Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

On kyllä Kärnää pahasti puraissut joku Jussi Halla-aho kärpäinen. Eihän toi vittu muusta jauhakkaan ku Jussi sitä ja Jussi tätä. Taitaisi ihan oikeasti tarvita lääkärin apua noihin ongelmiinsa, onhan toi ihan sairasta et kirjoitellaan yhdestä ihmisestä noin pakkomielteisesti.
Olen vahvasti siinä uskossa, ettei Kärnä ole ainut puraisun saanut kepulainen...
 
”Emme tiedä, missä suomalaiset ovat. He piilottelevat”, sanoo maahanmuuttajasektoria johtava Amara Muhammed.

Tällä viikolla suomalaisia etsittiin. Leiriin oli tullut viranomaisilta sellainen pyyntö. Suomen viranomaiset tekevät selvityksiä, koska suomalaisia aiotaan mahdollisesti kotiuttaa.


”Emme tiedä, missä suomalaiset ovat”, sanoo kurdit. Eivät löydä heitä leiriltä, koska ovat jo Irakissa?
 
Juuri näin, eihän tässä mitään epäselvää olekaan kuin se ministerin tapa yrittää runnoa läpi asia oman ideologiansa mukaisesti, mutta vain ilman omaa/hallituksen suoraa vastuuta asiasta. Hallitus kun ei ole yksimielinen siitä millaisiin toimenpiteisiin asti ollaan valmiita menemään lasten "auttamiseksi". Auttaminen heittomerkeissä siksi että itse ainakaan ole kauhean varma onko heidän erottaminen / tänne tuominen vastoin radikaalien vanhempien tahtoa lopulta todellakaan auttamista...

Voisiko olla niin että lasten auttamatta jättäminen on ilmeisen laitonta mutta auttaminen ei käytössä olevalla keinovalikoimalla ole ilmeisen laillista. Siitä sitten vain virkavastuulla valitsemaan :unsure:

Lain mukaan viranomainen on joka tapauksessa viimeisenä ketjussa arvioimassa lapsen etua joten vanhemmilta ei ääritilanteissa paljoa kysellä. Mielipiteen saa halutessaan kirjauttaa mutta päätöksen tekevät muut.

Toistaiseksi ei ilmeisesti ole tehty kuin valmisteluja joten ihan oikeassa järjestyksessä tässä ainakin toistaiseksi mennään vaikka mukana on aivan liikaa joutavaa turaamista ja salakähmyilyä.

Kaikkeen pitää joka tapauksessa valmistautua jotta valintatilanne päätöksenteon yhteydessä on todellinen. Miehen lähettäminen pelipaikalle oli sekin fiksua oikean tiedon saamiseksi.

Toivottavasti saavat leivottua päätöksen lain asianmukaiseen tulkintaan perustuen. Arvaan että useampikin asiantuntijalausunto on tullut tilattua.
 
Odotellessa voi katsoa Areenasta tämän "Täydelliset ISIS-vaimot"

 
Paraskin puhuja, Virolla ollut myös melko nuoria hallituksessa. Esim Mart Laar oli 32 tullessaan pääministeriksi. Hänelläkin vain maisterin tutkinto plakkarissa silloin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Oliko sekin kaupan myyjä?
Meillä oli lääkintämieskurssin esimiehenä naispuolinen ylikessu. Joku tiesi kertoa hänen olevan myös Citymarketin kassa.
Aiheutti hilpeyttä ja muistaakseni myös hieman auktoriteetin laskua. Tästä tosin 21 vuotta joten saatan muistaa myös väärin.
 
Meillä oli lääkintämieskurssin esimiehenä naispuolinen ylikessu. Joku tiesi kertoa hänen olevan myös Citymarketin kassa.
Aiheutti hilpeyttä ja muistaakseni myös hieman auktoriteetin laskua. Tästä tosin 21 vuotta joten saatan muistaa myös väärin.

Kannattaa kassatytöille vittuilijoiden huomioida. Koskaan ei voi tietää, kenet kohtaa esimiehenään kertauksissa...
 
