Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Suomen poliittinen vahvuus on perinteisesti ollut kyky tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen yhteisen hyvän eteen. Erilaisin painotuksin toki, riippuen ketä vallassa. Mutta silti.

Marin sahaa koko kansakunnan oksaa näillä ulostuloillaan.
Marin vie tämän yhteiskunnan kohti Amerikan lamaannusta, jossa mitään ei saada enää puoluerajojen yli aikaan.

Jonkun pitäisi näyttää Marinille kaapin paikkaa ja laittaa yhteistyökykyä nousuun.
 
Marin vie tämän yhteiskunnan kohti Amerikan lamaannusta, jossa mitään ei saada enää puoluerajojen yli aikaan.

Jonkun pitäisi näyttää Marinille kaapin paikkaa ja laittaa yhteistyökykyä nousuun.

Ei Eduskunnassa ole mitään ongelmaa yhteistyön osalta. Muistakaa poijaat semmoinen olennainen jutska että katselette teatteriesitystä niin hallituksen kuin oppositionkin osalta. Duunit pyörii ihan normaalisti kaikkien kanssa.
 
Tällaista tänään. Intersektionalistiset feministit aloittanevat syrjivien rakenteiden purkamisen kiireellisistä ja tärkeistä terveyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä tasa-arvoa loukkaavista asioista kuten esimerkiksi tyttöjen silpomisesta?

Hallituksen ”intersektionaalinen feminismi” ihmetyttää oppositiota koronakriisin keskellä: ”Onko juuri nyt oikea aika?”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ebdf3207-811f-46fa-bafa-336327f6f6bf
Feminismiä siis yritetään hätäsektiolla saada aikaan, kun sitä ei normaalisti synny
 
edit. söin äsken 2 eskimo jäätelöä, syyllistyinkö sotarikokseen?

Tällä menolla ei mene kovin montaa vuotta kun tuo olisi viharikos. Parempi painua jo maan alle. Muista takautuvuus.

Destruktiivinen feminismi rikkoo yhteiskuntia ja rikkoo loppujen lopuksi myös varsinaisen feminismin. Samanlaista haitantekoa kuin nämä katujen mellakat ovat oikealle rasisminvastaiselle työlle.

Onko siis oikeastaan parempi että ryhtyvät vaan yhä hullummiksi? Rajat tulevat vastaan kuten tulivat Kiinan kulttuurivallankumouksessakin. Odottelen jo että Aku Ankkaa syytetään rasismista ja Sanomien sekopäisimmät toimittelijat alkavat lehteä sensuroida. En hämmästy yhtään jos niin käy.

Jossain vaiheessa tulee raja kun iso tolkun kansanosa alkaa pahastua.
 
Viimeksi muokattu:
Marin vie tämän yhteiskunnan kohti Amerikan lamaannusta, jossa mitään ei saada enää puoluerajojen yli aikaan.

Jonkun pitäisi näyttää Marinille kaapin paikkaa ja laittaa yhteistyökykyä nousuun.
Hittolainen... täällä on jotkut lauantai aamu-fiilikset ilmeisesti päällä, jostain syystä ilman lukulaseja näin tuon viimeisen sanan alkavan h-kirjaimella, ja se naurattaa vieläkin :) ! Enkä ole ollut 12-vuotias 80-luvun jälkeen!
 
Tällaista tänään. Intersektionalistiset feministit aloittanevat syrjivien rakenteiden purkamisen kiireellisistä ja tärkeistä terveyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä tasa-arvoa loukkaavista asioista kuten esimerkiksi tyttöjen silpomisesta?

Hallituksen ”intersektionaalinen feminismi” ihmetyttää oppositiota koronakriisin keskellä: ”Onko juuri nyt oikea aika?”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ebdf3207-811f-46fa-bafa-336327f6f6bf

Maria Ohisalo on näköjään aloittanut vaalityön teon persujen hyväksi
 
Maria Ohisalo on näköjään aloittanut vaalityön teon persujen hyväksi
Nyt kun koronakriisin pahimman ylitse ollaan päästy ja pitäisi keskustella siitä kuinka tästä noustaan, niin Vihreiltä ei tule stereotyyppiseen tapaan muuta kuin jotakin off-topic norsunluutornista lausuttua feministihöttöä konkretian sijaan tosin kuin muilla puolueilla. Joten tässä kyllä Ohisalo syötti sellaiset syötöt oppositiolle lapaan, että huh huh. Tässä kohtaa huomaa, että ei se tärähtäneistö haukkumanimenä tyhjästä temmattu ole.
 
Se on juurikin näin. Tämänkaltaiset ulostulot varmistavat, että Vihreät jäävät marginaalipuolueeksi. Ville Niinistön aikaan näytti hetken aika pelottavalta, että vihreistä olisi tullut ikään kuin menestyvien, trendikkäiden ihmisten puolue - Kokoomus, mutta vahvalla yhteiskuntavastuullisella kulmalla. Onneksi totuus on nyt paljastunut.
 
Hittolainen... täällä on jotkut lauantai aamu-fiilikset ilmeisesti päällä, jostain syystä ilman lukulaseja näin tuon viimeisen sanan alkavan h-kirjaimella, ja se naurattaa vieläkin :) ! Enkä ole ollut 12-vuotias 80-luvun jälkeen!
Siellä auringonlaskunmaassa voi olla aamu-fiilikset, täällä jo pakkaa uni silmään.:sleep:
 
niin Vihreiltä ei tule stereotyyppiseen tapaan muuta kuin jotakin off-topic norsunluutornista lausuttua feministihöttöä konkretian sijaan tosin kuin muilla puolueilla. Joten tässä kyllä Ohisalo syötti sellaiset syötöt oppositiolle lapaan, että huh huh. Tässä kohtaa huomaa, että ei se tärähtäneistö haukkumanimenä tyhjästä temmattu ole.

Menes kertomaan tuo johonkin yliopiston lattekahvilaan... huomaat kuinka keskusteluhaluisia ne nuoret ja tiedostavat olevat... säälipimpan voit sitten hakea jostain lähiöpubista... :)
 
Menes kertomaan tuo johonkin yliopiston lattekahvilaan... huomaat kuinka keskusteluhaluisia ne nuoret ja tiedostavat olevat... säälipimpan voit sitten hakea jostain lähiöpubista... :)
No äläs nyt, tuohan on loistava paikka osoittaa alfauroutensa nuorille neidoille, sitä joutuu varaamaan luudan mukaan ettei kaikkein innokkaimmat tule iholle... :p
 
No äläs nyt, tuohan on loistava paikka osoittaa alfauroutensa nuorille neidoille, sitä joutuu varaamaan luudan mukaan ettei kaikkein innokkaimmat tule iholle... :p

Juu... joskus aikoinaan Jyväskylän yhteiskuntatieteellisessä sitä luutaa olisi todellakin tarvittu... ei siihen että olisin ollut niin haluttu... onneksi sitten jatkoin inssiuraa.. Nyt vikat OP:t Tampereella ja sitten syksynä dippana ulos, siellä ei viheraate ihan niin vahvana haise... työnantajakin tykkää kun saa koulutetumman miehen... onhan sitten jotain mitä asiakkaille esitellä...

hmmm... kai mulla vieläkin opiskeluoikeus JYU:ssa on.. jos joskus tekee mieli mennä kuuntelemaan intersektuaalista feminismiä...
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top