Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

No typeryys tai nokan kastamismahdollisuus keskeisimpien päättäjien osalta. Valitse siitä mieleinen vaihtoehto, jompi kumpi on pakko olla se oikea. Kumpi on parempi mm. kuntalaisten osalta, sitä en lähde arpomaan. Jos taas kyseessä ovat molemmat tekijät, niin toivottavasti päättäjät on jo laitettu ainakin kertaalleen tahdonvastaiseen hoitoon ja kuntoutettu henkisen valmennuksen yksikössä.

En tiedä paljonko kuntien ja kaupuntien rahaa syötetään vuodessa näihin suhmurointeihin, mutta mittaluokka ollee jotain sellaista, että parempi kun emme tiedäkään.

Yksi wanha temppu suhmuroida on se, että esitellään valovoimainen visio, johon ei niin -ullattaen- tarvitaan julkista rahaa alkumeininkeihin. Huomattavaa on, että tässä vaiheessa on jo ainakin yksi konsulttifirma pelissä plus yksi tai kaksi puoluetta ja niiden keskeisimmät voimahahmot. Yleisölle esitellään valtava visio. Erilaiset nokankastajat yritykset aloittavat mm. maansiirtotyöt ja putkifirmat aloittavat vesi-viemäröinnit, sähköfirmat vetävät kaapelia hiki kainaloista roiskuen ja asfalttia valetaan, rakennusliikkeet romistelevat hallia ja kompuusia. Kaikki -paikallisia- nokankas...yrityksiä. Konsulttiyhtiöt pitävät itseään ja visioita hengissä jatkuvalla esiintymisellä paikallismetioissa. Tilaisuuksia järjestetään ja viritys on mahoton. Metiat eivät reagoi mihinkään, keskittyvät syöttämään tarinaa sellaisenaan yleisölle. Parhaimmillaan ev.lut. kirkko käy siunaamassa koko näytelmän.....

Epäilijät nauretaan jo tuossa vaiheessa marginaaliin, on päällä sellainen vohakka, että yleisön pääosa uskoo kertomuksen taketilleen. Sitten koko paska luhistuu ja homma kuivuu siihen, että luvattuja yrityksiä ei näy missään ja rakennettu infra -annetaan- niille, jotka sen rakensivatkin. Noin karkeasti sanottuna. Hallia rakennusyhtiölle, tiloja putkifirmalle, asfalttipihaa hakkeen tekoon, lastauspihaa propsin ajoon, halpaa varastoa autojoppareille.....kukaan ei vastaa mistään ja homma pelaa.

Sitten ilmoitetaan kategorisesti, että vanhustenhoitolaitoksessa on siirrytty kahden vaipan politiikkaan, koulujen korjausvelkaa ei voida kuitata, lastenpäivähoitoryhmiä kasvatetaan, kodinhoidon resurssia leikataan ja katujen korjaaminen siirtyy kahdella vuodella.....verojen korotuspainettakin on ilmassa ja kunnallisia palveluja -uudelleen järjestellään-......aaaah.

Kuulostaako ollenkaan tutunomaiselta toiminnalta omassa kunnassasi, arvoisa forumin jäsen? :cool:

Näinhän se on että tämä maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa on läpeensä korruptoitunut :ROFLMAO:

Korruptio on niin hyvin piilotettu ja luonteeltaan sellaista että sitä on mahdotonta tavanomaisilla mittareilla mitata. Korruption laajuutta ja sen yhteiskunnallisia vaikutuksia ei tutki tässä maassa kukaan...ei media eikä edes poliisi. Kun hyvät veljet lyövät kättä päälle, niin homma on sovittu ja kansa maksaa laskut.

Uusinta uutta on kiinalainen raha (oikea tai kuvitteellinen) joka on lopulta rantautunut myös Suomeen ja pulpahtaa esiin mitä ihmeellisimmissä paikoissa...

JurasePark8.jpg


25.1.2016: Jurase Park pitää tiedotustilaisuuden Vantaalla ja ilmoittaa käynnistävänsä joukkorahoituskampanjan.

Dinopuisto on kaikkiaan 13 miljoonan euron hanke ja joukkorahoituksen toivotaan tuovan 1,5 miljoonaa euroa. Puiston 195 euroa maksavan ”sinkkuosakkeen” ostamalla saa esimerkiksi ilmaisen sisäänpääsyn kahdelle kerran vuodessa, 10 prosentin alennuksen ruoista (esimerkkeinä kahvi ja spiraalipullat).

C__Data_Users_DefApps_AppData_INTERNETEXPLORER_Temp_Saved_Images_CZ9hDiwWIAAAHxm.jpg


Vantaan Sanomien haastattelussa Leppäniemi arvioi, että 80 prosenttia hankkeesta rahoitetaan kiinalaisella lainarahalla.



