Reserviläiset voidaan pian käskeä kertausharjoituksiin välittömästi

Satuinpa pari viikkoa takaperin kuuntelemaan kantahenkilökunnan valikoidulle yleisölle pitämää esitystä tätä aihetta sivuten. Korostivat, että mieluiten täyttäisivät nuo 25 000 saapasparia jollain tavoin etukäteen ilmoittautuneilla vapaaehtoisilla, koska sitten vaan kaikki olisi paljon helpompaa, sujuvampaa ja varmempaa. Tähän ollaan myös heidän mukaansa luomassa tietynlaisia järjestelmiä, mutta en tiedä paljonko kehtaan tässä julkisesti asialla enempää spekuloida.

Toki aivan varmasti olisi niin (ja tämä todettiinkin), että osa joukoista yksinkertaisesti käskettäisiin enempiä kyselemättä. Ei liene realismia että vaikkapa koko jääkärikomppania allekirjoittaisi vapaaehtoispaperit tuosta vaan.

Yleisön joukosta nousi muuten kysymys siitäkin, miten tuollaisessa tilanteessa hoidettaisiin asiat työnantajan kanssa. Vastaus oli yksinkertainen ja odotettu: työnantajalla ei siinä kohdassa ensinnäkään ole enää sanomista asiaan, ja toiseksi on sen työnantajankin etu, että maassa säilyy suomalainen hallinto.
 
ResL ja RUL painostavat varmasti puolustusvoimia, jotta innokkaimmat au:t ja res.upsit saisivat muutaman tuhat kiintiöpaikkaa järjestelyyn. Iästä ja mistään muusta piittaamatta. Ajatus takana voi hyvin olla tämän suuntainen. Ylennysruletti toimisi fantastisesti ja metalleja saisi eri tahtiin aktiivijohtajien rintapieliin. Vitsikö? Tuskin.
.
Mistä muualta sitä porukkaa otettaisiin jos ei reservistä? Ei vakiväestä noin paljon intiaaneja eikä päälliköidä löydy. Osalla reserviläisistä saattaa maanpuolustustahto olla kovempi kuin joillakin kantapeikoista. Ei siinä killukkeita ja nappeja kaivata, vaan ihan aidosta halusta ja vakaumuksesta monella homma lähtee. Näyttää maailmalla oleva kuuskymppisiäkin torrakot kourassa ja niin varmaan olisi meilläkin, jos olisi tarve ja heille se suotaisiin.
 
Jos pv perustellusti katsoo tarvitsevansa tämän järjestelyn, jotta se voi hoitaa tämän maan puolustamista, se sille suotakoon ilman liirumlaarumeja. Tämä on juuri sitä reagointia nykyiseen tilanteeseen ja muuttuneisiin olosuhteisiin, kenties tämä järjestely pudottaa pois melkoisen listan varallemme suunniteltuja pirullisuuksiakin. Ja kutsukoon palvelukseen ketä tarvitsee.

Mitalin kuvat silmissä ja kalke korvissa, tyypillistä RESL ja RUL toimintaa, halutaan ottaa kunnia kaikesta, mutta oikeasti tuodaan vain lippu paraatiin, rivijäsenet tekevät työn MPK:ssa, MAAKK:oissa ja muissa SA-yksiköiden KH:ssa. Palkitaan yhdistysaktiivit ja järkätään heille ylennykset jopa ilman SA-sijoitusta.

Tuo laki paperilla tarkoittaa 25000 reserviläistä aseissa muutamassa päivässä, se lisää puolustuksemme uskottavuutta. Edelleen oma "veikkaukseni", kyseessä olisi hiljattain kotiutuneita tai kertausharjoitettuja joukkoja, joilla on tärkeimmät tehtävät puolustuksessa SIETO vaiheessa.
Sitoumukset on jo valmiiksi osalla MAAKK:sta ja välittömän valmiuden komppaniohin sijoitetuilta.
 
