Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Muitakin löytyy; mm. Seinäjoki ja Mikkeli, jälkimmäinen tosin kaupungin pyörittämä. Näille ei tosin ole reittiliikennettä. Muutenkin tuntuu, että valtion omistama Finavia pyrkii pääsemään eroon tappiota tekevistä lentoasemista. Lisää siis lienee tulossa - ainakin Enontekiöstä yrittivät jo päästä eroon aiemmin tänä vuonna.....

..... En ole perehtynyt näiden valtionyhtiöiden poliittiseen ohjaukseen, mutta jos poliitikot tässä maassa oikeasti haluaisivat ajatella ympäristöä ja saada ihmiset käyttämään esimerkiksi junaa kotimaanlentojen sijasta, voisi olla ihan paikallaan istahtaa kahvin ja kampaviinerien ääreen oikein porukalla, ja pohdiskella vähän miten asiat saisi järjestettyä tehokkaasti ja järkevästi yhteispelillä.
Ei ole syytä väheksyä yritysten ja yksityistenkään tarpeita nopeisiin yhteyksiiä, lentoliikenne mukaanluken. Käytännössä suurin tarve näille maakuntien lennoille on kuitenkin eduskuntaan valituilla poliitikoilla. He ajavat tässä käytännössä omaa asiaansa.
- olisi oikeastaan fiksua jos lehdistö ja media selvittäisi kuinka paljon kansanedustajat käyttävät näitä mainittuja lentovuoroja. Ehkä jopa verrattuna ja suhteutettuna muihin käyttäjiin.
- saattaa olla että kyseisten edustajien lentomatkojen kustannukset (kaikki toimintatuet huomioiden) on huomattavasti suuremmat kuin pelkät yhteiskunnan(=veronmaksajien) kustantamat lentoliput.
- ja saattaa jopa olla että kustannukset ovat paljon suuremmat kuin edustajien varsin tarkkaan uutisoidut taksimatkat.
 
Finnairin lentokoneet ovat liian suuria vähän liikennöidyille reiteille. Parempi että joku muu hoitaa kyseiset reitit. Halukkaita operaattoreita ei niin vaan löydy reiteille ilman valtion/kaupungin/yritysten maksamia tukia.

Ei kai Finnair ilmoittanut, etteivät olisi kiinnostuneita verorahoin tuetusta liikenteestä?

Siinä käy niin, että lennot jatkuvat, Finnair lentää kuten ennekin, mutta veronmaksajat maksavat koko lystin. :)
 
Määritelmä löytyy vaikka täältä

Olennaista on katsoa kansantalouden varallisuutta ja velkoja katsoen laajasti. Isossa kuvassa Suomella ei ole tällä hetkellä minkäänlaista hätäpäivää, NIIP on lähellä nollaa.
Tuossa on kysymys eri asiata kuin siitä mitä Suomen hallitus tekee ja jättää tekemättä..ja mistä hallitus on vastuussa.

https://www.verkkouutiset.fi/vain-lisavelka-voi-pelastaa-suomen/#e84c297f
- tässä puolestaan ollaan asian ytimessä kun puhutaan mm. eläkejärjestelmien rahoituksesta jne.
- toki kyuseessä on hieman kieliposkessa jätetystä ehdotuksesta..

Niin laajasti ei ole tarpeen katsoa kansantaloutta että valtion ja hallituksen ottamat velat voitaisiin kuitata kansalaisten eläkekassoihin säästämistään varoista.
- kyllä näissä asioissa on ihan omat erilliset taseensa, tuloslaskelmat ja -tavoitteet.
- vaikka tottahan vihersosialistien rikollinen ideologia antaa siihenkin oikeutuksen..siis sosialisoida kansalaisten eläkkevarat (ja jakaa ne vaikka pakolaisille tai Afrikkaan?)