Länsiväylä paljastaa, että Leppäniemen aiempi yritys on ollut mukana kymmenissä Helsingin käräjäoikeudessa käsitellyissä jutuissa. Riidoissa on ollut kyse muun muassa perusteettomista, jopa tuhansien eurojen laskuista.

– Olemme ottaneet tietoisen riskin. Onhan tämä vähän eksoottista, on kiinalaista rahaa ja kiinalaisia robotteja, perustelee Vantaan kaupungin tonttipäällikkö päätöstä.

Leppäniemi ei ota vastuuta aiemmista riitajutuista.

Jepjep_003.jpg


 
No eihän tästä Kiina-ketjusta puutu kuin Vesterbacka ja Tallinnan tunneli...

Mutta mutta, mitenkäs topiikki ja hallituksen toimet? Pitäisikö aiheesta jotain?

Hyvin menee mutta menköön.

Kaupunginjohtaja: Scania lopettaa bussikorituotannon Lahdessa – tehtaassa 342 työntekijää


 
Vaasassa on noin 3000 työntekijää eräällä firmalla joka on alansa markkinajohtaja maapallolla + pari muuta merkityksellistä vientiyritystä. Näiden toiminnat Vaasassa tulevat loppumaan, jos maailmalle ei päästä kohtuu vaivattomasti. Jos toiminnat joudutaan siirtämään, niin siirtopaikka tuskin on Suomessa

Mitä arvelet, pääseekö Vaasasta jollain yyberjunalla Helsinkiin? Jos pääsee, niin onko lentäminen Vaasa-Hlki -ihan pakko-? Vai liittyykö lentämiseen jotain sellaista ööö, no lentämistä lentämisen vuoksi? Lentäminen tavallaan alleviivaa Asian tärkeyden ja samalla sen lentävän henkilön asemaa esim. yrityksen ravintopyramidissa ja sitä kautta myös saapi ylim. nostetta ja glooriaa siviilisosioekonomisen aseman pönkittämiseen?

Kysyn ihan sillä, että kun itse kakskasi-kolmekolme ikäisenä lentää humppasin, niin monta kertaa joku muu vaihtoehto olisi ollut ihan yhtä hyvä tai jopa parempi, mutta se lentäminen.....siihen liittyi selvästi jotain ylimääräistä -asemaan- liittyvää glooriaa. Mikä mies se semmonen on, joka joutuu junassa istumaan, ne on toiset kun lentävät....

Olenko ihan väärässä?
 
Kulkeehan siellä Pendolinkin, mutta Vaasasta Seinäjoelle rata on yksiraiteinen max 120 km/h, Seinäjoelta Tampereelle suurelta osin yksiraiteista max 200 km/h. Yksiraiteisuus tarkoittaa junankohtaamisia jotka hidastavat menoa.
 
Matkustatko kovinkin usein Vaasan koneilla?

Itse olen Vaasa - Vantaa väliä sahannut jonkin verran ennen coronaa. Hirveästi en muista olleen vapaita paikkoja ATR:ssä tai Embraerissa. Berliini - Hampuriin verrattuna junayhteys on epäkäytännöllisen hidas.

Vaasassa on noin 3000 työntekijää eräällä firmalla joka on alansa markkinajohtaja maapallolla + pari muuta merkityksellistä vientiyritystä. Näiden toiminnat Vaasassa tulevat loppumaan, jos maailmalle ei päästä kohtuu vaivattomasti. Jos toiminnat joudutaan siirtämään, niin siirtopaikka tuskin on Suomessa.

Vaasasta on näemmä enemmän yhteyksiä Tukholmaan, mitä Vantaalle. Eli yritysten maailmalle pääsy lienee sitä kautta turvattu ja hyvä niin. Aina löytyy syy, miksi kannattamatonta toimintaa pitäisi tukea verovaroin. Itse lähtisin siitä, että matkustajaliikenne raiteilla koko Suomessa yksityistettäisiin mahdollisimman nopeasti. Jos Vaasan ja muiden maakuntien kentät ovat tärkeitä ja Suomen sisäistä liikennöintiä pitää tukea, niin miksi maakuntien EU- edustajat eivät varmistaneet, että liikennöinnille tai junaratojen uusimiselle saadaan EU- tukea elvytyspaketista? Esimerkiksi Vaasan suunnasta on kotoisin ainakin Eero Heinäluoma (Kokkola) ja Miapetra Kumpula-Natri (Vaasa).

Simpauttaja
 
Itse lähtisin siitä, että matkustajaliikenne raiteilla koko Suomessa yksityistettäisiin mahdollisimman nopeasti.

Eikö vielä karunoista ja katsastuskonttoreista ja destioista ja taksiuudistuksista ole opittu että se markkinoiden näkymätön taikakäsi on yhtä realistinen kuin toimiva kommunismi.

