Reserviläisen varustautumistopiikki 24.2.22 alkaen

Noh, olihan meilläkin jo 90-luvulla nimellisesti vastaavat suojavarusteet olemassa kärjelle, siis M/91 sirpalesuojaliivi ja jotain levyllisiäkin liivejä sekä M/92 komposiittikypärä.

Onneksi nimellisesti ja keihään kärjen kärkiatomille. Montakos kymmentä panssari-, jääkäri- ja jalkaväkiprikaatia tuolloin keikkui vahvuuksissa? Aivan(, kuten baikal toteaisi).
 
Kyllä se on, kokoajan joko niskassa tai nenä varressa riippuen liikesuunnasta. Suurin ongelma niiden kanssa on, että sisäkalut alkaa olemaan melko murenevia.
Parempi kuitenkin, kuin ei mitään.

Toimii myös keittoastiana, jos pakki hukkuu.
 
Heittäisin toverin kommenttiin, että on tainnut dementia iskeä. Amerikkalaiset ovat olleet suojavarustettuja viimeistään 90-luvulta asti.

90-luvulla YK-hommissa oli myös US-pataljoona. Suomi-pojillakin oli kansainvälisissä tehtävissä uudehkot ok kamat, mutta valovuoden jenkkejä perässä.

Tuntui oudolta nähdä miten hyvää henkilökohtainen varustus voi olla. Esim bodyarmor oli integoitu tetsarien tyyppiseen kantojärjestelmään. Ihan tavallisetkin pienet asiat kuten vaikka sukat tai taskulamppu oli huippulaatua meidän kamoihin verrattuna.

Mutta tulipa nähtyä että laadukkaat varusteet eivät kaikelta pelasta. Kaikesta huippuvarustuksesta huolimatta amerikkalaisilla oli paleltumaongelmia, ja kelit oli sellaisia että suomalaiset olivat vaihtaneet t-paidan pitkähihaiseen.
 
Tullut hankittua Verseidagin carrier, levyt, kypärä, lipastaskut yms ja battle belt sekä muuta tuollaista tavaraa mitä ehkä ”vanhalle” reserviläiselle ei luovuteta jakotavarana.

Mietin sellaista että onkohan jotenkin saatavana RK-62:seen aftermarket osana jotain viripaloja jolla saisi sitten LKP sattuessa kohdalle niin laitettua tuon Picatinny kiskon kiinni? Saisi oman tähtäimen laitettua siihen jakopyssyyn. Syynä että edullisempaa näin ja punapiste löytyy + reserviläiskivääri ilmeisen vaikea saada vaikka on parinkymmenen vuoden metsästystausta ja ei rikosrekisteriä.

Onnittelut! Kruunulla yksi hieman vähemmän varustusta tarvitseva ja mahdollisesti yksi potentiaalinen sankarivainaja vähemmän.

Saako kysyä, minkä kypärän ostit? Merkki ja malli?
 
Valman Oy AK2.0 tuli ensimmäisenä mieleen. Tietysti olettaen, että käteen ojennetussa RK:ssa on vv-poraukset tehty. Ja että onko 62 vai 95.
 
Onnittelut! Kruunulla yksi hieman vähemmän varustusta tarvitseva ja mahdollisesti yksi potentiaalinen sankarivainaja vähemmän.

Saako kysyä, minkä kypärän ostit? Merkki ja malli?
Toivottavasti näin!

Ostin Denmark protection group NIJIIIA - johon saa aktiivikuulosuojaimet kiinni ja yökiikarit (niihin ei kyllä ole varaa)😅

Valman Oy AK2.0 tuli ensimmäisenä mieleen. Tietysti olettaen, että käteen ojennetussa RK:ssa on vv-poraukset tehty. Ja että onko 62 vai 95.
Tämäpä se. Olettaen että saat poratun, niin niissä on molemmissa vissiin erilaiset kierteet, 95:sessa M7x0.75 ja 62:sessa vissiin normaali M6. Kaikki 95:set taitavat olla porattuja, mutta suurin osa 62:sista ei vielä ole.

Eli se olis 50/60, joko osuu tai ei osu. ;-)
 
Myös se on huomioitava, että monessa RK 95:ssä on PV:n kylkikisko nykyään kiintoasennettu ruuvilukitteella liimattuna. Niissähän on kyllä kaikissa se kiskon ura ja reiät suoraan tehtaalta jo.

Ymmärtääkseni PV:n ideana on, että kaikki RK 95:t olisi tarkoitus varustaa optiikalla.
 
Tämäpä se. Olettaen että saat poratun, niin niissä on molemmissa vissiin erilaiset kierteet, 95:sessa M7x0.75 ja 62:sessa vissiin normaali M6. Kaikki 95:set taitavat olla porattuja, mutta suurin osa 62:sista ei vielä ole.

