RK-62 jää historiaan – huoli Suomen aseista

Muistan että omassa inttiajan 62:ssa oli sen verran tiukka vaihdin, että sen laskemiseen sai käyttää ihan kiitettävästi näppivoimia, ja tietty kohmeisin sormin se oli erityisen mukavaa. Sarjatulelle se harvoin meni vahingossa, ehkä juuri tuon tiukkuuden takia. Komppaniassani oli yksi aseseppä-AU, joka taisi osata löysätä vaihdinta purkamalla RK:n ensin pienemmiksi osiksi, mutta enhän minä morsiotani olisi hänen käsiteltäväkseen antanut, vaikka kuinka tiukka olisi ollut.

Se on kyllä naurettavan helppo modi, meille vanhempi saapumiserä opetti jo morttikaudella. Normaali huoltopurku ja vaihtimeen pääsee käsiksi. Sitten vain taivuttelemaan, mutta ei liikaa tietenkään. Varmistimesta kun kuitenkin on kyse :D
 
Kai niitä päälle 300.000 on ja siihen nuo muut päälle, niitä on enemmän kuin meillä on joukkoja, voi jakaa vaikka mummoille tai mukuloille jos siihen mennään.
Suurin osa ei tarvitse mitään modauksia kun eivät tehtävissään hae kosketusta viholliseen.
Niin, mietin vain sitä kun RK62 on ollut jo 50 vuotta käytössä niin hylkyyn varmaan mennyt jo melkoinen osa. Montako modattua rynkkyä saa tuolla 12.6 miljoonalla?
 
Jatketaanko tätä Uusi taistelijan ase - ketjussa, niin pysyy modausta koskeva keskustelu samassa paikassa.
 
Niin, mietin vain sitä kun RK62 on ollut jo 50 vuotta käytössä niin hylkyyn varmaan mennyt jo melkoinen osa. Montako modattua rynkkyä saa tuolla 12.6 miljoonalla?
Tuskin niitä juuri hylkyyn on mennyt, venäläisetkin ovat luokittaneet peltirunkoisen AKM:n kestävän 150 000 laukausta.
 
Tuskin niitä juuri hylkyyn on mennyt, venäläisetkin ovat luokittaneet peltirunkoisen AKM:n kestävän 150 000 laukausta.
Kai nyt jonkinlaista poistumaa on ollut, ei varusmiehet lainatavaraa kunnioita. Tuskin niitä ampumalla loppuun on saatu (huutamalla LAUKAUS/SARJA) mutta kaikki kuluu käytössä ja 50 vuotta on pitkä aika.

Mutta hyvä, että RK62 saa jatkoaikaa, mielestäni se on kustannustehokasta verrattuna kokonaan uuden rynkkymallin ostoon.
 
Viimeksi muokattu:
Olen ymmärtänyt että piippua voi pilata myös liialla putsaamisella? Sitä putsaamista kyllä harjoitettiin ihan riittämiin ainakin minun aikana intissä, vaikka kuinka hinkkasi piippua niin ei koskaan kelvannut ensimmäisellä tarkastuksella vaan aina piti uudestaan ja uudestaan.
 
Jos valmistusmäärä on 350.000+ ja hylkyyn on mennyt luokkaa tuhansia niin tässä ei ole mitään ongelmaa.
Päälle vielä satojatuhansia saksalaisia ja kiinalaisia niin kyllä täällä on jotain kaikille jakaa.
 
Piippuja on tuhottu varmasti hyvin suuri määrä menneitten vuosikymmenien itsetarkoituksellisella hinkkaamisella. Vielä 90-luvun puolivälissä aseen hinkkaamista käytettiin "täyteohjelmana" hetkillä jolloin muuta koulutusta ei ollut. Se ei ole ihan yksi eikä kaksi rynkkyä joista on yhden varusmiehen palveluksen aikana hinkattu nollan piippu kolmoseksi eli piippu vaihtoon.

