Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Raakku

Kapteeni
Toisaalta jälkimmäistä ja toisaalta persuille on jälleen vyörytetty varsin ristiriitaisia odotuksia. Niinhän se toisinaan menee että ennen vaaleja yksi nostetaan ja vaalien jälkeen tullaan taas rytinällä alas todellisuuden paljastuessa. Tai sitten jotain ihan muuta :rolleyes:
Jos kepu ja demarit ovat tuolla linjalla niin mikäs siinä. On siinäkin riskinsä ettei kumpikaan niistä nouse enään. Kumpikin ovat vanhoillisia puolueita. Maailma ympärillä muuttuu pitävät kiinni vanhan ajan keinoista ja toimintatavoista edes yrittämättä sopeuttaa niitä millään tavoin. Puolueissa on kyllä uutta verta. Epäselvää ei ole ketkä kuiskivat olkapäillä, mitä tai kuinka pitää tehdä. Kyllä PS tulee olemaan omat karikkonsa. Heillekkin tarjoillaan ulkoisia ja sisällä tapahtuvia mullistuksia sekä kriisejä. Miten sitten onnistuvat niistä selviytymään paljastuu ajan kuluessa.
 
strelailija

Kapteeni
Huhut varmistuvat. Tilanne on niin paha kuin on epäiltykin:

Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006333612.html?share=305e1c78b42f94dd45a4d3bd3725c3f1
Haavisto osoittautuu vielä pahemmaksi ketkuksi kuin mitä aiemmin olen olettanut. Ukko on saanut puolessa vuodessa ulkoministeriön sekaisin. Ajatelkaa mihin se kykenisi kuudessa vuodessa Tasavallan Presidenttinä ja ylipäällikkönä.
 
Umkhonto

Kenraali

No mitä nyt voi ikivihreältä B-rapun kaverilta odottaa?;)
 
Heikki

Kapteeni
Haavisto osoittautuu vielä pahemmaksi ketkuksi kuin mitä aiemmin olen olettanut. Ukko on saanut puolessa vuodessa ulkoministeriön sekaisin.
Ulkoministeriön ongelmat ovat kyllä vanhempaa perua. Kieltämättä tulee sellainen mielikuva, ettei Haavisto ole tilannetta parantanut, mutta ei se yksin hänen syytään ole. Uutinen viime vuodelta:
 
Tetra

Respected Leader
No mitä nyt voi ikivihreältä B-rapun kaverilta odottaa?;)
Suomi ei ole mikään Saudi-Arabia joten Haaviston seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä ja hyvä niin.
 
Coffee Man

Ylipäällikkö
Kaikki mitä Antti Rinne nyt tekee, hän tekee vain itseään varten. Jos Rinne pelaa härskeimmällä mahdollisella tavalla, keskustalla voi kohta olla käsissään sen pahin painajainen: työministeri Antti Rinne.

Lunni

Jos olisin työtön, alkaisin huolestumaan... Filatov lanseerasi tämän työkokeilu orjuuden 7€:n, nykyisin 9€ / pvä.. ehdin tuosta itsekkin hetken nauttimaan. Ihalainen kommentoi radiohaastattelussa tuosta naureskellen, että "parempi pakko kuin pamppu".. ja nyt joku Rinne.. joo-o..
 
Makkaramestari

Luutnantti
Se riski tässä on, että toisella kierroksella on Halla-aho vs. Pekka Haavisto. Halla-aho jakaa niin rajusti mielipiteitä, että Haavisto saattaisi voittaa hyvinkin.
Olis sellainen tilanne että pitäis ehkä jättää äänestämättä, ellei sitten olisi pakko äänestää Halla-Ahon sopulilaumaa vastaan.
 
Protheon_93

Ylipäällikkö
Siinä onkin mielenkiintoinen soppa, jos Marin valitaan pääministeriksi, mutta Lindtman syrjäyttää Rinteen kesän puoluekokouksessa ja Marin painostetaan eroamaan ja reiluun puoleen vuoteen taas kaadetaan hallitus.
 
