Saaristo - sotilaallinen tyhjiö?

Benelli

Ylipäällikkö
Mitäs perkelettä jos iivana käyttääkin tykistöohjuksia ja tuhoaakin Kuopion ja Rovaniemen tukikohdan?? Paljonko meillä on sen jälkeen taistelukykyisiä Hornetteja??
Hyvin.
 

tiedotusosasto

Ylipäällikkö
Otsikon voisi näillä skenarioilla muuttaa muotoon: alkaako maailmasota Suomen saaristosta. Niin se vaan laajeni jäädytetyksi aiottu konflikti täälläkin.
 

Juna112Porojetsiin

Majuri
Lahjoittaja
Koska katson olevani täysin epäpätevä antamaan lausuntoja Ahvenanmaan valtaamisesta, voinen esittää oman inhonaturalistisen arvioni:

- Jos sinne joku tekee yllätyshyökkäyksen, se on helpoin tehdä pari rahtilaivalla, jotka saapuu itämerelle ties mistä. Vaikka siten, että toisen matka vie jonnekin Ruotsin puoleiseen Perämeren satamaan, mutta joutuukin teknisen ongelman vuoksi kääntymään takaisin etelään ja lähestyy Eckeröä pohjoisesta. Toinen tulee etelästä. Molemmat laskee maihin lähekkäin ja suurin piirtein samaan aikaan. Näin saada sen verran ukkoja, huoltoa ja kalustoa maihin, että niillä on jokin merkitys. Laivojen pitäisi olla Ro-Ro alkuksia ja semmoisia valitettavasti kulkee tosi vähän tuolla alueella... joten kahden alueen saapuminen saattaa kyllä tulla huomioitua niiden viranomaisten toimesta joille semmoinen huomioiminen kuuluu.

- Rahtikoneella joukkojen tuominen, tai edes tarvikkeiden, on niin hazardihommia, että sen operaation takana oleva sotilasjohtaja ottaisi kyllä valtavan riskin. Ilman ilmaherruutta ja tietoa ilmatorjunnan puuttumisesta, ei sitä varmaankaan lähdettäisi edes suunnittelemaan. Järkihän se on hyökkääjälläkin.

- Jonkin sadan erikoismiehen poppoon mahdollisuudet on niin pienet, että ei tämäkään vaihtoehto tunnu täysipäisen kenraalin suunnitelmalta. Pitää nyt sentään ymmärtää, että se porukka pitää huoltaa, siellä on oltava jonkinlainen komentojoukko ja viestintäkyky, sillä pitäisi olla tehokkaat aseet ja/tai sen pitää saada noudettua ne jostain kohteesta. Menee partiot aika pieniksi, jos niillä aiotaan ottaa Ahvenanmaa hallintaan, hakea mahdollisesti johonkin varastoituja aseita, etsiä ja eliminoida paikallisten metsästysaseita, ohjata liikennettä, suojata omia kohteita, valvoa jokaiseen ilmansuuntaan rannikkoa ja mahdollisia rantautumis- ja maahanlaskupaikkoja. Jostain pitää saada A-tarvikkeita - jos niitä vaikka käyttää. Vaikka ammukset olisi näppärästi pakattuna johonkin, edelleen niiden osalta pitää pystyä järjestämään huolto. Huolto pitää suojata. Raskaimillakaan mahdollisilla aseilla ei saavuteta kaksista tojuntaetäisyyttä - ja niiden A-tarvikkeet vasta kortilla ovatkin.

Yksi Jurmo rantaan täräyttäessään luo kalustoltaan ja tulivoimaltaan paikallisesti täysin ylivoimaisen tilanteen. Saaren puolustajalle tuottaa suuria vaikeuksia edes saada itseään siirrettyä alueelle, saati löytää asemia joista pystyisi tehokkaasti puolustautumaan.
 