EDIT käsittämättömintä oli, että kantahenkilökunnallakaan ei kaikilla ainakaan 90-luvulla ollut perusasiat aseen huollosta hallussa. Piippuja meni pilalle, niin mikä neuvoksi? Pitää "puhdistaa paremmin" eli hinkata vielä enemmän! Ja nimenomaan sillalla, jotta saadaan varmasti piipun sisäpinta pilalle....
 
Olen ymmärtänyt että piippua voi pilata myös liialla putsaamisella? Sitä putsaamista kyllä harjoitettiin ihan riittämiin ainakin minun aikana intissä, vaikka kuinka hinkkasi piippua niin ei koskaan kelvannut ensimmäisellä tarkastuksella vaan aina piti uudestaan ja uudestaan.
Varapiippujahan on tietty määrä tiettyä asemäärää kohden. Ne voidaan kyllä vaihtaa, piipun helpompi vaihdettavuus oli yksi syistä, miksi palattiin takaisin jyrsittyyn runkoon vuonna 1983. Prässätyssä kun piippu kiinnitettiin runkoon ja sulkupesään kierteiden lisäksi tapilla, joka vaikeutti sulkuvälin korjaamista kuluneessa aseessa ja prässättyrunkoisen aseen piipun kiertäminen irti sulkupesästä saattoi vääntää runkoa, ellei vaihtamisessa oltu riittävän huolellisia.

Ja suusta puhdistuspuikon kuluttama piippu suuporataan, jolloin rihlat ovat taas terävät ihan loppuun asti.

Kai nyt jonkinlaista poistumaa on ollut, ei varusmiehet lainatavaraa kunnioita. Tuskin niitä ampumalla loppuun on saatu (huutamalla LAUKAUS/SARJA) mutta kaikki kuluu käytössä ja 50 vuotta on pitkä aika.
Eihän ase juuri muuten kulu kuin ampumalla. Niitä jynssätään kuitenkin sen verran, että piiput eivät ruostu.
Ainoa, jolla kivääreitä menetetään kulumisen ohella, on katoamiset ja onnettomuudet, joissa aseesta tulee käyttökelvottomia.
 
Jos valmistusmäärä on 350.000+ ja hylkyyn on mennyt luokkaa tuhansia niin tässä ei ole mitään ongelmaa.
Päälle vielä satojatuhansia saksalaisia ja kiinalaisia niin kyllä täällä on jotain kaikille jakaa.

Olikohan niin niin että kinkit ovat menneet jo sulattoon mutta DDR-rynkyt ovat vielä tallessa. Muistaakseni @Laamanator tietää asiasta ja voi kertoa sen, mitä punaleimojen puitteissa voi kertoa.

Mutta anyway, pääasia on että henkilökohtaisia aseita on tosiaan vähintäänkin riittävästi, puutelistalla on monta asiaa mutta ei tämä.
 
Rynnäkkökiväärejä ei ole massahävitetty.
http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198641-rynnakkokivaareja-ei-ole-massahavitetty

Tosin muistaakseni Savon Sanomissa kerrottiin aikanaan koeammunnoista, joissa Norincoja olisi koeammuttu ja liian epätarkat (Norincolla kun on pahimmillaan sellaisia maanantaikappaleita, joilla tulee 30 cm "kasaa" 100 metristä) purettiin varaosiksi ja hävitettiin.
 
Siinä on joku saanut hyvvän homman kun on päässyt koeampumaan 100 tuhatta rynkkyä :p

Vaan eipä tuossa tietysti väitetäkään että ne kaikki olisi koeammuttu. On varmaan haettu prosenttia paljonko joukolle X pitää varata aseita yli määrävahvuuden jotta kaikille löytyy soiva peli.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää tuo hylkyprosentti. Jonkin verran olen ollut kiinalaisen metallurgian kanssa tekemisissä ja sieltä voi helposti saada ihan silkkaa kuraa jos ei ole tarkkana.
 
