Sekalaista mussuttelua

Tehdäänkös teille alihankintaa maakunnissa? Ne alihankkijat tuskin tekevät niillä hommilla niin kauhean hyviä tuloksia.
Alihankintaa tehdään sekä Suomesta että ulkomailta. Alihankkijoiden tuloksista en osaa sanoa, mutta ABB on tietääkseni melko haluttu asiakkas. Alihankintoja ABB Marine tekee myös muilta ABB:n yksiköiltä. Totesin vain väitteesi, ettei Helsingissä tehdä mitään vientiin, olevan aika lailla pielessä. Kuten muutkin minun jälkeeni totesivat, varsinaisten teollisuustuotteiden lisäksi täällä PK-seudulla tehdään paljon muunkinlaisia tuotteita vientiin.
Tänä päivänä tuskin on kovinkaan monta isompaa teollisuuslaitosta, joka itse tekee kaiken. Alihankintaverkostot ovat laajoja....
 
Alihankintaa tehdään sekä Suomesta että ulkomailta. Alihankkijoiden tuloksista en osaa sanoa, mutta ABB on tietääkseni melko haluttu asiakkas. Alihankintoja ABB Marine tekee myös muilta ABB:n yksiköiltä. Totesin vain väitteesi, ettei Helsingissä tehdä mitään vientiin, olevan aika lailla pielessä. Kuten muutkin minun jälkeeni totesivat, varsinaisten teollisuustuotteiden lisäksi täällä PK-seudulla tehdään paljon muunkinlaisia tuotteita vientiin.
Tänä päivänä tuskin on kovinkaan monta isompaa teollisuuslaitosta, joka itse tekee kaiken. Alihankintaverkostot ovat laajoja....
Mää en oo väittänyt mitään.
 
Sorry, kiireessä erehdyin henkilöstä. Se olikin @taapo, joka sen väitteen esitti. Anteeksipyyntöni @jak.
Sitä tuossa vihjaisin että kirkonkylän pikkuverstaassa kirotaan kun isot ilmoittelevat hyvistä tuloksista, itse kun on tehty kilpailutuksien jälkeen miten kuten kannattavuuden rajoilla ja joskus tappiollakin.
Pikkaisen tuo vääristää tekemisen kuvaa kun noiden isojen pääkonttorit nyt kuitenkin sijaitsee isoissa kaupungeissa ja sitä näpertelyä tehdään sitten pienemmilläkin paikkakunnilla. Noinhan tuo nyt menee eikä siinä sitten mitään.
 
Sitä tuossa vihjaisin että kirkonkylän pikkuverstaassa kirotaan kun isot ilmoittelevat hyvistä tuloksista, itse kun on tehty kilpailutuksien jälkeen miten kuten kannattavuuden rajoilla ja joskus tappiollakin.
Pikkaisen tuo vääristää tekemisen kuvaa kun noiden isojen pääkonttorit nyt kuitenkin sijaitsee isoissa kaupungeissa ja sitä näpertelyä tehdään sitten pienemmilläkin paikkakunnilla. Noinhan tuo nyt menee eikä siinä sitten mitään.

Tietysti asian voi nähdä monella tavalla. Isot tuovat alihankintaketjujensa myötä töitä myös maakuntiin ja sitä myöten ne pienemmät verstaat saavat toiminnalleen "perustulon". Voivat toki tehdä sitten muutakin ja myydä sitä itse, saavat sitten sitä leivänpäällistäkin. Toki se on aina resursseista kiinni, eli miten paljon isojen alihankintatyöt kuormittavat, kuinka paljon jää aikaa/tekijöitä muille hommille.
Kyllähän ne isojen tuotantolaitoksetkin etupäässä sijaitsevat isoissa kaupungeissa, harvemmin maakuntien pikkukylissä. Toki joitain poikkeuksiakin on. Lopputuote kuitenkin tehdään siellä ison firman tehtaassa. Esim. Azipod on sen verran laaja kokonaisuus, ettei kaikkea yksinkertaisessti kannata thedä samassa pajassa. Eri sektoreiden osaaminen haetaaan ja ostetaan sitten muualta. Eli käytännössä ne isojen tehtaat monesti ovat kokoonpanolinjoja. Jotkut pelkästään sellaisia, jotkut vähän muutakin.
 
