TEHNYT
JUSSI JUHANI KUOSMANEN, 20/01/2019
http://www.facebook.com/sharer.php?...lliset-seikkailut-hiilineutraalissa-suomessa/
Helsingin Sanomien Ilmastokirjeenvaihtaja
Piia Elonen julkaisi ansiokkaan (ja jumalattoman pitkän)
jutun ” Tällaista olisi elämä hiilineutraalissa Suomessa vuonna 2035 ”
. Herkän lyyrisessä tulevaisuudenkuvitelmassa seurataan helsinkiläisen
Fahima Jaman päivää vuonna 2035.
Fahima on näyttelijä, kuinkas muuten. Jo ennen estradille astumistaan hän on ollut mukana avustamassa elokuva- ja muita produktioita. Tyypillinen helsinkiläisammatti ja ura siis.
Fatiman päivä hiilineutraalissa tulevaisuuden Helsingissä sujuu oikein mukavasti. Ajellaan yhteisöllisellä kaupunkipyörällä pitkin aurinkoista Kruunusiltaa kotiin, jonka lämmitys hoituu pihoihin porattujen maalämpökaivojen ja osuuskunnan tuottaman, kännykkäohjatun, tuulisähkön avulla.
Osuuskunnan myllyt jauhavat tuulivoimaa niin paljon, että Fahiman miehen kannattaa myydä sähköautonsa akkuihin kertynyttä ylijäämävirtaa jopa markkinoille. Lapsiperheessä kun kuluu runsaasti tofua ja kaurajuomaa, joten lisätienesti on tarpeen. Lapsia on kaksi, Adam ja Lauren.
Ainoastaan muistelut pimeältä lähikeskiajalta ankeuttavat Fahiman hiilineutraalia onnea. Esimerkiksi se, että joskus 2020-luvulla ”Mannerheimintiellä nähtiin traktorimarsseja, ja toipa joku pettynyt Eduskuntatalon portaille verisen sianpäänkin. ”
Maalaiset riehuivat siksi, ettei liha- ja maitotuotanto enää kannattanut eikä se ollut oikeastaan sallittuakaan. Mutta ne nyt riehuvat milloin mistäkin, moukat. Onneksi viljelijöiden raivo kohdistui keskustapuolueeseen, ei vihreisiin, kuvittelee Piia Elonen.
Yksityisautoilu on tulevaisuuden Helsingissä tietenkin pannassa. ”Jos Jama tarvitsee autoa, hän lainaa kadunvarresta yhteiskäyttöauton.” Siis sähköauton, koska: ” Vain hullu haluaa enää ajaa Helsingissä polttomoottoriautolla. ”
Mikäs siinä. Hieno tulevaisuudenkuva: Tuulivoimalla käyvä autoton Helsinki, Suomi ilman metsäteollisuutta, keskustapuolueen ja elantonsa hylänneet maalaiset, sekä tofua syövät lapset, joiden nimi on Adam ja Lauren. Tosi hieno, myönnän.
Paitsi että Piian visiossa ei muuta Suomea mainita juuri lainkaan. Sitä kun ei optimaalisen vihreässä tulevaisuudessa enää ole. Kaikki ovat muuttaneet Helsinkiin, Timo Soinista on tullut kasvissyöjä, ja persut on kättelykieltäydytty olemattomiksi.
Mutta ehkäpä sittenkin… Jospa uutta elämää kuitenkin on viriämässä sinne missä ei edes pippurin haluttaisi kasvavan…
Siirrytäänpä hetkeksi kuvittelemaan miten elämä vuonna 2035 sujuu Piia Elomaan ja vihreiden hylkäämässä Kehä kolmosen yläpuolisessa erämaassa.
Özsjagi Oguli istuu hangessa ja järsii jäätynyttä oravaa. Tänä iltana hän ei uskalla sytyttää nuotiota, sillä Joroinen on vielä liian lähellä Helsinkiä. Nuotion pienhiukkaset voisivat näkyä Pitäjänmäen ilmaisimissa ja se tietäisi vesitykin kuuroa niskaan. Ne haistavat savun kaukaa ja pian leijuisivat droonit kuusikon yläpuolella. Parempi pitää sytkäri taskussa.
Mutta huomenna Özsjagi siirtyisi kohti Nilsiän metsiä ja sinne saakka savunilmaisimet eivät haista. Özsjagi oli ylittänyt valtakunnan rajan vartioimattomalla Vaalimaalla jo pari viikkoa sitten, mutta on vasta nyt Joroisissa. Aikaa oli tuhrautunut uutta kotimaata ihmetellessä ja runsaita hirvenjälkiä ihastellessa.
Özsjagi Oguli on alun perin Itä-Siperiasta, Udatšnyista. Sieltä piti lähteä. Neuvostoliitto oli käyttänyt aluetta ydinkokeisiin ja Putinin aikana sinne kärrättiin Moskovasta kaikki mikä kirveli silmiä tai aiheutti iho-oireita.
