Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Kannattaa noteerata, että hallituksessa ja muutenkin valtion virastoissa on tarpeeksi naisia niin päätöksentekoon ei sovelleta enää pääpainotteisesti kylmää logiikkaa vaan epäloogisuus ottaa vallan kaikenlaisten hyvesäteilyiden muodossa. Jos tässä tapauksessa argumentoidaan että ei ole lasten vika että vanhemmat ovat kuskanneet penskat uudelleenkoulutettavaksi ISIS:n teloitusleireille niin jotenkin tämä on luonnollisesti suomalaisten vika ja valtion pitää olla avustamassa tämän vääryyden korjaamisessa. Täten, on ihan sama mitä loogisuuteen perustuvaa aineistoa kumpuaa Marinin ja kump. nenän eteen niin tällä ei ole mitään vaikutusta vaan tunnepohjalta päätös on jo tehty ja kun akat luonnollisesti eivät kykene päätöksentekoon itse niin he ovat tuppisuina hiljaa ja sormet ristissä että jotenkin hommaan saadaan "oikea" päätös.
 
Ok. Ja sitten kun hallintoon ui sisään joku sadankomitealainen niin hän voi vastaavasti peilata asiaa omaan maailmankuvaansa ja julkistaa vaikkapa kaikki puolustussuunnitelmat? Ihan joutavia vitukkeita jotka paljastavat kansalle että miljardeja hukataan turhuuteen joka vuosi.

Vapaassa maassa kaikki mielipiteet ovat samanarvoisia. Tulee mielenkiintoinen soppa jos jokainen alkaa noudattaa omia sääntöjään.

Missähän noin taas sanoin. Ymmärrät tahallasi väärin ja kerjäät huomiota?

Kyseinen lärpäke oli väärin perustein leimattu ja sitä salailtiin lähinnä poliittisista syistä. Sen saa julkaista, kuten kaiken muunkin joka väärin perustein salataan. Kansallinen turvallisuus ei ole väärä peruste. Ministerin poliittisen vastuun välttäminen on väärä peruste. Salailuleiman käyttöpäätöksiin tarvitaan paremmat ohjeet.

Ja kyllä, jos ministeri valehtelee suoraan päin naamaa siitä pitää joutua poliittiseen vastuuseen. Aina voi sanoa "en voi kommentoida koska salaista" valehtelun sijaan. Poliisimestarille antaisin suoraan kenkää, poliisimies ei voi saada mainetta kusettajana.
 
Vaikka tämä on jo mainittu niin mielestäni täytyy mainita vieläkin: Suomen hallituksen palkkalistoilla oleva virkamies kielsi toimittajia kysymästä pääministeriltä Al Holista. Minä tiedän minkälaiset regiimit tekevät noin. Kylläpä kotomaasta onkin tullut tässäkin suhteessa eksoottinen. On vapaa lehdistö, on on!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006341237.html

Toimittajat olisivat kysyneet häneltä ennen huippukokousta Brysselissä al-Holista ja siitä, koska hallitus aikoo tehdä päätöksen naisten ja lasten mahdollisesta auttamisesta kotiin. Marinin vieressä ollut EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm valtioneuvoston kansliasta kielsi toimittajia kysymästä al-Holista toimittajan esitettyä kysymyksen.
 
Vaikka tämä on jo mainittu niin mielestäni täytyy mainita vieläkin: Suomen hallituksen palkkalistoilla oleva virkamies kielsi toimittajia kysymästä pääministeriltä Al Holista. Minä tiedän minkälaiset regiimit tekevät noin. Kylläpä kotomaasta onkin tullut tässäkin suhteessa eksoottinen. On vapaa lehdistö, on on!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006341237.html
13-3-10307678.jpg
 
Nyt leimaa vedetään aivan turhaan kaikkeen, jolloin leima itsessään vesittyy. Kuten esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapauksessa, jossa leimaamisella ei suojeltu muuta kuin politiikkoa poliittiselta vastuulta. Virhe ei ole vuoto, vaan leiman täysin väärä käyttötarkoitus.

Tuo leiman ja leimaamisen vesittäminen on jättimäinen ongelma.

Ymmärtääkseni leimaamisesta on ohjeet, jopa laki. Niiden käyttäminen vessapaperina pitäisi olla automaattisesti tutkintaan ja tarvittaessa tuomioon johtava asia.

Salailuleiman käyttöpäätöksiin tarvitaan paremmat ohjeet.

+ valvontaa ja aidot, lähes puoliautomaattisesti lankeavat sanktiot jos väärinkäyttää leimaamista tai leimaamatta jättämistä.

Ja ehdottomasti niin että rikkomuksilla on aitoja uraseurauksia.
 
Viimeksi muokattu:
Missähän noin taas sanoin. Ymmärrät tahallasi väärin ja kerjäät huomiota?

Kyseinen lärpäke oli väärin perustein leimattu ja sitä salailtiin lähinnä poliittisista syistä. Sen saa julkaista, kuten kaiken muunkin joka väärin perustein salataan. Kansallinen turvallisuus ei ole väärä peruste. Ministerin poliittisen vastuun välttäminen on väärä peruste. Salailuleiman käyttöpäätöksiin tarvitaan paremmat ohjeet.

Ja kyllä, jos ministeri valehtelee suoraan päin naamaa siitä pitää joutua poliittiseen vastuuseen. Aina voi sanoa "en voi kommentoida koska salaista" valehtelun sijaan. Poliisimestarille antaisin suoraan kenkää, poliisimies ei voi saada mainetta kusettajana.

Vai huomiota tässä kerjätään. Jep Jep. Ehkä kuitenkin on niin että olemme yksinkertaisesti eri mieltä ja yritin avata mitä sinun ajamasi toimintamalli käytännössä tarkoittaisi jos sitä laajemmalti sovellettaisiin.

Jos sinun mielestäsi väärän salauspäätöksen saa fiilispohjalta ja kokonaisuutta runtematta kumota niin tottahan sama oikeus on kellä tahansa täysivaltaisella Suomen kansalaisella ja missä tahansa asiassa? Vai ajetaanko tässä systeemiä jossa joku klikki päättäisi muiden puolesta mitä saa ajatella?

Siitä olemme samaa mieltä että salaaminen on usein liian epämääräistä ja huonosti perusteltavissa. Laki on tässä asiassa kuitenkin vahvasti virkakunnan puolella.
 
Virkamiehillä pitäisi olla laillisesti määritellyt vuotopäivät, tasa arvoisesti tietysti
 
Vaikka tämä on jo mainittu niin mielestäni täytyy mainita vieläkin: Suomen hallituksen palkkalistoilla oleva virkamies kielsi toimittajia kysymästä pääministeriltä Al Holista. Minä tiedän minkälaiset regiimit tekevät noin. Kylläpä kotomaasta onkin tullut tässäkin suhteessa eksoottinen. On vapaa lehdistö, on on!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006341237.html

Pyh. Huomaan, että et ymmärrä Uutta Maailmaa.

Tämä on katsos modernia nuorten vahvojen naisten avointa johtamiskulttuuria. Ero entiseen, vanhoilliseen seniilien setämiesten johtamiskulttuuriin on selkeä.

Ja jos et eroa huomaa, vika on sinussa asuvassa patriarkaalisessa ajattelussa josta et ole itse tietoinen, mutta joka vaikuttaa toksisesti ajatteluusi.
 
Jeps, nyt on keulilla uusi daamien demokraattinen rotu, tyydy siihen hottentotti
 
Back
Top