Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Meinaatko että Kokoomus olisi estänyt rahanlapon EU:lle? Jotenkin tuntuu että ei olisi, mutta olisivat varmaan ottaneet rahat suomalaisilta siihen...
Kokoomus olisi hallituksessa ollessaan toiminut samoin kuin demaritkin. Ei niissä niin paljoa eroa. Samanlaista harmaata mössöä kaikki puolueet kun hallituksessa ovat.
 
Kokoomus olisi hallituksessa ollessaan toiminut samoin kuin demaritkin. Ei niissä niin paljoa eroa. Samanlaista harmaata mössöä kaikki puolueet kun hallituksessa ovat.

Tuon tekee jo vaalijärjestelmä kun mukaan pitää enemmistön kasaamiseksi haalia täysin eri linjoilla olevia puolueita. Vesitetyistä kompromisseista tulee pääsääntö. Kaikki pettyvät ja alkaa napina pitämättömistä lupauksista. Eihän tuollaisessa sillisalaatissa kukaan saa asiaansa edistettyä.
 
Nyt ollaan lappamassa velkarahaa 9 miljardin edestä EU:n ilman maksuhyvityksiä joita mm. Ruotsi tajusi hakea.
Ruotsi ja Tanska ovat osana nuukaa nelikkoa (Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta) ajaneet omaa etuaan elvytysrahaston suhteen. Jostain kumman syystä Suomi ei liittynyt osaksi frugaaleja, vaikka Suomi on esittänyt hieman samansuuntaisia ajatuksia kuin edellä mainitut maat. Sekä Ruotsissa että Tanskassa on vallassa demarijohtoinen hallitus (Tanskan kohdalla ilmaisu demarijohtoinen voi olla vähättelyä). Ruotsissa ja Tanskassa lienee fiksummat demarit kuin Suomessa. Ruotsi ja Tanska tuntuvat hanakammin puolustuvan etujaan EU-kuvioissa. Suomessa taitaa olla paljon 90-luvulle henkisesti jämähtäneitä vyölaukkumiehiä, joille on heikon itsetunnon takia tärkeää miellyttää eurooppalaisia. Ehkäpä historian ansiosta ruotsalaisilta ja tanskalaisilta löytyy enemmän kansallista itsetuntoa ja täten heillä on vähäisempi tarve italialaisten, bulgarialaisten, kreikkalaisten ym. miellyttämiseen.

Vihriälä kirjoittaa aiheesta hyvin. Vihriälä nostaa esille tärkeän pointin, jonka vähäistä huomiota julkisessa keskustelussa olen ihmetellyt. Korona ei ole minkään jäsenmaan vika, mutta sen sijaan se, että mailla on erilainen kapasiteetti elvyttää, on seurausta eri maiden erilaisista politiikasta. (Tummennukset omia)

"Tämän vasta-argumenttina on esitetty, että korona on jäsenmaiden omasta toiminnasta riippumaton sokki, jonka vuoksi sen vaikutusten lieventämiseen kohdistuva tuki ei aiheuta huonoa kannustinta, toisin sanoen ns. moral hazard –ongelmaa ei synny. Väite kannustinongelmien puuttumisesta ei ole pitävä. Sokki sinänsä on jäsenmaista riippumaton, mutta se, että osa jäsenmaista ei kykene lieventämään sokin vaikutusta finanssipoliittisella elvytyksellä, ei sitä ole.

Jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja merkitsevä tuki on tarpeellista nimenomaan sen vuoksi, että osalla maita ei arvioida olevan edellytyksiä elvytykseen oman, aiemmasta politiikasta aiheutuneen vähäisen finanssipoliittisen liikkumavaran takia. Muutenhan riittäisi elvytystoimien koordinointi siten, että kukin maa vastaa omista toimistaan.

....