Mutta, toisaalta kun nykyistä poliittista järjettömyyttä seuraa niin jokaisen "kynnelle kykenevän" kannattaa huomioida ihan itse ja omatoimisesti tulevaisuuttaan.
- säästämällä ja sijoittamalla kuukausittain sopivan summan voi kartuttaa itsellee ihan oman yksityisen "eläkkeen". Ikäänkuin pahojen päivien varalle.
- vaikken nyt ennusta tai pidä todennäköisenä erityisen "pahoja päiviä",
- mutta onhan se keskimäärin mukavampaa jos/kun on mahdollista saavuttaa taloudellisesti vakaampi ja hieman paremmin turvattu vanhuus..kuin se mitä kertyy pelkästään pakollisten eläkevakuutusten kautta.
- sen verran voinee ottaa kantaa etten kuitenkaan kehota enää sijoittamaan Suomeen.
 
Viimeksi muokattu:
Onko täällä joku tai tunteeko joku jossain oikealla työttömyysalueella jonkun, joka on saanut työvoimavirkailijoilta työpaikan? Siis työpaikan, eikä jotain positiivisen ajattelun kurssia tai muuta ilveilyä?

Mielenkiintoista funtsia, mitä Vasemmistoliiton äänestäjät miettivät nyt. Heitä tämä aktiivimalli kakkonen myös koskee. Muiden puolueiden äänestäjiä on keskimäärin välillä töissäkin.
Kokemuksia on monenlaisia.. Kun vielä olin mukana aktiivissa työelämässä niin voin kertoa ettei työkkäristä saanut käytännössä yhtäkään asiallista työnhakijaa..en jaksa kirjoitella esimerkkejä näistä..
Toisaalta työkkärin kanssa yhteisesti järjestetyistä koulutuksista löytyi ja syntyy varmasti edelleenkin myös ihan asiallisia työsuhteita.
- omatoimisuus ja suositukset ovat ylivoimaisesti paras keino työpaikan löytämisessö.
- pelkkien hakemusten lähettely on jo paljon huonompi vaihtoehto.
- sen voin sanoa ettei yksikään työnantaja ei suhtaudu negatiivisesti, itsenäisesti työtä hakeviin ja kysyviin henkilöihin.
- varsinkin hieman isommilla työnantajilla on aina "tuntosarvet" pystyssä hyvin motivoituneiden, ahkerien,osaavien ja aktiivisten työntekijöiden varalle.

Sellaisella asenteella kannattaa lähteä liikkeelle että työnhakeminen on itseasiassa * myyntityötä*.
- pitää osata ja ennen kaikkea haluta myydä itsensä työnantajalle.
- ja kuten tunnettua niin hyvää tuotetta on helppo myydä ja saada kaupaksi.

Mutta tuskin nämä nyt oli mitään uusia asioita..
 
Tuossa on kysymys eri asiata kuin siitä mitä Suomen hallitus tekee ja jättää tekemättä..ja mistä hallitus on vastuussa.

https://www.verkkouutiset.fi/vain-lisavelka-voi-pelastaa-suomen/#e84c297f
- tässä puolestaan ollaan asian ytimessä kun puhutaan mm. eläkejärjestelmien rahoituksesta jne.
- toki kyuseessä on hieman kieliposkessa jätetystä ehdotuksesta..

Niin laajasti ei ole tarpeen katsoa kansantaloutta että valtion ja hallituksen ottamat velat voitaisiin kuitata kansalaisten eläkekassoihin säästämistään varoista.
- kyllä näissä asioissa on ihan omat erilliset taseensa, tuloslaskelmat ja -tavoitteet.
- vaikka tottahan vihersosialistien rikollinen ideologia antaa siihenkin oikeutuksen..siis sosialisoida kansalaisten eläkkevarat (ja jakaa ne vaikka pakolaisille tai Afrikkaan?)

Koska eri maissa on järjestetty eläkkeet eri tavoin on NIIP hyvä mittari. Valtiolla on verotusoikeus, jota voi tiukan paikan tullessa käyttää melko luovasti.

Jos ajatellaan esimerkiksi vertailun vuoksi Kreikan tapausta niin heidän NIIP heikkeni n. -50 mrd usd Euron (2000) alusta n. -300 mrd vuoteen 2007.

