Rissalan MiGit ja 1960-luvun Ilmavoimat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Old Boy
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Ihan mainioita tunnelmapaloja. Kiitos jakamisesta.
Yllättävän kyvytöntä henkilöstöä ilmavoimissa tuohon aikaan. Olisi luullut että tuonne olisi komennettu parhaita miehiä eikä virkamiehiä...
Aikaisemmin jo esittelemäni raportin loppuosa, kun forumin softa sallii ainoastaan 5 liitettä. Edellisissä osassa PE:n upseerit valittelivat, että neukut joutuivat odottelemaan hallien ovien avaamista aina klo 8:30 asti. Oli tässä välissä tilaisuus kysyä 1960-luvun mekaanikolta sen aikaisista työajoista. Työpäivät todellakin alkoivat herrasmiesmäisesti vasta klo 8:30, kuten raportti kertoi. Haastateltavani sanoi myös, että kesäisin voitiin lähteä jo klo 15 kotiin, jos hommat oli hoidettu. Hän kyllä muistutti myös, ettei toisaalta mitään työaikoja tunnettu. Sotilaina mekaanikot voitiin tarvittaessa käskeä vaikka yllättäen iltatöihin, jos tällaista tarvetta ilmeni.

Hyvin myös käy ilmi, kuinka vastahakoisia "liittolaisia" olimme. Kaikki täällä ovat isännöineet vieraita, jotkut työnkin puolesta. Heistähän pyritään huolehtimaan parhaan mukaan. Nyt neukut laitettiin nukkumaan urheiluhallin lattialle. Siellä oli kuitenkin niin kylmä, että vieraat piti majoittaa jatkossa hotelliin. Raportissa kysytään aiheellisesti, miksi ei tyhjennetty väliaikaisesti varuskunnasta joku tila majoitukseen; eihän neukkuja nyt niin paljon ollut. PV:n omien kilpailuiden osallistujien majoittamiseksi joukon omat varusmiehet hätistettiiin telttoihin vaikka keskellä talvea. 1960-luvun Puolustusvoimat oli myös Britannian kaltainen luokkayhteiskunta: Vieraille piti järjestää juhkapäivälliset, mutta "siitä luovuttiin joukon epätasaisuuden vuoksi." Mun tulkinnan mukaan tämä tarkoittaa sitä, ettei lennostoa komentava eversti ko. tilaisuuden isäntänä halunnut kutsua vieraakseen miehistöä edustavia mekaanikkoja; aliupseerit olisivat ehkä vielä menneet juuri ja juuri vieraanvaraisuuden nimissä. Mikään raportissa ei viittaa siihen, että vieraiden käyttäytymisessä olisi ollut toivomisen varaa. Siitä olisi ilman muuta raportoitu, kun lennoston väkeä välillä roimittiin oikein kunnolla.

Suomalaiset saivat tutustua myös lähetystöneuvos Selihoviin. Titteli sekä hänen toimintansa kaikkien neukkujen pomona kertoo että S. oli KGB:n edustaja lähetystösssä, ja mitä ilmeisimmin vastuussa koko MiG-projektista. Hän valvoi tiukasti omaa väkeään ja meikäläisten turvallisuuskulttuuri tuotti S:lle jatkuvaa huolta. Sitä kun ei oikeastaan ollut lainkaan. Neukut kyselivät muun muassa, voiko kuka tahansa siviili ajaa autola lentoasemalle ja ihmettelivät uusien MiGien vierestä talsivia Finskin lentomatkustajia. Ilmavoimat eivät vielä silloin toimineet kiitoratojen vastakkaisella puolella. Puiset hallit olivat myös erittän palovaarallisia ja raportin mukaan S. epädiplomaattisesti suorastaan huomautteli epäilevänsä suomalaisten kykyjä hoitaa näitä asioita. Asiassa oli vinha perä sillä PE:n tarkastajatkin havaitsivat, että erittäin salaista MiGien kauppasopimusta kaivattaessa sen antoi toimiston konekirjoittaja. Tarvittava kassakaapin avain köytyi lukitsemattomasta pöytälaatikosta. Nliiton uusin hävittäjä oli tuossa vaiheessa paljon salaisempi kone kun F-35 tänään.

Harvoin yksi raportti kertoo tapahtuma-ajasta yhtä selvin sanoin. Ajan tapana silloin ja paljon myöhemminkin oli kirjata raportteihin kaikki epäkohdat kiitoksia onnistumisista jakamatta. Paperi liitettiin arkistoon ilman diaarinumeroa ja talletettiin PE:n hankintaosaston idänkauppa-asiakirjoihin, joiden jakelu oli hyvin suppea. Voisimme täällä herkutella mehevillä yksityiskohdilla ja saahan niin tehdä, jos haluaa. On kuitenkin muistettava, että Karjalan lennosto joutui silloin ylivoimaisen tehtävän eteen. Oli kun huomenna Rissalaan laskeutuisi 10 F-35:ä, joista kukaan ei tietäisi mitään eikä ole saanut mitään ennakkovalmennusta. Yhteistä kieltä ei ole ja tulkkeja paikalla toivottomasti liian vähän. Lentäjätkin oli lentäny Nliitossa vain 3-5 tuntia ja loppu opettelu tapahtui kotomaassa.

PV:n ja Ilmavoimien komentajat tietenkin lukivat paperit ja oletettavasti ryhtyivät tarvittaviin toimenpiteisiin. Tästä alkoi osaamisen kertyminen. Asiathan olivat ja ovat edelleen salaisia, mutta voimme olettaa että 10 v myöhemmin Drakenien tullessa vastaanottojärjestelyt olivat jo ihan toisella levelillä ja 1990-luvun Hornet-kaupoissa osaamistamme jo kehutiin viimevuotisen HX-hankkeen tapaan.

IMG_3789.JPGIMG_3790.JPGIMG_3791.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Aikaisemmin jo esittelemäni raportin loppuosa, kun forumin softa sallii ainoastaan 5 liitettä.

Nämä Old Boy jakamat dokumentit ja niistä kirjoittama tiivistelmä on kyllä parasta ja laadukkaista internet-contenttia pitkään aikaan.

Oikein semmoinen kylmä hiki valuu selässä kun ajattelen 60-luvun ajankuvaa.

Tekisi mieli tarttua aiheeseen ja tehdä siitä esittelyvideo, mutta tuo ansaitsisi kyllä suurempaa näkyvyyttä ja ammattimaisemman tiimin kuin mitä minä pystyisin tarjoamaan.
 
Nämä Old Boy

...Tekisi mieli tarttua aiheeseen ja tehdä siitä esittelyvideo, mutta tuo ansaitsisi kyllä suurempaa näkyvyyttä ja ammattimaisemman tiimin kuin mitä minä pystyisin tarjoamaan.
Pyydä vapaaehtoista apua vaikka tältä foorumilta, ei yksin jaksa. Hienoa hommaa oot jaksanut tehny.
 