Koko Demareiden pakka on ollut ihan sekaisin vuodesta -15, kun Urpilainen heitettiin syrjään liian oikeistolaisena. Tilalle ay-jyrä Rinne ja sitä ei moni puolueuskovainen muista hyvällä, varsinkaan naisoletetut. Nyt sitten Rinteen suosikki Marin, jota kannatetaan koska nuori nainen. Hänen piti olla varma PJ, mutta sitten Lindtman heitti itsensä mukaan kisaan ja sai äijät puolelleen..

Noh, mulla on hyvät varastot popcornia ja kaljaa...
 
hansai

Supreme Leader
Uutiset, 6.12.2019
Ulkoministerin vastaus viime päivien keskusteluun ja esitettyihin kysymyksiin
Ulkoministerin vastaus

ISIS:n hallinnon kaaduttua Syyriassa jäljelle on jäänyt kysymys, mitä tehdään alueelle jääneiden siviilien kanssa. Al-Holin leirillä olevat suomalaiset lapset ovat tilanteessa, joka on aivan poikkeuksellinen. He eivät itse pysty vaikuttamaan tilanteeseensa.

Olen ministerinä käynyt jatkuvaa keskustelua asiasta myös pohjoismaisten ja EU-ministerikollegoideni kanssa. Leirillä on monien maiden kansalaisia, ja jotkut maat ovat kansalaisiaan pystyneet auttamaan. Sellaisten ratkaisuvaihtoehtojen etsiminen, jotka turvaisivat lasten edun toteutumisen, on ulkoministeriön ja ulkoministerin vastuulla. Tällaista poikkeuksellista tilannetta koskevat monet eri lait ja kansainväliset sopimukset. Sen vuoksi olen eri vaiheissa useaan kertaan varmistanut toiminnan oikeudellisen pohjan.

Olen tämän viikon aikana joutunut vastaamaan erilaisiin syytöksiin ja väittämiin. Kaikki sai alkunsa uutisesta, jossa kerrottiin, että ulkoministeriöllä olisi menossa salainen operaatio, jolla Al-Holin leirillä olevat lapset erotetaan äideistään ja tuodaan Suomeen. Tässä yhteydessä puhuttiin jopa virkamiehen painostamisesta. Tämä uutinen oli virheellinen. Tällaista hanketta lasten erottamiseksi äideistään ei ole vireillä, ja ulkoministeriö on jo mm. 18.9.2019 vastauksessaan oikeuskanslerille kertonut, mitä oikeudellisia ongelmia tällaiseen ratkaisuun sisältyisi.

Sen jälkeen ongelmaksi julkisuudessa nostettiin se, että ulkoministeriössä eri henkilö kuin konsulipäällikkö hoitaa Al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilannetta sekä yhteyksiä muihin viranomaisiin ja kansainvälisiin toimijoihin tässä asiassa. Tämän toimeksiannon olen tehnyt 23.10.2019 nimeämällä ulkoministerin väliaikaisen erityisedustajan. Erityisedustajan tehtävänanto valmisteltiin yhteistyössä hallinnollisen alivaltiosihteerin ja hallintojohtajan kanssa.

Hallituksen iltakoulun yhteydessä ulkoministeriön toimintalinjaus tuotiin tiedoksi valtioneuvoston jäsenille oikeuskanslerin läsnäollessa 31.10.2019.

Näiden julkisuudessa olevien virheellisten tietojen korjaamisen sekä toiminnan laillisuuden arvioinnin jälkeen on julkisuudessa nostettu ongelmaksi työilmapiiri ulkoministeriössä. Ilmapiiriin liittyvien ongelmien korjaamisesta kannan ministerinä täyden vastuun.

Ennen ministerikauttani maaliskuussa 2019 valmistui ulkoministeriössä kattava ulkopuolinen selvitys työilmapiiristä. Selvitys nosti voimakkaasti esiin lukuisia ongelmia. Näihin pitkään jatkuneisiin ongelmiin ilmoitin ministerikauteni alussa suhtautuvani erittäin vakavasti. Tähän olen edelleen sitoutunut. Ministeriön täytyy olla kaikille työntekijöille hyvä paikka tehdä työtä suomalaisten hyväksi. Nyt syntyneen keskustelun myötä työilmapiirin parantaminen on entistä kiireellisempi asia. Tartun tähän viipymättä.

