RK-62 jää historiaan – huoli Suomen aseista

Kouluttajien osaaminen. Dr. S-love koroittaa kouluttajien osaamisen niin ylös, että voi katsoa sieltä vähän alaspäin niitä "toisia".
Missä kohtaa kirjoitin kouluttajien osaamisesta tai siitä, että olisin nähnyt paskoja suorituksia kouluttajana, kuten yrität vihjailla? Paskoja suorituksia on tullut tehtyä itsekin ja viime kerralla syynä oli huonosti suunniteltu koulutus ja siitä johtuva puutteellinen opetus = osaamattomuus.

Kysyt: "Vastaako aktiiviressujen osaaminen tämän päivän tst-kentän vaateita?" Tuohon on helppo antaa vastaus: ei varmasti ainakaan kaikilta osilta vastaa, kun kukaan ei edes tiedä mitä pitää osata. Parhaansa aktiiviressukouluttaja voi silti yrittää ja antaa koulutettaville edes jotain valmiuksia. Tiedän kyllä tuon varusteisiin liittyvän fiiliksen, josta 'Aiquilifer' kirjoittaa. Tottahan se kertoo joukolle ylemmän tahon arvostuksesta - kertoo siinäkin tapauksessa, että viesti on virheellinen ja tahaton - ja tällä on varmasti vaikutusta myös motivaatioon. Siltikään en pääse yli siitä faktasta, että valitettavan moni perusressu yliarvioi niin osaamisensa kuin erityisesti fyysisen suorituskykynsä.
 
Missä kohtaa kirjoitin kouluttajien osaamisesta tai siitä, että olisin nähnyt paskoja suorituksia kouluttajana, kuten yrität vihjailla? Paskoja suorituksia on tullut tehtyä itsekin ja viime kerralla syynä oli huonosti suunniteltu koulutus ja siitä johtuva puutteellinen opetus = osaamattomuus.

Kysyt: "Vastaako aktiiviressujen osaaminen tämän päivän tst-kentän vaateita?" Tuohon on helppo antaa vastaus: ei varmasti ainakaan kaikilta osilta vastaa, kun kukaan ei edes tiedä mitä pitää osata. Parhaansa aktiiviressukouluttaja voi silti yrittää ja antaa koulutettaville edes jotain valmiuksia. Tiedän kyllä tuon varusteisiin liittyvän fiiliksen, josta 'Aiquilifer' kirjoittaa. Tottahan se kertoo joukolle ylemmän tahon arvostuksesta - kertoo siinäkin tapauksessa, että viesti on virheellinen ja tahaton - ja tällä on varmasti vaikutusta myös motivaatioon. Siltikään en pääse yli siitä faktasta, että valitettavan moni perusressu yliarvioi niin osaamisensa kuin erityisesti fyysisen suorituskykynsä.

Olet oikeassa, fysiikka on armotta liian huono suurimmalla osalla reservistä, paino sanoilla suurimmalla osalla. Ja olet oikeassa: kehnokaan ei voi tietää, mitä loppujen lopuksi pitäisi hallita. Kuuluisa tuulettimen kurahdus kyllä sitten paljastaa puutteet ja siitä eteenpäin Mr. Darwin opettaa.

Peräänkuulutin, tai oikeastaan ilmaisin huonosti itseäni, sitä, että kouluttajan ja koulutettavan pitäisi nykyistä nöyremmin tulla aiheensa pariin. En väitä, että kaikki on perseestä ja kaikki kouluttajat ja osallistujat ovat kehnoja ja ylimielisiä, päinvastoin. Mutta kyllä minä huomasin monta kertaa res.toiminnassa ja pv:n sessioissa sen, että asevelvollinen osallistuja oli varustettu aivan liianmoisella itsevarmuudella, itsekin tähän konkeloon lankesin.

Nyt kun tarkemmin luin postisi, niin sanoit saman asian eri sanoin.

Nöyremmin veljet asian äärelle siis. Kantaväellä on oikeasti annettavaa ja opetettavat aiheet ovat vaativia, kun niitä alkaa pohtia tarkoin ja yrittää muistaa sen, että huono suoritus sodassa ei takaa hopeamitalia, vaan pahimmillaan sen ristironkkelin kummun nokkaan.

ps. olen tehnyt paskoja suorituksia ja vitutuksen jälkeen niistä jotain oppinut, jos ei muuta niin hieman nöyryyttä.
 
Oletteko koskaan ajatelleet omien varusteiden käyttöön liittyen sitä vaihtoehtoa, että joukkoa kaitseva palkattua henkilökuntaa edustava lapsiluutnatti, kesäkessu tai vanhempi toimiupseeri ei ole hierarkian nokkimisjärjestyksessä niin korkealla, että pystyisi päättämään siitä, minkä värisissä ja mallisissa vetimissä armeija marssii?

