Coffee Man
Respected Leader
Pekkarinen puhuu kerrankin ihan asiaa...
Suomi on perinteisesti ollut Saksan kumppani EU:n sisäisissä väännöissä, mutta Pekkarinen katsoo tilanteen eurooppalaisessa politiikassa muuttuneen.
– Me tarvitsemme kumppaneita. Suomi on perinteisesti seurannut Saksaa. Mutta Eurooppa muuttunut – on tullut ja tulee uusia blokkeja. Suomen täytyy irrottautua Saksan tiukasta liekasta.
Pekkarinen laskee, että Saksan kanssa kaveeraamisen vuoksi jäsenmaksupalautusten sijaan Suomi maksaa tällä sopimuskaudella jäsenmaksuja noin sata miljoonaa lisäeuroa vuodessa.
– Ja kepulaiset hyppivät ilosta kattoon saakka.
Tuo Saksan nuoleskelu pitäisi kyllä jo lopettaa, vaikka siihen on toki pitkät perinteet
Nyt kun britit jättivät leikkikentän Saksan ja Ranskan haltuun, niin niiden suurvaltapeliä ei estä kukaan. Pienet maat jäävät armotta jalkoihin, jos eivät liittoudu ja pidä puoliaan.

Keskustan Pekkarinen haukkuu Suomen EU-neuvottelutuloksen: ”Ei senttiäkään lisää rahaa maataloudelle – ja kepulaiset hyppivät ilosta”
Hallituspuolue keskustan europarlamentaarikko, moninkertainen ex-ministeri Mauri Pekkarinen ei ymmärrä hehkutusta, että Suomen maaseutu olisi saanut budjettineuvotteluissa lisää EU-rahaa.
www.iltalehti.fi