Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Turpea Anos haukkuu maskeja mutta samalla tekee rahaa valmistamalla niitä firmassaan. Hiukan kaksinaamaista, etten sanoisi.
No ei voi ainakaan syyttää ajavansa omaa asiaansa.

Kyseenalaisempaa olisi jos maskitehtailija vaatimalla vaatisi maskipakkoja ja mielellään kolmea päällekkäin.
 

Hallituksen salaisen korona-exit-muistion mukaan Suomi pystyy ”palaamaan normaaliin” vasta heinäkuun lopussa. Suurimpana syynä tähän on työikäisen väestön rokotusten myöhästyminen.

Siirtyykö kuntavaalit toisen kerran :cool:
 
VTV:n alasajo on ihan samaa jatkumoa aiemmille toimille, on lopetettu harmaan talouden tutkimuksia ja verotutkimuksia.
Tässä pätee sama vanha asia: seuraa rahaa, kuka hyötyy...
Muutama vuosi takaperin Verohallitukselta luiskahti julkisuuteen sisäinen ohje jonka mukaan alle 20.000 e pötöstyksiin ei puututa. Panos-tuotos -suhde jää liian heikoksi. Kun paska osui tuulettimeen, sisäisen ohjeen merkitys pontevasti kiistettiin. Ei se tietenkään sitä tarkoita mitä ohjeessa lukee... Kunhan nyt oli vaan tehty ohje.
 
Laki muutetaan niin että Marin pysyy pääministerinä vielä 10 vuotta. Sen jälkeen hän sirtyy automaattisesti elinikäiseksi presidentiksi.
Laitetaanko Putinin tapaan vielä täysi ja rikkumaton syytesuoja loppuelämänsä ajaksi?
Voi se olla Suomelle hyväksikin että Lintilä passitettiin jäähylle raskaaksi käyneen isonjaon jälkeen.
 
Sanna & avustajakaarti, on oivaltanut sen että mitä vähemmän on sopalla keittäjiä niin sitä helpompaa on runnoa omaa agendaa eteenpäin. Välittämättä pisaraakaan mitä mieltä muut ovat, tai Suomen etu.

Kepulla ja Lintilällä on näköjään edelleen vaikeuksia ymmärtää roolinsa hallituksessa. Eli apupuolue, joka mahdollistaa vihervasemmistolaisen politiikan. Get over it!
 
Täytyy kyllä sanoa, että viimeksi kulunut reilu vuosi ei ole paljon luottamusta lisännyt sen enempää hallituksen kuin virkamiesjohdon osaamiseen.

En nyt sano mitään tehdyistä tai tekemättömistä toimenpiteistä. Niistä voi olla montaa mieltä eikä oikeaa yhdistelmää tiedä kukaan.

Mutta tämä tolkuton sekoilu, jossa vasen käsi tekee yhtä, oikea jalka toista, umpisuoli kolmatta ja pää tiedottaa tai on tiedottamatta neljättä on todella surkuhupaisaa seurattavaa.

Okei, okei. Korkeimmissa asemissa olevat ministerit ovat yksinkertaisesti liian nuoria ja kokemattomia. Heillä ei ole yhdelläkään todellista käytännön johtamiskokemusta ja se näkyy. Samaan syssyyn vielä epäilemättä vahva ego (mikä poliitikoilla on vähän pakko olla) niin seuraus on puuhastelua sinne tänne ilman, että kukaan johtaa tekemistä tai että olisi aikaansaatu jonkinlainen yhteinen näkemys tilanteesta ja suunnasta.

Mutta ei ole paljon loistanut virkamiehistökään. Jokainen laitos toimii itsenäisenä jonnekkin päin ja on melko selkeää, että edes puheyhteyttä eri instanssien välillä ei oikein ole. Tämä sitten näkyy tempoilevana tiedottamisena ja tilannekuvana niin laitosten kesken kuin jopa yksittäisten laitosten sisällä kun yksi asiantuntija puhuu yhtä ja toinen toista. Jotenkin tulee sellainen tunne, että näiden instanssien johto ei ehkä ole valittu asemiinsa paineensietokyvyn ja jotamisominaisuuksiensa perusteella vaan ehkä jonkin ihan muiden ansioiden perusteella. Ihmekkös tuo. Taitaa olla ensimmäinen kerta sotien jälkeen kun huoltovarmuuskeskuksenkaan johdolta on oikeasti edellytetty jotain muuta kuin vuosiraporttien täyttämistä.