Yllättävän kyvytöntä henkilöstöä ilmavoimissa tuohon aikaan. Olisi luullut että tuonne olisi komennettu parhaita miehiä eikä virkamiehiä...
Onhan tuo tylyä tekstiä, jota ei varmaan historiankirjoituksessa ole välttämättä sellaisenaan tähän mennessä siteerattu. Selihov & kumppanit ovat varmasti kotimaassa samovaarin ääressä päivitelleet pitkään länsinaapurin surkeaa ja tehotonta organisaatiota. NL ei tarjonnut suomalaisille mitään erityisen edistyneitä koneita alkuperäisen MG-hankinnan jälkeen ennen kuin vasta DX-hankkeeseen, tässäkö selitys...?

MiGien (ja Gnatien) kanssa olleet vaikeudet alkuvuosina on tietenkin hyvin yleisessäkin tiedossa. Olen itse saanut vaikutelman että 50/60-luvun taite oli ilmavoimissa tietynlainen aallonpohja organisaationa. Koneita oli vähän, ne lensivät vähän, väkeäkin oli vähän ja motivaatio ehkä ollut paikoin niin ja näin. Sodan ajan palvellut ja silloin paljon lentänyt sukupolvi oli lentävästä henkilöstöstä jo väistymässä.
Uusien koneiden 'evaluaatiot' tehtiin jotenkin siihen tyyliin että kokenut koelentäjä kävi ne pikaisesti ulkomailla tsekkaamassa ja puolsi/ei puoltanut. Näin hoidettiin mm. Gnatien osto, jota ei ehkä olisi hankittu ollenkaan jos siihen olisi tutustuttu vähän paremmin etukäteen.

Fouga-hankinta vaikuttaa olleen ilmavoimille erittäin merkittävä piristysruiske. Koneita oli paljon ja niillä voitiin myös lentää paljon. 60-luvun loppupuolella hommat näyttävät lähteneen pikkuhiljaa nousuun.
 
Onhan tuo tylyä tekstiä, jota ei varmaan historiankirjoituksessa ole välttämättä sellaisenaan tähän mennessä siteerattu.

Olen itse saanut vaikutelman että 50/60-luvun taite oli ilmavoimissa tietynlainen aallonpohja organisaationa.

Teksti on tosiaan tylyä, mutta Ilmavoimat tai PV ei ollut yksin tuossa byrokraattisessa ja saamattomassa suossa.

Olen työurani aikana ollut pariin otteeseen valtio-omisteisessa liikelaitoksessa töissä. Aikaa vierähtänyt MiG vastaanotoista 30-40 vuotta ja toimiala ihan eri, mutta silti henkilökunnan puuhastelu kuullosti erittäin tutulta.

Omasta mielestä Old Boy nosti ansiokkaasti esille sitä että virheistä otettiin myös opiksi. Mikään itsestäänselvyyshän se ei ole. Noin hapokas selvitys johtaa yleensä siihen että raportti haudataan byrokratian rattaisiin, ja raportin tekijä savustetaan ulos.
 
Mainittakoon nyt kuka oli Karjalan Lennoston komentaja tuohon aikaan: sehän oli itse eversti Lauri Pekuri, tuonaikainen ilmavoimien ykköslentäjä ja sodanaikainen hävittäjä-ässä. (Ja myös se joka torppasi Tikkakosken Brewsterin jorpakkoon säilöttäväksi jälkipolville.)
Olisiko ollut liian kiireinen hoitamaan tai delegoimaan noita luovutukseen liittyviä käytännön asioita, tai sitten ne vaan eivät olleet hänen ominta alaansa.
 
Teksti on tosiaan tylyä, mutta Ilmavoimat tai PV ei ollut yksin tuossa byrokraattisessa ja saamattomassa suossa.
Olen työurani aikana ollut pariin otteeseen valtio-omisteisessa liikelaitoksessa töissä. Aikaa vierähtänyt MiG vastaanotoista 30-40 vuotta ja toimiala ihan eri, mutta silti henkilökunnan puuhastelu kuullosti erittäin tutulta.
Mainittakoon nyt kuka oli Karjalan Lennoston komentaja tuohon aikaan: sehän oli itse eversti Lauri Pekuri, tuonaikainen ilmavoimien ykköslentäjä ja sodanaikainen hävittäjä-ässä. (Ja myös se joka torppasi Tikkakosken Brewsterin jorpakkoon säilöttäväksi jälkipolville.)
Olisiko ollut liian kiireinen hoitamaan tai delegoimaan noita luovutukseen liittyviä käytännön asioita, tai sitten ne vaan eivät olleet hänen ominta alaansa.
Raportti on poikkeuksellinen suorapuheisuudessaan; eihän tällaisia missään organisaatiossa tehdä. Kirjoittajaa syytettäisiin oman pesän likaamisesta ja hän mahdollisesti joutuisi uralla sivuraiteelle tai jopa pois savustetuksi. Muistamme aikaisemmin tässä ketjussa julkaisemani Ilmavoimien oman raportin, jossa puhuttiin ainoastaan, että hallien ovet oli liian ahtaat. Unohdettiin sanoa, että todellisuudessa ne kelvolliset hallitkin puuttuivat! Mutta nyt raporin laatijana olikin Ilmavoimien ulkopuolinen taho eli PE n kaupallinen osasto, joka hoiti idänkaupan salaiset neuvottelut. Nykykäsittein kyse oli auditoinnin tapaisesta tarkastuksesta; tosin prosesseja sekä ohjeistusta ei tarkemmin käyty läpi. Yksityiskohtaisesta kertomuksesta saamme varsin hyvän kuvan Rissalan tapahtumista keväällä 1963.

Lennoston komentaja Pekurin nimittäminen syylliseksi on epäreilua vaikka hän muodollisesti olikin vastuussa toiminnasta. Jos tarvittava infra oli jäänyt PV:lta ajoissa rakentamatta, niin mistäs se komentaja varastotiloja äkkiä hankkisi. Puolustushaaran kulttuuria ei myöskään kuukausissa eikä usein vuosissakaan muuteta: Erilaisten varastohoitajien ja -henkilöstön kanssa ei varusmiehet joutuneet asioimaan, mutta heidän vahvuutensa oli paljon myöhemminkin joka puolustushaarassa jossain muualla, kun pikatilanteiden nopeassa regoinnissa ja (uudelleen)organisoimisessa. Laitan uudestaan kuvan silloisesta Rissalasta, niin neukkujen moitteet konkretisoituvat. Ilmavoimilla oli käytössään hallit n:o 1 ja 2 nykytyyliin kentän kiitoradan toisella puolella. Halli n:o 3 oli nimeltään "TVH:n halli" jota oli pakko käyttää MiGien varastointiin, kun 1 ja 2 hallit oli jo ennestään täynnä lennoston kalustoa. Kentälle johti yleinen tie, joka kuvassa tulee alhaalta oikealta. Matkustajien, taksien ja muiden kulkumiesten parkkipaikka sijaitsi ihan tämän TVH:n hallin kulmalla. Lentomatkustajat käveli koneeseen hallin seinustaa pitkin, kuten raportti kertoi. Valokuvaaminen oli sentään kiellettyä.