En ole täysin vakuuttunut hallituksen julkilausutuista neuvottelulähtökohdista. Vaikka elpymisvälineen voi olettaa vahvistavan Suomenkin vientimarkkinoiden kasvua hallituksen toteamalla tavalla, tämän vaikutus Suomen kasvuun ei välttämättä ole suurempi kuin jos Suomi käyttäisi osuutensa suorien tukien rahoittamiseen tarvittavasta EU-velasta kotimaisen kysynnän elvyttämiseen. Hyöty nimenomaan EU:n kautta tapahtuvasta finanssipoliittisesta ekspansiosta liittyy nähdäkseni eurokriisin tapaisen tilanteen välttämiseen lähivuosina. Tällaisella kriisillä epäilemättä olisi huomattava kielteinen vaikutus myös Suomeen. Tämä puoltaa yhtäältä sitä, että merkittävä (vaikkakin ehkä esitettyä pienempi) osa eniten koronasta kärsineiden maiden tuesta olisi suoraa tukea, ja toisaalta korostaa tukeen liittyvien ehtojen tärkeyttä samalla tavalla kuin eurokriisin aikana tukeen oli tärkeä liittää ehtoja.[4]

Toiseksi, neuvoston oikeuspalvelun juridinen silmänkääntötemppu ei ole mielestäni riittävä peruste Suomelle hyväksyä EU:n velkaantumista suorien tukien rahoittamiseksi
...

Yleisesti hyväksyttävissä olevien ratkaisujen hakeminen on perustellusti Suomen EU-politiikan päälinja. Kompromissihakuisuuden ei kuitenkaan tulisi tarkoittaa tärkeiden periaatteiden hylkäämistä, edes meille monin tavoin tärkeän Saksan painostuksen edessä. Kun ns. nuuka nelikko suhtautuu Suomea kriittisemmin komission ehdotukseen, tuen saaminen merkittävillekin muutoksille saattaa olla mahdollista, eikä sellaisen yrittämistä pidä kaihtaa. Euroopan talous ei kaadu, vaikka ratkaisua ei komission esityksen pohjalta löydy vielä loppuviikon kokouksessa. "


 
Kompromissihakuisuuden ei kuitenkaan tulisi tarkoittaa tärkeiden periaatteiden hylkäämistä, edes meille monin tavoin tärkeän Saksan painostuksen edessä. Kun ns. nuuka nelikko suhtautuu Suomea kriittisemmin komission ehdotukseen, tuen saaminen merkittävillekin muutoksille saattaa olla mahdollista, eikä sellaisen yrittämistä pidä kaihtaa. Euroopan talous ei kaadu, vaikka ratkaisua ei komission esityksen pohjalta löydy vielä loppuviikon kokouksessa. "

Onkohan siellä nelikossa luottoa Suomea kohtaan Kreikan paketin jälkeen? Vastustettiin aluksi, sitten Saksan kanta voitti, mutta sisäpoliittisista syistä avustukseen tehtiin "vakuudet"...
 
Onkohan siellä nelikossa luottoa Suomea kohtaan Kreikan paketin jälkeen? Vastustettiin aluksi, sitten Saksan kanta voitti, mutta sisäpoliittisista syistä avustukseen tehtiin "vakuudet"...
Ei nelikolla olisi mitään sitä vastaan, että Suomi siirtyisi heidän linjalleen. Suomi voi myös ihan itsenäisesti kritisoida rahastoa.
 

No hupsistapupsista. :oops:

No tätä osasi ennustaa molemmille. Keskustan vihervasemmiston aisankannatus ei resonoi äänestäjissä ja SDPn lipun ympärille kerääntymisen efekti alkaa kaikota koronan ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) aallon myötä.
 
Lapset Suomeen ja muut perästä...
Juuri olin laittamassa samaa. Ensin vollotetaan, kun lapset hukkuu mereen ja sitten kannustetaan niitä sinne lähettämään.
 
Juuri olin laittamassa samaa. Ensin vollotetaan, kun lapset hukkuu mereen ja sitten kannustetaan niitä sinne lähettämään.

Eiväthän ne niiden kannustajien lapsia ole. Jos nyt jokunen sitten kelluu rantaan väärinpäin, niin siitähän saadaan kiva nyyhkytarina ja lisää vettä myllyyn "pelastustehtäviin"... Ei munakasta voi tehdä rikkomatta munia. Pitää mennä ideologia edellä vaikka siinä sitten jokunen kärsisi ja kuolisi...
 
Puheenjohtajatenttiä katsomassa Maikkarilta. Kulmuni näytti vittuuntuneelta ja niin kuin paskaa tuotaisiin nenän alle ilme, kun Harkimo sanoi, että työllisyyden ja kasvun vuoksi hallitus on tehnyt vain kampaviinerin syömistä ja kahvin juomista. Ilmeisesti osui ja upposi.

:ROFLMAO:
 
Tärkeä päivä.

Eu-johtajien kokous alkaa huomenna perjantaina.