Özsjagin heimo on geneettisesti sitkeää, mutta rajansa kaikella. Kun isoisältä oli kenkiä riisuttaessa jäänyt jalkaterä saappaaseen, Özsjagi kavereineen päätti lähteä.
Kylään oli kantautunut uutisia autioituneesta, mutta ilmanlaadultaan raikkaasta Suomesta.
Nykyisin kuulemma kaikki suomalaiset olivat ahtautuneet Helsinkiin ja muu osa maasta oli jäänyt tyhjäksi. Paitsi Lappi. Saamelaiset ja koltat olivat jääneet paimentamaan porojaan. Tai heidät oli jätetty, koska porot eivät olisi sopeutuneet Keskuspuistoon.
Kyllä Özsjagi oli selvillä miten Suomessa oli käynyt. Ei Siperiassa missään tietokatveessa eletty. Kylän aggregaatilla oli saatu internetin uutisvirta näkyville ja shamaanit kertoivat sen mitä netistä ei löytynyt.
Oli käynyt niin, että tavallinen kantasuomalaisuus oli joutunut pääkaupunkilaisten purevan pilkan ja ivan kohteeksi. Siitä oli tullut ehkä epämuodikkainta ikinä.
Jopa heidän kielenkäytölleen naurettiin: kantasuomalaisia kutsutiin yleisesti Isäm Maallisiksi. Myös heidän perhesuhteensa aiheuttivat pyrskähdyksiä: monet olivat naimisissa ja useimmat vieläpä sillä tavoin, että vaimot olivat naisia.
Jatkuvana moraalisen närkästymisen aiheena ja kokkapuheiden kohteena olivat myös heidän puulämmitteiset saunansa. Niitä pidettiin yhtä vanhanaikaisina ja vahingollisina kuin intiaanien hikimajoja.
Pulskien isäntien ja emäntien kerrottiin kellivän lapsineen saunoissaan ilkialastomina, eikä sellainen näyttänyt kansainvälisessä lehdistössä hyvältä. Varsinkin ihan uusimmat ulkomailta Helsinkiin asettuneet suomalaiset paheksuivat tapaa moraalittomana ja epäsiveellisenä.
Niinpä saunat kiellettiin saastuttavina ja lasten moraalia tuhoavina muinaispakanallisina laitoksina.
Navetat, turkistarhat ja kanalat taas rinnastettiin kolmannen valtakunnan kuolemanleireihin ja ne tuhottiin eläinaktivistien masinoimilla, mutta Helsingin apulaiskaupunginjohtajien hyväksymillä, droonien täsmäiskuilla.
Kun Kirkko ja Kaupunki -lehden pilapiirtäjä vielä piirsi ringin kantasuomalaisia miehiä masturboimassa saunan takana samalla katsellen himokkaasti navetan suuntaan, niin asia oli sillä selvä. Kantasuomalaiset luovuttivat.
Heillä oli nimittäin yhtenä geneettisenä ominaispiirteenä ylikorostunut häpeäntunne. Eivät kestäneet piirroksen aiheuttamaa musertavaa nolostumista.
Pelastaakseen kasvonsa ja salatakseen alkuperänsä, kantasuomalaiset vaihtoivat sukunimensä kiireesti muodikkaimpiin ja muuttivat Helsinkiin. Koistisista tuli Husseineja ja Korhosista Kendall-Mooreja. Vain Kuosmaset säilyttivät alkuperäisen sukunimensä. He muuttivat Kanarian saarille, jossa pärjää silläkin.
Niinpä entiset Koistiset, nykyiset Husseinit, syövät tyytyväisinä, mutta hivenen noloina, puikoilla riisitofua Hesassa ja riitelevät polkupyöriensä parkkipaikoista. Kendall-Mooret taas ovat alkoholisoituneet ja myyvät Vaasankadulla peppuaan. Tai mitä nyt minkin sukupuoliset sattuvat haluamaan.
Kaikki tämä huvittaa suuresti Özsjagi Ogulia, kun hän hiihtelee kohti Nilsiää. On aika asuttaa uudelleen tämä upea erämaa, hän ajattelee – ja tällä kertaa porukoilla, jotka eivät suostu kaupunkilaiskekkulien pilkattaviksi.
- Ahaa, urahtaa Öszjagi nähdessään Leppävirran seutuvilla poron jälkiä, - vai meinaavat Oulan porukat laajentaa reviiriään, peijakkaat. Vai meinaavat…
Özsjagi Oguli kaivaa repustaan Naganin ja ampuu varoituslaukauksen ilmaan. Ja heti perään kaiken varalta vielä toisen.
- Ei onnistu Oula ja Aslak!, Ei onnistu! Özsjagi karjuu pimeään, - minä olin täällä ensin!
Kuusikosta kuuluu ankaraa sorkan kopinaa, kun Oula ja Aslak ohjaavat kiireesti porojaan takaisin kohti Lappia.
Sillä niin on tähtiin kirjoitettu, että vahvemmat syövät heikot. Eikä, herra paratkoon, Özsjagi Ogulin heimoa kukaan rohjenne pitää heikkona.
Jussi Juhani