Lähdekritiikki on vielä muistettava. Evl Halmevaara oli maavoimien mies, joka myöhemmin eteni sotatalouspäälliköksi ja päätti uransa ESSl n komentajana. Ilmavoimien rento meno 1960-luvulla tuo mieleen Väinö Linnan kiteytyksen: "Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kun Ellun kanat." Ehkä tämä ei miellyttänyt raportin laatijoita. Eikä ainakaan se, että paikalla ei ollu KGB-mies Selihoville ketään suomalaista vastapeluria. Silloin Halmevaara apulaisensa kanssa joutui isännöimään tyytymätöntä S ää ilman mitään käskyvaltaa Rissalan väkeen. Ilmavoimien ykköslentäjä Pekuri ei olisi ottanut neuvoja vastaan "Helsingin herroilta", jos sitä olisi yritetty.

Yhdesta raportista ei siten voi tehdä liikaa johtopäätöksiä. Sen kuitenkin voi sanoa, että Ilmavoimien 1960-luvun mainoskuvat kiiltävistä koneista ja silloiset lausunnot eivät kuvanneet todellista valmiutta. Ihan samalla tavalla, kun oli asia Merivoimien maasta taivaaseen ylistettyjen tykkiveneiden kanssa.
Onhan tuo tylyä tekstiä, jota ei varmaan historiankirjoituksessa ole välttämättä sellaisenaan tähän mennessä siteerattu. Selihov & kumppanit ovat varmasti kotimaassa samovaarin ääressä päivitelleet pitkään länsinaapurin surkeaa ja tehotonta organisaatiota. NL ei tarjonnut suomalaisille mitään erityisen edistyneitä koneita alkuperäisen MG-hankinnan jälkeen ennen kuin vasta DX-hankkeeseen, tässäkö selitys...?
Tämä asia varmasti herätti keskustelua neukkujen päässä mutta lähteet eivät tue ajatusta siitä, että leväperäisyys turvallisuuden suhteen olisi aiheuttanut myöhemmin downgreidausta meille tarjottuihin konetyyppeihin. Kyseessä oli neukkujen käytäntö, joka koski kaikkia liittolaisia. Eivät asiat muuallakaan luultavasti parhaalla mallilla olleet kun esim Intia sai samaan aikaan MiG-21:iä. Ainakin maavoimissa noudatettiin tiukasti salaus- ja turvamääräyksiä; esimerkiksi tykkien uusia suuntausvälineitä sai 1960-luvulla yleisölle esitellä ainoastaan kantahenkilökunta, ei varusmiehet.

Rissala_1963.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Jos tulkitsin suurinpiirtein oikein, kuvassa kyseinen TVH:n halli ja Fougat platalla. Kuvassa vasemmalla keltaisia matkatavarakärryjä tms?

98DF027F-75D6-4D76-9739-5AF0335586E4.jpeg

Tässä sitten vastakuva suurinpiirtein tuolta matalan osan päädystä. Onhan ne siinä hieman näkysällä…

F65AA682-EA8F-4F7D-B2BA-4038AE00E8F0.jpeg

 
Ylläolevaa jäsen @Norppa n postaamaa kuvaa v:lta 1970 kun vertaa arkiston karttaan, niin huomaa että ajojärjestelyt ovat 7 v jälkeen muuttuneet oleellisesti. "TVH:n halli" on edelleen entisellä paikalla mutta nyt lennostolle on aidattu oma tila ja lentoaseman parkkipaikka siirretty tulotien varteen asemarakennuksen taakse. Matkustajat kulkevat parkkipaikalta asemarakennuksen läpi samoin kun muillakin lentoasemillamme. Kuvan keltaiset kärryt ovat lentomekaanikkojen tavaran siirtelyä varten.

Kaikenlaista tapahtui ennen ja jälkeen parissa viime postauksessa kuvatun ekan MiG-erän saapumista. Forssan lehdessä oli viime vuosikymmenellä haastateltu vanhaa tuttuamme MiG-lentäjä evl evp Pertti Teulahtea koulutuksesta kaukana Kirgisiassa. Hän lertoo värikkäästi, kuinka suomalaiset kyllästyivät neukkujen hitaaseen koulutustahtiin ja häippäisivät alkeiden jälkeen omin (toki Suomestakin saadun luvan) luvin kotiin. Seuraavaksi koulutukseen tulivat rannikkotykistön ohjusmiehet Bakuun. Arkistotiedot kertovat, että nyt neukut vaativat, ettei mitään muutoksia koulutuksen saa tehdä ilman Moskovasta annettua lupaa. Valitusmahdollisuuksiakin karsittiin aitoon neukkutyyliin sillä, että aikaisemmin sujuvasti Suomeen kulkenut virkaposti piti jatkossa lähetää Suomen Moskovan sotilasasiamiehen tai hänen apulaisensa kuljettamana. Eiväthän he ehtineet postipojiksi, joten enää ei Suomeen kantautunut valituksiakaan. Varmaan myös neukkujen koulutuksen järjestelyt parantuivat; opetteluahan tämä homma heilläkin oli.

Toinen erä MiGejä saapui myöhemmin marraskuussa 1963, mutta siitä ei ole erikoisraporttia laadittu. Ehkä ei enää ollut tarvetta eli asioita oli korjattu. Tai PE:n muutamalla asioista perillä olevalla upseerilla oli muita kiireitä. Seuravana vuonna tästä erästä olevan koneen moottori sammui ja ohjaaja kapt Kauko Juvonen hyppäsi heittoistuimella. Pelastustöistä kerrotaan ettei tornista nähty laskuvarjoa, mutta pian tuli siviililtä tarkka ja täsmällinen puhelintieto, jonka mukaan pelastajat lähti paikalle. Kun siellä varmistuttiin kapt Juvosen olevan kaikin puolin kunnossa, kysyttiin ilmoittajalta kuinka hän osasi niin erinomaisesti kertoa pelastajille tarpeelliset tiedot. Maatalon emäntä vastasi: "Minä olen vanha iv-lotta, eikä asiat ole vielä unohtuneet." Sodan päättymisestähan oli kulunut vasta alle 20 vuotta.