Tänään eduskunta linjaa Suomen kannan. Suuri valiokunta on ollut koolla ja Hassin ulostuloa odotetaan.

Alun peri jotain piti saada ulos klo 12, mutta ei ole vielä tullut.

Mitkä ohjeet pääministeri Sanna Marin saa eduskunnalta, kun EU-elvytysrahastosta päätetään? Yle seuraa, katso suorana


 
Mikä on Suomen kanta EU-veroihin? Osaako joku sanoa tästä jotain? Kun nyt viikonloppuna tätä EU:n verotusoikeutta myös alustetaan huippukokouksessa, mutta ainakaan mitään selvää hallituksen kantaa en löydä.

Pääministeri Marinin vastaukset Uudelle Suomelle ovat erittäin ympäripyöreitä, mutta tulkitsen ne niin, että hän kannattaa EU:n integraation tiivistämistä. No, tämä ei ole yllätys, onhan SAK melko vahvasti tätä mieltä.

Mutta tämä on jokseenkin hämmentävää: "Marinin mukaan muoviverolle Suomi on jo näyttänyt vihreää valoa." Onko todella näin?! Milloin ja missä Suomi on näyttänyt vihreää valoa EU:n verotusoikeudelle? Kun käsittääkseni juuri tästä on jutussa kysymys; EU:n muoviverosta. Ei tuota tuossa asiayhteydessä voi oikein muutenkaan tulkita.

Onko siis Suomen osalta jo tehty päätös luovuttaa verotusoikeus EU:lle?
 
Ulkomaalaisten tiedot Suomesta ja kiinnostus Suomea kohtaan ovat paljon vähäisempiä kuin mitä moni suomalainen kuvittelee. Suomalaiset ovat maailman mittakaavassa todella pieni porukka

Kas kas, sinä hyväksyt aina välillä tämän argumentin ja välillä et. Ettet vain ole saanut pahanlaista baikal-tartuntaa, jota voisi sanoa myös aivojen valaistumiseksi. :cool:

Pahoin pelkään, että tämä -koronatuki- käsitetään suomalaiskansalliseen tapaan seuraavasti: leikataan palveluja ja etuuksia ja korotetaan veroja. Ja sitten ihmetellään suu auki, että mikä hitto se on, kun ihmiset eivät tajua omaa parastaan......ei ymmärrä kansa sitä, että leikkaamalla parannetaan viennin edellytyksiä, lisämahkuja kuluttaa ööö jossain muualla.

Hienoa, todella hienoa. Uskovitumattoman hienoa. Universaali mikkihiiriraha taikaseinästä on pakko ottaa todesta ja kylmästi lainoittaa mm. infrahankkeet, koulutus, vanhustenhuolto, tempputyöllistää, subventoida vientiä jne......koska niin tulevat tekemään muut kumppanit ja ilman tunnontuskia. -me ei leikitä tätä leikkiä- teemalla jää meille käteen tuppi, tappi ja anustulppa.

Toivottavasti suomalaiset laajemminkin tajuavat mistä tässä aidosti on kyse. Ja eivät enää lähde hourimaan mitään -menokurihaavepolitiikkaa-, jolla takuulla ajetaan Euroopan nykypolitiikalla talous seinään ja huolella.

Ollaan liian pieni tekijä vaikuttamaan näihin linjoihin, oikeasti. Pitää sopeutua ja sopeuttaa oma asenne-ajatusmaailma vastaamaan eurooppalaista todellisuutta. Muuten tässä käy kyllä kuin Hölmölälle.
 
Aikoinaan sanottiin kapitalistin imevän työläisen verta mutta nykyään se on euromarxisti...

Ns. isot EU-valtiot pelaavat oman etunsa tähden ja siihen kuuluu nyt mikki-hiiri-rahatodellisuus. Joko siinä ollaan mukana tai sitten leikitään kyllä Hölmölää. Todellisuuteen kuuluu se, että Suomen kannattaa rahoittaa infran kehittäminen, koulutus, vanhustenhuolto jne. paremmin, koska sitä varten se mikkihiirivaluutta on. Velaton kansallisvaltio ei vaan ole enää SE. Jos ehdottomasti sellaista haluamme, niin silloin pitää irrota EUsta ja rahaliitosta kuin räkä piikkilangasta naps.