Olisi virhe pyrkiä valmistamaan vain ~ 200k aseen sarjaa kotimaassa ilman realistista kykyä ja halua vientiin.
Tämä on tietysti mahdollista Suomessa, maksetaanhan meillä hirveitä summia aluepolitiikan nimissäkin. Kuka uskoo, että jokin voiton maksimointiin pyrkivä kaupallinen toimija pystyttää tuotantolinjoja, jos ainoa asiakas on PV ja kansainvälisiä asemarkkinoita ajatellen kyse olisi varsin pienestä asiakkaasta… Sakolla ja Valmetillahan on tuosta jo hyvät kokemukset.

Ajatus kotimaisesta rynnäkkökivääristä on toki kaunis, mutta idean esittäjillä ei ilmeisesti ole kovin selkeää kuvaa 2010-luvun markkinataloudesta. Aika populistinen heitto ja varmaan uppoaa tämän maan vaalikarjaan ihan hyvin.
Mikäli ei Sako/Valmet/muu suostu niitä rynkkyjä valmistamaan, voidaan saman tien heittää koko yhtiö pois Suomesta ja kieltää yhtiön olevan enää Suomalainen. Maanpuolustuksessa ei sillä pitäisi olla yhtään mitään merkitystä saako yhtiö siitä rahaa vaiko eikö. Kustannukset valtion toki pitää maksaa, mutta siihen se pakollisuuden pitäisi sitten jäädä, ja yhtiöiden tulee tehdä mitä valtio näin tärkeässä asiassa käskee.

Rahasta pitää maanpuolustuksessa puhua sen verran ettei puolustukseen käytetä rahoja järjettömän paljon ja ettei mikään ole tehokkuuteen nähden liian kallis, kuten esim jenkkien M1 Abrams on törkeän kallis kun se ei niin paljon parempi ole kuin Leopard 2.
 
Toki voidaan tulkita kaverin juuri tarjoutuneen ilmais-/halpatyöhön maanpuolustuksen hyväksi. Älkää sitten vaan maksako yli satasta kuussa täyspäiväisestä työnteosta.
 
Toki voidaan tulkita kaverin juuri tarjoutuneen ilmais-/halpatyöhön maanpuolustuksen hyväksi. Älkää sitten vaan maksako yli satasta kuussa täyspäiväisestä työnteosta.
Millennium saa tulla siivoamaan maanpuolustuksen nimissä kun olen tekemässä jalompia hommia..

Missä se jono on?

Kyllä mää kauhiast ihmettelen...
 
TheRomanRuler;n kirjoitus kuulostaa kovasti kommunismilta, että firman päätehtävä on palvella valtiota.
Kommunismi on eri asia. On olemassa muitakin kuin kapitalismi ja kommunismi. Elikkä kommunismissa valtio omistaa kaikki firmat, kun taas mielestäni firmojen pitää olla yksityisomistuksessa ja toimia vapaasti niinkuin kapitalismissa, mutta vain mikäli se hyödyttää valtiota. Esimerkiksi tupakkateollisuus ei palvelisi valtiota vaikka rahaa sillä saisikin, ja pitäisi kieltää. Kun taas musiikki on tärkeää viihdettä, ja viihde pitää ihmisen terveenä, ja näin ollen palvelee valtiota. Iso ja tärkeä ero kommunismiin.
Jokainen Suomen kansalainen muodostaa yhdessä Suomen valtion. Ehdottomasti mikäli valtio katsoo tarpeelliseksi että Sako valmistaa aseita, tulee Sakon niin tehdä, eikä ajatella rahaa. Kansalaisten tulee ajatella epäitsekkäästi valtiota eli Suomen kansalaisia eli itseään, eikä itseään ja rahaa.

Maanpuolustus kun on varsin vakava asia, siinä ei pidä jäädä politikoimaan ja miettimään rahaa, vaan siinä tulee miettiä valtion puolustuksen vahvuutta.

Ja edelleen, olin kirjoittanut että valtion pitää toki kustannukset maksaa. Eli ei siitä tappiota saisi, ja yleensä tulisi voittoakin. Mutta mikäli valtio sen näkee tarpeelliseksi, voi valtio komentaa Sakoa tekemään 10 000 kivääriä ja maksaa siitä vain kulut, mutta ei voittoa. Näin on tehty jo hyvin pitkään, ja tehdään vieläkin sota-ajan Suomessakin. Mikäli valtio tarvitsee traktoria, valtio sen ottaa ja maksaa siitä korvikkeen, halusi tai ei.