Voisiko olla niin että lasten auttamatta jättäminen on ilmeisen laitonta mutta auttaminen ei käytössä olevalla keinovalikoimalla ole ilmeisen laillista. Siitä sitten vain virkavastuulla valitsemaan :unsure:

Lain mukaan viranomainen on joka tapauksessa viimeisenä ketjussa arvioimassa lapsen etua joten vanhemmilta ei ääritilanteissa paljoa kysellä. Mielipiteen saa halutessaan kirjauttaa mutta päätöksen tekevät muut.

Toistaiseksi ei ilmeisesti ole tehty kuin valmisteluja joten ihan oikeassa järjestyksessä tässä ainakin toistaiseksi mennään vaikka mukana on aivan liikaa joutavaa turaamista ja salakähmyilyä.

Kaikkeen pitää joka tapauksessa valmistautua jotta valintatilanne päätöksenteon yhteydessä on todellinen. Miehen lähettäminen pelipaikalle oli sekin fiksua oikean tiedon saamiseksi.

Toivottavasti saavat leivottua päätöksen lain asianmukaiseen tulkintaan perustuen. Arvaan että useampikin asiantuntijalausunto on tullut tilattua.

Ulkomailla olevan aikuisen/lapsen auttamatta jättäminen ei ole laitonta. Ei ole koskaan ollut eikä ole nytkään. Perustuslaki ja kv-sopimukset koskevat sopimuksen osapuolen omaa valtiota. Menemättä edes siihen, että monet näistä kv-sopimuksista eivät ole oikeasti suoraan sovellettavaa oikeuskäytäntöä. Lasten oikeuksien sopimus on sellainen.

Se, että monet tahot yrittävät esittää asian olevan näin omista poliittisista lähtökohdistaan ei muuta asiaa.

Jos hyväksytään lasten auttamisvelvollisuus ulkomailla, se tarkoittaa sivumennen sanoen perustuslain mukaan automaattista aikuisten auttamisvelvollisuutta myös.
 
Tuntuu että täällä pidetään myyjän ammattia naurunalaisena. Miksi?
Itse ainakin suhtaudun suunnattomasti epäluuloisemmin täysbroilereihin, joiden työhistoriasta ei löydy sekuntiakaan suorittavaa työtä vaan pelkkää kahvi-viineripöydissä istumista, lätinää, A4-pinojen rakentelua ja takamusten nuoleskelua. Siitä ei nimittäin seuraa mitään hyvää, jos esimerkiksi kansanedustajalla ei ole minkäänlaista ymmärrystä tulosvastuusta tai kansantuotteen luomisesta käytännön tasolla. Näitäkin esimerkkejä on nähty, ja jälki on tyypillisesti sen mukaista. Sietäisi pikemminkin lähettää pariksi kuukaudeksi kassakoneen ääreen oppiretkelle ne, joille rahojen tienaaminen tuottavalla työllä on tuttua korkeintaan telkkarista.
 
Mä arvostan sitä, että ihmiset tekevät esim. opiskelemisen aikana hanttihommia, oppivat niistä ja saavat kosketusta myös työelämän vähemmän kiiltokuvamaiseen puoleen.

Anni ja Brita valmistuvat samaan aikaan yhteiskuntataiteellisesta tiedekunnasta maistereiksi. Anni on ollut siivoojana, kaupan kassana ja hampurilaisia kääntämässä. Brita on elänyt opiskelijaelämää ja ollut pari kertaa oman alan hommissa jotka saanut suhteilla.

Kumpi tajuaa enemmän elämästä jos muut muuttujat ovat samansuuntaiset?
 
Hallitus on HS:n tietojen mukaan suunnitellut vastaavansa, että viranomaisten varautuminen erilaisiin skenaarioihin on tavanomaista, eikä varautuminen merkitse suunnitelmien toimeenpanoa. Lisäksi vastauksessa on tarkoitus painottaa Suomen kansainvälisiä velvoitteita.