Mistä muualta sitä porukkaa otettaisiin jos ei reservistä? Ei vakiväestä noin paljon intiaaneja eikä päälliköidä löydy. Osalla reserviläisistä saattaa maanpuolustustahto olla kovempi kuin joillakin kantapeikoista. Ei siinä killukkeita ja nappeja kaivata, vaan ihan aidosta halusta ja vakaumuksesta monella homma lähtee. Näyttää maailmalla oleva kuuskymppisiäkin torrakot kourassa ja niin varmaan olisi meilläkin, jos olisi tarve ja heille se suotaisiin.
Vakiväkeä ei lasketa tuollaisiin lukuihin, heitä voidaan käskeä nytkin valmiuteen 24/7 ja heistä voidaan muodostaa tilapäisiä yksiköitä rauhan aikanakin kuten kadeteistakin, jotka hiljattain harjoittelivat Lappeenrannan yössä virkaurakursseilla olleiden aliupseereiden kanssa.
 
Mitalin kuvat silmissä ja kalke korvissa, tyypillistä RESL ja RUL toimintaa, halutaan ottaa kunnia kaikesta, mutta oikeasti tuodaan vain lippu paraatiin, rivijäsenet tekevät työn MPK:ssa, MAAKK:oissa ja muissa SA-yksiköiden KH:ssa. Palkitaan yhdistysaktiivit ja järkätään heille ylennykset jopa ilman SA-sijoitusta.
Ai, minä olen ollut sellaisessa käsityksessä, että RESL ja RUL edustaa ja aktivoi reserviläisiä. Hitsi, yli sadan kertauspäivän jälkeen menin liittymään RUL:iin... Pitäisikö erota? SA yksiköiden KH:tkin taitaa olla jo taakse jäänyttä elämää :(
 
Yleisön joukosta nousi muuten kysymys siitäkin, miten tuollaisessa tilanteessa hoidettaisiin asiat työnantajan kanssa. Vastaus oli yksinkertainen ja odotettu: työnantajalla ei siinä kohdassa ensinnäkään ole enää sanomista asiaan, ja toiseksi on sen työnantajankin etu, että maassa säilyy suomalainen hallinto.
Eli kuten uumoiltu niin kyseessä ei ole kertausharjoitukseen kutsumisen nopeuttaminen vaan etujoukon nopea mobilisaatio aseellisen konfliktion uhat ollessa päällä.
 
Mitalin kuvat silmissä ja kalke korvissa, tyypillistä RESL ja RUL toimintaa, halutaan ottaa kunnia kaikesta, mutta oikeasti tuodaan vain lippu paraatiin, rivijäsenet tekevät työn MPK:ssa, MAAKK:oissa ja muissa SA-yksiköiden KH:ssa. Palkitaan yhdistysaktiivit ja järkätään heille ylennykset jopa ilman SA-sijoitusta.
Tämän totesin kauan aikaa sitten ja erosin resups-kerhosta. Vuosikokouksissa kulutetaan persuksia ja myönnetään ansiomitaleja siitä hyvästä toisille. No lippuvartio on ok, myönnettäköön.
Varmaan paikkakuntakohtaista, mutta asuinkunnassani hyvin heikkoa toimintaa, joka sekin keskittyy pönöttämiseen. Joskus maksoin jäsenyyttä kannatuksen vuoksi, mutta sekin loppui lyhyeen.
Puolusti eniten paikkaansa joskus 50-60-luvuilla, kun sotilaallinen yhdistystoiminta tuli taas esiin. Silloin oli luentoja, jotka tilattiin sotilaspiirien kautta ja sotilaat tulivat niitä pitämään, ja alueellista puolustusta luotaessa resups-kerhot aikakin paikoin muokkaantuivat paljolti sen mukaisiksi, jotka niissä touhuissa olivat mukana.
Kuin sk oli kuopattu ja kertaukset vähissä, silloin kerhoilla oli roolinsa. Nykyään tuppaavat ukkoontumaan. Ehkä jossakin toisin, mutta meikäläinen rinnastaa nuo leijoniin ja rotareihin, jotka muuten myös yksyhteen täällä päin...
 