@samovaari Klikkaat oman nimesi, tulet "omat tiedot"-sivulle, vasemmassa laidassa on: "Huomioimattomat", klikkaat sitä ja kirjoitat haluamasi nimimerkin sopivaan rutuun
Joo, juuri näin tein ja tulee kirkuvan punaisella ilmoitus, ettei tunnista nimimerkkiä. Tästä tää lähti liikkeelle, ihmettelen vaan edelleen. Sama juttu, kun yritin yv:tä lähettää. Ensimmäinen ajatus oli, onko palstalla 2-tason kirjoittajia. Tää on nyt aika radikaali ajatus, @TomTom varmaan kohta heittää mut pihalle.
 
Joo, juuri näin tein ja tulee kirkuvan punaisella ilmoitus, ettei tunnista nimimerkkiä. Tästä tää lähti liikkeelle, ihmettelen vaan edelleen. Sama juttu, kun yritin yv:tä lähettää. Ensimmäinen ajatus oli, onko palstalla 2-tason kirjoittajia. Tää on nyt aika radikaali ajatus, @TomTom varmaan kohta heittää mut pihalle.
Mä tsekkasin ja ei mulla oo mitään privaviestien estoa päällä.
 
Testasin justiin ja ainakin toimi meikälle.
 
Kyllä se Jantusen blokkaaminen minullakin toimii (en blokannut, kokeilin vain).
Samoin onnistuu Jantuselle YV;n lähettäminen.
 
Moro. Tää koko homma lähti nyt ns. käpälästä. Mun oma vika, pahoittelen. Minun ja jäsen @Jantunen kanssa kaikki on nyt pantu halki, poikki ja pinoon privaviesteiillä. Toisella kotimaisella This case is closed. Ja jos tähän viestiin joku vielä tykkäyksen laittaa, niin laitan Hänet omaan ignore-ketjuun.:cool:
 
#kulttuurimarxismi
Marko Hamilo
16 mins ·
YLE:n Jälkiviisaissa menee juuri se keskustelufaasi mikä oli odotettavissakin: ihmetellään tai pikemminkin ollaan ihmettelevinään, miten Aamulehden avaus kielen sukupuolineutraalistamisesta sai niin voimakkaan vastareaktion, ikään kuin ne, jotka ovat Aamulehdelle naureskelleet, olisivat tässä se jotenkin fanaattinen tai tunteenomainen osapuoli.

Toisin sanoen keskustelu nostetaan itse asiasta metatasolle, ja sillä, jota uusi, omituinen ja pähkähulle ehdotus lähinnä naurattaa, onkin yhtäkkiä selitysvelvollisuus sille, miksi asia on hänelle niin tärkeä.

Tällaisia keskusteluja seuratessa palaan aina tähän mainioon
Jussi Halla-ahon kirjoitukseen:

"Hullu idea lähtee toteutumaan, jos a) muut aktiivisesti kannattavat sitä, tai b) muut eivät nouse vastustamaan sitä. Suurin osa ihmisistä ei kannata aktiivisesti suvaitsevaisuushölmöilyä, joten ongelman on oltava b). Miksi ihmiset eivät nouse vastustamaan hölmöilyä?

Nykyisessä keskustelussa perusteluvelvoite on siirretty muutoksen esittäjältä sen vastustajille. Eli kun joku vaatii, että menettely A on korvattava menettelyllä B, homma ei toimikaan niin, että vaatija perustelisi vaateensa, vaan niin, että muutoksen vastustajan pitäisi perustella, miksi juuri menettely A pitäisi säilyttää."