Mitään suomalaiskansallista koktailia emme tästä enää saa, jotta se olisi etujemme mukaista. Silloin pitää leikkiä niillä välineillä, jotka ovat käytössä. Mitään -omaa kansallista selviytymisleikkiä- ei enää ole. On keskityttävä luomaan kilpailukyky niillä avuilla, mitä irtoaa. Jos yhdetkin vaalit voitetaan vielä -menokuripuheella kamreerinaamoista- niin luovutan. On jumalattoman herttaista, että osa kansasta kuvittelee oikeasti vielä, että -hoitamalla oman tonttimme- asiat ovat ok meidän osalta. No, sillä läpätyksellä voidaan voittaa vaaleja ja täydestä menee.

Kahtokkee nyt oikeesti EU-todellisuutta ja mistä on kysymys.
 
Jos yhdetkin vaalit voitetaan vielä -menokuripuheella kamreerinaamoista- niin luovutan. On jumalattoman herttaista, että osa kansasta kuvittelee oikeasti vielä, että -hoitamalla oman tonttimme- asiat ovat ok meidän osalta. No, sillä läpätyksellä voidaan voittaa vaaleja ja täydestä menee.

Mitäs muuta oppositio hokee päivästä ja illastatoiseen. Leikattava ja kurjistettava on. Mitään tasapainoa sillä ei kyllä tavoitella vaan löysiä jotka voidaan jakaa omille kavereille veroparatiiseihin. Luulisi että viimeistään Sipilän hallituksen puuhat olisivat avanneet silmät mutta ei. Ihmiset arvottavat puolueet yksinomaan puheiden ja luutuneiden ennakkokäsitysten mukaan. Tekoja ei paljoa seurailla.

Voit olla varma että heti seuraavat vaalit voitetaan juurikin kamreerilinjalla ja ylväällä valtiohoitajuudella. Eikä monikaan niille äänensä antaneista osaa edes epäillä mitään. Ei edes vaalikauden aikana.
 
Mitään suomalaiskansallista koktailia emme tästä enää saa, jotta se olisi etujemme mukaista. Silloin pitää leikkiä niillä välineillä, jotka ovat käytössä. Mitään -omaa kansallista selviytymisleikkiä- ei enää ole.

Tuo pätee muuhunkin kun talouteen.

Suomi on joutumassa ja osittain jo joutunutkin taas kerran sellaiseen paskarakoon, että meidän päättäjiltä vaaditaan vahvaa selkärankaa ja viisasta mieltä, mutta pahoin pelkään että ei sellaisia poliitikkoja nykysuomesta löydy. Ei niitä liiaksi ollut vanhoina aikoinakaan, mutta jokunen sentään oli. Nyt ei ole kun puolivallaton Niinistö :ROFLMAO: Ja sekin on jo loppusuoralla.

Suomi ei pärjää yksin. Se tarvitsee isoja liittolaisia idästä tai lännestä, mutta isoissa pöydissä Suomi on se jonka mielipidettä kysytään viimeiseksi, eikä aina silloinkaan. Pitäisi olla todella äänekäs, vittumainen ja vähän agressiivinenkin oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Jos mennään sinne mihin isot ohjaa, niin käteen jää tyhjä luu. Suomi haluaa olla se opettajan lemmikki jonka päätä silitellään ja leukaa rapsutellaan kun isot pojat vie tuhkatkin pesästä ja sehän oli yleinen naurunaihe EU:n isoilla ja synkillä käytävillä jo 90-luvulla.

Lipposelta ja Aholta jäi luvatut palkintovirat saamatta, vaikka Moskovasta saivat kyllä sitten myöhemmin jonkinlaisen lohdustuspalkinnon. Monet ovat kuitenkin saaneet muutakin kun suuria lupauksia ja lämmintä kättä myös EU:sta ja siinä pelissä ei kansallinen etu turhan paljon paina. Isot pojat maksavat ja pienimmät juoksevat sinne mihin käsketään.
 
No, ensin pitää ymmärtää että MEP:in taikka muun tehtävä ei ole edistää kansallista etua, vaan EU:n etua. Sen takia ne ovat siellä ja ihan määritellysti. Onko se sitten hyvä tai huono juttu, jää äänestäjille. Komissaareja ei valita äänillä kyllä, vaan muuten.... Tulee vain mieleen erään Siilinjärjäveläisen EU politiikka joka maksoi aika paljon...
 
Erkkila_US_05_08_2011_0.jpg
 
Back
Top