Toivottavasti kaikki jaksoi lukea tänne asti, sillä nyt seuraa arkistouutinen. Koneen putoaminen oli tietysti iso juttu, joka huomattiin neukkujen lähetystössäkin. Toinen vanha tuttumme eli KGB-mies lähetystöneuvos Selihov vaati päästä välittömästi PE:n sotatalouspäällikkö kenraalimajuri Artolan puheille. Audienssi myönnettiiin jo klo 13:30 eli niin pian kun käytännössä oli mahdollista. Normimenettely olisi kaiketi ollut, että neukut olisi pyytäneet suomalaisia raportoimaan tapahtumista tarkkaan ja että Rissalassa olevat takuumiehet osallistuvat tutkimuksiin. Kun suomalaiset viime viikkojen muoti-ilmaisua käyttäen ryssivät ekan MiG-erän vastaanoton, ei S. lainkaan luottanut meikäläisten kykyihin. Niinpä hän vaati, että tutkijalautakuntaan tulee myös venäläisten saada osallistua. Tähän sotilasilmailussa ennenkuulumattomaan vaatimuksen ei Artolalla ollut valtuuksia suostua, mutta paperiin on myöhemmin käsin kirjoitettu PV:n komentaja Simeliuksen myöntyneen vaatimukseen. Todennäköisesti ulkoministeriötä ei konsultoitu asiassa, sillä suostumus annettiin jo samana päivänä. Pikainen vastaus kertoo ehkä, millainen ilmapiiri neuvottelussa oli. Toki asiallakin oli kiire; neukkujen edustaja(t) piti nimetä ja heidän matkustaa paikalle, joka niinä aikoina kesti päiviä. S.:n puuttuvasta luottamuksesta suomalaisten osaamiseen kertoo ptk: "S piti erittäin tärkeänä korostaa, että konetta ei pidä vetää pohjaa pitkin rantaan, jottei se vaurioidu lisää ja näin vaikeuta tutkijaltk:n työtä."

Lopputulos oli kannaltamme toki hyvä. Tutkimuksissa MiGin moottorin hydrauliikan todettiin hajonneen ja neukut toimitti takuuseen kuuluvana uuden koneen tilalle. Toivottavasti tätäkin komentoidaan entiseen tapaan. Koetetaan kuitenkin taas pysyä 1960-luvussa ja Ilmavoimisamme. Tällä en tarkoita jäsen @fulcrum in muistutusta Fouga-fleetistä; sen käyttööntulo ajoittui vain pari vuotta 50-luvun puolelle.



MiG-21 5_1964_HS_210564a.PNGMiG-21 5_1964_HS_210564b.PNGIMG_3995 PEhank-os kauptsto Hl2 1964.JPGIMG_3996.JPG
 
Viimeksi muokattu:
No eipä ole tullut kommentteja enää, toivottavasti kuitenkin jutut kiinnostanu. Ei olis haitannu, vaikka uutta lisättävää ei oliskaan. Ainahan voi lukea nämä ennen julkistamattomat raportit, sillä en oo laittanu kaikkea referaatteihin. Edellisestä lento-onnettomuusuutisesta olisi voinut lukea senkin faktan, että vaikka tapahtuma-aikaan 1964 oltiin vasta toukokuussa, niin Ilmavoimat oli jo menettänyt sinä vuonna 3 konetta lentoonnettomuuksisa. Ihmishenkiä saman verran kolmen lentäjän menehtyessä Safirin pudotessa.

Suunnilleen samaan aikaan muualla: Meillehän oli jo hankittu taistelukonelaivue eli paljon täälläkin kritisoidut Gnatit. Ne majailivat Luonetjärvellä eli "Luonetilla". Tähän aikaan Tikkakoski nimi tunnettiin vain konepistooleista ja siviilituote ompelukoneista. MiGien tuloa edeltävänä vuonna 1962 oli puolustusvoimilla harjoitus nimeltään "MAINIO 62", jonne käskettiin parvi Gnateja. Ainahan osa koneista on huollossa tai odottaa jostain määräaikaistoimenpidettä, jota ennen ei saa lentää. 12 Gnatin alkuperäisestä vahvuudesta oli tuolloin yksi kone tullut lisää ja kaksi ehtinyt pudota. Sotaharjoituksen ilmaosuus toteutui varsin huonosti, kun ilmaan saatiin 11 koneen kirjavahvuudesta ainoastaan yksi kone.

Pääesikunnan kentsut kimmastuivat tällaisesta "toimintavalmiudesta" ja vaativat tiukkaan sävyyn selitystä. Sellainen tulikin ja on alla eka dokumentti. Paperissa valitellaan teknisen henkilökunnan puutetta joka olikin täyttä totta. Suurin osa koneista oli "maadoitettuna" 40 kk laitehuollossa. Tämä voisi tarkoittaa heittoistuimia, joihin piti jotain vaihtaa ja valmistajalta ei pitkään aikaan saatu osia. Follandhan ei saanut juurikaan kaupaksi yksipaikkaista konetta ja siirtyi tekemään 2-paikkaista koulukoneversiota, jonka osista suurin osa ei käynyt meidän vanhempiin malleihin. Muitakin ongelmia valmistajalla oli ja niitä on täälläkin käsitelty.

Toisessa dokumentissa näkee kesäloma-ajan, jolloin koneita ei kuntoon tullut. Itelleni on näistä papereista tähän asti ehkä suurin löytynyt yllätys se, että Ilmavoimat laittoi vielä 60-luvulla lennostoille kesäloman ajaksi "lapun luukulle." Siis aikana, jolloin Kekkonen vakuutti neukuille, kuinka kykenemme itse valvomaan puolueettomuuttamme ja aluettamme, kunhan saadaan vähän aseita. Paino tässä on sanalla vähän. Onhan vuoden 1961 Noottikriisin syistä esitetty monelaisia tulkintoja aina Urkin tilaustyöstä alkaen.

Olikohan tukikohdan porttikin lukossa ja siinä lappu: "Kiireisessä tilanteessa soittakaa Ilmavoimien esikuntaan ja jos sielläkin ollaan lomalla, niin sitten Pääesikuntaan?" Tapa lienee alkanut sodan jälkeen, kun ei saanut lentää ja myöhemmin ei ollu koneita käytössä. Eihän vielä 1950-luvun Vampeilla ollu mitään käyttöä valvonnassa, jolloin voitiin edelleen viettää lomat koko joukon voimin kerralla pois. Hitaan Gnatin kyky ilmatilan valvontaan oli myös varsin teoreettinen. Siten tapa jatkui pitkälle 60-luvun puolelle kun ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta todelliseen valvontaan

IMG_2189.JPGIMG_2194.JPG
 
No eipä ole tullut kommentteja enää, toivottavasti kuitenkin jutut kiinnostanu. Ei olis haitannu, vaikka uutta lisättävää ei oliskaan. Ainahan voi lukea nämä ennen julkistamattomat raportit, sillä en oo laittanu kaikkea referaatteihin.
On sen verran kattavia ja syväluotaavia postauksia, että oman pikkupoika-ajan Fouga- ja Mi8-istumisesta huolimatta ei ainakaan itseltä löydy lisättävää, vain pelkkää ihailua.

Nämä sun pohdinnat maalaa erittäin hyvää kuvaa Ilmavoimien tuolloisesta tilanteesta - lisää kiitos, olethan kiltti!
 
