Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Tämä ei liity vain Marinin hallitukseen, vaan syyllisiä ovat useat edelliset hallitukset, mutta kyllä tuo sote on hyvä esimerkki siitä, että suomalaisella poliittisella päätöksenteolla on parantamisen varaa. Sote oltaisiin voitu ratkaista jo vuosia sitten: viisimiljoonaiselle kansalle viisi sotealuetta on sopiva määrä. Yliopistollisia sairaaloita on juuri sopivasti viisi, joten niiden yhteyteen olisi luonnollista rakentaa sotealueet. Jos alueita halajaa enemmän, niin maksimissaan noin 10 aluetta. Joku olisi sitten hahmotellut soteratkaisun tupakka-askin nikotiinipurukumirasian kylkeen ja voilà, valmista tuli. Hyvä soteratkaisu on saavutettu ja voidaan keskittyä muihin asioihin. Tähän on kuitenkin tuhrattu vuosia useiden eri hallitusten aikaa, ja näillä näkymin soten mukana on tulossa 18-22 maakuntaa. Tähän tosiaan ovat syyllisiä useat eri hallitukset eikä vain Marinin hallitus, mikä tekee asiasta vain pahemman. Kerettiläisesti vastoin foorumin hurmosisänmaallista henkeä totean, että on hyvä, että on vaihtoehtoja ja niin on myös valtioiden suhteen. Se ei ole kiveenhakattua, että Suomi aina pysyy kelvollisena asuinmaana. Riippuu tietysti kaavaillusta jäljellä olevasta eliniästä ja siitä onko siunaantunut jälkikasvua, että kuinka merkityksellisiä tälläiset tulevaisuuskuvien arvioinnit ovat. Tietysti panikointiinkaan ei ole syytä.

Ei kyllä tekisi mieli tällä lailla luoda tappiomielialaa, mutta minkäs sille mahtaa kun luoja ei suonut sinisiä silmiä :p
 

Lunni

Eversti
Se että Sotesta ei loppua näy johtuu siitä että sitä ei tehdä terveydenhuollon etu ensin vaan tärkeintä on että saataisiin sementoitua puolueille voimapesät.
Ja samaan aikaan ei saisi aiheuttaa mielipahaa isoille yksityisille toimijoille, koska sieltähän voi saada vaikka työpaikan jos sattuu äänestäjät suutahtamaan soteilusta ja sen ainoan terveyskeskuksen menettämisestä 50km:n päähän...
 

JäitäHattuun

Alikersantti
Se että Sotesta ei loppua näy johtuu siitä että sitä ei tehdä terveydenhuollon etu ensin vaan tärkeintä on että saataisiin sementoitua puolueille voimapesät.
Juuri näin ja tällä hetkellä näyttää siltä että kuolintuskissaan koriseva kepu saa viimeisen voittonsa, eli maakuntahallinnon suojatyöpaikat.
 

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Se että Sotesta ei loppua näy johtuu siitä että sitä ei tehdä terveydenhuollon etu ensin vaan tärkeintä on että saataisiin sementoitua puolueille voimapesät.
Niin..
 

Nargö

Luutnantti
Olet varmaan oikeassa siinä, että jokin määrä autoilua olisi korvattavissa muilla keinoin sekä myös siinä, että yhdyskuntasuunnittelun ja kaavoituksen avulla oltaisiin joskus voitu luoda asumis- ja asioimisrakenteita, joissa pienehkö osa asukkaista pärjää ihan jalkapelillä tai polkupyörällä tms kevyellä ratkaisulla.

Kuitenkin väittämäsi, että "iso osa autoilua" olisi jonkinlaista laiskuutta tai mukavuudenhalua, on kestämätön ja perustuu varmaankin omaan ympäristöösi, josta toisessa viestissä kerroit:
"No itse asun kehä 3:n ulkopuolella ja kaikki paikat missä päivittäin käyn ovat saavutettavissa alle vartin pyöräilyllä."
Äärimmäisen harva on Suomessa noin onnekas ja tuo suurelta osin myös selittää asenteesi.
Hyvin monilla ihmisillä on toki esimerkiksi usein toistuvaa asiaa sellaisiin paikkoihin joihin pyöräily vie kohtuuttomasti aikaa tai usein isoja tavaramääriä kuljetettavanaan. Ymmärrän toki, että he kokevat tarpeelliseksi omistaa auton.

Mutta suurella osalla heistä on näiden lisäksi myös sellaisia liikkumistarpeita jotka oikein hyvin voisi hoitaa myös pyörällä. Eli siis esimerkiksi kulkea lyhyet matkat pyörällä ja pitkät matkat autolla, tai vastaavaa.