Vertailun vuoksi, Kreikan bkt vuonna 2007 oli 318,5 mrd usd ja Suomen 256,1 mrd.

Kreikan NIIP heikkeni siis tasaisella 35 mrd usd vauhdilla euron alusta. Ja kyse oli siis vain hieman Suomea suuremmasta taloudesta. Jos suhteutetaan tuo Suomen talouden kokoon niin se olisi 28mrd usd NIIP heikennys 7 vuoden aikana joka ikinen vuosi.

Ei ihme, että Kreikka ajautui velkakriisiin. Mutta samalla huomaa, että Suomen koronakriisin talouden velkaantuminen on maltillista eikä tule aiheuttamaan mitään ongelmaa. Muu on peloittelua vailla todellista pohjaa.
 
Pidän edelleenkin vääränä sitä että suomalaisten palkansaajien (pakko)säästämiä työeläkevaroja pidetään ikään kuin valtion/julkishallinnon ottaman velan "vakuutena". Työeläkerahastot on syytä pitää erillään valtion kulubudjetista ja käyttöpääomasta. Siitäkin huolimatta että osa eläkkeistä maksetaan suoraan budjetin verokertymästä.
- työeläkerahastot eivät ole valtion rahoitusomaisuutta.
- ne ovat palkansaajien palkastaan (pakko)säästämiä työeläkkeitä.
- ikävää jos vihersosialistit haluaisivat ottaa (=sosialisoida) ne valtion kulubudjettiin.

Valitettavasti myös Suomen valtion verotusoikeus on käytännössä jo rasitettu maksimiinsa. Meidän kokonaisveroasteemme on eräs maailman korkeimmista.
- eihän Suomella olisi mitään syytä velanottamiseen jos olisi mahdollista oikaista julkishallinnon pysyvää kulurakennetta veroja lisäämällä/korottamalla.

Olen samaa mieltä siitä ettei Suomi ole velkaantunut yhtä paljon ja nopeasti kuin Kreikka. Muttei Suomen julkishallinnon pysyvä alijäämäisyys ole mitenkään hyväksyttävää.
- olemme velkaantuneet yhtäjaksoisesti jo toistakymmentä vuotta. Keskimäärin lähes 10 miljardia vuosittain ( vuosittain 10-20% valtion budjetista katetaan pysyvästi velkaa ottamalla)

Mielestäni Suomen velkaantumista ei voi sanoa maltilliseksi. Eikä ole kovin järkevää vertailla sitä Kreikan katastrofisiin lukuihin (ja olla tyytyväinen kun emme ole vielä yltäneet aivan heidän tasolleen).
- mieluummin tulisi vertailla Suomea vaikka Ruotsiin tai julkishallinnon velkaantumisen osalta jopa Viroon.

Edellinen hallitus teki paljon uudistuksia joilla jo saatiin julkishallinnon talouden rakenteita kääntymään parempan suuntaan.
- ikävää ettei sen tekemälle työlle saatu jatkoa, vaikka kansalaiset äänestivät kyseisen hallituspohjan puolesta 124/200 kansanedustajaa eduskuntaan.
 
Mikäs on ensi maanantain tehtaan alasajo ilmoitus
Asiantuntijat voi spekuloida jos haluavat?

Ehkä kysymys ei ole vielä maanantaista. Mutta todennäköistä on että Suomesta häviää paljon työpaikkoja. Mahdollista siirtymää tapahtuu esim. Ruotsin suuntaan. Siellä tehtiin jo reilut kymmenen vuotta sitten työelämän uudistukset joiden myötä niin teollisuus kuin työllisyys kykenivät kehittämään kilpailukykyään parempaan suuntaan.
- meillä Suomessa vihersosialistit eivät ole kyenneet ymmärtämään yhteiskunnan keskeisimpien perusarvojen merkitystä.
- teollisuuden kilpailukyvystä on puhuttu jo niin paljon että jokaisen pitäisi jo käsittää sen merkitys...(mutta ikävää Suomen kannalta, Kepun vaalipetos taisi tulla hieman ikävään paikkaan)

