Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ne esimerkit mitä itse olen näitä eu alueen ulkopuolisia tavannut niin täytyy todella ihmetellä että miksi, ei ne kaverit ole paljoa huonompia kuin amiksen 1 vuoden alussa mutta kun niiden perkeleiden kanssa ei löydy edes yhteistä kieltä, ei toimi englanti, ranska tai espanjakaan, ainut mikä vähän kääntää päätä on vitullinen PERKELE huuto jopa puolaksi murtaen ja vähän kurwaa kaveriksi...Se myös jaksaa mietityttää tällaista yksinkertaista, että miksi EU-maat haalivat niin innokkaasti työvoimaa EU:n ulkopuolisista maista? Tai no, ei se oikeasti ihmetytä.
Ei voi kun sanoa huh huh. Sä taidat olla persu ja jos tuo kuvastaa teidän aatetta, niin toivon syvästi, että ette koskaan saa valtaa. Laitan yhden esimerkin: teistä maahanmuutto on no no. Sitä kuitenkin on (ja kiihtyvällä tahdilla, kiitos teidän edellisen vallan kauden). Näiden mamujen lapset menee kaikki (tai suurin osa) läpi päiväkodin ja eskarin, mitä luulet millainen vaikutus asiaan on, että onko siellä heidän kanssa osaavaa henkilöstöä vai vähemmän osaavaa. Kiinnostaisi mikä on sinun koulutustaustasi ja ammattisi. Ja ettet heitä vastapalloa, niin minä olen DI ja teen duunikseni johtajan pestiä. Se ei tee minusta huonompaa tai parempaa. Jos tuo on persujen kanta, niin sotiii Jussin 3000 egeä kuussa juttuja vastaan aika kovasti.Hoitokeino tilanteeseen on sama, jota on sovellettu muillakin aloilla. Mataloitetaan pääsyvaatimuksia ammattiin. Ennen AMK-aikakautta esim kirjastonhoitajan virkaan mielivällä käytännössä piti olla suoritettuna korkeakoulututkinto. Palkka oli kehno koulutuksen pituuteen ja vaativuuteen nähden. Sitten tuli AMK ja nyt riittää että on reipas poika tai tyttö tai muun sukupuolinen tai maahanmuuttaja ja on käynyt jossain koulussa, tai tuntee jonkun joka on kävellyt koulun ohi.
Ootko persufoobikko?Ei voi kun sanoa huh huh. Sä taidat olla persu ja jos tuo kuvastaa teidän aatetta, niin toivon syvästi, että ette koskaan saa valtaa. Laitan yhden esimerkin: teistä maahanmuutto on no no. Sitä kuitenkin on (ja kiihtyvällä tahdilla, kiitos teidän edellisen vallan kauden). Näiden mamujen lapset menee kaikki (tai suurin osa) läpi päiväkodin ja eskarin, mitä luulet millainen vaikutus asiaan on, että onko siellä heidän kanssa osaavaa henkilöstöä vai vähemmän osaavaa. Kiinnostaisi mikä on sinun koulutustaustasi ja ammattisi. Ja ettet heitä vastapalloa, niin minä olen DI ja teen duunikseni johtajan pestiä. Se ei tee minusta huonompaa tai parempaa. Jos tuo on persujen kanta, niin sotiii Jussin 3000 egeä kuussa juttuja vastaan aika kovasti.
Ratkaisut ovat teknisesti helppoja, mutta käytännössä vaikeita koska löysällä pääomalla on niin suuri valta eikä se pääoma halua tehdä työtä tai ottaa riskejä.
Näiden mamujen lapset menee kaikki (tai suurin osa) läpi päiväkodin ja eskarin, mitä luulet millainen vaikutus asiaan on, että onko siellä heidän kanssa osaavaa henkilöstöä vai vähemmän osaavaa
En ole persufoobikko ja monissa asioissa jopa samaa mieltä, mutta en todellakaan tällaisissa. Täysin katastrofaalisia heittoja, että madalletaan koulutustasoa varhaiskasvatuksen ammattilaisilta. Baikal sen analysoi hyvin tuossa edelläOotko persufoobikko?