No eipä ole tullut kommentteja enää, toivottavasti kuitenkin jutut kiinnostanu. Ei olis haitannu, vaikka uutta lisättävää ei oliskaan. Ainahan voi lukea nämä ennen julkistamattomat raportit, sillä en oo laittanu kaikkea referaatteihin. Edellisestä lento-onnettomuusuutisesta olisi voinut lukea senkin faktan, että vaikka tapahtuma-aikaan 1964 oltiin vasta toukokuussa, niin Ilmavoimat oli jo menettänyt sinä vuonna 3 konetta lentoonnettomuuksisa. Ihmishenkiä saman verran kolmen lentäjän menehtyessä Safirin pudotessa.

Suunnilleen samaan aikaan muualla: Meillehän oli jo hankittu taistelukonelaivue eli paljon täälläkin kritisoidut Gnatit. Ne majailivat Luonetjärvellä eli "Luonetilla". Tähän aikaan Tikkakoski nimi tunnettiin vain konepistooleista ja siviilituote ompelukoneista. MiGien tuloa edeltävänä vuonna 1962 oli puolustusvoimilla harjoitus nimeltään "MAINIO 62", jonne käskettiin parvi Gnateja. Ainahan osa koneista on huollossa tai odottaa jostain määräaikaistoimenpidettä, jota ennen ei saa lentää. 12 Gnatin alkuperäisestä vahvuudesta oli tuolloin yksi kone tullut lisää ja kaksi ehtinyt pudota. Sotaharjoituksen ilmaosuus toteutui varsin huonosti, kun ilmaan saatiin 11 koneen kirjavahvuudesta ainoastaan yksi kone.

Pääesikunnan kentsut kimmastuivat tällaisesta "toimintavalmiudesta" ja vaativat tiukkaan sävyyn selitystä. Sellainen tulikin ja on alla eka dokumentti. Paperissa valitellaan teknisen henkilökunnan puutetta joka olikin täyttä totta. Suurin osa koneista oli "maadoitettuna" 40 kk laitehuollossa. Tämä voisi tarkoittaa heittoistuimia, joihin piti jotain vaihtaa ja valmistajalta ei pitkään aikaan saatu osia. Follandhan ei saanut juurikaan kaupaksi yksipaikkaista konetta ja siirtyi tekemään 2-paikkaista koulukoneversiota, jonka osista suurin osa ei käynyt meidän vanhempiin malleihin. Muitakin ongelmia valmistajalla oli ja niitä on täälläkin käsitelty.

Toisessa dokumentissa näkee kesäloma-ajan, jolloin koneita ei kuntoon tullut. Itelleni on näistä papereista tähän asti ehkä suurin löytynyt yllätys se, että Ilmavoimat laittoi vielä 60-luvulla lennostoille kesäloman ajaksi "lapun luukulle." Siis aikana, jolloin Kekkonen vakuutti neukuille, kuinka kykenemme itse valvomaan puolueettomuuttamme ja aluettamme, kunhan saadaan vähän aseita. Paino tässä on sanalla vähän. Onhan vuoden 1961 Noottikriisin syistä esitetty monelaisia tulkintoja aina Urkin tilaustyöstä alkaen.

Olikohan tukikohdan porttikin lukossa ja siinä lappu: "Kiireisessä tilanteessa soittakaa Ilmavoimien esikuntaan ja jos sielläkin ollaan lomalla, niin sitten Pääesikuntaan?" Tapa lienee alkanut sodan jälkeen, kun ei saanut lentää ja myöhemmin ei ollu koneita käytössä. Eihän vielä 1950-luvun Vampeilla ollu mitään käyttöä valvonnassa, jolloin voitiin edelleen viettää lomat koko joukon voimin kerralla pois. Hitaan Gnatin kyky ilmatilan valvontaan oli myös varsin teoreettinen. Siten tapa jatkui pitkälle 60-luvun puolelle kun ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta todelliseen valvontaan

Katso liite: 69584Katso liite: 69585

Osuvaa kuvausta Luonetin vaiheista tuohon aikaan. Tunnen pari siellä 1960-1980 -luvuilla mekaanikkoina palvellutta vanhaa kantapeikkoa. Vahvistavat tämän täysin. Meno oli kuin jossain peräkylän ilmailukerhossa tyyliin: "Utua Uuraisilla. Ei voida tänään lentää."
 
No eipä ole tullut kommentteja enää, toivottavasti kuitenkin jutut kiinnostanu. Ei olis haitannu, vaikka uutta lisättävää ei oliskaan. Ainahan voi lukea nämä ennen julkistamattomat raportit, sillä en oo laittanu kaikkea referaatteihin. Edellisestä lento-onnettomuusuutisesta olisi voinut lukea senkin faktan, että vaikka tapahtuma-aikaan 1964 oltiin vasta toukokuussa, niin Ilmavoimat oli jo menettänyt sinä vuonna 3 konetta lentoonnettomuuksisa. Ihmishenkiä saman verran kolmen lentäjän menehtyessä Safirin pudotessa.

Kyllä alkuperäislähteet aina kiinnostaa, ennemmin sellaisia lukee kuin jotain kahvipöytäkirjallisuutta jossa kiertävät aina samat epätarkat 'faktat'.
Mainio-62 näyttää osuneen huonoon aikaan kun koko GN-fliitillä tuli vastaan pitkäaikaishuolto (40kk huolto ei (toivottavasti) tarkoita sitä että huollossa kestäisi 40kk...). Tosin oliko seuraavana vuonna sitten tilanne sen parempi, emt.
Gnateilla tehtiin ilmavalvontaa ainakin sitten Tsekkoslovakian kriisin aikaisessa 'puolihälytystilassa'. Silloin koneiden kanssa ehkä oli jo jotenkin opittu elämään? Nutikoiden lentotunnit jäivät alle 60 vuosittaiseen, mikä on lyhytkantamaiselle koneellekin aika vähän.
 
Nämä sun pohdinnat maalaa erittäin hyvää kuvaa Ilmavoimien tuolloisesta tilanteesta
Osuvaa kuvausta Luonetin vaiheista tuohon aikaan. Tunnen pari siellä 1960-1980 -luvuilla mekaanikkoina palvellutta vanhaa kantapeikkoa. Vahvistavat tämän täysin. Meno oli kuin jossain peräkylän ilmailukerhossa tyyliin
Gnateilla tehtiin ilmavalvontaa ainakin sitten Tsekkoslovakian kriisin aikaisessa 'puolihälytystilassa'. Silloin koneiden kanssa ehkä oli jo jotenkin opittu elämään? Nutikoiden lentotunnit jäivät alle 60 vuosittaiseen, mikä on lyhytkantamaiselle koneellekin aika vähän.
Ilmavoimien toiminta oli oikeasti valtion kustantaman lentokerhon kaltaista 1930-luvun alkuun, kunnes tykkimies Lundqvist tuli laittamaan puolustushaaran järjestykseen. 1960-luvun alun alennustila johtui resurssien totaalisesta puutteesta ja virhehankinnoista. Ei siis millään lailla henkilöstön vika; ei kukaan varmaan niin tarkoittanutkaan. Vähäiset lentotunnit ja muutamat käytettävissä olleet koneet ehti laittaa kuntoon ja tunnit lentää pois, vaikka päivä aloitettiin maavoimia rauhallisemmin. Gnateilla tehtiin ilmavalvontaa, tästä myöhemmin lisää. Kone ei siihen kylläkään soveltunut hitautensa johdosta; mielipide ei ole omani, vaan näin kertoi mulle henk kohtaisesti Jyrki Laukkanen.