Satuinpa pari viikkoa takaperin kuuntelemaan kantahenkilökunnan valikoidulle yleisölle pitämää esitystä tätä aihetta sivuten. Korostivat, että mieluiten täyttäisivät nuo 25 000 saapasparia jollain tavoin etukäteen ilmoittautuneilla vapaaehtoisilla, koska sitten vaan kaikki olisi paljon helpompaa, sujuvampaa ja varmempaa. Tähän ollaan myös heidän mukaansa luomassa tietynlaisia järjestelmiä, mutta en tiedä paljonko kehtaan tässä julkisesti asialla enempää spekuloida.

Ei kai tuossa mitään uutta ole? Kuten olen monesti kertonut, niin ainakin RVL:n puolella kysyttiin jo 90-luvulla valmiutta astua ruotuun hyvinkin nopeasti. Siis täysin vapaaehtoisesti täppä sellaiseen sarakkeeseen joko kotiutuvien tai kertaamassa olevien tietoihin. Ei ole vaikeaa, ei vaikeaa eikä edes laitonta.

Tuollaisessa järjestelmässä on vaikka kuinka paljon plussia randomilla pikakutsun saavien miesten joukkoon verrattuna.

Toki ongelmaksi voi muodostua tietojärjestelmän taipumattomuus, johon jokin Tunator sitten ilmoittaa koodaamisen kestävän vuoden ja maksavan vähintään miljoonan.
 
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kuitenkin korostaa Uuden Suomen haastattelussa, että lakimuutoksen vaikutuksia yksilöihin tulee tarkastella.

– Nämä kaverit on valittava tiheällä kammalla. Tähän vaikuttaa esimerkiksi työ- ja opiskelutilanne: voiko irtautua tällä tavalla kertausharjoituksiin, Nyberg pohtii.
Kummallista pohtimista. Tällaisissa tilanteissa tulisi sodan ajan yksiköiden olla mahdollisimman täydellisessä ja valmiiksi harjoitelluissa kokoonpanossa, eikä mitään sieltä täältä kokoon haalittuja äijälaumoja.
 
Kun luin tuon uutisen, niin tuli mieleen välittömästi, että äijä vaihtoon ja heti. Ihan pihalla.
 
Niin, onko ne tosiaan niin tyhmiä että luulee että kertausharjoitus olisi tuon pikakutsun tarkoitus kun tämmöinen sivilistikin kuin minä ymmärrän pikakutsun oikea tarkoitus. Tai sitten on menossa joku puolustuspoliittinen peli.
 
Mitalin kuvat silmissä ja kalke korvissa, tyypillistä RESL ja RUL toimintaa, halutaan ottaa kunnia kaikesta, mutta oikeasti tuodaan vain lippu paraatiin, rivijäsenet tekevät työn MPK:ssa, MAAKK:oissa ja muissa SA-yksiköiden KH:ssa. Palkitaan yhdistysaktiivit ja järkätään heille ylennykset jopa ilman SA-sijoitusta.

Tuo laki paperilla tarkoittaa 25000 reserviläistä aseissa muutamassa päivässä, se lisää puolustuksemme uskottavuutta. Edelleen oma "veikkaukseni", kyseessä olisi hiljattain kotiutuneita tai kertausharjoitettuja joukkoja, joilla on tärkeimmät tehtävät puolustuksessa SIETO vaiheessa.
Sitoumukset on jo valmiiksi osalla MAAKK:sta ja välittömän valmiuden komppaniohin sijoitetuilta.

No, tuntuisi varsin loogiselta kutsua nimenomaan niitä joukkoja ja sotilaita, joilla on tuorein koulutus, monestakin syystä.
 
Niin, onko ne tosiaan niin tyhmiä että luulee että kertausharjoitus olisi tuon pikakutsun tarkoitus kun tämmöinen sivilistikin kuin minä ymmärrän pikakutsun oikea tarkoitus. Tai sitten on menossa joku puolustuspoliittinen peli.