Yksittäinen virkamies voi toki kokeilla rajojaan päättämällä mielivaltaisesti vaikka vaaleanpunaisen PVC-asun käyttämisestä osana taisteluvarustusta, mutta organisaation korkeammassa positiossa vaikuttavista jäsenistä ja näiden henkilökohtaisista intohimoista riippuen raja tulee joko todella nopeasti tai erittäin nopeasti vastaan. Tästä on seurauksena sanomista, mikä on yksittäisen virkamiehen näkökulmasta vieläpä täysin turhaa sanomista, jolla ei saavuta yhtään mitään eikä siitä edes makseta lisää palkkaa. Tuskin kukaan reserviläinenkään on ihan heti valmis lähtemään tietoisesti ja tahallaan rikkomaan oman siviilityöpaikkansa määräyksiä tai kieltäytymään noudattamasta niitä.

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani toin esille, ymmärrän sen kouluttajan tottelevan esimiestensä määräyksiä, mutta tilanne sen kun pahenee kun käskyn antajan arvo nousee. Jos määräys ei tule yksittäiseltä kouluttajalta, idiotismi asuu siis korkealla. Ei juuri lohduta jos esim. eversti tason miehet ovat kadottaneet todellisuuden tuolla tavalla. Jokuhan on antanut määräyksen, ettei omia (näkyviä)varusteita, saa käyttää.

Olen itse siinä asemassa, että joudun usein selittämään omille alaisilleni, miksi on taas saatu uusi hullulta kuullostava määräys. Ei niissäkään aina mitään järkeä ole, mutta työntekijät noudattavat niitä paremmin kun heille selitetään taustat ja perustellaan määräystä.
 
Suhteellisuudentajun perään minäkin kuulutan. Kävin varusmiepalveluksen 1970-luvulla, jolloin maihareita (m/71) oli vain kapiaisilla. Palvelus- JA lomakenkänä, jos ei pikkukenkää halunnut käyttää, oli sama nahkasaapaspari. Metsäkeikoilla tietysti kumisaapas ilman huopavuorta. Enpä muista että niistä olisi kukaan valittanut. Ottihan ryynääminen ja marssiminen (silloin vielä marssittiin) koville ja hiertymiä tuli, mutta kai se kuului asiaan. Tst-henkselit oli kaksitaskuinen vitsi, jonka ainut hyvä puoli oli se, että metsurimallin repun sai sen viillekkeisiin kiinni yhdeksi paketiksi. Nykyinen PV:n varustus on huimasti edistynyt niistä ajoista. Kertiksissä olen pitänyt m/91:tä ja m/05:tä. Parempaan on menty, vaikka kompromissi- eli lomapukuasenne huvittaakin. Toki markkinoilta parempiakin löytyy riippuen keltä kysyy ja mikä miellyttää.
Innokkaimmat mp-ressut haikailevat jakoasetta kotikaappiin hoivailtavaksi. Ei onnistu. Mikään eduskunta tai PV ei halua kokea sitä bullshitin määrää, joka roiskuu kun ensimmäinen valtion ressupyssymies alkaa riehua. Ja katsokaapas mihin suuntaan aselaki on mennyt. Ei onnistu senkään puolesta.
RK62 ei sinänsä kaipaisi kuin korkeintaan optisen tähtäimen, se tosin asettuu liian korkeala, mikä kertoo konstruktion iästä. Eniten ressu/varusmies kaipaa treeniä, laukausmääriä.
Näissä keskusteluissa paistaa aika paljon ääriaktiivisten ressuampujien hifistely. Ja mikäs, kyllä minäki rauhanajan SRA-kisoihin otan AR-pohjaisen vehkeen, mutta sotaan lähtisin AK:lla. Enkä laskisi sotasaaliin varaan...
 
Lisätääs potkua tähän ketjuun hieman, en tiedä oliko täällä missään jo juttua mutta Hilmassa oli partioasekilpailutus käynnissä. Loppui viime viikolla muistaakseni. Vaatimukset oli jotain tähän tyyliin: 5.56 kalibeeri, mahdollisuus asentaa 40mm kranaattiputki, valmistajalla kokemusta vähintään 25k kpl valmistamisesta, koekappaleiden toimittamin määräaikaan mennessä.. yms.. Mikäköhän merkki voittaa. Kpl määrät tilauksessa oli joku 250-300kpl.. muistaakseni. Korjatkaa jos olen väärässä..Yritin löytää Hilmasta mutta on poistettu ilmoitus jo kun tarjousaika on ilmeisesti umpeutunut..
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005018264.html
Puolustusvoimat uusii RK62-rynnäkkökiväärin perusteellisesti – teleskooppinen olkatuki, paikka optiselle tähtäimelle.
Miljoonauudistuksen tarkoitus on pidentää rynnäkkökiväärien elinikää.