Se, että auto on jollekin ihmiselle välttämätön vaikkapa kuljettaessa 30 kilometrin päähän mökille ei tarkoita sitä, etteikö jollakin toisella matkalla (vaikkapa mennessä parin kilometrin päähän kauppaan josta ostaa pienehkön määrä tavaraa) auton käyttö olisi lähinnä mukavuudenhaluun pohjautuvaa.
 

Nargö

Luutnantti
Pikkulisä:
Käydääs polkupyörällä tekemässä tämän oman lapsiperheeni tyypilliset ostokset:
- 6 maitoa.
- 6 piimää.
- 2 litraa jogurttia
- kilo juustoa
- kilo lihaa
- 3-4 kiloa hedelmiä
- 2-3 kiloa perunoita, juureksia sun muita rehuja
- 800gr margariinia
- muutama leipä
- pari kiloa muuta tarpeellista
==================================
26kg ostoksia kahdessa Lidlin kestokassissa.

Kuulisin todella mielelläni sen, että miten mukavalla ja turvallisella tavalla tuo pikkupläjäys kuljetetaan muutaman kerran viikossa vaikka 3-4 kilometrin matka kun kaupassa on käytävä silloin kun pääsee. Siis ihan konkretiaa. Ja myös sen, että mitä kaikkia poliittisia päätöksiä ja niistä seuraavia muutoksia pitäisi tehdä tuon mahdollistamiseksi laajassa mittakaavassa.

Niin... Ja kaupassa käydessäni olen taas sellainen "yksi mies istumassa yksin autossa johon mahtuisi monta ihmistä” -tapaus. Se takakontissa oleva 26kg ei istu näkyvillä ja turvavöissä auton sisällä niin että satunnainen moraalikyttääjä voisi huomata sen.
Itse kun käyn pyörällä kaupassa, niin selässä on noin 30 litraa tavaraa vetävä reppu. Sen kun ostaa täyteen tavaraa, niin se painaa ehkä noin 10-15 kg. Joskus käy niin, että aivan kaikki tavara ei mahdu reppuun, jota varten minulla on muovikassi mukana, jonka sidon repun kylkeen roikkumaan.

Jos tarve olisi ostaa selvästi tätä enemmän tavaraa eli vaikkapa tuon noin 25 kiloa niin ottaisin ensisijaisesti mukaan rinkan johon se tavaramäärä uppoaa helposti. Voi olla, että harkisisin myös pienen yksipyöräisen peräkärryn ostamista pyörään tavarankuljetusta varten. Tuttavapiirissä eräs käyttää sellaista, kun käy isommilla ostoksilla polkupyöräkyydillä, ja on kuulemma kätevä ratkaisu. Myös korillisen tarakan hankkiminen saattaisi olla yksi vaihtoehto jos haluaisi lisää kuljetuskapasiteettia repun rinnalle.

Sarvikossa roikkuvat muovikassit sen sijaan eivät ole hyvä ratkaisu. Ne hankaloittavat pyöräilyä ja myös hidastavat matkantekoa merkittävästi koska niillä on suuri ilmanvastus.
 

Lunni

Eversti
Hyvin monilla ihmisillä on toki esimerkiksi usein toistuvaa asiaa sellaisiin paikkoihin joihin pyöräily vie kohtuuttomasti aikaa tai usein isoja tavaramääriä kuljetettavanaan. Ymmärrän toki, että he kokevat tarpeelliseksi omistaa auton.

Mutta suurella osalla heistä on näiden lisäksi myös sellaisia liikkumistarpeita jotka oikein hyvin voisi hoitaa myös pyörällä. Eli siis esimerkiksi kulkea lyhyet matkat pyörällä ja pitkät matkat autolla, tai vastaavaa.

Se, että auto on jollekin ihmiselle välttämätön vaikkapa kuljettaessa 30 kilometrin päähän mökille ei tarkoita sitä, etteikö jollakin toisella matkalla (vaikkapa mennessä parin kilometrin päähän kauppaan josta ostaa pienehkön määrä tavaraa) auton käyttö olisi lähinnä mukavuudenhaluun pohjautuvaa.
Jos jatkossa kaikki talvet olisivat tällaisia kuin nykyinen, niin voisihan se pyörällä liikkuminen onnistua. Ihan kaikki kun eivät asu alueella jossa pyörätie aurataan aamulla, ja moni asuu paikassa jossa ei edes pyörätietä ole. Siellä rekkojen seassa valtatiellä fillarointi ei ole mukavaa kesälläkään, saati sitten talvella kun aurakuski ei ole vielä ehtinyt ajaa siitä.