Peräänkuulutetulla "tiheällä kammalla" halutaan kammata ""tietty"" reservin joukko, jolle pitää saada ylennysjatkumo kondikseen. Ihan sitä ihteään. Kiintiöreserviläiset enää puuttuvatkin tästä. Edunvalvontaa? Voi jessus, sanon minä.

Pv on varsin kykenevä itse määrittelemään, ketä se tarvitsee ja kenet aikoo kutsua. Poliittista ohjausta tässä ei varsin nyt kyllä kaivata.
 
RESL ja RUL rooli vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa muuttui MPK RY:n perustamisen myötä 90-luvulla, mutta nuo järjestöt eivät vaan ole itse sitä tajunneet. Se että MakkaranPaistoKursseilla koulutetaan paljon oikeita ja hyödyllisiä asioita, ei ole noiden kahden kattojärjestön ansiota, vaikka moni kouluttaja ja kurssilainen olisikin niiden jäsen.

Yhdistysaktiivit eivät tarvitse mitään kiitosta yhdistystoiminnasta PV:lta, palkitkoot omilla talkoomitalleillaan jos katsovat aiheelliseksi.
 
Ei kai tuossa mitään uutta ole? Kuten olen monesti kertonut, niin ainakin RVL:n puolella kysyttiin jo 90-luvulla valmiutta astua ruotuun hyvinkin nopeasti. Siis täysin vapaaehtoisesti täppä sellaiseen sarakkeeseen joko kotiutuvien tai kertaamassa olevien tietoihin. Ei ole vaikeaa, ei vaikeaa eikä edes laitonta.

Tuollaisessa järjestelmässä on vaikka kuinka paljon plussia randomilla pikakutsun saavien miesten joukkoon verrattuna.

Toki ongelmaksi voi muodostua tietojärjestelmän taipumattomuus, johon jokin Tunator sitten ilmoittaa koodaamisen kestävän vuoden ja maksavan vähintään miljoonan.

PV kokosi listoja myös 90-luvulla. SA-yksiköistä muodostettiin kaiken maailman RYT ja PYT yksiköitä, joista ainakin osalla oli vastaavat sitoumukset kuin MAAKK:lla ja tulevilla nopean valmiuden komppanioilla.
 
Hyvä, koska nopeaan toimintaan varautumatta jättäminen olisi ollut anteeksiantamatonta.

Olihan YYA-aikanakin olemassa ainakin res.upseerien etujoukko, joka oli varautunut ja sitoutunut nopeaan ruotuun astumiseen. Niissä poliittisissa oloissa siitä ei tietenkään voinut ääneen puhua, koska eduskunta vilisi vasemmiston edustajia, jotka olisivat pitäneet sitä selvänä provokaationa. Valitettavasti osa oikeistonkin edustajia olisi pelannut Tehtaankadun kortillaan.

"Jostakin" syystä silloinkin oli selvää mistä vihollinen tulisi ja ketä vastaan Suomessa varauduttiin. Jos mainitut kansanedustajat olisivat aidosti uskoneet YYA:een, niin hehän olisivat olleet innokkaiden ressujen etujoukoissa täyttämässä YYA:n tuomia velvoitteitamme. Eivät olleet.. Tämä on lohdullista muistaa ja antaa kansakunnallemme itsekunnioitusta, vaikka ulospäin näytimmekin epämääräiseltä Neuvostoliiton liittolaiselta.
 
Kyllä! Sen verran mitä täälläkin joku avasi Prahan Kevään aikaisia toimenpiteitä (rannikkopatterit valmiina jauhamaan Hki-Vantaan kiitoradat kuun pinnaksi jne) mihin oli tarvittaessa varauduttu, niin kyllä silloinkin on katseltu asiaankuuluvalla epäluulolla itärajan suuntaan.
 
Sattuisitko löytämään postauksen, lukisin mielelläni lisää :)
 
Back
Top