Roskaa.

Status
Suljettu uusilta vastauksilta.

Ottoville

Respected Leader
BAN
PSD:n kaluston kärjenhän muodostivat tuohon aikaan lähinnä StuG 3 -rynnäkkötykit ja sotasaaliina saadut T-34:sen eri versiot. Jotenkin tuota yleistä kalustotilannetta kuvaa se että myös T-26:ia oli vielä käytössä vaikka niiden käyttöä pahimmissa paikoissa kyllä koetettiinkin välttää. Saksasta hankitut Panzer-neloset eivät noihin karkeloihin ehtineet.


Kyllä Pz.Kpfw. IV yritettiin Lapin sotaan matkaan. Mutta ei ihan keritty.
xlarge-167605.jpg


12.11.1944 suomalaisia panssareita marssilla Oulun Merikosken sillalla
 
Korkealla lentävät lennokit ovat kalliita. Varsinkin käyttökelpoisilla sensoreilla varustetut. Siten niitä ei tule olemaan liiaksi vastassa. Epäilisin suurimman kasvun tulevan tapahtumaan pienten lennokkien osalta, jotka tulevat lentämään 300-1000 metrin korkeudella. Ovat vielä edullisia ja silti lentokorkeutensa takia vaikeasti havaittavia sekä torjuttavia maavoimien perinteisillä varusteilla.


Mitä jos kokeilisi jotain vanhaa konstia?


dual-mg42.jpg
 
SS;n artikkelissa puhutaan sissi toiminnan alkutaipaleesta.
Kun täällä on puhuttu siitä kuinka sissi toimita on menettänyt merkityksensä.
Kiinnitti vain huomion periaate menneisyydestä.

”Sellaisia taisteluita on ehdottomasti vältettävä, missä vihollisen lukumäärä ja teknillinen ylivoima pääsevät oikeuksiinsa. Epäsuhdan tasoittamiseksi vaaditaan puolustajalta erittäin suurta aktiivisuuta.”


Joka kyllä pätee tänäkinpäivänä.
 
Mitä ammuksia tuossa on käytetty, osaatteko veikata. Sirpale, kuorma-ammus vai thermobaarinen? Tst-vaunut ovat tuhoutuneet, joten voisi veikata kuorma-ammuksia. Toisaalta kuorma-autojen koreissa ei ole reikiä, joten voisi olla thermobaarisiakin.

10689705_10203129443533774_6833259474421097405_n.jpg



Minusta kyllä tuossa on aika paljon reikiä ja isojakin.
Kaikki viittaa kyllä siihen että aivan tavallisilla ammuksilla mennään.
Panssarivaunusakin näyttäisi tulleen suora osuma vasemmalle kyljelle keskelle telanpäälle.
Liian lähelle toisiaan pysäköidyt ajoneuvot ovat palaneet samaan läjään kun yksi on syttynyt ja useampi vaurioitunut osumasta/sirpaleista.
 
@SJ: Niinhän minä kirjoitin ... 87 - 60 mm läpäisyä on tosi kapea haarukka, eli kranaatin nopeudella ei ole isoa vaikutusta. Samoin mainitsin ne paikat TSTPSV:ssä missä eniten on tuota ohutta panssaria eli kansi ja takaosa. Minun korvaan vaan särähätää kun tuota suorasuuntausta kenttätykillä ja vielä sirpalekranaatilla ihan estotta korotetaan panssarintorjunnan parhaaseen A-luokkaan. Jostain hassusta syystä 122mm haupitsiin tehtiin venäjällä ontelokranaatti itsepuolustukseksi kun ei uskottu siihen sirpaleen ylivertaisuuteen. Kai se tykin tekijä asiasta jotain tietää ?!?

Leo2armor.gif


Maallikkona jos tuotakin katselee niin torniin tullut suora osuma (siis ammuksen räjähdys) saattaa läpäistä hyvinkin kannen.
Puhumattakaan ”yläkulmilta” tulleista osumista jotka tulevat suoraan kannelle/katolle.
 