 
Eihän myyjän ammatissa nauramista ole, mutta onko myyjä paremmin tietoinen mikä esim minulle on hyväksi, puhumattakaan valtiolle

Eihän ministerinä olla myyjän mandaatilla vaan ministerin ja kansanedustajan... Myyjätausta ja moni muukin aikaisempi työ on asiassa melko irrelevantti.
 
Eihän ministerinä olla myyjän mandaatilla vaan ministerin ja kansanedustajan... Myyjätausta ja moni muukin aikaisempi työ on asiassa melko irrelevantti.

Äänestäjien edustajiahan he ovat, se on sama kuin valittelisi sitä että miksi joku sahuri sai olla kansanedustajana. Jossain muussa hallituksessa, muun hallituksen pääministerinä, Marin saattaisi olla hyvinkin suosittu. Tämä nykyinen hallitus on kyllä sellainen että taitava on jos selviää ilman että paska tarttuu.
 
UUTINEN 15.12.2019

Presidentin kynästä: Al-Hol, vielä kerran

Minulta on tämän päivän keskusteluissa kaivattu lisää kannanottoja asiassa. Moni näkyy toivovan tukea välikysymyskeskusteluun omalle linjalleen. Sitä en tee, ja syy on yksinkertaisen selvä: välikysymys on niin keskeinen sisäpolitiikan väline, ettei presidentti voi eikä hänen pidä yrittää vaikuttaa sen käsittelyyn.

On myös ihmetelty, miksen asetu tukemaan hallituksen al-Hol-linjausta. Syy on taas yksinkertaisen selvä: linjausta ei ole, sen hallitus tekee vasta lähipäivinä. Olen keskustellut niin entisen pääministeri Antti Rinteen kuin eilen pääministeri Sanna Marinin kanssa. Tilanne on moniulotteinen ja hallitus on selvästi ryhtynyt pohtimaan asiaa sen vaatimalla tavalla. Oma kantani on hallituksella tiedossa ja se riittää.

Itse asiassa kokonaiskuva lienee tällä hetkellä aika selvä. Lapsia Suomen tulee auttaa. Oikeudellisesta velvoitteesta on näköjään esitetty eriäviä näkemyksiä, mutta yhtä kaikki; moraalinen velvollisuus on ilmiselvä. Sama velvoite ei ulotu äiteihin, vaikka Suomen kansalaisina heillä on oikeus konsulipalveluihin.

Ongelma tulee, jos lapsen auttaminen estyy siksi, että tosiasialliseksi ehdoksi tulee äidin sisällyttäminen samaan apuun. Linjaus tästä on keskeinen, niin hallituksen päätöksessä kuin välikysymyksessä. Toistan, että oma mielipiteeni on hallituksen tiedossa, mutta en lähde sillä vaikuttamaan parlamentin työhön.

Toisin kuin konsulipalvelulain asiat, yleinen turvallisuus on presidentin toimivaltaa.

Turvallisuudesta on nyt paljon puhuttu, mutta liian vähän syvemmin mietitty. Tätä keskustelua on syytä vielä käydä.

Muut Pohjoismaat ovat toistaiseksi tehneet enemmän kuin Suomi, noutamalla orpoja ja sairaan lapsen pois leiriltä. Mutta samalla niistä on kuultu tiukkoja vastustavia kantoja muiden leirillä olevien auttamisesta. Hyvin tiukkoja ovat myös monien Pohjoismaiden turvallisuutta lisäävät, jo säädetyt lait.

Suomi ei saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa.

Turvallisuuskysymys on syytä selvittää perin pohjin ja riippumatta siitä, miten nyt esillä oleva tilanne ratkeaa. Olemmekin pääministeri Marinin kanssa sopineet yhteistoimista jatkossa.

Sauli Niinistö

www.presidentti.fi

Presidentin kynästä: Al-Hol, vielä kerran - Presidentti
Minulta on tämän päivän keskusteluissa kaivattu lisää kannanottoja asiassa. Moni näkyy toivovan tukea välikysymyskeskusteluun omalle linjalleen. Sitä en tee, ja syy on yksinkertaisen selvä: välikysymys on niin keskeinen sisäpolitiikan väline,...
www.presidentti.fi
www.presidentti.fi
 
Back
Top