Julkisista en edes viitsi alkaa vääntämään... niitä on pienemmiltä alueilta lopetettu niin paljon, että pysäkit ovat vain henkilöautojen pysähdyspaikkoja kusemisen/röökin/kännykänkäytön ajaksi..

Minä yritän käyttää julkisia mahdollisimman paljon, mutta en ympäristösyistä, vaan ihan vaan koska takana on jo ~1,5Mkm ratin takana niin ei oikein enää huvita ajaa itse. Ja saahan siinä paremmin joitain töitä tehtyä kuin kuskin paikalta. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, ja joskus junarataa on isompienkin kaupunkien välille huono rakentaa maaston (vesistöjen) takia. Esim. Lahti-Jyväskylä, tai suora yhteys Lahdesta Tampereelle kiertämättä Pasilan/Tikkurilan/Riihimäen kautta.

Kävely on kyllä hieno harrastus. Muutaman kerran kesässä on pakko kävellä se 25km mökille, Saa ajatuksia järjestymään ihan eri tavalla. Vielä paremmin siinä kyllä huomaa sen touhun järjettömyyden, kun pakkaat selkääsi parilaatikkoa kaljaa, viskipullon, viikonlopun grillilihat ja krapulalimpat... :)
 

Nargö

Luutnantti
Tähän autoilu vs pyöräily -keskusteluun pieni perheellisyyslisäys.

Talven ja syksyn pyöräilyä helpottava vaikutus nyt tunnetaan, mutta ajatellaanpas että pariskunta saa kaksi lasta joiden välinen ikäero on kolme vuotta.

Ensimmäinen lapsi päivähoitoon kahden vuoden ikäisenä. Toinen päivähoitoon puolentoista vuoden ikäisenä. Jälkimmäisen päivähoito loppuu eskarin jälkeen 6-7 -vuotiaana.

Päivähoidon - tai eskarin - ei pitäisi olla kauheasti yli 8h per penska.

Haluaisin nyt kuulla sen, kuinka tämä äärimmäisen tavallinen ja yleinen tilanne hoidetaan polkupyörällä kaupungissa turvallisesti? Ihan siis konkreettista ja mielellään kokemusperäistä tietoa.

Ketjussa on ollut esillä myös "riippuu valitusta poliittisesta linjasta” -ulottuvuus. Sen osalta haluaisin tietää että mitä ja kuinka järeitä muutoksia nykyisiin kaupunkirakenteisiin, työssäkäynnin käytäntöihin ja sääntöihin, päivähoidon käytäntöihin ja liikennejärjestelyihin se vaatisi että suuri osa - vaikka 20% - päiväkotilapsista ja eskarilaisista voitaisiin kuljettaa polkupyörillä ympärivuotisesti päivähoitoon ja sieltä kotiin. Ja taas mahdollisimman konkreettisesti.

Ymmärrän kyllä että opiskelevat citysinkut voivat suhata Jopolla, mutta tää lasten kanssa lutaaminen tuntuu mun kokemattomin silmin vähän vaikeahkolta ja turvattomalta kaupunkiliikenteen seassa.

Niitä konkreettisia toimintatapoja ja poliittisia muutoksia ilolla odotellen...
Lapsettomana mutta päivähoidossa töitä tehneenä kommentoisin tähän sen verran, että ei se mitenkään tavattoman harvinaista ole, että lapsia kuljetetaan hoitoon pyörällä. Edes talvisaikaan. Näitä mahtui useampia yhteen päiväkotiryhmään. Yleisin ratkaisu vaikuttaa olevan lastenistuin tarakalla, toiseksi yleisin se, että lapsi pyöräilee itse ja joskus näkee myös peräkärryjä. Ilmeisesti se lastenistuin tarakalla ei tavattomasti haittaa menoa, kun moni ei irrota sitä istuinta silloinkaan, kun mukana ei ole lasta, tai käyttää lastenistuinta tavarakuljetukseen.

Se kieltämättä on ongelma, että kunnilla on tapana myöntää päivähoitopaikkoja sellaisista paikoista, jotka sijaitsevat pyöräilyn kannalta hankalasti suhteessa kotiin ja työpaikkaan. Hoitopaikan saannin suhteen tarvittaisiin siis suurempaa joustavuutta, jotta useammilla olisi mahdollisuus kuljettaa lapsia hoitoon pyörällä.
 