Juna112Porojetsiin

Majuri
Lahjoittaja
Otsikon voisi näillä skenarioilla muuttaa muotoon: alkaako maailmasota Suomen saaristosta. Niin se vaan laajeni jäädytetyksi aiottu konflikti täälläkin.
Täsmälleen !! Mielestäni MOT - ei Venäjä sotapelejä pelatessaan voi paljon muihin tuloksiin tulla, kuin että hyökkäys Ahvenanmaalle, oli toteutettu vaikka kuinka kierosti, tarkoittaa avointa ja täydellistä sotaa. Joka vääjämättä eskaloituu, sillä:
- Hässäkkä kohdistuu demilitarisoituun alueeseen, jonka demilitaristointisopimus edellyttää kaikkien allekirjoittajien (joihin ei lukeudu Venäjä) ryhtymistä välittömiin sotilaallisiin toimiin Ahvenanmaan puolustamiseksi. So. Itämeren Nato-maat ja UK sekä Ranska (olikos vielä jotain hassuja Välimeren valtioita) .. ja Ruotsi.
- Tilanteessa on hyökätty Suomen alueelle, joka on ilmoittanut puolustavansa jokaista maan aluetta.
- Tilanteessa on hyökätty EU:n alueelle..
- Ruotsi on joutunut sotilaallisesti kestämättömään tilanteeseen Itämerellä.
- Nato on joutunut sotilaallisesti kestämättömään tilanteeseen Itämerellä.
 

scip10

Kenraali
Ahvenanmaan yllättäen kaappaaminen on varmasti mahdollista, mutta yksinäisenä sotatoimena älytön.

Vastatoimia vaikeuttaa, jos samalla Turun ja Naantalin satamissa tapahtuu selittämättömiä onnettomuuksia sekä Turussa terrori-isku. Tähän sopii epämääräisten asejoukkojen liikehdintä ja toiminta saaristossa.

Tilanne alkaa muuttua epämiellyttäväksi, kun samaan aikaan Kotkassa ja Lappeenrannassa syntyy spontaaneja väkivaltaisia mielenosoituksia venäläistaustaisia lapsia kaapanneita viranomaisia vastaan. Yllättävä turvapaikanhakijoiden vyöry lamauttaa Pohjois-Suomen rajanylityspaikkoja, pk-seudulla sattuu pommi-iskuja sekä useita merkittävissä asemissa olevia julkisuuden henkilöitä on kadonnut jäljettömiin.

Tavan kansalainen ei tosin näistä kaikista tapahtumista tiedä, sillä sähköverkon ongelmat aiheuttavat katkoksia samalla kun palvelunestohyökkäykset pitävät median, viranomaisten sivustot ja maksuliikenteen poissa pelistä.
 

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
Täsmälleen !! Mielestäni MOT - ei Venäjä sotapelejä pelatessaan voi paljon muihin tuloksiin tulla, kuin että hyökkäys Ahvenanmaalle, oli toteutettu vaikka kuinka kierosti, tarkoittaa avointa ja täydellistä sotaa. Joka vääjämättä eskaloituu, sillä:
- Hässäkkä kohdistuu demilitarisoituun alueeseen, jonka demilitaristointisopimus edellyttää kaikkien allekirjoittajien (joihin ei lukeudu Venäjä) ryhtymistä välittömiin sotilaallisiin toimiin Ahvenanmaan puolustamiseksi. So. Itämeren Nato-maat ja UK sekä Ranska (olikos vielä jotain hassuja Välimeren valtioita) .. ja Ruotsi.
- Tilanteessa on hyökätty Suomen alueelle, joka on ilmoittanut puolustavansa jokaista maan aluetta.
- Tilanteessa on hyökätty EU:n alueelle..
- Ruotsi on joutunut sotilaallisesti kestämättömään tilanteeseen Itämerellä.
- Nato on joutunut sotilaallisesti kestämättömään tilanteeseen Itämerellä.
Millä helvetillä Venäjä käy noin massiivista sotaa joka sitoo EU:n, Suomen, Ruotsin ja Naton laivastot ja joukot konfliktiin ja ajaa osan vielä "kestämättömään tilanteeseen" noin laajalla rintamalla?