Leo2armor.gif


Maallikkona jos tuotakin katselee niin torniin tullut suora osuma (siis ammuksen räjähdys) saattaa läpäistä hyvinkin kannen.
Puhumattakaan ”yläkulmilta” tulleista osumista jotka tulevat suoraan kannelle/katolle.
Muistaakseni T72 läpäisee Leopard2A4:sen keulasta alle parin kilsan päästä ja Suomen metissä nuo etäisyydet harvoin on sen pidempiä.
 
Viimeksi muokattu:
Muistaakseni T72 läpäisee Leopard2A4:sen keulasta alle parin kilsan päästä ja Suomen metissä nuo etäisyydet harvoin on sedän pidempiä.

Suomessa havaitsemisetäisyys voi olla jopa vain 50-150 metriä. Ja juuri siksi me tarvitsemme hyviä panssareita. Nopein ja tarkin jatkaa matkaa ja toista jossain kaivataan. Myös panssarintorjujalle tämä on aika hyvä maa.

Lepo vaan.
 
Mitä tekee kranaatin paineaalto iskiessään puolen metrin päähän ihmisestä teräksen sisässä?
 
Leo2armor.gif


Maallikkona jos tuotakin katselee niin torniin tullut suora osuma (siis ammuksen räjähdys) saattaa läpäistä hyvinkin kannen.
Puhumattakaan ”yläkulmilta” tulleista osumista jotka tulevat suoraan kannelle/katolle.

Tottakai siinä kannessa ja rungossa tornin takana on ohuita kohtia! Vastustan vaan sitä toisessa keskustelussa esitettyä ajatusta että 'ihan sama mihin osuu vai osuuko vain vaunun viereen, aina menee tankki käyttökelvottomaksi jopa siitä riippumatta tuliko kylkeen reikiä vai ei'.

Se haavottuvin osa tornin kannesta on helpoin hahmottaa jos piirtää viivan jonka sisään jäävät kaikki kansiluukut ulkoreunojaan myöten ja tornin optiikat. Sen etupuolella tornissa on paksua panssaria ja sen takapuolella länsivaunuissa on a-tarviketäyttöä palomuurin takana eli sinne menneet osumat eivät vie ainakaan koko vaunua pois pelistä. Itävaunuissa ei vastavaa tornin takauloketta samassa mielessä ole, siellä on ps-kuoren ulkopuolisia laatikoita ja syväkahlausvarustusta vastaavassa paikassa.

Ps. Tuo kuva on Leopard 2A4:stä. Uudemmissa Leoissa on mallista riippuen enemmän suojausta tornin kannessa. Esim ruottalaisten Strv 122 on aika hyvin suojattu.
 
Miksi Suomi hommaa PKM:ää, kun voisi hommata sen paljon paljon parempaa versiota, eli Pecheneg 2:sta?
https://en.wikipedia.org/wiki/Pecheneg_machine_gun
PKP_Pecheneg_Conscript_day_in_Moscow_2011.jpg

Tuossa Pechenegissä ei tarvitse edes piippua vaihtaa, vaan ase kestää JATKUVAA SARJATULTA erittäin pitkään, toisin kuin PKM. Lisäksi tuo on aika kevyt ja näppärä, kun taas PKM on kömpelö ja karu. Tuohon saa lisäksi helpolla kaikenlaisia erikoistähtäimiä kiinni jos haluaa. Hintalappu vaan on toki arvoitus, mitähän mahtaa olla?

1179787.jpg



Ei kyllä suuria eroja ole PKP ja PKM välillä joten väite että PKP olisi kevyt ja näppärä verrattuna vanhempaan sisareen on kyllä tuulesta temmattuja.


Ja jos PKM:n haluttaisiin tuo PMP:n ylivoimainen ominaisuus ” Tuossa Pechenegissä ei tarvitse edes piippua vaihtaa, vaan ase kestää JATKUVAA SARJATULTA erittäin pitkään” (siis 600 laukausta verrattuna 200 laukaukseen.)
Niin uusi ja piippu toisi saman laukausmäärän PMK:n piipulle.
 
Teknisesti se varmaan olisi ihan kätevä, mutta kantama ei taitaisi riittää tilannetietoisuuden ylläpitoon. Mutta tuo voisi soveltua vaikka NASAMS:n tutkien katveiden kattamiseen ja jos se kykenee varoittamaan joukkoja kohtitulevista tykistöiskuita, niin sekin olisi hyvä ominaisuus.