Pihatonttu

Ylipäällikkö
Lapsettomana mutta päivähoidossa töitä tehneenä kommentoisin tähän sen verran, että ei se mitenkään tavattoman harvinaista ole, että lapsia kuljetetaan hoitoon pyörällä.. ..lastenistuin tarakalla.. ..lapsi pyöräilee itse.. ..peräkärryjä.
Tiedän. On kuskattu meidänkin perheessä. Mutta se ei poista tai juuri nimeksikään vähennä auton käytön tarvetta.

Ja aika moni noista vaihtaisi heti autoon jos talous sallisi.
 

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Lapsettomana mutta päivähoidossa töitä tehneenä kommentoisin tähän sen verran, että ei se mitenkään tavattoman harvinaista ole, että lapsia kuljetetaan hoitoon pyörällä. Edes talvisaikaan. Näitä mahtui useampia yhteen päiväkotiryhmään.
Ei tarvitse olla päivähoidossa töissä tietääkseen, että osassa perheitä lapset kulkee pyörän lastenistuimessa tai peräkärryssä. Kyllähän näitä kaupungeissa näkee melko usein.
 

inscout

Kenraali
Terveydenhuolto nimenomaan etsii omaa etuaa. Se ketä ei kukaan muista, on potilas.
Tuo on kyllä niin totta. Kun miljardibisneksiä jaetaan niin siinä ei objekti paljon paina.

Jos terveydenhoitoa haluttaisiin tosissaan kehittää, suurimmat parannukset löytyisivät työn uudelleenjärjestelyjen kautta suhteellisen pienillä muutoksilla. Suuret organisaatiomuutokset eivät muuta asiaa.

Se vain vaatisi ajattelun muuttamista organisaation sisällä ja tämä ei minun elinaikanani tapahdu, koska se osuisi liikaa niihin, jotka tällä hetkellä ovat ravintoketjun huipulla.
 

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0
On mahdollista ja ehkä jopa toivottavaa, että maakuntamalli kaatuu perustuslaillisiin ongelmiin. Viiden miljoonan asukkaan Suomi ei tarvitse ylimääräisiä hallintohimmeleitä.

 

miikkaj

Eversti
Laitetaan tänne, vaikka ei olekkaan Soomi Oy:n asioita, mutta ihan operointimalli täälläkin on käytössä.

 

kimmo.j

Respected Leader
Lahjoittaja
Tuo on kyllä niin totta. Kun miljardibisneksiä jaetaan niin siinä ei objekti paljon paina.

Jos terveydenhoitoa haluttaisiin tosissaan kehittää, suurimmat parannukset löytyisivät työn uudelleenjärjestelyjen kautta suhteellisen pienillä muutoksilla. Suuret organisaatiomuutokset eivät muuta asiaa.

Se vain vaatisi ajattelun muuttamista organisaation sisällä ja tämä ei minun elinaikanani tapahdu, koska se osuisi liikaa niihin, jotka tällä hetkellä ovat ravintoketjun huipulla.
Nykyisillä resurseilla voitaisiin tehdä paljon enemmän, jos keskityttäisiin siihen potilaaseen ja unohdettaisiin epäoleelliset asiat.
Tästä ei olla sen parempia julkisella kuin yksityisellä puolella.
 

Rauhantekijä

Respected Leader
Käyttäytyykö Anna Kontula Israelissa tavalla joka ei ole sen mukaista mitä kansanedustajalta edellytetään? Ei varmaankaan kun on murtautumassa aitojen läpi ja joutuu poliisin kuulusteluun. Mikä on sanktio kansanedustajan huonosta käytöksestä?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

miikkaj

Eversti
Nykyisillä resurseilla voitaisiin tehdä paljon enemmän, jos keskityttäisiin siihen potilaaseen ja unohdettaisiin epäoleelliset asiat.
Tästä ei olla sen parempia julkisella kuin yksityisellä puolella.
Jos nykyisillä resursseilla keskityttäisiin oleelliseen tämä paskantaisi firmojen mkl. valtion ansaintalogiikan päälle. Parempi vain keskittyä "oleelliseen".
 

kimmo.j

Respected Leader
Lahjoittaja
Jos nykyisillä resursseilla keskityttäisiin oleelliseen tämä paskantaisi firmojen mkl. valtion ansaintalogiikan päälle. Parempi vain keskittyä "oleelliseen".
Valtiolla on hyvin pieni osuus asiassa, katsomalla budjetteja (julkiset) ja liikevaihtoja (yksityiset) löytyy ne joilla on eniten tässä pelissä.
Monelle yksityisille organisaatiolle "olennainen" kelpaa hyvin, koska monet ovat jo luoneet alalla jalansijan sillä.
 
Top