Ilmapuolustus on myös ilmatilan valvontaa. Tutkia käytettiin lähestymislennonjohdossa ja ne tekivät tuloaan myös ilmavalvontaan. Kriisiaikoina tarvittiin myös kykyä aisti-ilmavalvontaan. Tässä ongelma-alueena oli Oulun yläpuoliset, melkein puoli Suomea käsittäneet alueet, kun niitäkin olisi puitänyt valvoa. Sitä tai oikeammin tietojen välitystä testattiin huhtikuussa 1960 Ylä-Lapissa. Harjoituksen tavoitteina oli harjoituskertomuksen mukaan:

1. Uuden Storno-ilmavalvontaradiokaluston kuuluvuuden ja kenttäkelpoisuuden kokeileminen talviolosuhteissa Taka-Lapissa pitkillä ja ylipitkillä yhteysväleillä asema-, rele- ja pääteasemakaluston osalta.
2. suunniteltujen ilmavalvontaasemapaikkojen sopivuuden toteaminen ja vara-asemien tiedustelu
3. ilmavalvonnan nopean toimeenpanon kokeilu tositilannetta mahdollisimman hyvin vastaavissa olosuhteissa erityisesti
- kuljetusten
- asemien pystyttämisten
-majoitusten ja muonituksen osalta
Lisäksi kiinnitettiin huomiota B-miesten käyttökelpoisuuteen ao olosuhteissa sekä yleensä henkilöstön koulutusvaatimuksiin ja erikoisvarustusten tarpeeseen.

Harjoituskertomus on jälleen erinomaista ajankuvaa jo kadonneesta maailmasta. Yksi valvonta-asema jäi perustamatta koska "Tenojoen jäätie oli virallisesti julistettu ajokieltoon eikä muuta tieyhteyttä paikkakunnalle ollut." Monelle tuttu kolttakylä Sevettijärvi oli samoin vain ns. polkutien varassa, jota talvella liikennöitiin lumikiitäjällä. Se oli kuin Bandvagn, jossa oli pienen linja-auton kori. Yhden aseman aloitus myöhästyi 12 h, koska ensin odoteltiin norjalaisen pienoisröntgenryhmän poistumista kylästä. Käytännön kalottiyhteistyötä rajan yli siis; tästä myöhemmin lisää.

Jotain on tapahtunut nuorten fysiikalle yhden (siis mun) ihmisiän aikana, sillä raportti kertoo: "Radiolla varustettu iv-ryhmä ei pysty edes helppokulkuisessa maastossa kuljettamaan kalustoaan, varusteitaan ja majoitusvälineitä mukana, ellei sen käytettävissä ole hevosta. Tunturimaastossa jouduttiin suorittamaan vähintääm kolme kuljetuskertaa, a´ 2-3 ahkiokuormaa ennenkuin kalusto saatiin tieltä asemapaikalle. Ailigastunturilla kesti eka matka (4,5 km) noin 2,5 h. Toinen vetomatka kesti 3 h miesten ollessa jo melko väsyneitä. Useampia matkoja ei voitu pimeäntulon vuoksi tehdäkään, tuskin olisivat väsymyksen vuoksi kyenneetkään." Näin siis B-miehet silloin 1960. Nykyvarusmiehet eivät tällaisesta selviäsi alkuunkaan. Vielä kannattaa muistaa, että tunturiin raahattiin myös polttopuita 6 vrk ajaksi, tuoreet vaivaiskoivut palavat ainoastaan kun kamiina on jo kuuma.

Harjoituksen tuloksista kerrotaan: Uusi iv-radiokalusto osoittautui erittäin toimintavarmaksi ja kuuluvuus säilyi ylipitkilläkin matkoilla. Yhteysvälit olivat 30-90 km. B-miesten käyttökelpoisuudesta ivtehtäviin talviolosuhteissa saatiin yllättävän hyvät kokemukset. Ainoa sairastapaus koski A-miestä. B-miehet suorittivat raskaat ahkiokuljetukset kykyjensä ja ja voimiensa mukaan sisukkaasti. Varusmiesten ruoanlaittotaito ei odotetusti ollut kehuttava, kun kotitalousopetusta ei kouluissa vielä ollut. Ressujen arveltiin selviytyvän tästä tehtävästä paremmin. Arveltiin, että tositilanteessa olisi parasta muodostaa iv-ryhmät siten, että 1-2 miestä olisi paikallisia erämiehiä, 1-2 miestä rintamapalvelukseen yli-ikäisiä ja loput iv-koulutettuja B-miehiä. Olosuhteet olivat huhtikuussa hyvät, kuten useimmat Lapissa talvilomailleetkin tietää. Keskitalvella pilvet estävät muut kun kuulohavainnot ja kesällä ei olisi lumikelejä kuljetuksia helpottamaan.

Ilmavalvontaa ei kovin kattavaksi tällä periaatteella saa. Yksi maalilento suoritettiin rajan Beaverilla 1000 m lähes optimaalisessa korkeudessa.Kertomuksen mukaan se havaittiin keskimäärin 8 km etäisyydeltä. Siten Suomen ja NATOn rajasta pystytään valvomaan aisti-iv-asemilla ainoastaan 25 % lopun jäädessä katveeseen niiden miehittämättömään välimaastoon. Kun asemia kautta Lapin olisi teiden varsilla, arveltiin optimistisesti tunkeilijan kyllä sisempänä tulevan ennen pitkää havaituksi...

Jos jaksoitte lukea tähän asti seuraa taas yllättävin löytö: Nimittäin v. 1960 norjalaiset sotilasajoneuvot ja -henkilöt vormuissaan olivat saaneet luvan käyttää Suomen puolen teitä Karigasniemellä, koska Norjan puolella niitä ei ollut. Taas sitä kalottiyhteistyötä nääs... Sotilaiden kulku toiseen valtioon oli ja on kuitenkin kaikkialla tarkoin säädeltyä. Esimerkiksi vielä joitakin vuosia sitten joutuivat ruotsalaiset sotilasosastot vaihtamaan siviilit päälle Suomeen harjoittelemaan tullesssaan, sillä sotilaspuvussa ei saanut rajaa ylittää vaikka oli molempien valtioiden yhteinen harjoitus.

Raportti toteaakin happamasti: "Utsjoen vartion päällikkö ilmoitti, etteivät samanlaiset tapaukset ole harvinaisia eivätkä he (rajamiehet) yleensä ole (etukäteen) tietoisia tällaisista ajoista... norjalaiset sotilashenkilöt voivat täysin valvomatta liikkua Suomen alueella... Tiedossa ei ole, muuttuiko jokin, kun raportti luettiin PE ssa. Tämä tarina löytyy laajempana alta, lukekaa itse.