Ruotsissa myös sosialistit ovat ymmärtäneet keskustella teollisuusjohtajien (= mm. Wallenberg) kanssa ja ottaa huomioon että yhteiskunnan talouden perustaksi tarvitaan yhteinen näkemys kilpailukyvystä.
- meillä vihersosialistien ideologia on niin paljon itäisempää perua että kapitalistit nähdään riistäjinä ja työväestön hien ja verenimijöinä.. ja kaikkein suurin roisto on Nalle Wahlroos.
- tästä pienestä ideologisesta erosta johtuu että meillä lyödään mieluummin "pensselit santaan" ja mieluummin lakkoillaan kun "alistutaan kapitalistien orjiksi"..
- mieluummin vaikka "potkaistaan vaikka oma jalka irtipoikki" jos sillä saadaan edes hieman "nipistettyä kapitalistia".

Kokonaisuudessan yritystalous ei ole irrallaan muuta yhteiskunnasta. Silloin kun harkitaan ja lasketaan oikeasti suuria investointeja, niiden vaikutusta suunnitellaan varsin pitkän elinkaaren mittaisina. Kysymys voi olla useista kymmenistä vuosista. Siksi ei ole samantekevää miten yhteiskunnan poliittinen hallinto ylipäänsä suhtautuu teollisuuden ja liike-elämän toimintaedellytyksiin.
- Suomi on tiensä valinnut..muttei se tarkoita mitään romahdusta.
- ehkä raskas prosessiteollisuus hakeutuu pikkuhiljaa muille markkinoille
- mutta meillä on edelleenkin paljon huippuluokan osaamista ja niin tullee olemaan myös jatkossa.
- Suomi tarvitsee vientimarkkinoita vaikka volyymit ehkä pienenee.

Ilmastostrategiat, kansainvälisen politiikan kiemurat ja viimeiseksi korona-virus on aiheuttanut sellaisen maailmanlaajuisen myllerryksen että jokaisen kansainvälisesti toimivan yrityksen hallituksissa mietitään strategiaa seuraaviksi kymmeniksi vuosiksi. Valitettavasti meillä (=Suomi) ei ole tarjottavana selkeää suuntaa..
- Suomen poliittisella järjestelmällä on ollut jo reilut kymmenen vuotta aikaa harkita kuinka suhtautua muiden pohjoismaiden jo aikoinaan tekemiin työelämän ja yhteiskunnallisen kehityksen edellyttämiin uudistuksiin.
- kaikki mahdolliset puolueet ovat meillä käyneet hallitusvastuussa ilman että on kyetty löytämään kunnollisia ja pysyviä ratkaisuja. (Olisin suonut Sipilan toimille vielä jatkokauden)..

Joten, eiköhän tämä ala olla tässä..

P.S. En viitsi lähteä ennustelemaan tulevia ilmoituksia..muttei tarvitse olla mikään meedio (tai Lintiläkään) ymmärtääkseen mistä suunnasta juuri nyt on alkanut tuulemaan..
 
Mielenkiinnosta kysyn, tiedätkö mikä on investoinnin ja sijoituksen välinen ero?

Nalle Wahlroos on tosiaan yksi suurimmista roistoista, ellei suurin. Sen sait oikein.

Ps: Kirjoituksesi eläkejärjestelmästä oli viihdyttävä. Kiitokset siitä. Kunhan vain kukaan ei kuvittele sen pitävän sisällään mitään oikeaa tietoa asiasta:).
 
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006641232.html
Ainakii yhdelle omista saatiin siis työpaikka luotua tällä tavalla ! Mitä ny siitä et muutama menee mut hei yks paikka tuli lisää ! Selvityshenkilö jonka palkka joku 20k/kk ? ;)

Kovin on Sannalla ilme alla päin nyt ei naurata ku pitää olla paikan päällä selittelemässä. Voi olla jopa et siel on ollut epämukava tunnelma Sannan mieleen ?
 