Ulkoministeriön työntekijät tekevät työtään vaikeita tilanteita ratkoen ja kovissa paikoissa sotien, konfliktien ja moninaisten globaalien haasteiden maailmassa. Arvostan heidän työtään suunnattoman paljon.

Haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ulkoasiainhallinnon Suomessa ja ulkomailla oleville työntekijöille.

Pekka Haavisto
ulkoministeri

6.12.2019

KymJP2K

Ei taida enää auttaa.

Asiantuntija: "Vaikutelma on, että on rikottu useita lainkohtia"

Toinen vastaaja on Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori (emeritus) Teuvo Pohjolainen. Hän luki Helsingin Sanomien haastattelun.
– Hesarin jutun perusteella vaikutelma on, että UM:n päätöksenteossa Tuomisen asiassa on rikottu useita lainkohtia, eikä pelkästään hallintolakia.
 
Panssari Salama

Ylipäällikkö
Nää Yrjö Raution kolumnit on kyllä aina lukemisen arvoisia. Tällä kertaa kyytiä saa Antti Rinne. ”Mikä alkoi rumasti, päättyi rumasti”, mies aloittaa, ja jatkaa, minkälaista on olla Rinteen SDP:ssä:

Kunnon sosialidemokraateiksi on kelpuutettu vain ne, jotka ovat yhtyneet uskontunnustukseen: ”Minä uskon Antti Rinteeseen, kaikkivaltiaaseen demaripolitiikan luojaan, meidän Herraamme”. Ne muut, jyrätyksi tulleet, ovat joutuneet pitämään suunsa kiinni, elleivät ole halunneet tulla leimatuiksi oman pesän likaajiksi ja vihollisvoimien agenteiksi.
 
Pihatonttu

Respected Leader
Uutiset, 6.12.2019
Ulkoministerin vastaus viime päivien keskusteluun ja esitettyihin kysymyksiin
Ulkoministerin vastaus

[Googleta sana mytomania.)

Pekka Haavisto
ulkoministeri

6.12.2019

"Arvoisat höynäytettävät.

Huolestuneina Suomen laskeneista Pisa-tuloksista olemme kokeilleet uutta pedagogista konseptia. Saamme pian lisää tietoa sen yhteensopivuudesta suomalaisen peruskoulujärjestelmän kanssa, kun ensimmäiset tämän pilottihankkeen läpi käyneet palaavat Al-Holin leirikoulusta.

Koulutus on meillä kaikilla lähellä sydäntä. Siksi emme ole säästäneet resursseja tai reppureissaavia salskeita opiskelijanuorukaisia panostaessamme tähän hankkeeseen.

Oheishankkeena olemme tutkineet mahdollisuuksia oikaista poliittisin päätöksin heikennettyä syntyvyystilastoa kokonaan uudenlaisella kansainvälisen adoption muodolla.

Me lähdemme tästä yhdessä Valtakunnansyyllistäjän kanssa katsomaan, että millainen tarjonta Fairytalessa on innokkaille sokerisedille ja -tädeille. Vetäkää te sillä välin hampaat torttuun tai huulet pipariin tai mitä nyt tykkäättekin glögin kanssa nauttia.