"Joku keksii, että rasismi Suomessa johtuu makeisrasian neekerihahmojen kaislahameesta ja liian paksuista huulista, ja vaatii kuvan sensurointia. Mauri Muutosvastarintainen vastustaa muutosta, jolloin tämä joku kysyy, miksi Maurille on niin tärkeää, että kuvan hahmoilla on kaislahame ja paksut huulet. Mauri menee vähän hämilleen ja myöntyy: ei kai se minulle nyt sitten niin tärkeää ole, muutetaan vaan... Ja tällä tavoin hullusta yhden ihmisen päähänpistosta tulee hullua todellisuutta."
http://www.halla-aho.com/scripta/syita_hulluuden_voittokulkuun.html
 
syyskuu 15, 201719:00 https://www.suomenuutiset.fi/mita-kulttuurimarxismi-mita-valtamedia-vaittaa-olevan/
Mitä kulttuurimarxismi on – ja mitä valtamedia väittää sen olevan

KULTTUURIMARXISMI.jpg

Politiikka

Valtamedia on löytänyt arvokonservatiivien pari vuosikymmentä käyttämän termin kulttuurimarxismi. Monen maakuntalehden julkaisema artikkeli ei kuitenkaan vastaa otsikon kysymykseen, vaan sekoittaa pakkaa entisestään. Tiedetoimittaja Marko Hamilo analysoi, mistä on kyse.


Kulttuurimarxismin käsitettä käytti tiettävästi ensimmäisen kerran yhdysvaltalainen konservatiivi William S. Lind puheessaan Accuracy in Academia -ajatuspajan kesäkokouksessa 1998. Siinä Lind esittää aatehistoriallisen taustan Yhdysvaltoja jo 1990-luvulla puhuttaneelle sananvapauden vastaiselle kulttuuri-ilmapiirille, jota silloin kutsuttiin poliittiseksi korrektiudeksi.

Lind jäljitti ilmiön Karl Marxin ja Friedrich Engelsin oppien kehittymiseen länsimaisissa yliopistoissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kotia, uskontoa ja isänmaata vastaan
Kulttuurimarxismin käsitteen ymmärtämisessä on keskeistä ymmärtää, että jo Marx ja Engels vastustivat niitä konservatiivisia juutalais-kristillisiä arvoja, jotka usein kiteytetään sanoihin koti, uskonto ja isänmaa.

Marxin käsitys kuitenkin oli, että tämä porvarillinen hapatus lähinnä vain heijastaa taloudellisia ja poliittisia perusrakenteita. Kunhan yksityisomaisuudesta luovutaan, hiipuu myös marxilaisten vastustama porvarillinen kulttuuri, johon kuuluu keskeisenä osana ydinperhe, isänmaallisuus ja kristillisyys.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen marxilaiset joutuivat kuitenkin tunnustamaan, ettei alkuperäinen teoria toiminut. Eri maiden työläiset eivät liittyneet yhteen, vaan ne sotivat keskenään kukin omaa isänmaataan puolustaen. Alkuperäinen teoria kääntyi päälaelleen: usko perinteisiin länsimaisiin arvoihin on tuhottava ensin, jotta länsimaiset yhteiskunnat olisivat vastaanottavaisia myös taloudelliselle ja poliittiselle vallankumoukselle.

Tämä uusvasemmistolainen vallankumouksellisuus näkyi erityisen voimakkaasti 1960-luvun radikalismissa, joka suuntautui länsimaissa kristinuskoa, perinteisiä sukupuolirooleja ja -moraalia sekä isänmaallisuutta vastaan.

1990-luvulle tultaessa kävi kuitenkin selväksi, että kommunismi oli hävinnyt kapitalismille, eikä kommunistisen puolueen yksinvalta tai suunnitelmatalous tulisi voittamaan lännessä, kun niistä päinvastoin luovuttiin idässäkin.

Sen sijaan 1960-lukulaiset kulttuuriradikaalien käsitykset olivat tulleet yleisesti hyväksytyiksi ja osaksi valtakulttuuria. Konservatismista taas oli tullut vastakulttuuria, jota uusi valtakulttuuri ei suvainnut, vaan pyrki rajoittamaan jopa perustuslailliseen sananvapauteen puuttumalla.