Mielenkiinnosta kysyn, tiedätkö mikä on investoinnin ja sijoituksen välinen ero?

Nalle Wahlroos on tosiaan yksi suurimmista roistoista, ellei suurin. Sen sait oikein.

Ps: Kirjoituksesi eläkejärjestelmästä oli viihdyttävä. Kiitokset siitä. Kunhan vain kukaan ei kuvittele sen pitävän sisällään mitään oikeaa tietoa asiasta:).

Käytin varttitunnin ja yritin ymmärtää mitä ihmettä tuossa yllä oikein paljastetaan? Ymmärsin kaiketi jotain niin oleellista, että seuraavan vartin käytän johonkin muuhun. Ruotsin -työelämästä- kirjoitettiin myös ja kirjoitus paljasti lähinnä sen, että Ruotsin työelämästä ei oikeasti ole mitään harmaintakaan snaijua. Tai jos on, niin tarkoituksella jäi kertomatta.

-ruotsin työelämäpaketti- kun on muutakin kuin -uudistuksia-....siihen liittyy palkkaa ja sosiaalisia etuja, joista Suomessa voi nähdä vain usvaista unta.
 
Hän edustaa oikeasti suomalaista oligarkiaa puhtaaksi viljeltynä. Jos joku saa intotipan napon päähän ihailemalla näitä vekkuleita, niin siitä vaan.
Toinen tunnettu suomalainen oligarkki on Sipilä. Molemmat ovat rikastuneet nollasta siirtämällä onnistuneesti valtion omaisuutta itselleen. Molemmat ovat älykkäitä ja ilmeisen äärihäikäilemättömiä yksilöitä.

Olen pohtinut, että mikä Sipilän motiivi oli ryhtyä politiikkaan. Liittyikö asiaan yhteiskunnan varojen siirtäminen lähipiirille tms.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä päässevät kaikki halukkaat tahot kokeilemaan rahkeidensa riittävyyttä lentoaseman pitäjänä..

Olisko hyvä ajatus jos Oulu, Rovaniemi, Kittilä ja Kajaani otettaisiin pois Finavialta? Säästyisivät etelän rahat. Oulusta saatettaisiin saada enemmän suoria lentoja Keski-Eurooppaan. Nyt tämä Helsinki-Vantaa imee kaikki matkustajat. Kahvikin on kallista.

Jos Finnair ei lennä ja jatko on epävarmaa niin että neuvotellaan vuosi kerrallaan lennetäänkö kaupunkin A, ei lennetä kaupunkiin B ja niin edelleen niin parempi että laitetaan sitten kaikki uusiksi.

Olisi siis kyettävä ohittamaan Helsinki-Vantaa. Tärkeimpiin eurooppalaisiin kaupunkeihin pääsy Tampereelta ja Oulusta. Mahdollisesti jostain keskeltä Suomeakin.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä tämä Suomen asuttamispolitiikka pitäisi perustua kannattaviin suunnitelmiin, eikä kiikkustuolin kitinäiseen haikailuun menneestä.

Jotkuthan möisivät vaikka puoli Suomea ryssille. Siinä sinun halveksimassasi "menneisyydessä" luotiin tämän maan rajat ja asutettiin Suomi. Älä sinä selitä kiikkustuolin kitinästä. Ne ihmiset tämän maan rakensivat jotka olivat ja ovat niissä kiikkustuoleissa.

Mikäs on ensi maanantain tehtaan alasajo ilmoitus
Asiantuntijat voi spekuloida jos haluavat?

Metsäteollisuuteen liittyy? Ilmastokunnianhimo jatkuu. Lisää vaan tämän hallituksen ansiolistalle.
 
Viimeksi muokattu:
Toinen tunnettu suomalainen oligarkki on Sipilä. Molemmat ovat rikastuneet nollasta siirtämällä onnistuneesti valtion omaisuutta itselleen. Molemmat ovat älykkäitä ja ilmeisen äärihäikäilemättömiä yksilöitä.