Moi vaan, toivoo Peksuliini"
 
Rannari

Greatest Leader
Nää Yrjö Raution kolumnit on kyllä aina lukemisen arvoisia. Tällä kertaa kyytiä saa Antti Rinne. ”Mikä alkoi rumasti, päättyi rumasti”, mies aloittaa, ja jatkaa, minkälaista on olla Rinteen SDP:ssä:

Rinteen puoluejohtoon nostanut operaatio oli tosiaan ruma ja vahvasti vahingollinen. Peli on kovaa mutta likaista niin kuin politiikan puolella on tapana. Omassakin tuttavapiirissä on ay-kuvioista tuttuja toisen tai kolmannen polven demareita jotka nostivat kytkintä koko puolueesta Rinteen valinnan jälkeen.
 
fyysikko

Kapteeni
Anteeksi nyt, mutta irroitat taas asian asiayhteydestä. Kommenttini koski @fulcrum viestin osaa:

"Jos ulkoministerinä olisi Halla-aho, hän toimisi luultavasti hyvin samalla tavalla kuin Haavisto - koska olisi pakko. On hyvin todennäköistä että tuomioistuin tulisi laintulkinnoissaan samansuuntaisiin tuloksiin kuin oikeuskansleri kun alettaisiin tutkimaan mahdollista virkavelvollisuuden rikkomista esim. siinä vaiheessa kun lapsia on kuollut leireillä tauteihin jotka olisi Suomessa helposti hoidettu. Kukaan poliitikko ei ottaisi tällaista riskiä - ei ainutkaan."

Totta kai syytteenä olisi "virkavelvollisuuden rikkominen". Minun kysymykseni on, mikä on tarkkaan ottaen se lain kohta, jonka mukaan päätöksen tehnyt virkamies tuomitaan tai joutuu syytteeseen virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Kommenttisi ei liity lainaamaasi Fulcrumin tekstiin, jossa kerrotaan poliitikoista eikä virkamiehistä. Niinpä kirjoittamaasi ei ole mahdollista kommentoida ilmoittamassasi asiayhteydessä, vaan joko se irroitetaan, tai ei kommentoida ollenkaan. Oletanko oikein että pidät enemmän jälkimmäisestä menettelystä?
 
fyysikko

Kapteeni
Lukon takana, joten ei näy juurikaan muuta kuin klikkiotsikko.
Ammattitaitoinen Supon poliisi kuitenkin ymmärtänee että mitä pitempään viivytellään sitä suuremmaksi riski kasvaa. Jos 4 vuotiasta pidetään 20v todella huonoissa olosuhteissa leirillä, ISIS-äidin koko ajan haukkuessa Suomea ja suomalaisia, ja sitten päästetään vapaaksi, kohdistunee Suomeen sen jälkeen todella merkittävä terrorismin uhka.
Jos taas lapsi kotiutetaan 4 vuotiaana ilman äitiään, ja erotetaan hänestä pysyvästi, ei hän edes muista mitään äidistään tai hänen puheistaan siinä iässä kuin pystyisi jotain kielteistä suomessa tekemään. Hänellä ei siksi ole sellaiseen minkäänlaista motivaatiotakaan, vaan päinvastoin saadaan yksi maanpuolustaja lisää.
 
Marakatti

Kapteeni
Jep jep ! Miksipä et vaikka adoptoi itsellesi omaa kaulan katkojaa ? Ehkä joku äiti heistä sinulle suostuisi omansa luovuttamaan ? Ja koko maailma pelastuu siinä sivussa. Tai sit ei...
 
fyysikko

Kapteeni
Pistä näkyville se laki, joka velvoittaa suomen viranomaiset pyrkimään lasten kotouttamiseen.
Luepa ne vaikkapa tästä: http://lapsiasia.fi/lapsen-oikeudet/

Ja asiaan liittyen konsulipäällikkö Pasi Tuomisen käsitys asiasta:
”Haavisto kertoi keskiviikkona, että hänelle oli jäänyt eräästä syyskuun tapaamisesta sellainen käsitys, että minä olisin antanut jättää lapset kuolemaan al-Holin leirille. Kiistin tämän hänen käsityksenä jyrkästi ja pidän sitä isänä täysin käsittämättömänä. Eihän kukaan voi olla sitä mieltä, että lapset pitäisi jättää kuolemaan leirille.”
Lähde: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006333612.html
Pasi Tuominen siis erehtyi ilmeisesti ainakin joidenkin tänne kirjoittavien nimimerkkien suhteen alleviivatusta kohdasta päätellen.
 
Top