Salaliitot

Neljä Estonialta selviytynyttä oli onnettomuuden sattuessa vain muutaman metrin päässä tuosta kyljessä olevasta reiästä ja kaiken kaikkiaan autokannen alla olevista matkustajatiloista selviytyi 19 ihmistä. Kukaan ei raportoinut nähneensä sellaista vesimäärää, joka tuon kokoisesta aukosta tunkisi sisään sen painuessa vedenpinnan alle aluksen kallistuessa. Aluksen rungon täytyi siis olla ehjä sen upotessa ja vauriot ovat syntyneet vasta pohjassa.

Katso liite: 44122

Not according to what I heard.

Tai juuri katsoin Dplayn dokkarissa 0-kannen eloonjääneiden kertomuksia omilla nimillään ja kasvoillaan.

Mutta ei varmaankaan virallisessa tutkimusraportissa raportoitujen kertomusten mukaan eloonjääneet koskaan mitään tällaisesta ole milloinkaan puhuneet.

Tarkistin muuten googlailemalla oliko tuo Dplayn kuvamateriaalin perusteella tekemäni oletukseni oikea, että nimenomaan rajavartioston ROV oli ekana paikalla. No olihan se:

https://www.hameensanomat.fi/uutise...n-potkurit-mutta-keulavisiiri-puuttui-882839/

Mikko Simola näki Estonian hylyn ensimmäisenä – savipatjalla lepäävästä hylystä erottuivat ensin potkurit, mutta keulavisiiri puuttui
26.9.2019 07:30 Päivitetty 26.9.2019 08:17 Jami Jokinen

Merivartioston rov-operaattori oli yksi heistä, jotka varmistivat pohjassa olevan aluksen nimen ja keräsivät aineistoa uppoamissyyn tutkintaan. He ovat sopineet, ettei hylyllä nähdyistä ihmiskohtaloista puhuta.

Jäätyään merivartiostosta eläkkeelle Mikko Simola on jatkanut rov-töitä teollisuuden parissa. Pinnan alla nähdyt kohtalot eivät ole myöskään saaneet häntä lopettamaan sukellusharrastusta.

Lokakuun toisena päivänä vuonna 1994 öljyntorjunta-alus Hallilla pidettiin hiljainen hetki. Oli sunnuntai. Aluksen ympärillä auennut meri oli rauhoittunut pari päivää aiemmin riehuneen myrskyn laannuttua. Muiden mukana päänsä painoi merivartioston vedenalaistoiminnoista...
 
Sanompa vaan kaikille teille. Katsokaa dokkari ja spekuloikaa vasta sen jälkeen. Ei tässä oikein voi muuta sanoa kuin että huhhuh.
 
Ilmeisesti reikä on sama minkä amerikkalainen sukeltaja löysi Jutta Raben kanssa omissa sukelluksissa jo 2000 luvun alussa. Tää dokkari on kuumottava. Suosittelen vahvasti kaikille. Vuosituhannen juttu!
 
Ei ole aikomustakaan haaskata aikaani johonkin foliohattuiluun. Saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin ken haluaa.
Katso ja arvostele vasta sen jälkeen. Siinä on kaikki kannat otettu huomioon. Tutkijoita jne ketkä pidättäytyvät ns virallisessa raportissa. Selviytyneiden haastattelut ovat parasta antia.
Yhden pelastuneen herätyskello putosi lattialle ensimmäisessä pamauksessa ja siitä aiheutuneesta kallistumasta. Patteri irtosi ja kello pysähtyi 14 minuuttia ennen virallisen ensimmäisen kallistumisen raportointia. Kello on yhä olemassa ja siihen kohtaan pysähtyneenä kun maahan kolahti. Tämä dokkari on oikeasti vuosituhannen tapaus ja suosittelen kaikille.
 
No mitä siellä kerrottiin?

Tuon kokoisesta reiästä tulisi aluksen kallistuessa sisään useampi kuutio vettä sekunnissa.

No että siellä tuli vettä 0-kannelle niin paljon että heti tiesivät jotta merivettä tulee alukseen ulkoa käsin. Kaksi kappaletta 0-kannen selviytyjää äänessä. Lisäksi kertovat miten selviytyjien todistajanlausuntoja vääristeltiin.

Katoppa tuo sarja itsekin, Dplay alle 7 eur/kk.
 
Ei ole aikomustakaan haaskata aikaani johonkin foliohattuiluun. Saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin ken haluaa.

Viisas veto. Tieto vaan lisää tuskaa.

Tai kuten Futurama-sarjan yliopistojaksossa oli niin osuvasti laitettu opinahjon motoksi: Knowledge brings fear.
 