Kultuurimarxilaisuus tarkoitti siis yksinkertaisesti marxilaista maailmankuvaa ilman sen taloudellista ja poliittista ulottuvuutta. Samalla työväenluokka menetti asemansa sorrettuna luokkana, joka tulisi tekemään vallankumouksen. Sen paikan ottivat erilaiset marginaalit: seksivähemmistöt, mustat, maahanmuuttajat ja niin edelleen.

Trump, deep state ja salaliittoteoria
Toimittaja Kari Salminen sen sijaan maalailee kirjoituksessaankulttuurimarxilaisuudesta jonkinlaista salaliittoteoriaa.

– Trumpin väelle ja Suomen äärioikeistolle käsitteestä kulttuurimarxismi on tullut pahuuden klusteri. Se on esimerkiksi akateemista punavihreyttä, feminismiä ja maahanmuuttoa puoltavaa kupla-ajattelua, Salminen kirjoittaa jutussaan.

Kirjoittaja saa kulttuurimarxilaisuuden käsitteen liitettyä salaliittoteoriaan viittaamalla amerikkalaisen lehdistön käsiinsä saamaan muistioon, jossa kartoitettiin presidentti Donald Trumpin vastustajia. Asiakirjan mukaan kulttuurimarxistit muodostavat nykyisen kulttuurisen valtaeliitin ja uhan Trumpille.

– Presidenttiä uhkaavat deep state -toimijat (byrokratian sisällä toimiva salaliitto), toimittajat, tutkijat, globalistit, pankkiirit, islamistit ja keskitien republikaanit, Salminen kirjoittaa.

Tässä kohtaa varsinainen salaliittoa koskeva väite siis liittyy siihen osaan liittovaltion virkakoneistoa, joka ei vaihdu presidentin vaihtuessa. Ei liene mikään salaisuus, että se on laajalti Trump-vastainen. Jos kuitenkin välttämättä haluaa nähdä ajatuksen istuvalle presidentille vihamielisistä deep state -toimijoista salaliittoteoriana, sillä ei kai pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, onko kulttuurimarxilaisuus salaliitto.

– Salaliittoteoreettisen muistion voisi kuitata vitsinä, mutta sitä ei se ikävä kyllä ole, Salminen huolestuu.

– Kulttuurimarxismi on käsitteenä sateenvarjo. Termistä on tullut yhden laidan ihmisille Suomessakin jonkinlainen pahuuden klusteri. Se on akateemista ja mediasidonnaista punavihreyttä, feminismiä, sukupuolen ja seksin kategorioiden sotkemista, maahanmuuttoa puoltavaa kupla-ajattelua, EU-federalismia, Nato- ja Amerikka-myönteisyyttä, liberalismi- ja kapitalismifanitusta, Salminen kirjoittaa.

– Absurdilla tavalla siis kapitalismikin on marxismia. Salaliittoajattelussa logiikka on joutavaa lässytystä.

Kulttuurimarxilaisuus ei enää vihaa kapitalismia
Tässä kohtaa Salminen huomaamattaan paljastaa, ettei hänellä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä käsitteellä kulttuurimarxismi tarkoitetaan. Siinä ei tietenkään ole mitään absurdia, että kulttuurimarxilaisuus on yhteensovitettavissa kapitalismin kanssa. Se juuri erottaa nykymuotoisen kulttuurimarxilaisuuden sekä ortodoksisesta marxilaisuudesta että 1960-1980-lukujen uusvasemmistolaisuudesta, jossa vielä tavoiteltiin kansainvälistä sosialismia.

Yksi keskeinen uusvasemmistolainen älykköryhmä oli niin sanottu Frankfurtin koulukunta, joka tosin oli vaikutusvaltaisimmillaan jätettyään Saksan ja saatuaan oppituoleja Yhdysvaltain liberaaleista huippuyliopistoista. Myös Lind pitää Frankfurtin koulukuntaa yhtenä keskeisenä aatehistoriallisena taustavaikuttajana nykyiselle kulttuurimarxilaisuudelle.

Salmisen mukaan frankfurtilaiset olivat yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja seksuaalisen vapautumisen kannalla fasismin, kommunismin ja monopolikapitalistisen paineissa.

– Monikulttuurisuudesta, feminismistä tai nationalismivastaisuudesta ei ole merkkiäkään.

