Ei kai tässä muuta ole opposition puolelta kuin iskeä johtavaan hallituspuolueeseen. Vasemmistoliiton edustaja on liian pieni kala tässä kilpailussa. Pahemmalta se näyttäisi jos demarien ministeri saa potkun ja siitä saa hyviä viitteitä tervata loputkin demarien luotettavuudesta.
.
Kyllä se näin on.
Kokoomus pelaa kovaa tällä hetkellä. Voi olla, että Kokoomus ei ihan luota siihen, että ovat hallituksessa tai ainakaan hallitusta muodostamassa ensi vaaleissa ja SoTe pitää saada kaikin keinoin hakoteille.
Sinänsä vaan kyseenalaista, että kansalle uskotellaan, että on tehty jokin vakava virhe. Virhe tässä on se, että ministeriä (ottamatta kantaa puolueeseen) ollaan syyttämässä lokakuussa voimassa olevan lainsäädännön perusteella tilanteessa, jossa valmiuslaki oli keväällä käytössä ja ministerin valta oli eri, mitä se on nyt. Mihin tämä johtaa tulevaisuudessa, onkin sitten eri asia, koska tuleville Suomen hallituksille tulee eteen erilaisia kriisejä. Joko pandemiaa tai muuta kriittisempää.
Maskien hyödystä tai haitasta jokainen löytää omaa mielipidetään tukevan tutkimuksen, niiden käyttö ei ole eksaktia tiedettä.
Simpauttaja