Tämänpäiväinen exit-strategiapelleily on loistava esimerkki. Yksi avainministeri ei tiedä mitään ja seuraavaksi pääministeri sitten osoittaa johtajuuttaan ja sanoo asiaa valmisteltavan virkamiestyönä?!?!

Miten herran nimeen exit-strategiaa voidaan valmistella virkamiestyönä kun kaikki toimenpiteet vaativat joka tapauksessa ainakin valtioneuvoston päätöksen ja mahdollisesti myös keskustelun suuressa salissa. Miten tuollaista voidaan edes suunnitella, jos ylin poliittinen johto ei ole tehnyt käynyt laajaa keskustelua asiaan liittyvistä periaatteellisista ja käytännöllisistä kysymyksistä ja tehnyt alustavaa päätöstä niistä rajanvedoista joita asiaan liittyy? Vai odottavatko ministerit virkamiehiltä päätöstä asiasta?

Marin kertoi NATO-paperin julkaisun jälkeen päämediassaan Twitterissä, että "naiset johtavat hallitusta. Get over it".

Olisikohan aika näyttää se myös käytännössä?
 
Laki muutetaan niin että Marin pysyy pääministerinä vielä 10 vuotta. Sen jälkeen hän sirtyy automaattisesti elinikäiseksi presidentiksi.
Kysyppäs tämän palstan tietäjältä niin sehän on vain salaliittoteoriaa ja mahdoton toteuttaa heppoisin perustein...... Eiku siis tarkoitit että toisen kerran:ROFLMAO:

Oho väärä lainaus. Sori siitä
 
Siirtyykö kuntavaalit toisen kerran :cool:
Kysyppäs tämän palstan tietäjältä niin sehän on vain salaliittoteoriaa ja mahdoton toteuttaa heppoisin perustein...... Eiku siis tarkoitit että toisen kerran:ROFLMAO:
 
Jos/kun rokotteet eivät kata 100% väestöstä ja anna 100% suojaa ainakaan virusmuunnoksia vastaan, niin lähtökohtaiseti strategia on tuhoon tuomittu ja viimeistään syyskuun viimeisenä päivänä ollaan taas huutamassa kiihtymisvaihetta.
Vaikka kattavuus tai suoja olisi vain esim. 70%, niin tapahtuu laumasuojaefekti, eli tartunnat eivät pääse kasvamaan, koska useimmat ihmiset joihin tauti voisi tarttua ovat immuuneja.
 
Täytyy kyllä sanoa, että viimeksi kulunut reilu vuosi ei ole paljon luottamusta lisännyt sen enempää hallituksen kuin virkamiesjohdon osaamiseen.

Tämänpäiväinen exit-strategiapelleily on loistava esimerkki. Yksi avainministeri ei tiedä mitään ja seuraavaksi pääministeri sitten osoittaa johtajuuttaan ja sanoo asiaa valmisteltavan virkamiestyönä?!?!

Tässä ehtii tällä menolla koronat loppumaan ennen kuin strategiat valmistuu. Voihan sekin tietenkin olla tavoitteenakin...

Esiinnytään sitten taas jakkupuvuissa ilman maskia ja näytetään tv-kameralle pakettiauton kokoista paperinippua kehuen että kuinka huolella valmisteltiin ja tutkittiin... lähetys loppuu juuri kun joku irvileuka kuvan ulkopuolelta mainitsee sarkastisesti jotain puuttuvista päätöksistä...
 
Kyllä me tästä selvitään vaikka paljon tuhoa tulee. Aika on vaan aivan helvetin hankala ja monimutkainen.
 