Kun muistaa että kansalaiset muodostavat valtion, johtavat valtiota, ja ovat se valtio, en näe mitään väärin että firman päätehtävä on palvella valtiota. Vastustan ehdottomasti ajatusta että firman päätehtävänä on tienata rahaa niinkuin kapitalismissa. Firmojen päätehtävänä on tehdä mitä tekevätkään, ja sitten tienata rahaa jotta voivat sitä jatkaa tulevaisuudessakin.

Ja sitten olen myös pragmaatikko. Kommunismi on kaunis aate mutta ruma käytännössä, joten vaikka olisin kommunismin kannattaja tai pitäisin aatteesta, tukisin kuitenkin käytännössä kapitalismia ihan siitä syystä että se toimii vaikka ruma onkin. Eli ehdottomasti voisin joustaa siinä mitä yllä olen kirjoittanut. Ei pidä teoriaa ottaa liian kirjaimellisesti, teoriassahan SDP on vasemmistolainen ja kokoomus oikeistolainen, mutta perinteisesti on vitsailtu miten kokoomus tekee vasemmistomaisempaa politiikkaa kuin oikeistolainen SDP.
Ja mikäli SDP:n täytyy tehdä oikeistolaista politiikkaa toimiakseen parhaiten käytännössä, käy se meikäläiselle hyvin. Ei meikäläistä haittaa Saksan keisarikuntakaan, vaikka autoritäärinen junkkerien erittäin konservatiivinen maa olikin. Käytännössä se saavutti kuitenkin paljon, mm yleinen äänioikeus miehille jota Britannian demokratiassa ei ollut, ja ei britanniassa myöskään ollut terveysvakuutusta ja eläkettä köyhimmillekkin, toisin kuin militaristisessa Saksassa.
Käytäntö>teoria ja aatteet.
 
Viimeksi muokattu:
Maanpuolustus kun on varsin vakava asia, siinä ei pidä jäädä politikoimaan ja miettimään rahaa, vaan siinä tulee miettiä valtion puolustuksen vahvuutta.

Ja edelleen, olin kirjoittanut että valtion pitää toki kustannukset maksaa. Eli ei siitä tappiota saisi, ja yleensä tulisi voittoakin. Mutta mikäli valtio sen näkee tarpeelliseksi, voi valtio komentaa Sakoa tekemään 10 000 kivääriä ja maksaa siitä vain kulut, mutta ei voittoa. Näin on tehty jo hyvin pitkään, ja tehdään vieläkin sota-ajan Suomessakin. Mikäli valtio tarvitsee traktoria, valtio sen ottaa ja maksaa siitä korvikkeen, halusi tai ei.
.

Moni muukin asia on vakava, etenkin näin rauhan aikana- miksi ihmeessä edelleenkään firman pitäisi tehdä mitään, jos se ei saa siitä mitään muuta hyötyä, kuin työllistävän vaikutuksen? kuten sanoin; nyt eletään rauhan aikaa. SA tilanteessa, jossa valtio/ kansakunta taistelee olemassaolostaan, on asia täysin eri, eikä millään mittarilla vertailukelpoinen nykyisen tilanteen kanssa. ei kukaan vastaanottovirkailija ole tulossa sinunkaan traktoria hakemaan, ilman että olisit siitä mitään indikaatiota saanut.

Valtio nyhtää (kusettaa) muutenkin niin paljon rahaa mm. autoilijoilta, että pitäisi sitä rahaa olla sen verran, että tarvittavista palveluista/ hyödykkeistä olisi varaa myös maksaa. ja kun näin ei ole, pitäisi kysyä että mihin v---uun ne rahat oikein työnnetään...
 
Kyllä se rahan nielevä reikä useimmiten näkyy peilissä, harva vaan tajuaa, mitä kaikkea "ilmaista" saa sillä kriteerillä, että p-ka on lämmintä ja sokeri sulaa suussa:mad:
 
Back
Top