BKT:lla mitattuna Venäjän talouden sijoitus on sijalla 11. maailmanpankin vertailussa vuonna 2016. EU:n sijoitus on 2. Yhdysvaltain 1. EU:n ja yhdysvaltojen yhteenlaskettu BKT on noin 24 kertaa isompi kun Venäjän. Miten Venäjän sotakassa mahtaa kestää tilanteen ja kuinka pitkään he voivat jatkaa, ottaen huomioon kuinka merkittävä osuus taloudella on sodankäynnissä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(nominal)
 
Viimeksi muokattu:

Pihatonttu

Kenraali
BAN
Jos asia meni näin...

...demilitarisoituun alueeseen, jonka demilitaristointisopimus edellyttää kaikkien allekirjoittajien (joihin ei lukeudu Venäjä) ryhtymistä välittömiin sotilaallisiin toimiin Ahvenanmaan puolustamiseksi....
...niin ainakin mulla ja luultavasti aika monella muullakin on jäänyt jotain todella oleellista huomiokyvyn ja yleissivistyksen ulkopuolelle.

Jos soppari on tuollainen, niin silloinhan Affenanmaalla on aika rankat turvatakuut. Vai...?

Avaa tätä vähän enemmän jos viitsit.

(Tässä tulee mieleen myös se, miten tarkka Sale oli Ahvenanmaahan liittyvistä sanamuodoista. Voisiko se sanamuotojen korostaminen liittyä tähän?)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808272201164022_pi.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Se on kyseenalaista. Venäläisten saattue hävittäjät tunkeutuisivat ilmatilaan ennen varsinaisia maahanlaskujoukkoja ja pyrkisivät tuhomaan hornetit ennen kuin nämä avaavat tulen ja ainakin sitoisivat osan näiden tulivoimasta.


Miksi?


Kyllä sillä venäläisille on jo tehty etukäteen selväksi missä vaiheessa heitä kohti ammutaan. Yllätysetua tämä vähän rajoittaa mutta uskottava pelote vaatii että vastapuoli on tietoinen tulevista seurauksista.
Se ei ole keskellä Itämerta - tai edes Ahvenanmaan päällä - rauhan aikana aseistamattomien koneiden pudottaminen. Tässä en edes ole ottanut kantaa maskirovkaan, vääriin transponderitietoihin yms.
Minun ajatelmassa koneilla ei olisi saattajia matkassa.

Mutta ei tämä hokemalla tästä muutu. Sitten se nähdään jos tilanne tulee päälle.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Eiköhän siihen varauduttu ole. Veikkaan että PV:n ajatuskulku tässä on, että Affenanmaalla olisi kallista ylläpitää sellaista läsnäoloa, joka kykenisi luotettavasti estämään esim. sen sadan miehen iskuosaston toiminnan.
Läsnäolo on suoraan kielletty, ja paikallinen hallinto sekä lehdistö vahtii kaikkea militaristiseksi tulkitsemaansa kuin haukka.
 
- Jonkin sadan erikoismiehen poppoon mahdollisuudet on niin pienet, että ei tämäkään vaihtoehto tunnu täysipäisen kenraalin suunnitelmalta. Pitää nyt sentään ymmärtää, että se porukka pitää huoltaa, siellä on oltava jonkinlainen komentojoukko ja viestintäkyky, sillä pitäisi olla tehokkaat aseet ja/tai sen pitää saada noudettua ne jostain kohteesta. Menee partiot aika pieniksi, jos niillä aiotaan ottaa Ahvenanmaa hallintaan, hakea mahdollisesti johonkin varastoituja aseita, etsiä ja eliminoida paikallisten metsästysaseita, ohjata liikennettä, suojata omia kohteita, valvoa jokaiseen ilmansuuntaan rannikkoa ja mahdollisia rantautumis- ja maahanlaskupaikkoja. Jostain pitää saada A-tarvikkeita - jos niitä vaikka käyttää. Vaikka ammukset olisi näppärästi pakattuna johonkin, edelleen niiden osalta pitää pystyä järjestämään huolto. Huolto pitää suojata. Raskaimillakaan mahdollisilla aseilla ei saavuteta kaksista tojuntaetäisyyttä - ja niiden A-tarvikkeet vasta kortilla ovatkin.

