Ihan omaa syyttään? Tulee yllättäen ja pyytämättä?
Soppii eppäillä, että tarinasta on jäänyt jotain pientä kertomatta.
Ei ole jätetty mitään pois. Homma onnistuu ainakin seuraavalla sapluunalla:
1. Työtön käy työkkärissä kysäisemässä olisiko töitä ja saa työhönosoituksen.
2. Työtön laittaa 2 päivää myöhemmin hakemuksen sisään.
3. Työtön saa pari viikkoa myöhemmin yhteydenoton työkkäristä ja käskyn tulla käymään.
4. Työtön menee työkkäriin ja saa kuulla ettei ole hakenut työpaikkaa takarajaan mennessä eli työnantajan mukaan häntä ei näy hakijoiden joukossa.
5. Työtön saa kuulla kieltäytyneensä työstä ja saavansa siitä hyvästä karenssin. Oliko nyt kolme vai neljä kuukautta. En muista tarkkaan. Pitkä pätkä kuitenkin.
6. Työtön selvittelee asiaa ja toteaa ettei työhönosoituksessa ollut määräaikaa. Hän on yhteydessä työnantajaan ja saa kuulla hakuajan päättyneen jo ennen kuin hän sai työhönosoituksen. Ilmoitus oli vain unohtunut työkkärin järjestelmään. Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakuja ei ole kirjattu.
7. Työtön käy valitusprosessit läpi lautakunnasta vakuutusoikeuteen. Rangaistus säilyy kaikissa vaiheissa. Lopullinen tuomio on että "tällaisissa tapauksissa" on oikeuskäytäntö sellainen että kyseessä on katsottu olevan työstä kieltäytyminen.
Kaikissa vaiheissa on kysytty miten jatkossa pitää toimia jotta näin ei kävisi uudestaan. Kukaan ei tietenkään vastannut kysymykseen.
Surullisen tarinasta tekee etenkin se että työtön sairastuu lopulta vaikeaan masennukseen 41-vuotiaana ja on nyt ollut vuosia sairaseläkkeellä. Sairastumisessa on aina monta osatekijää mutta olen varma että tämä törkeä syyllistämisprosessi oli umpirehellisellä ihmisellä isona osasena.
Tunnen tapauksen varsin hyvin koska kyseessä on vaimoni. Olen itse nähnyt koko haista paska -tasoisen prosessin koska olen itse useimmat valitukset kirjoittanut. Rouvalla ei siihen enää ensimmäisen valitusportaan jälkeen ollut voimia. Ei niitä valituksia ja muita kuponkeja ole missään vaiheessa edes luettu vaan vahvistettu aina se alkuperäinen päätös.
Tarinan opetus on ainakin se ettei työkkärin suuntaan kannata olla yhtään aktiivisempi kuin mikä on välttämätöntä.