Väite on omituinen jo pelkästään Frankfurtin koulukunnan osalta. Esimerkiksi seksuaalivallankumouksellinen Herbert Marcuse, johon Salminenkin viittaa, piti 1970-luvulla naisten vapautusliikettä ”tärkeimpänä ja potentiaalisesti radikaaleimpana” aikansa liikkeistä.

Eikä Yhdysvalloissa vaikuttanut Frankfurtin koulukunta tietenkään ollut ainoa uusvasemmistolainen liike, joka on vaikuttanut nykyiseen kulttuurimarxilaisuuteen. Esimerkiksi monikulttuurisuuskäsitteen ja -ideologian kummisetänä pidetty brittisosiologi Stuart Hall oli aivan kiistatta uusvasemmistolainen marxilainen: juuri hän perusti New Left Review -lehden, jota voi pitää uusvasemmistolaisen liikkeen intellektuaalisena ytimenä.

Salmisen mukaan Trumpille tehty muistio osoittaa, että salaliittomyyteistä tuppaa tulemaan jonkinlaisia meemien magneetteja, jotka vetävät puoleensa mitä hyvänsä.

– Houreet ja ajattelun oikosulut muuttuvat toistossa ideologiseksi totuudeksi.

Näin Salminen loi olkiukon kulttuurimarxilaisuudesta houreisena salaliittoteoriana, joka leviää äärioikeiston piirissä maasta toiseen.

Todellisuudessa William S. Lind vain osoitti, että jo 2000-luvun vaihteessa valtakulttuurin asemaan nousseella “arvoliberalismilla” oli juurensa ennemminkin marxilaisessa kuin liberaalissa aatehistoriassa.

Se, että niin harva arvoliberaaliksi nykyään itseään kutsuva tuntee nämä juuret, ei kuitenkaan kerro salaliitosta. Se kertoo vain näiden arvoliberaalien heikosta aatehistorian tuntemuksesta.

MARKO HAMILO
 
Vanhemmilla on oikeus suojella lapsiaan SETA:n propagandalta - "Peruskoulu" -lomake oikeuksien puolustamiseksi
Kenenkään vanhemman ei tarvitse alistua siihen, että omalle lapselle tyrkytetään harhaanjohtavia käsityksiä sukupuolista
KOTIMAA pe 22.09.2017 08:41 http://beta.oikeamedia.com/o1-40008
img40011-40012-630.jpg

Homoseksuaalisuudesta yritetään tehdä sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla uutta "tasa-arvoista" normaalitilaa.

Luonnottomuuden ja epänormaaliuden syöttäminen jatkuu ja useissa medioissa levitetään nyt laajasti punavihreää poliittista propagandaa sukupuolen "moninaisuudesta", kolmannesta sukupuolesta tai jopa täydellisestä sukupuolettomuudesta.

Sukupuolia voi tämän propagandan mukaan olla mielivaltaisesti kolme, kuusi, kymmeniä tai jotkut puhuvat jopa miljardeista. Biologia, historia, laki ja todellisuus tuntevat kuitenkin vain kaksi sukupuolta. Biologiset tai psyykkiset häiriötilat eivät lisää sukupuolien määrää.

Todellisuudelle vieraan uuden sukupuoli-ideologian aggressiivisen ujuttamisen kaikkiin kouluihin ja päiväkoteihin ovat nyt joutuneet huomaamaan myös opettajat ja lasten vanhemmat.

Aito Avioliitto -yhdistys kertoo, että monet isät ja äidit ovat huolissaan uudesta sukupuolten tasa-arvomääritelmästä ja "sukupuolen moninaisuus" -käsitteestä.

Vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä yhdistykseen ja kysyneet, miten he voisivat vaikuttaa lapselleen annettavaan sukupuolikasvatukseen perusopetuksen luokilla 1-9.

Aito Avioliitto -yhdistyksen vanhempain- ja koulutyöryhmä on nyt laatinut lomakkeenperusopetusikäisten lasten ja nuorten vanhempien käyttöä varten.