Jos/kun rokotteet eivät kata 100% väestöstä ja anna 100% suojaa ainakaan virusmuunnoksia vastaan, niin lähtökohtaiseti strategia on tuhoon tuomittu ja viimeistään syyskuun viimeisenä päivänä ollaan taas huutamassa kiihtymisvaihetta.
Niin,

Mikä se strategia on? Käytännössä strategia on pitää kansa rauhallisena ja tasapainoilla huonon ja tosihuonon välillä. Kaikkea tuskin voi sanoa ääneen, koska heikompi osa kansasta ei sitä välttämättä kestä. Ei ole oppositiokaan hehkuttanut, että pitäisi kiivaammin valmistella olojen normalisointia.

Ei tämä virus tule poistumaan yhtään mihinkään maailmasta, niin pitkälle kun silmä kantaa. Ja on utopiaa ajatella, että maailmassa olisi paikkoja, joista virus ei loppujenlopuksi muutamassa kuukaudessa olisi Suomessa. Tämä on jo nähty näiden nykyisten varianttien kanssa. Intia menee virallisissa käyrissä ylöspäin tällä hetkellä nopeammin mitä koko kriisin aikana. Epäviralliset luvut kaikissa kylissä ja viidakossa on todennäköisesti vielä suuremmat. Intiassa on ainakin 1,3 miljardia ihmistä. Kyllä sieltä uutta varianttia pukkaa liikkeelle, joka on kolmessa kuukaudessa Euroopassa. Todennäköisin skenaario on se, että syksyllä taas kiihtyy.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen saanut käsityksen että Lintilä kuuluut jotain epävirallisissa kokouksissa mutta että "hän ei tiedä mitään" ennenkuin tulee virallinen memorandum pääministeriltä.
 
Nyt on kova videokooste meneillään olevasta perustuslaillisesta kriisistä, jos vain pääsee videon alun "Hoskonen on supersankari"-pätkästä henkisesti ohitse. Videossa on loistavasti laitettu leikkauksia keskeisistä asiakirjoista, eduskunnassa pidetyistä puheenvuoroista ja sitten lehtien otsikoita.Ja onpa tp Salenkin puheesta Suomen suurlähettiläille otettu keskeisiä otoksia.

Hoskonen on kohta perussuomalaisissa ja keskusta konttaa itkien kuntavaaleissa, jos niiden nyt annetaan toteutua ennen seuraavan pöpön hyökkäystä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/70d09175-75da-4fde-b464-0699c295c978

Keskustan kapinakenraali Hannu Hoskonen lisää kierroksia EU-tukipaketin vastaisessa taistelussaan – "Itsenäisyys on uhattuna”​

tiistai 06.04.2021 klo 18:21

"Hallituspuolue keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen on käynnistänyt harvinaislaatuisen julkisen kampanjan, jonka tarkoituksena on käännyttää kansanedustajat äänestämään EU:n 750 miljardin euron elpymisvälinettä vastaan – vastoin Sanna Marinin (sd) hallituksen esitystä.

Hoskonen on polkaissut pystyyn asiaansa ajamaan 20 minuutin mittaisen Valta kuulu kansalle, osa 1 -kampanjavideon.

– Lähetä tämä video kansanedustajallesi ja kerro, että 1) omat varat esitys pitää äänestää kumoon, 2) Suomen oma elvytyssuunnitelma on laadittava ja 3) yhteiskuntarauha parlamentarismilla.

– Itsenäisyys on uhattuna. Ota heti yhteyttä kansanedustajaasi, videoon liitetyissä blansseissa kehotetaan.

Hoskosen video on ladattu YouTubeen 3.4. Tiistaihin kello 14.15 mennessä videota oli katsottu lähes 12 000 kertaa. Videon löytyy myös Hoskosen kotisivuilta.

– Elvytyspaketti on Suomen kannalta hyvin vaarallinen, kun se sitoo meidät toisten maiden velkojen maksajaksi ja takaajaksi. Samalla elvytyspaketti avaa tien Euroopan liittovaltiolle, jota nyt ollaan perustamassa antamalla EU:lle verotusoikeus.

– Kaikki tämä rikkoo Suomen perustuslain määräykset meidän oikeudesta määrätä itse omista tuloista ja menoista (budjettisuvereniteetti). Myös Suomen liittymissopimus Euroopan Unioniin turvaa meille taloudellisen itsenäisyyden, mutta elvytyspaketilla tämä suoja ollaan nyt purkamassa, Hoskonen evästää saatesanoissaan, johon video on liitetty."

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top