Parhaimmillaan tämä on mielestäni kertausharjoituksissa, joihin kokoonnutaan ensi kertaa. Joukko täysin entuudestaan toisilleen tuntemattomia miehiä kokoontuu yhteen. Ja jos on onni, että on koolla sopivan huumorintajun omaavia, niin yksi heittää jonkun kommentin, toinen tarttuu siihen, juttu elää ja laajenee ja koko sakki virnistelee ympärillä. Aivan loistavasti nostaa yhteishenkeä, ja oikein mukava fiilis sen jälkeen. Johtajalle hyvin sopiva ominaisuus, jos on sellainen luonne, että osaa luistella noilla vesillä. En nyt itse välttämättä ole paras, mutta joskus välähtää.
Usein tilannekomiikan helmiä, jotka jälkikäteen eivät kerrottuna juurikaan aukea.
Eihän se kaikille sovi
. Nyt tuoreimmassa pääsotaharjoituksessa oltiin ekaa iltaa majoituksessa, ja juttelin yhden kessun kanssa, ja kävi ilmi, että hänen poikansa on vihollisvaltion (olkoon nyt vaikka sinisten) joukoissa. No siitähän sai aiheen heittää, että teillähän on kuin sisällissodassa, isä vastaan poika. Joku kolmaskin tuli siihen, ja juttu kiersi monen hauskan mutkan kautta siihen, että Siniset on kuin saksalaiset Lapissa aikanaan, mikä johti siihen, ettei nyt vaan joku Sininen köyri kessun muijaa heidän sängyssään. Päättyi siihen, että tämä kessu otti kopin ja päätti sen langan:
- Joo, siellä nahkasaapas heiluu kovasti tällä hetkellä.
Naurettiin niin lujaa ja niin pitkään, että osa nukahtaneista heräsi ihmettelemään. Mutta tällaisia kessun tapaisia hengenluojatyyppejä täytyy etsiä ja tunnistaa. Painonsa arvosta kultaa.
Seuraavana iltana näytin jollekin vaimon lähettämää kuvaa kännykästä, että siellä taas meidän koira makaa minun paikallani. Meidän partis ei koskaan pyri sänkyyn, jos olen talossa.
Tietenkin joku heitti pimeydestä heti:
- Ole tyytyväinen, että se on koira mikä kiipes muijas viereen.
Minä:
- Nii, tähä asti se on onkin selittänyt, että se on kissa, mikä on raapinut selkää.
Jokaisesta tuokiosta olisi joku voinut suuttua oikein kunnolla.