Lapin kartatkin olivat vielä ainoastaan sinnepäin tehtyjä. Nenonen tappeli Maanmittaushallituksen kanssa jo 1920-luvulla ilmakuvauksen käyttöönotosta kartoituksessa. Niin uskomattomalta kun tuntuukin, vielä pitkään sodan jälkeen meillä tehtiin karttoja ilman ilmakuvausta! Siis ukko käveli pitkin tietä ja merkkasi papereihinsa mitä matkalla näki. Kun tuli aikaisemmin kartoitettuun kohteeseen, niin muutti askelpareilla mittaamansa välimatkat suhteellisesti "oikeiksi", niin kartoitus oli valmis. Tuloksena oli välillä suuria virheitä, mm. raportti kertoi "yhden kansakoulun olevan 5 km väärässä paikassa!" Sekin on alla luettavissa.

IMG_7515.JPGIMG_7518.JPGIMG_7543.JPGIMG_7544.JPGIMG_7545.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Harjoituskertomus on jälleen erinomaista ajankuvaa jo kadonneesta maailmasta. Yksi valvonta-asema jäi perustamatta koska "Tenojoen jäätie oli virallisesti julistettu ajokieltoon eikä muuta tieyhteyttä paikkakunnalle ollut." Monelle tuttu kolttakylä Sevettijärvi oli samoin vain ns. polkutien varassa, jota talvella liikennöitiin lumikiitäjällä.
Selviääkö raportista mikä asema jäi perustamatta? Nuvvus sopisi kuvaan. 🤔
Jos jaksoitte lukea tähän asti seuraa taas yllättävin löytö: Nimittäin v. 1960 norjalaiset sotilasajoneuvot ja -henkilöt vormuissaan olivat saaneet luvan käyttää Suomen puolen teitä Karigasniemellä, koska Norjan puolella niitä ei ollut. Taas sitä kalottiyhteistyötä nääs...
Skiippagurra - Polmak (Pulmanki) tie valmistui vasta 1960, eli norskeilta puuttui tieyhteys Nuorgamin vastapuolelle rajaa Pulmangin kylään. https://kartverket.no/om-kartverket/historie/historiske-kart/soketreff/mitt-kart?mapId=5108

Mm. Karigasniemi-Utsjoki välinen ympärivuotinen tieyhteys Tenojokea mukaillen saatiin polkuteitä yhdistelemällä vasta 70-luvulla. 80-luvulla tie linjattiin lopulta uudestaan ja Koivisto vihki tien käyttöön sahaamalla tenoveneen kahtia. Siihen saakka kuljettiin jäätietä tai veneellä. Utsjokikin sai sillan vasta 1993, siihen asti kylän vastarannalle pääsi kiertämään Norjan puolella Tanassa tai Karigasniemellä.

Norjan puolella tilanne ei ollut sen parempi. 50km Kaarasjoelta oli/on kuitenkin Porsangerin varuskunta, eli liikettä oli? Jos halusit Kaarasjoelta Varangerbotniin, ei auttanut kuin kääntää auto kohti Jäämerta ja kiertää Kaarasjoelta-Lemmijok/Lakselv-Børselv-Ifjord-Tana-Varangerbotn suorastaan hengenvaarallisia teitä pitkin. Mitä tuosta nyt tulee, 300km+. Vaihtoehtona 200km josta suurin osa suhteellisen sileää Tenon jäätietä pitkin, tai 240km Kaamasen kauttakin kiertäen. Etenkin kun Kaamanen-Utsjoki yhteys oli vuotta aikaisemmin korotettu polkuteistä vähän paremmaksi baanaksi, eli oli oletettavasti hyvässä kunnossa. Norjan puolella nuo tiet ja kelit on ihan omaa luokkaansa, olen itsekin meinannut päätyä vastaavaana kevätaikana Varangervuonoon kun lumimyrsky alkoi riepottaa Transporteria. 15min perässä lähtenyt kaveri joutui kääntymään takaisin Suomeen yöksi, kun norskit laittoivat tien kiinni. Opetti nöyryyttä rattimiehelle. https://kartverket.no/om-kartverket/historie/historiske-kart/soketreff/mitt-kart?mapId=11939

Nuo kuvien yhteyskokeilut auton lavalta on ilmeisesti otettu Karigasniemi-Kaamanen väliltä. Fermilaskaite eli Fierbmelaskaidi on Karigasniemi-Kaamasmukka puolivälissä ja Sierramvaari (Sierramavaara/Sierrâmvääri) taas Kaamasmukka-Kaamanen välissä muutama kilometri Muotkanruoktusta.

Piti käydä aikaisin nukkumaan, mutta näin sitä vaan uppoutui neljäksi tunniksi vanhoihin ja uusiin karttoihin sekä historiaan. Perskiles.
 
Ilmavoimien toiminta oli oikeasti valtion kustantaman lentokerhon kaltaista 1930-luvun alkuun, kunnes tykkimies Lundqvist tuli laittamaan puolustushaaran järjestykseen. 1960-luvun alun alennustila johtui resurssien totaalisesta puutteesta ja virhehankinnoista. Ei siis millään lailla henkilöstön vika; ei kukaan varmaan niin tarkoittanutkaan. Vähäiset lentotunnit ja muutamat käytettävissä olleet koneet ehti laittaa kuntoon ja tunnit lentää pois, vaikka päivä aloitettiin maavoimia rauhallisemmin. Gnateilla tehtiin ilmavalvontaa, tästä myöhemmin lisää. Kone ei siihen kylläkään soveltunut hitautensa johdosta; mielipide ei ole omani, vaan näin kertoi mulle henk kohtaisesti Jyrki Laukkanen.

Ilmapuolustus on myös ilmatilan valvontaa. Tutkia käytettiin lähestymislennonjohdossa ja ne tekivät tuloaan myös ilmavalvontaan. Kriisiaikoina tarvittiin myös kykyä aisti-ilmavalvontaan. Tässä ongelma-alueena oli Oulun yläpuoliset, melkein puoli Suomea käsittäneet alueet, kun niitäkin olisi puitänyt valvoa. Sitä tai oikeammin tietojen välitystä testattiin huhtikuussa 1960 Ylä-Lapissa. Harjoituksen tavoitteina oli harjoituskertomuksen mukaan:

1. Uuden Storno-ilmavalvontaradiokaluston kuuluvuuden ja kenttäkelpoisuuden kokeileminen talviolosuhteissa Taka-Lapissa pitkillä ja ylipitkillä yhteysväleillä asema-, rele- ja pääteasemakaluston osalta.
2. suunniteltujen ilmavalvontaasemapaikkojen sopivuuden toteaminen ja vara-asemien tiedustelu
3. ilmavalvonnan nopean toimeenpanon kokeilu tositilannetta mahdollisimman hyvin vastaavissa olosuhteissa erityisesti
- kuljetusten
- asemien pystyttämisten
-majoitusten ja muonituksen osalta
Lisäksi kiinnitettiin huomiota B-miesten käyttökelpoisuuteen ao olosuhteissa sekä yleensä henkilöstön koulutusvaatimuksiin ja erikoisvarustusten tarpeeseen.