Yksi Jurmo rantaan täräyttäessään luo kalustoltaan ja tulivoimaltaan paikallisesti täysin ylivoimaisen tilanteen. Saaren puolustajalle tuottaa suuria vaikeuksia edes saada itseään siirrettyä alueelle, saati löytää asemia joista pystyisi tehokkaasti puolustautumaan.
Maarianhaminassa on Venäjän konsulaatti, josta on muutaman minuutin kävelymatka kumpaankin tärkeimpään hallintorakennukseen ja ainoalle poliisiasemalle. Merivartioasemalle joutuu jo hölkkäämään jos parissa minuutissa haluaa matkan taittaa. Lentokentälle ajaa kymmenen minuuttia.

Jos haluaa jonnekin varusteita piilottaa, niin mieluummin kuin tuoda sukellusveneellä maakätköihin tavaraa, voi ne säilöä esim. keskelle kaupunkia diplomaattisuojan taakse.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Lepard

Kapteeni
Lisäjoukkoja lennätettäisiin siis paikalle tilanteessa, jossain Suomi ei olisi sodassa. Tuskin edes poikkeuslakeja vielä voimassa, puolustustilasta puhumattakaan. Sata miestä riittää yön aikana ottamaan Maarianhaminan kriittiset kohteet haltuun ja lisäjoukot lähtisi aamulla Kaliningradista liikkeelle. Ampuisiko Suomi kansainvälisessä ilmatilassa lentävän kuljetuskoneen alas tässä tilanteessa? Tilannetta mantereella vasta selvitettäisiin ja poliitikot sekä media tietäisivät ainoastaan kohteliaista vihreistä miehistä jotka ovat ottaneet kaupungin hallintaansa.
Kuten jo kerran kirjoitin. Kansainvälistä ilmatilaa pitkin on vaikea laskeutua Ahvenanmaalle. Pakko olisi loukata Suomen ilmatilaa ja aluevalvontalain mukaan jopa yksittäinen lentäjä voi päättää voimankäytöstä jos Suomen ilmatilaa loukataan törkeästi. Mitään poikkeuslakeja ei tarvita Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen. Voimankäyttö voidaan aloittaa varsin alhaisen tason viranomaispäätöksillä ja reagointiaikaa olisi runsaasti kun kuljetuskoneet lentäisivät pitkin Suomenlahtea. Uskallan lisäksi epäillä, että Pääesikunnan operaatiokeskuksessa kaikki ovat eilen syntyneitä jotka eivät kykene päätöksentekoon tällaisessa tilanteessa.
 

Lepard

Kapteeni
Mistä Suomi tietäisi, muutamien tuntien sisällä toiminnan alkamisesta, että vihreät miehet Maarianhaminassa ja kansainvälisessä ilmatilassa liikkuvat naapurivaltion kuljetuskoneet liittyvät toisiinsa? Suomi tuskin rauhan aikana alkaa pudottelemaan aseistamattomia lentokoneita kovin helposti.

Tuhansia ukkoja ei saada alle viikossa liikkeelle eikä eri viranomaisten joukoista mitään yhtenäistä taisteluvoimaa muodosteta. Rajan valmareita saataisiin lähtövalmiuteen lähialueelle vuorokaudessa, mutta se nyt ei riitä vielä mihinkään. Tiedustella pitäisi aluksi ja voimankäytön sääntöjä selvittää, kuljetuksia suunnitella yms. Ihan suoraan satamaan ei voi ajaa jos kaupunki on toisen vallan komennossa ja olisiko tarkoitus lähteä hyökkäämään takaisinvaltaukseen? Siinä vaiheessa suunnittelua, tiedustelua, joukkojen kasaamista ja kuljetuksen järjestämistä tehdään päiviä vähintään.
Suomen sotilastiedustelun tehtävänä on nimenomaan antaa ENNAKKOVAROITUS vastustajan toimista. Sitä varten koko järjestelmä on luotu. Täydelliseen yllätykseen voi päästä hyvin pienillä joukoilla, mutta vähänkin merkittävimpien joukkojen keskittämisestä saadaan ennakkovaroitus. Ei viikkoja, mutta riittävä että saadaan omat toimet aloitettua. Ja kun meillä on rivissä kokoajan vajaat 18 000 varusmiestä joista osa on varta vasten perustetuissa valmiusjoukoissa, puhumattakaan reservin valmiusyksiköistä, mistä se "alle viikossa ei saada mitään liikkeelle" oikein tulee?