Eli se olis 50/60, joko osuu tai ei osu. ;-)
Niin ja 95:ssa on kolme ruuvia ja 62:ssa kaksi. Eri ruuvien välisillä etäisyyksillä.

Kaikissa 95:ssa on tai tulee olemaan sivukisko kiinteästi asennettuna.
 
Kokemuksesta voin sanoa että kaikissa RK95sissa ei ole kiskoa valmiina. Ei ole itseasiassa tullut vastaan yhtään, jossa kisko olisi ollut valmiina.
Ainakin allekirjoitaneen omien kokemuksien mukaan se kisko tulee mukana siinä ACOG tai Aimpoint paketissa, ja se pitää itse kiinnittää aseen runkoon. Reiät kiskolle taitavat kyllä olla kaikissa ja ne on yleensä peitetty niillä muovikorkeilla.

Se Valuen tai AK2.0/Upgrade tai mikä se nyt nykyään onkaan nimeltään, taitaa olla saman pituinen molempiin, kiinnittyen vain kahdella ruuvilla RK95Seenkin. Voin toki olla väärässä, en ole asiaa koskaa tarkistanut.

Ainakin tämä Nettiaseesta törkeästi varastamani kuva tukee tuota teoriaa:
128319_cd0376639a31da6e_800X600_1.jpg
 
Viime lauantaina kuokittiin potut ja tänään kannettiin ne poikien ja tätien kanssa vanhan talon kellariin. Nuorin operaatioon osallistunut oli viidentoista ja vanhin (joka keitti kaffet) 87. Perunaa oli auton perävaunu kukkurallaan, äkkiä laskien reilu kuutio elikkä arviolta 600-700 kiloa. Tuosta riittää kolmelle ruokakunnalle (yht. 10 henkeä) rapiat 300 g päivässä toukokuuhun asti. 🙂 Paitsi että äireen mökillä taitaa olla vielä pari sataa kiloa saaveissa kellariin menoa odottamassa.

Ensi talven ruokavalio lienee tältä osin selvä. Liian kans pärjää aina.
 
Peruna pitää tyhmänä ja uskollisena - iso peukku, syön usein! (y);)

Itse ostin tänään oranssin liivin ja pari erilaista oranssia päähinettä. Edessä elämäni ensimmäinen jahti, vaikka ampunut olen yli neljännesvuosisadan. Saas nähdä miten sujuu…
 
80-luvulla meillä oli vielä M-62:et, sarkapuvut, nahkasaappaat ja teräskypärät. Ei sitä silloin ajatellut että varusteissa olisi vikaa. Taikaviitan toimintakykyä ydinlaskeuman kanssa hiukan epäiltiin.
Tuoreella kokemuksella noihin verrattuna sanoisin että M05 maastopuku on hyvä, samoin M13 sadeasu. Kumisaappaat (Nokian Kaira?) eivät olleet yhtä hyvät kuin Nokian Kontiot, ja tuo iso reppu on aika hirveä rangaton kaatosäkki. Makuupussi on hirvittävän iso mutta lämmin, ja makuualusta levikkeillä toimii. Ei oltu teltassa. Nukuin yhden pätkän jossain rämeellä tähtitaivaan alla, pelkällä makuualustalla makuupussi siinä päällä. Hyvin nukkui mutta lyhyeen. Taisteluliivit toimivat hyvin integroidulla (omalla) juomarakolla. Ainoa vanha varuste oli RK-62, ja se toimi kuten ennenkin (tosin pari laukausta meni ikänäköisellä vähän niinkuin "ryssän reisille" (siis maalitaulun alakehykseen); "jäi kitumaan". Harjoituksen puutetta).
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs on nokian kumpparien saatavuus nyt? Eikös niitä venäjällä tehty? Ei sinänsä aika paskojahan ne nykyään on.
 
Mikäs on nokian kumpparien saatavuus nyt? Eikös niitä venäjällä tehty? Ei sinänsä aika paskojahan ne nykyään on.
Berner osti 2005 Nokian Jalkineet ja valmistus loppui Suomessa. Serbiassa kait noita on tehty ja materiaalit ovat heikentyneet. Perusmallit ihan markettikamaa.
 
Vielä aiheeseen, oma varustautuminen on ollut soveltavaa retkeilyvarustusta; juomarakko, tarppi ja sissipuukko. Maastonvihreää retkeilyvaatetusta ajattelin vielä täydentää. Nyt tiedän paremmin mitkä omat retkeilykamat kannattaa ottaa matkaan.
 
Ja sitte joditabuja lähdettiin hakemaan kuin vessapaperia, kaupat tyhjäksi......
.
 
Back
Top