan toimituksille.

Suomen Kumitehdas valmisti konkurssiinsa saakka ainakin PV:n uudemmanmallisten talvikumisaappaiden siviilimallia eli Rokkaa. Nokialla on Serbian-tuotantonaan vastaava malli Naali.

Omasta mielestäni olisi ollut järkevää, että kotimaista kumisaapastuotantoa olisi pidetty yllä vaikka PV:n tukitilauksin ja tarvittaessa ylimääräistä varastoa ylijäämänä pois myymällä, mutta toki se on resurssien tehotonta käyttöä.

Ovatko kumisaappaat tässä jokin erityisjuttu, eihän tuo peruste päde kaikille muille tuotteillekaan? Nokian Naalit kyllä näyttävät kestävän kun vahvuutta on tarpeeksi, ja Kairojen ja Kontioiden ero lienee juuri materiaalivahvuudessa (+ että Kairoissa on hiihtorampin paikat).
Uudet PV:n saappaathan (kuten myös siviilimyynnin Naali ja Kaira) ovat butyylikumia, eli siis täysin öljypohjaista materiaalia, Kontiot taas ovat luonnonkumia. Ellen ole aivan erehtynyt, niin nimenomaan ne vanhat kiiltäväkumiset PV:n kumisaappaat ovat myös luonnonkumiseosta ja uudet mattapintaisemmat sitten butyylikumisia, ja kyse tässä on nimenomaan siitä, että nykyiset pukineiden kumiseokset ovat seosaineiltaan rajoitettuja, joten on käytettävä butyylikumia.

Kumin seosaineitahan sääntelee EU:n REACH eli kemikaalidirektiivi, ja siinä asetetaan selkeästi tiukemmat vaatimukset pukineissa käytettäville kumiseoksille kuin kumiseoksille muuten. Auton renkaat ym. ovat näiltä osin eri asia, koska ne eivät ole pukineita.

Viimeksi muokattu:
Saappaiden kestävyys riippuu ilmeisesti juuri tuosta kumiseoksesta, johon vanhaan hyvään aikaan sekoitettiin voimallisempia mömmöjä. Muuta selitystä en keksi sille, että kertauksissa on saanut vetää jalkaansa vuosikymmeniä vanhoja saappaita, jotka ovat olleet vielä oikein hyvässä kuosissa.
 
Tämäkin lienee aika henkilökohtainen juttu, kuten moni muukin varuste- ja välineasia. En väitä että oma mielipiteenä olisi se ainoa oikea.
(Ja kuten mainitsin, mulla on pahoja patoutumia tuosta jakokypärstä.)

Itsellä on ACH, ihan peruspaloilla, tosin tuossa juuri vaihdoin siihen paremman BOA kiristimellisen hihaston.
En ole itse kokenut että se hiostaisi sen enempää, kuin PV:n jakomalli, toki olen poistanut joitain paloja, jotta kuulosuojaimille on paremmin tilaa, mikä lisännee ilman kiertoa.
Ehkäpä mun pitää seuraavaksi kokeilla jotain parempia pehmusteita.

PV:n kypärälle pitää kyllä antaa siitä pisteitä, että se pysyy sen vanteen takia paremmin päässä (oikein säädettynä), kuin tuo ACH. Meikäläisen ACH tuli kaikenlaisessa dynaamisessa toiminnassa sen verran pahasti silmille, että oli pakko ostaa tuollainen "BOA hihnasto" korjaaman asia. Tämän vuoden Brutalityssä en tainnut joutua korjaamaan kypärän asentoa kertaakaan kesken rastin, kun viime vuoden karkeloissa kaikilla dynaamisemmilla (lue ammuttiin jossain kohtaa makuulta) sitä joutui välpäämään parempaan asentoon.

Jos nyt olisin ostamassa kypärää, niin luultavasti kaivaisin kuvetta ja ostaisin jonkun modernin hicutin, ja siihen integroitavat kuulosuojainten kiinnittimet. Vaikuttivat sen verran elämänlaatua parantavilta, että ehkä hinta on perusteltu. Myöslään kuulosuojainten kiinnittäminen / irrottaminen ei vaikuttanut niin työläältä, kuin olen pelännyt.
Itsellä tällainen ja on todella nautinto pitää päässä: https://www.varusteleka.fi/fi/product/pgd-arch-high-cut-kypara-nij-iiia/58107
Kuulosuojaimille ne omat lisäkiinnikkeet ja MO5 huppu ostamatta vielä.