Vai mennäänkö sillä että oikeaa kapitalismia ei bernerit ja pekkahaavistot ole vielä keksineet mutta tällä kertaa mennään oikein?
 
Rautateiden yksityistäminen ei toisi mitään etua sinne. Siitä on olemassa lähinnä huonoja esimerkkejä ja Suomessa on vielä vähemmän edellytyksiä tällaisen toimimiseksi. Ainoa tapa tehostaa toimintaa on heikentää palvelutasoa ja kaluston kuntoa. Suomessa pitäisi pikemminkin korjata menneitä virheitä yksityistämisestä. Ja minähän en siis ole sosialisti.
 


EK:n kysely: Yritysten luottamus Suomen hallitukseen heikentynyt – peräti 73 prosenttia vastanneista yrityksistä kuvaili luottamustaan heikoksi


Ministerit kertoivat Marinin hallituksen budjettiriihen tuloksista viime viikolla.

JULKAISTU 9 MINUUTTIA SITTEN

Yritysten luottamus Suomen hallitukseen on heikentynyt kuukauden sisällä niin budjettiriihen kuin sitä edeltäneen julkisen keskustelun vaikutuksesta, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n yrityskyselystä.
 
Maakuntakenttien selvä etu junaan verrattuna on nopeus ja helppous. Pienellä kentällä ruuhkaa ei ole ja ei tarvi varautua tulemaan aikaisin kentälle. Pääset heti matkatavaroistasi eroon perille asti, eikä niitä tarvi raahata kuin muutama kymmenen metriä auton/taksin takaluukusta check-iniin.
 
Nettomaksajilla ja -saajilla erilaiset ongelmat.


Niin,

Olisi ehkä kannattanut yrittää vaikuttaa maaliskuusta alkaen tulokseen. Pyyteettömästi kukaan ei rahaa jaa. Suomessa oppositio keskittyi olemaan oppositiossa, jossa ei ole vastuuta mistään. Hallitus neuvotteli Suomen syrjäseutujen tuesta ja EU- edustajilla oli ilmeisesti muita kiireitä. Sitä saa mitä tilaa.

Simpauttaja
 
Syvällä Stressman- äänellä: "Onnea Suomi!".
 
Espanjalla on ongelmansa ja Italialla omansa, mutta tärkeintä on että kaveria ei jätetä :ROFLMAO:

Ti amo Finlandia!

AYR6RnHkqizDUXrN0bL5rTjLC8k0LlGmT23sNB5D-uQU4r824fSzE1KtR-e0pYe9jjQJabAKNCgM2R8R-q_dNO89jV9U729r08FJ5JL67vfztwZupDXNngNFGjaikQ


Italian mafian vastainen tutkimusvirasto DIA varoitti, että mafia laatii jo strategioita päästäkseen käsiksi Euroopan unionin satojen miljardien eurojen elvytyspakettiin, kertoo uutistoimisto AP.
 
Mitä arvelet, pääseekö Vaasasta jollain yyberjunalla Helsinkiin? Jos pääsee, niin onko lentäminen Vaasa-Hlki -ihan pakko-? Vai liittyykö lentämiseen jotain sellaista ööö, no lentämistä lentämisen vuoksi? Lentäminen tavallaan alleviivaa Asian tärkeyden ja samalla sen lentävän henkilön asemaa esim. yrityksen ravintopyramidissa ja sitä kautta myös saapi ylim. nostetta ja glooriaa siviilisosioekonomisen aseman pönkittämiseen?

Kysyn ihan sillä, että kun itse kakskasi-kolmekolme ikäisenä lentää humppasin, niin monta kertaa joku muu vaihtoehto olisi ollut ihan yhtä hyvä tai jopa parempi, mutta se lentäminen.....siihen liittyi selvästi jotain ylimääräistä -asemaan- liittyvää glooriaa. Mikä mies se semmonen on, joka joutuu junassa istumaan, ne on toiset kun lentävät....

Olenko ihan väärässä?

Epäilen, että enää tänä päivänä lentämiseen liittyisi mitään muuta kuin halu päästä mahdollisimman nopeasti kohteeseen. Ainakaan työmatkalaisten osalta kun kyse on kotimaan tai lähialueiden matkoista.

Yhdysvalloissa lentomatkustamiseen liittyvä glooria on jo vuosia ollut verrattavissa HSL:n bussilla matkustamiseen, ja näin se alkaa mielestäni olla jo Euroopassakin. Hinnatkin alkoi jo ennen koronaa olla niin alas vedettyjä, että samat housuun paskoneet juopot yms. elämänkoululaiset siellä siipien kantamana kulkee kuin kaupungin julkisissakin.

Jos vaihtoehtona olisi magneettijuna joka on yhtä nopea tai kokonasajankäytön näkökulmasta jopa nopeampi ja lisäksi vielä sisätiloiltaan tilavampi, niin kyllä työmatkailija valitsisi sen.
 
Back
Top