Mistä sitten löysit persut tuohon viestiisi?En ole persufoobikko ja monissa asioissa jopa samaa mieltä, mutta en todellakaan tällaisissa. Täysin katastrofaalisia heittoja, että madalletaan koulutustasoa varhaiskasvatuksen ammattilaisilta. Baikal sen analysoi hyvin tuossa edellä
Kirjoitin, että sä taidat olla persu, eli oletan niin, eli minun henk. koht. oletus, ei fakta. Valitettavasti olen kuullut tämänsuuntaisia kommentteja aiemmin kovasti persuja kannattavilta henkilöiltä. Siihen en ota kantaa mikä on kyseisen puolueen virallinen kanta.Mistä sitten löysit persut tuohon viestiisi?
Näetkö persuja pesuhuoneessasi, jutteletko niille?Kirjoitin, että sä taidat olla persu, eli oletan niin, eli minun henk. koht. oletus, ei fakta. Valitettavasti olen kuullut tämänsuuntaisia kommentteja aiemmin kovasti persuja kannattavilta henkilöiltä. Siihen en ota kantaa mikä on kyseisen puolueen virallinen kanta.
Kysyit minulta, että mistä kiskaisin persut viestiini, kun vastasin nimimerkille Starpom. Vastasin sitten sinulle, niin että referoin tuota alkuperäistä viestiäni ja yritin kertoa, että miksi kirjoitin persuista. No viestini oli epäselvä tai lukijan kapasiteetti ei riittänyt. Pahoittelut osaltani.Näetkö persuja pesuhuoneessasi, jutteletko niille?
Olet nyt erehtynyt henkilöstä jolle kirjoitit
Mielestäni löysä pääoma hakeutuu mielestään sopiviin kohteisiin, joissa on sijoitetulle pääomalle nousun mahdollisuutta, sillä ilmaisia lounaita ei ole missään jaossa, aina on ketunhäntä kainalossa.Löysällä pääomalla on vaihtoehtoja. Ja kun tietty isänmaallisuus on silkkaa sananhelinää, oikeasti, niin sijoitettu pääoma löytää kohteensa muualta kuin kotimaasta tavattoman helposti. Jos ns. löysä pääoma ei halua sijoittaa Suomeen, niin miksi sillä on valtaa? Aivan.
Kerro nyt mistä löysit persut tähän keskusteluun?Kysyit minulta, että mistä kiskaisin persut viestiini, kun vastasin nimimerkille Starpom. Vastasin sitten sinulle, niin että referoin tuota alkuperäistä viestiäni ja yritin kertoa, että miksi kirjoitin persuista. No viestini oli epäselvä tai lukijan kapasiteetti ei riittänyt. Pahoittelut osaltani.
Huoh. Luepas nyt aiemmat vieatini. Tiivistän vielä kerran: epäilin Starpomin olevan persu, koska olen muiltakin persuilta kuullut samansuuntaisia mielipiteitä kuin Starpomilla oli viestissään.Kerro nyt mistä löysit persut tähän keskusteluun?
Eli epäilit jonkun olevan persu... koska muutkin persut...Huoh. Luepas nyt aiemmat vieatini. Tiivistän vielä kerran: epäilin Starpomin olevan persu, koska olen muiltakin persuilta kuullut samansuuntaisia mielipiteitä kuin Starpomilla oli viestissään.
Mielestäni löysä pääoma hakeutuu mielestään sopiviin kohteisiin, joissa on sijoitetulle pääomalle nousun mahdollisuutta, sillä ilmaisia lounaita ei ole missään jaossa, aina on ketunhäntä kainalossa.
Tunnetko itsesi nyt nokkelaksi. Luetun ymmärtäminen taisi hiukan tökkiä. Ei se mitään, sellaista sattuu.Eli epäilit jonkun olevan persu... koska muutkin persut...
Toistan kysymykseni: Ootko persufoobikko?
Ei tartte vastata.![]()