Yksi mitä en ketjussa nähnyt niin puutiaisaivokuume rokotesarja on hyvä investointi metsissä möyryävän reservin sotakoneen kulun turvaamiseksi kun tartunta-alueet tuntuu esiintyvän koko ajan uusissa alueissa. Tauti on todella syvältä, kannattaa ottaa mielummin piikit sairastamalla hankitun immuniteetin sijaan.
 
Täältä löytyy sama kypärä ja on kyllä aivan erilainen käyttömukavuus kuin perinteisen mallisessa kypärässä. Mulla on kuulonsuojaimet kypärän alla ja kypärän varusteina M05 kuvioitu päällinen ja kypärävalo. Vielä pitäisi talvikuosissa oleva päällinen hankkia.

Saksalainen M92/B826 kypärä M91 kuvioituine päällisineen lähti tämän hankinnan johdosta seuraavalle käyttäjälle lahjoituksena eikä hänen näin ollen tarvitse teräskypärä päässä painaa kohti Pietaria.

Henkilökohtainen varustetilanne on kyllä varsin hyvä, kun on mahdollisuus lahjoittaa ballistisia suojavarusteita pois.

En ole vielä ratkaissut mitä teen PGD kypärälle perkissä. Parhaat vaihtoehdot taitavat olla se, että hakkaan majurin pään muusiksi tällä tai vaihtoehtoisesti ammun täyteen reikiä ennenkuin väännän oman kiväärini piipun mutkalle.
 
Perkin Majuri hämätään laventelikylpysuolalla ja varmistuksena vielä rasiallinen vihreitä kuulia. Ja toki aina voi kysyä "kuinka kovasti haluat sen minulta väkisin ottaa?" koska harvemmin kukaan täysjärkinen riskeeraa vanhoja luitaan tuossa kohtaa yhden potan takia. :)
 
Haikea preppaajan uudelleensanoitus tunnettuun lauluun laulettavaksi perustamiskeskuksessa.

Minä olen miettinyt sotaa paljon
Paljon enemmän kuin kukaan muu tääl
Merinovillaa lämpimää tullut tuntemaan kylmin illoin
Miettinyt sijoitusta silloin enemmän kuin muita

Minä olen varustautunut hyvin
Niin paljon paremmin kuin kukaan muu
Minä olen katsonut varusteet nettisivujen kuvina
Vakavina unina harkinnut paremmin kuin muut

Minä olen muistanut varoa kipua kiivasta
Levyillä rinnassain, UV-suojattuna yössä ain

Minä olen ostellut tuhat yötä
Tehnyt työtä tarkkaa ennakoiden tehtävää
Tarvetta polttavaa olen tuntenut näillä teillä
Elämäni kintereillä ostellut enemmän

Minä olen pelännyt majuria miehenä kiivaana
Suruna sielussain, perkin jonossa vain

Minä olen pelännyt majuria miehenä kiivaana
Suruna sielussain, perkin jonossa vain
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä tällainen ja on todella nautinto pitää päässä: https://www.varusteleka.fi/fi/product/pgd-arch-high-cut-kypara-nij-iiia/58107
Kuulosuojaimille ne omat lisäkiinnikkeet ja MO5 huppu ostamatta vielä.

Yksi mitä en ketjussa nähnyt niin puutiaisaivokuume rokotesarja on hyvä investointi metsissä möyryävän reservin sotakoneen kulun turvaamiseksi kun tartunta-alueet tuntuu esiintyvän koko ajan uusissa alueissa. Tauti on todella syvältä, kannattaa ottaa mielummin piikit sairastamalla hankitun immuniteetin sijaan.
Olette te todella omistautunutta porukkaa, jos ostelette 450 euron kypäriä! Perk-majurina antaisin aplodit enkä niuhottaisi, mutta lisäisin että varaosia ei sotavaltion puolesta ole antaa.
 
Olette te todella omistautunutta porukkaa, jos ostelette 450 euron kypäriä! Perk-majurina antaisin aplodit enkä niuhottaisi, mutta lisäisin että varaosia ei sotavaltion puolesta ole antaa.
Noh, se menee omaan päähän seuraavat viisi vuotta ja poikani päähän siitä etiäppäin. Toivottavasti kumpikaan ei sitä tarvitse. Ja jos varaosia tarvitaan - ja itse kykenee niitä kysymään - on kypärä ajanut tarkoituksensa. Loppujen lopuksi hyllyiän tullessa vastaan kelpo ARCH -high cutista saa päheen pyöräilykypärän!
 