Ennen tätä dokkaria ajattelin, että on syytä epäillä toisenlaista syytä Estonian uppoamiselle. Nyt pidän sitä jo todennäköisenä vaihtoehtona. 90 luvun ruotsin päättäjät ovat varmasti tällä hetkellä kusi sukassa. Tekivät viheliäisen tempun omille kansalaisilleen mutta ennen kaikkea uhrien omaisille.
 
Yhden pelastuneen herätyskello putosi lattialle ensimmäisessä pamauksessa ja siitä aiheutuneesta kallistumasta. Patteri irtosi ja kello pysähtyi 14 minuuttia ennen virallisen ensimmäisen kallistumisen raportointia. Kello on yhä olemassa ja siihen kohtaan pysähtyneenä kun maahan kolahti.
5 -10m aallokossa tavaroita putoaa keinunnassa vaikkei laiva ole uppoamassakaan.
Ilmatieteenlaitoksen mittauksien mukaan oli silloin merkitsevä allonkorkeus 5m ja suurimmat yksittäiset aallot 10m = koko ajan oli 5m aallot ja epätasaisina väleinä tuli yksi isompi aalto joka oli jopa 10m.
 
Näinkin. Suosittelen silti dokkaria. Älä ole vastarannan kiiski ja sano ettet katso moista hölynpölyä.
 
En tuhlaa aikaan semmoiseen. Sinä uskot salaliittoon, minä taas yhtä vahva uskossani ettei ole salaliittoa.
Mutta toki, jos se voi nähdä maksamatta niin kyllä sen katson. Senttiäkään en laita ekstraa siihen, jos ei näy kanavissa joita nyt näen ilmaiseksi niin saa olla.
 
Sen pitäisi saada aluksi ilmaiseksi ellet ole jo käyttänyt etua.
 
Yhden pelastuneen herätyskello putosi lattialle ensimmäisessä pamauksessa ja siitä aiheutuneesta kallistumasta. Patteri irtosi ja kello pysähtyi 14 minuuttia ennen virallisen ensimmäisen kallistumisen raportointia. Kello on yhä olemassa ja siihen kohtaan pysähtyneenä kun maahan kolahti.

Sama tieto löytyy myös virallisesta tutkimusraportista. Lattialle pudonnut kello oli pysähtynyt näyttämään 01:02 ja hätäkutsu, jossa miehistö raportoi pahasta kallistumasta, vastaanotettiin 01:23.

Mitä tuohon meriveden sisääntulemiseen tulee, niin puolen barin paine-erolla metrin halkaisijaltaan olevasta aukosta tulee vettä sisään noin 5 kuutiometriä sekunnissa. Aluksen ollessa voimakkaasti kallistuneenakin vesi olisi saavuttanut keskikäytävän alle minuutissa ja levinnyt siitä nopeasti avoinna olevien vesitiiviiden ovien kautta muualle. Tällä olisi ollut merkittävä vaikutus paitsi ihmisten selviytymiseen autokannen alta, myös aluksen kellumis- ja uppoamisasentoon.

Oma näkemykseni on, että alus kaatui keulaportin irrottua myrskyssä ja upposi sitä seuranneen progressiivisen vuodon seurauksena. Ei tuollaisen vanhan autolautan uppoaminen sen enempää vaadi.
 
Mayerin kuitenkin (maailman parhaat) asiantuntijat olivat sitä mieltä, että Estoniassa tapahtui räjähdyksiä. Saksalaiseen mentaliteettiin ei sovi tuollaisten sepustelu jotta päästäisiin itse vastuusta.
 
Katso ja arvostele vasta sen jälkeen. Siinä on kaikki kannat otettu huomioon. Tutkijoita jne ketkä pidättäytyvät ns virallisessa raportissa. Selviytyneiden haastattelut ovat parasta antia.
Yhden pelastuneen herätyskello putosi lattialle ensimmäisessä pamauksessa ja siitä aiheutuneesta kallistumasta. Patteri irtosi ja kello pysähtyi 14 minuuttia ennen virallisen ensimmäisen kallistumisen raportointia. Kello on yhä olemassa ja siihen kohtaan pysähtyneenä kun maahan kolahti. Tämä dokkari on oikeasti vuosituhannen tapaus ja suosittelen kaikille.
Ihan oikeasti hei, eikö syynä voi olla mikään muu kuin suuri salaliitto... :facepalm:
  • a) Kello oli alun alkaen väärässä ajassa?
  • b) Kello oli oikeassa ajassa, mutta se tipahti aallokossa lattialle ennen kallistumista?
  • c) tai kyseessä on suuri salaliitto
Tosiaan vuosituhannen tapaus...
 
Minusta on varsin luonnollista, että salaliitto vitjassa juurikin pohditaan vaihtoehtoisia syitä uppoamiselle. Yleiseen keskusteluun voidaan tehdä vaikkapa sitten oma ketju Estonian uppoamiselle. Siellä näitä vaihtoehtoja ei sitten pohdittaisi:unsure:
 
Back
Top