"Peruskoulu" -lomake puolustaa vanhempien oikeuksia omaan vakaumukseen ja sitä, että kenenkään vanhemman ei tarvitse alistua omalle lapselle opetettavan harhaanjohtavan ja virheellisen sukupuolikäsityksen edessä.

"Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu." (YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus; art. 26, §3)

On erityisesti huomattava, että lasta ei myöskään saa syrjiä sen perusteella, että hänen vanhempansa opettavat lapselle avioliiton olevan naisen ja miehen välinen liitto.

Seksuaalivähemmistöjen lobbausjärjestö SETA on jo kauan Suomessa pyrkinyt hajottamaan perinteiset arvot ja normit yhteiskunnassa ja tyrkyttänyt homoseksuaalisuutta, transseksuaalisuutta ja gender-ideologiaa "uutena normaalina" suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen vetoamalla.

Gender-ideologian perimmäisenä tarkoituksena on tunkeutua koulutusjärjestelmiin ja opetussuunnitelmiin, taivuttaa kaikki sen vaatimiin vääristymiin ja rajoittaa mielipiteen- ja sananvapautta.

Kaikkien vanhempien ja lapsien oikeuksia tukeva "Peruskoulu"-lomake löytyy Aito Avioliitto -yhdistyksen sivulta kohdasta Materiaalit. Lomake on tulostettavassa muodossa.

’’Peruskoulu" -lomakkeen voi tulostaa sekä täyttää tai kopioida ja luovuttaa lapsen koulun rehtorille.



OM60x60.jpg
 
Ehkä vähän OT, mutta liittyy vihapuheeseen (tavallaan) ja vanhoihin rakennuksiin. Eräs tuttavani toimi aiemmin työurallaan raksamiehenä Keski-Suomessa. Kertoi niissä hommissa oppineensa vihaamaan Alvar Aallon arkkitehtuuria. Tämän suunnittelemien arvorakennusten remonttihommat olivat tosiaan kuulemani mukaan täysin p*rseestä. Millintarkkoja sääntöpykäliä riitti jokaiseen työvaiheeseen. Ja yhteistyöstä käytännön hommia kytänneiden rakennuskonservaattoreiden ja muiden teoriaoppineiden kanssa ei meinannut tulla mitään. Nämä latelivat sivistyssanojaan rakennusarkkitehtuurista, mutta eivät ymmärtäneet yhtikäs mitään käytännön raksahommista. Kaverini harrastikin vihapuhetta kun totesi A. Aallosta, että maailma olisi tätä nykyä parempi paikka, jos Aallon isäukko olisi Alvaria tehdessään laskenut lastinsa lakanoille.

Vähän OT tämäkin, pahoittelut.

Itse olin 7 vuotta museovirastolla töissä ja lähdin sieltä ovet paukkuen, niinkuin moni muukin on tehnyt. Lievästi sanoen koko firma on läpimätä paska. Rakennusten suojelusta päättävät keski-ikäiset naiset, jotka ovat viimeksi nähneet vasaran silloin kun oma lapsensa leikki puuvasaralla hakkan kanssa. Olen myös ollut 9 kesää isäni rakennusfirmassa ihan apumiehenä ja kirvesmiehenä rakennushommissa, joten jotain siitäkin puolesta ymmärrän. Mutta tämä hyväsisko/hyväveli organisaatio on niin kädetöntä, että välillä oikein joutui ihan huolella ihmettelemään, millä helvetin pääsyvaatimuksilla nuo ihmiset on tuonne töihin valittu.

Mielestäni jokaisella, joka tekee päätöksiä vanhojen rakennusten suojelusta pitäisi todellakin olla kokemusta rakentamisesta.

Itsellä on päinvastaisia kokemuksia. Rakennustutkijat ja muut päälliköt ovat tienneet mistä puhuvat ja varmasti kirves ja vasarakin olisivat näpeissä pysyneet. Ei välttämättä niin hyvin, kuin suorittavassa portaassa, mutta älysivät myös olla neuvomatta silloin, kun neuvoja ei tarvinnut.

Kaiken kaikkiaan ihan ammatti- ja johtotaitoista väkeä.
 
Back
Top