Jos kokonaislentoaika maalin on alle 100s.
Niin aika nopeasti pitää varoitus saada perille havainnosta jotta siitä on apua.
Ja onko viisasta edes suunnitella vastatykistötoimintaa ”ilmavalvonta/torjunta tutkilla ”, samalla paljastaa ne ja vaarantaen vähäiset tutkat vastatoimille.
 
Jos kokonaislentoaika maalin on alle 100s.
Niin aika nopeasti pitää varoitus saada perille havainnosta jotta siitä on apua.
Ja onko viisasta edes suunnitella vastatykistötoimintaa ”ilmavalvonta/torjunta tutkilla ”, samalla paljastaa ne ja vaarantaen vähäiset tutkat vastatoimille.

Sen varoituksen lähettäminen vaatii ainakin jonkinlaisen verkotetun kommunikaatiojärjestelmän, muuten välikäsiä on liikaa varoituksen välittämiseen. Mutta käsittääkseni meillä on mahdollisuudet sellaiseen, jos nämä uudet johtojärjestelmät tekevät mitä pitääkin. Johtojärjestelmä käsittääkseni seuraa näiden viestilaitteiden sijaintia, joten varoitukset voidaan automaattisesti kohdentaa tietyille laitteille ja sieltä sitten viesti välittyy huutavan viestimiehen avulla. Ja tarvittaessa voihan tuohon järjestää myös sireenejä, niin kuuluu kauemmas.

Mutta tuo vastatykistö juttu kävi kyllä mielessä, mutta ehkä idea on, että tutkien määrä säilyisi (IT+vastatykistö), mutta ne olisi kaikki samanlaisia. Meillä ei ole vastatykistötutkia, joten se puute korjaantuisi sillä. Ja jos tutkia saataisiin lisää, niin IT hyötyisi.
 
Minusta vain ne ovat turhan arvokkaita tuhlattavaksi varoitus ja vastatykistö toimintaa.
Sillä ne alkavat varmasti pian kiinnostaa vihollista ja vetävät puoleensa vastatoimia.
Ja koska tutkat ovat varmasti korkealla vihollisen maalienlistalla, vastatoimissa tuskin säästellään rautaa.


Lopputulos on pari pelastettua Pasia tai muutamia tuhottuja telatykkiä,kanuunaa tai raketinheitintä.
Samalla menetetään tutka. Niin homma ei ole kovin taludellinen.
 
Puhumattakaan Ho chi minin useista kirjeistä Usaan ja ranskaan ja ties kelle kaikille.. Ho hepun kanssa olisi pystynyt järjestämään mitä vain. Jopa kaksi Vietnamia ilman laukaisuakaan. Tämä ei kuitenkaan käynyt.
Linkistä voi lukea Ho hepun kirjeitä herroille

http://rationalrevolution.net/war/collection_of_letters_by_ho_chi_.htm


Vähän taustaa.

H setä oli jo ensimmäisenmaailmansodan jälkeen Parisissa ja halusi tavata Wilsonin itsenäisyyden tiimoilta.
Ranskan hävittyä Điện Biên Phủn taistelun. Piti vuodenkuluttua järjestää kansaan äänestys yhdistymisettä.
Yhdysvallat kuitenkin esti tämän koska äänestys olisi vahvistanut yhdistymisen.

http://areena.yle.fi/tv/2152559

Ps. Sarja kuvaa demokratian vientiä aseiden kanssa ulkomaille ja sen onnistumista.
 
Johtunee doktriinista. Tankit on tarkoitus hoidella ydinaseilla ja/tai tykistöllä, sitten mennään jalkaväen tukena ja siivotaan esteet isolla kanuunalla. Lisäksi nuo ohjukset voi varmaankin korvata ajatuksissa alikaleilla, jos maasto ei salli niiden käyttöä. Osaako muuten kukaan erottaa tuosta kuvasta ontelot sirpaleammuksesta?
Syrian+T-72-2.jpg

Oikealta alhaalta sirpale, ontelo ja takarivissä nuoli.

Vain ohjus puutuu.

9m119_001.jpg

9M119 missile




http://szextant.blogspot.fi/2014/08/124-72-t-72-mbt-kozepes-alap-harckocsi.html
T-72-ammo-mix-1.jpg
 
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Back
Top