Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Katsoin eu-pakettirumban yhteydessä ihan saman tilaston. ”Suomelle maksetaan lainanotosta” -argumentti romuttui samalla hetkellä kun sitä sinnikkäimmin käytettiin lainanoton perusteena.

Vuoden vaihteessa Suomen 10v korko oli -0,4%, nyt +0,01%. Viimeisen kerran 10v valtion korko oli negatiivinen 7.5.2021 ja kävi sen jälkeen korkeimmillaan +0,14%:ssa. Muutos muutamassa kuukaudessa oli siis reilusti yli puoli prosenttia. Kun tämän kasvavan velanoton varaan rakennetun valtion menot pitää nopeasti sopeuttaa (= leikata menoja) korkokulujen noustessa niin kyyti on kylmää.

Niin,

En tunnistanut eduskunnan EU- pakettikeskustelun aikana edustajien huulilta kuultuna vertailua, kumpi optio on korkojen kannalta parempi ja halvempi. Olla mukana vaiko jäädä pois ja arvata, mihin Suomen oma korkotaso asettuu.

Simpauttaja
 
Ja mainittakoon koroista vielä sen verran, että alkuvuoden korkojen nousu ja sen jälkeinen tasaantuminen ei kohdistunut yksin Suomeen. Suomen korkoero pysyi koko ajan suhteellisen samana (+0,2%) Saksaan. Täysin sama polku on nähtävissä myös US Treasureissa. Eli EU-pakettikeskustelu ei erityisesti heijastunut juuri Suomeen mitenkään negatiivisesti, mutta yleinen korkotason nousu koskettaa luonnollisesti myös meitä.
 
Tämä totta,

Tuo alkuvuoden korkomuutos on kuitenkin hyvä muistutus kaikille, että alijäämäisillä budjeteilla ja velkaisena valtiona, Suomi ei ole mikään saareke, joka voi olla olematta mukana kansainvälisessä politiikassa. Ja se, miten korko seuraa Saksaa tai globaalia korkokannan muutosta on oletus vain niin kauan kun Suomi on mukana niissä globaaleissa päätöksissä.

Simpauttaja
 
Niin,

En tunnistanut eduskunnan EU- pakettikeskustelun aikana edustajien huulilta kuultuna vertailua, kumpi optio on korkojen kannalta parempi ja halvempi. Olla mukana vaiko jäädä pois ja arvata, mihin Suomen oma korkotaso asettuu.

Simpauttaja
Taisi se olla niin että halvempaa olisi ollut ottaa koko velka itselle ja myös käyttää se itse kokonaan...
Tosin se olisi varmaan nyky hallituksen toimesta käytetty "vihreään" siirtymään ja ulkomaan apuun...
 
Mitä noita eri vaalitelineitä on tullut nähtyä niin monissa perussuomalaisten plakaatit on rikottu. Ei oikein mene sateen ja myrskynkään piikkiin kun vieressä olevat ovat kyllä vettyneitä mutta ehjiä. Ihme touhua.
 
Niimpä ja oikeistosta ollaan huolissaan...
 
Mitä noita eri vaalitelineitä on tullut nähtyä niin monissa perussuomalaisten plakaatit on rikottu. Ei oikein mene sateen ja myrskynkään piikkiin kun vieressä olevat ovat kyllä vettyneitä mutta ehjiä. Ihme touhua.
Hyvän tovin jo tullut eri vaaleissa huomattua, että Persujen plakaati on rivissä ensimmäisiä ja usein ainoita sutattuja ja/tai rikottuja. Tänään kävelin yhden rivistön ohi keskusta-alueella ja ainoa spreimaalattu oli persujen plakaatti. Mikään ei ole niin oikeutettua kuin vastustaa pahaa. Natsit ja kommunistitkin tiesivät tämän.
 
Mitä noita eri vaalitelineitä on tullut nähtyä niin monissa perussuomalaisten plakaatit on rikottu. Ei oikein mene sateen ja myrskynkään piikkiin kun vieressä olevat ovat kyllä vettyneitä mutta ehjiä. Ihme touhua.
Joskus mennä vuosina mainosrivistä oli revitty/potkittu pois Kokoomuksen ja Kommareiden plakaatit. Nyt on sitten löytynyt uusi vihollinen jota saa dissata...
 
^ Mitä väärää tuossa ER:n mielestä on?

Marinia ei tutkita vaan virkakyöstien toimintaa. Mitäs jos ovat jakaneet valtion varoja ilman perusteita? Sietääkin tutkia.
 
Valtioneuvoston kanslian päällikkö

Nyt tutkitaan turvattiinko ilmaisella aamiaisella Pääministerin toimintaedellytyksiä..:)

Pääministeri johtaa valtioneuvoston kansliaa, jonka tehtävänä on turvata kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset.
 
Back
Top