Harjoituskertomus on jälleen erinomaista ajankuvaa jo kadonneesta maailmasta. Yksi valvonta-asema jäi perustamatta koska "Tenojoen jäätie oli virallisesti julistettu ajokieltoon eikä muuta tieyhteyttä paikkakunnalle ollut." Monelle tuttu kolttakylä Sevettijärvi oli samoin vain ns. polkutien varassa, jota talvella liikennöitiin lumikiitäjällä. Se oli kuin Bandvagn, jossa oli pienen linja-auton kori. Yhden aseman aloitus myöhästyi 12 h, koska ensin odoteltiin norjalaisen pienoisröntgenryhmän poistumista kylästä. Käytännön kalottiyhteistyötä rajan yli siis; tästä myöhemmin lisää.

Jotain on tapahtunut nuorten fysiikalle yhden (siis mun) ihmisiän aikana, sillä raportti kertoo: "Radiolla varustettu iv-ryhmä ei pysty edes helppokulkuisessa maastossa kuljettamaan kalustoaan, varusteitaan ja majoitusvälineitä mukana, ellei sen käytettävissä ole hevosta. Tunturimaastossa jouduttiin suorittamaan vähintääm kolme kuljetuskertaa, a´ 2-3 ahkiokuormaa ennenkuin kalusto saatiin tieltä asemapaikalle. Ailigastunturilla kesti eka matka (4,5 km) noin 2,5 h. Toinen vetomatka kesti 3 h miesten ollessa jo melko väsyneitä. Useampia matkoja ei voitu pimeäntulon vuoksi tehdäkään, tuskin olisivat väsymyksen vuoksi kyenneetkään." Näin siis B-miehet silloin 1960. Nykyvarusmiehet eivät tällaisesta selviäsi alkuunkaan. Vielä kannattaa muistaa, että tunturiin raahattiin myös polttopuita 6 vrk ajaksi, tuoreet vaivaiskoivut palavat ainoastaan kun kamiina on jo kuuma.

Harjoituksen tuloksista kerrotaan: Uusi iv-radiokalusto osoittautui erittäin toimintavarmaksi ja kuuluvuus säilyi ylipitkilläkin matkoilla. Yhteysvälit olivat 30-90 km. B-miesten käyttökelpoisuudesta ivtehtäviin talviolosuhteissa saatiin yllättävän hyvät kokemukset. Ainoa sairastapaus koski A-miestä. B-miehet suorittivat raskaat ahkiokuljetukset kykyjensä ja ja voimiensa mukaan sisukkaasti. Varusmiesten ruoanlaittotaito ei odotetusti ollut kehuttava, kun kotitalousopetusta ei kouluissa vielä ollut. Ressujen arveltiin selviytyvän tästä tehtävästä paremmin. Arveltiin, että tositilanteessa olisi parasta muodostaa iv-ryhmät siten, että 1-2 miestä olisi paikallisia erämiehiä, 1-2 miestä rintamapalvelukseen yli-ikäisiä ja loput iv-koulutettuja B-miehiä. Olosuhteet olivat huhtikuussa hyvät, kuten useimmat Lapissa talvilomailleetkin tietää. Keskitalvella pilvet estävät muut kun kuulohavainnot ja kesällä ei olisi lumikelejä kuljetuksia helpottamaan.

Ilmavalvontaa ei kovin kattavaksi tällä periaatteella saa. Yksi maalilento suoritettiin rajan Beaverilla 1000 m lähes optimaalisessa korkeudessa.Kertomuksen mukaan se havaittiin keskimäärin 8 km etäisyydeltä. Siten Suomen ja NATOn rajasta pystytään valvomaan aisti-iv-asemilla ainoastaan 25 % lopun jäädessä katveeseen niiden miehittämättömään välimaastoon. Kun asemia kautta Lapin olisi teiden varsilla, arveltiin optimistisesti tunkeilijan kyllä sisempänä tulevan ennen pitkää havaituksi...

Jos jaksoitte lukea tähän asti seuraa taas yllättävin löytö: Nimittäin v. 1960 norjalaiset sotilasajoneuvot ja -henkilöt vormuissaan olivat saaneet luvan käyttää Suomen puolen teitä Karigasniemellä, koska Norjan puolella niitä ei ollut. Taas sitä kalottiyhteistyötä nääs... Sotilaiden kulku toiseen valtioon oli ja on kuitenkin kaikkialla tarkoin säädeltyä. Esimerkiksi vielä joitakin vuosia sitten joutuivat ruotsalaiset sotilasosastot vaihtamaan siviilit päälle Suomeen harjoittelemaan tullesssaan, sillä sotilaspuvussa ei saanut rajaa ylittää vaikka oli molempien valtioiden yhteinen harjoitus.

Raportti toteaakin happamasti: "Utsjoen vartion päällikkö ilmoitti, etteivät samanlaiset tapaukset ole harvinaisia eivätkä he (rajamiehet) yleensä ole (etukäteen) tietoisia tällaisista ajoista... norjalaiset sotilashenkilöt voivat täysin valvomatta liikkua Suomen alueella... Tiedossa ei ole, muuttuiko jokin, kun raportti luettiin PE ssa. Tämä tarina löytyy laajempana alta, lukekaa itse.

Lapin kartatkin olivat vielä ainoastaan sinnepäin tehtyjä. Nenonen tappeli Maanmittaushallituksen kanssa jo 1920-luvulla ilmakuvauksen käyttöönotosta kartoituksessa. Niin uskomattomalta kun tuntuukin, vielä pitkään sodan jälkeen meillä tehtiin karttoja ilman ilmakuvausta! Siis ukko käveli pitkin tietä ja merkkasi papereihinsa mitä matkalla näki. Kun tuli aikaisemmin kartoitettuun kohteeseen, niin muutti askelpareilla mittaamansa välimatkat suhteellisesti "oikeiksi", niin kartoitus oli valmis. Tuloksena oli välillä suuria virheitä, mm. raportti kertoi "yhden kansakoulun olevan 5 km väärässä paikassa!" Sekin on alla luettavissa.

Katso liite: 69995Katso liite: 69996Katso liite: 69997Katso liite: 69998Katso liite: 69999

Lisää tämmösiä tunnelmapaloja. Nämä on ihan mainiota luettavaa. Kiitoksia.
 
Lämmittää mieltä suunnattomasti kun näkee välillä tiukasti lähteisiin pohjautuvaa sisältöä. Mielenkiintoista ja virkistävää verrattuna tuntenpurkauksiin, fragmentaarisiin muisteloihin ja kuulopuheisiin. It-miestä kiinnostaa tuo ilmatorjunnan puoli myös.
 
Back
Top