Olen pohtinut, että mikä Sipilän motiivi oli ryhtyä politiikkaan. Liittyikö asiaan yhteiskunnan varojen siirtäminen lähipiirille tms.
Eikös Sipilä ollut perustajajäsen Elektrobitissä, nykyisin Bittium nimeltään? Myi omistuksensa kun lähti politiikkaan. Toki varmaan näitä siirtojakin tehnyt lähipiirilleen.
 
Eikös Sipilä ollut perustajajäsen Elektrobitissä, nykyisin Bittium nimeltään? Myi omistuksensa kun lähti politiikkaan. Toki varmaan näitä siirtojakin tehnyt lähipiirilleen.

Sipilän tarina rikastumiseen on sellainen veivaus, että alta pois. Toivottavasti joku kirjoittaa sen tänne, kun en nyt itse ehdi. Mutta taisipa valtiojohtoinen ja kepu ohjattu firma lainottaa homman ilman vakuuksia... ja kun siinä olisi voiti tehdä tili valtioille, niin tehtiinkin Juhalle.
 
Käytin varttitunnin ja yritin ymmärtää mitä ihmettä tuossa yllä oikein paljastetaan? Ymmärsin kaiketi jotain niin oleellista, että seuraavan vartin käytän johonkin muuhun. Ruotsin -työelämästä- kirjoitettiin myös ja kirjoitus paljasti lähinnä sen, että Ruotsin työelämästä ei oikeasti ole mitään harmaintakaan snaijua. Tai jos on, niin tarkoituksella jäi kertomatta.

-ruotsin työelämäpaketti- kun on muutakin kuin -uudistuksia-....siihen liittyy palkkaa ja sosiaalisia etuja, joista Suomessa voi nähdä vain usvaista unta.

Sijoitus = Ostaa osuus olemassa olevasta asiasta ja vaatia tuottoa.
Investointi = Pistää rahaa uuteen asiaan ja vaatia tuottoa.

Sijoitus=verenimijä
Investointi=uuden luoja

Vain totaalinen imbesilli haluaa ulkomaisia sijoituksia kansantalouden näkökulmasta. Mutta niitä me olemme saaneet. Ja sitä valtiovalta haluaa. Ei aivo riitä ymmärtämään sitä, että osakkeiden osto pörssissä ei tuo yhtään mitään reaalitalouteen muuta kuin kasvaneen pääoman tuottovaateen.

Kun ymmärtää ja tunnustaa ihmisluonnon perusteet , ymmärtää sen, miksi varallisuuden keskittyminen on huono asia. Samoin ymmärtää sen, miksi kannattavia firmoja tapetaan. Samoin kuin ymärtää sen, miksi talouskasvu nykytilassa ilman velkaa ei ole edes teoriassa mahdollista makrotaloudellisessa mielessä.

Maailman suurin ideologinen ironia on siinä, että sekä kommunismin että kapitalismin lopputulos on aina sama. Ja samasta syystä. Kapitalismi elää pidempään, koska se tunnustaa asiat, mutta ei toisaalta kykene niitä hillitsemään.

Ja siksi me menemme jälleen kerran seinään samoin kuin olemme tehneet niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Aina samalla tavalla. Ja seinä on tulossa kohta vastaan.
 
Sipilän tarina rikastumiseen on sellainen veivaus, että alta pois. Toivottavasti joku kirjoittaa sen tänne, kun en nyt itse ehdi. Mutta taisipa valtiojohtoinen ja kepu ohjattu firma lainottaa homman ilman vakuuksia... ja kun siinä olisi voiti tehdä tili valtioille, niin tehtiinkin Juhalle.
Joo, eipä tainnut ollakkaan perustamassa Elektrobittiä vaan toimitusjohtajana. Saanut ilmeisesti yhtiön osakkeita isoja määriä ihan vaan "lahjana" ja niillä nyt ainakin rikastunut.
Jospa joku tosiaan kertoisi tarkemmin.
 
Back
Top