Luultavasti video on ollut tälläkin foorumilla, mutta ihan hyvä tsekata löytyykö omasta kaapista:

M
Monet aika ilmeisiä suomalaiselle mutta ei ilmeisesti englantilaiselle.

Tiivistelmä:

Sotaan kannattaa ottaa mukaan
- risukeitin / joku muu retkikeitin
- villasukkia
- villakerrasto
- mekaanisesti kestävä tähtäin
- "machete" naamiointien tekemiseen, tuliasemien raivaamiseen (=suomalainen ottaisi varmaan vesurin)
- mikä tahansa puukko
- goretex-pintakerroksella oleva makuupussi
- biohajoavia antibakteriaalisia teepuun hajuisia kosteuspyyhkeitä (!)
- henkilökohtainen ensiapukitti
- 2-4 kiristyssidettä
- kuumavesipulloja
- sadetakki
- crocsit
- hanskat

Ei kannata ottaa
- huonoja IR-tähtäimiä, siviili-aktiivi-ir-tähtäimet vain ilmoittavat paikkasi viholliselle
- liian heiveröisiä tähtäimiä
- erikoisveitsiä
- 1-piste asehihna

Tilanteesta riippuvia
- Äänenvaimennin, erikoistilanteissa voi olla hyödyllinen mutta aina ei. Aseen likaantumisen lisääntyminen äänenvaimenninta käytettäessä tuntui huolettavan.

Käytännön neuvoja:
- Vietnamin sodan opit, upseereita ei tervehditä ettei anneta tarkka-ampujille maaleja
 
Noh, se menee omaan päähän seuraavat viisi vuotta ja poikani päähän siitä etiäppäin. Toivottavasti kumpikaan ei sitä tarvitse. Ja jos varaosia tarvitaan - ja itse kykenee niitä kysymään - on kypärä ajanut tarkoituksensa. Loppujen lopuksi hyllyiän tullessa vastaan kelpo ARCH -high cutista saa päheen pyöräilykypärän!
No tämä on hyväksyttävä syy!
 
Kuulosuojaimille ne omat lisäkiinnikkeet

Näistä on kuulunut niin hyviä käyttäjäkokemuksia mm. Ukrainan suunnalta, että panin itsekin hankintaan kun tuli tuossa uusittua pitkään palvelleet, mutta edelleen ehjät Sporttacit uusilla ja pystyi vanhat jatkokäyttämään operaattorilarppiin.

Metsurikypärässä löytyy ennestään naksautettavat passiivikuulonsuojaimet, mutta en ole niitä siinä hirveän tärkeinä nähnyt, kun tauolla voi kuitenkin aina riisua huoletta kypärän. Ballistisen kypärän riisuminen taistelukentällä samaan tapaan ei kuulosta kuitenkaan kovin fiksulta, joten naksautettavat kupit ovat aika pirun jees. Käyttömukavuus kasvoi entisestään, kun kuulonsuojaimet siirsi kypärän alta osaksi kypäräjärjestelmää. Suosittelen lämpimästi näitä kiinnittimiä jokaiselle, sillä ovat meinaan hyvät.

Sporttacien sijaan voisi toki olla Comtacit niin saisi lisää operaattoripisteitä, mutta en ole parempia osannut kaivata ja noihinkin saa kytkettyä Baofengin radion ja monofonin.

Eipä tuosta enää muuta puutu kuin valonvahvistin niin hyvin menisi ETO miehen gearista.

kypärä.jpg
 
Katso liite: 85640
Noi lisäkiinnikkeet kuulosuojaimille on kyllä todella merkittävä lisämukavuus, olispa tajunnut aiemmin. Se on todellakin "money well spend". Itselläkin toi kypäräkiinnitteinen pimeänäkökyky edelleen hankkimatta, viimeeksi viime viikolla kirosin kädessä pidettävän pimeänäkölaitteen huonoutta kun meidän pihasupin päänmenoksi väijytin yhden illan (supi voitti sen erän). Ehkä eniten asiassa itseä motivoisi sen kanssa ampumaan opettelu pitkillä ja lyhyillä kun niihin on jo valopisteet ja vaimentimetkin olemassa molempiin niin kamppeet muuten valmiit ja sopivat siihenkin treenailuun.
 
En löytänyt parempaakaan lankaa niin pistän tänne;
Tänään reserviläiskaveri pyysi mukaan reserviläisten oma ehtoiseen toimintaan. Pistin nyt reservi yhdistykseen hakemuksen.

Itse mietin tässä sitä että pienellä kaverin pyynnöllä oli näin iso vaikutus ja että tässä on tullut itse aika paljon istuttua omien rukkasten päällä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top