Ja hiljalleen voisi lopettaa sen voimankäyttösäännöksistä höpisemisen. Vieraan maan sotilasjoukon ylittäessä rajan siitä tulee laillista riistaa. Ei tarvitsee odottaa että eduskunta kokoontuu keskustelemaan asiasta.
 

hansai

Ylipäällikkö
Jos asia meni näin...



...niin ainakin mulla ja luultavasti aika monella muullakin on jäänyt jotain todella oleellista huomiokyvyn ja yleissivistyksen ulkopuolelle.

Jos soppari on tuollainen, niin silloinhan Affenanmaalla on aika rankat turvatakuut. Vai...?

Avaa tätä vähän enemmän jos viitsit.

(Tässä tulee mieleen myös se, miten tarkka Sale oli Ahvenanmaahan liittyvistä sanamuodoista. Voisiko se sanamuotojen korostaminen liittyä tähän?)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808272201164022_pi.shtml
Onhan Ukrainallakin sopimus?
 

Lepard

Kapteeni
Maarianhaminassa on Venäjän konsulaatti, josta on muutaman minuutin kävelymatka kumpaankin tärkeimpään hallintorakennukseen ja ainoalle poliisiasemalle. Merivartioasemalle joutuu jo hölkkäämään jos parissa minuutissa haluaa matkan taittaa. Lentokentälle ajaa kymmenen minuuttia.

Jos haluaa jonnekin varusteita piilottaa, niin mieluummin kuin tuoda sukellusveneellä maakätköihin tavaraa, voi ne säilöä esim. keskelle kaupunkia diplomaattisuojan taakse.
Jos naapuri käyttää voimaa Ahvenanmaan maakuntahallinnon pidättämiseen, mitä erinomaisin asia. Sama koskee poliisiasemaa ja merivartioasemaa. Niistä käsin kun ei estetä lisäjoukkojen tuomista saarelle. Rannikkojoukkojen veneillä voidaan tuoda joukkoja käytännössä mihin tahansa Ahvenanmaan pääsaaren satojen kilometrien rantaviivasta. NH-90 on myös aika kätevä siirrettäessä vaikkapa ilmatulenjohtajia ja erikoisjoukkoja saarelle.

Ahvenanmaan yllättävä valtaus on uhka ja riski meille (johon on myös varauduttu), mutta ei se ihan noin vain tapahdu.
 

Raveni

Ylipäällikkö
En pidä saaria sotilaallisena tyhjiönä. Vihollisen olisi käytännössä erittäin vaikea huoltaa saarilla olevia joukkoja. Lisäksi nykypäivän tiedustelu lämpökameroineen ynnä muineen vehkeineen mahdollistaa tarkan tiedustelun kaikissa sääolosuhteissa ja vuorokauden aikoina. Myös tulenjohtamisen. Vaikka meillä on paljon saaria suurin osa niistä on tukeutumiseen aika pieniä.

En siis itse pidä saaristoa sotilaallisena tyhjiönä vaikka meillä ei äijiä jokaisessa saaressa pysyvästi olekkaan. Näkisin, että ensiarvoista on saariston suhteen on tieto, tieto, tieto. Tämän jälkeen kyky vaikuttaa.

Suomelle olisi ihan hemmetin hyvä kun hommattaisiin raskaampia UAV järjestelmiä ja miksei UCAV järjestelmääkin. Valvonta ajat ihan omaa luokkaansa kuten myös kyvytkin.
 
Ja hiljalleen voisi lopettaa sen voimankäyttösäännöksistä höpisemisen. Vieraan maan sotilasjoukon ylittäessä rajan siitä tulee laillista riistaa. Ei tarvitsee odottaa että eduskunta kokoontuu keskustelemaan asiasta.
Ei tule. Merirajaa ylitetään vuosittain venäläisten sotilasyksiköiden toimesta. Kuinka monen tiedät tuhotun?
 
Top