7.62 kaliiperin rynnäkkökivääri RK62 on monelle armeijan käyneelle tuttu ase ja niin se tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Puolustusvoimat modernisoi rynnäkkökiväärit ajan tasalle.


Tällain...
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005018264.html
Puolustusvoimat uusii RK62-rynnäkkökiväärin perusteellisesti – teleskooppinen olkatuki, paikka optiselle tähtäimelle.

Tällain...

...kertoo Maakunnan kansa. Ja lehti jatkaa:

Puolustusvoimat modernisoi rynnäkkökiväärejä
Kotimaa Turun Sanomat 19:28 0

Puolustusministeri on valtuuttanut puolustusvoimat hankkimaan rynnäkkökiväärien modernisointityötä Millog Oy:ltä. Hankinnan kokonaisarvo optiovuosineen on 12,6 miljoonaa euroa.

Nykyisiin rynnäkkökivääreihin tulee teleskooppisesti säädettävä olkatuki, uusi vaihdin, optisen tähtäimen jalusta sekä taktinen kantohihna. Jatkossa aseisiin voidaan kiinnittää myös muita lisälaitteita.

Hankinnan kotimaisuusaste on puolustusministeriön mukaan 80 prosenttia kokonaisarvosta ja työllistävä vaikutus on 50 henkilötyövuotta kotimaista työtä.

Nyt tehtyyn päätökseen sisältyy työtä ensi vuodelle ja optio seuraavalle. Modernisoitujen aseiden toimitukset ajoittuvat vuosille 2017 - 2020. Lisäksi hankitaan varaosia ja tarvikkeita.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3140875/Puolustusvoimat+modernisoi+rynnakkokivaareja
 
Tuskin niitää riittävästi on kun kiinasta ja DDR:stä aikoinaan ostettiin lisää rynkkyjä.
No eihän niillä 900K reserviä aseista. Ja onhan niitä RK95:kin. Jos nämä 62 ja 95:set ja muutamat Scarit laskee yhteen ynnä kiinalaiset niin ehkä sitten koko reserville riittää jonkun täytePetran ja TRG:n & Dragunovin ym sekalaisen täydentämänä.

Lisäksi rynkkyihin on varmasti piippuja varastoitu.
 
Viimeksi muokattu:
Tuskin niitää riittävästi on kun kiinasta ja DDR:stä aikoinaan ostettiin lisää rynkkyjä.

Kuinka monta uudistettua RK62:sta tolla 12.9 miljoonalla saa?


Kai niitä päälle 300.000 on ja siihen nuo muut päälle, niitä on enemmän kuin meillä on joukkoja, voi jakaa vaikka mummoille tai mukuloille jos siihen mennään.
Suurin osa ei tarvitse mitään modauksia kun eivät tehtävissään hae kosketusta viholliseen.
 
Vaihdin on joko tapillinen tai sit hitsattu lärmiskä siihen alareunaan. Ja varmaan vielä vahvistettu, ettei veijarit pääse sitä herkistelemään :) :)
 
Varmaan sellainen, joka ei mene varusmiehillä vahingossa sarjatulelle :rolleyes:
Muistan että omassa inttiajan 62:ssa oli sen verran tiukka vaihdin, että sen laskemiseen sai käyttää ihan kiitettävästi näppivoimia, ja tietty kohmeisin sormin se oli erityisen mukavaa. Sarjatulelle se harvoin meni vahingossa, ehkä juuri tuon tiukkuuden takia. Komppaniassani oli yksi aseseppä-AU, joka taisi osata löysätä vaihdinta purkamalla RK:n ensin pienemmiksi osiksi, mutta enhän minä morsiotani olisi hänen käsiteltäväkseen antanut, vaikka kuinka tiukka olisi ollut.
 
Tuskin niitää riittävästi on kun kiinasta ja DDR:stä aikoinaan ostettiin lisää rynkkyjä.

Kuinka monta uudistettua RK62:sta tolla 12.9 miljoonalla saa?
Niitä rynkkyjä ostettiin silloin, koska SA-vahvuus oli 90-luvun alussa vielä 750 000, ja vielä vuonna 2000 530 000. Nykyiselle joukolle riittää suomalaisia kivääreitä ja jää yli 100 000 RK:ta ylikin.
 
Back
Top