Heräsin yöllä uneen, jossa katselin kaukaa pelloilta suurkaupunkia, joka unessa toimitti oman kotikaupungin virkaa. Ensin kaupungista nousi taivaalle neljä ohjusta, tietyin välein, ja unessa tämä oli jokin rutiinijuttu, kuten paraatintapainen. Mutta sitten ne eivät jääneetkään näihin neljään, vaan ohjuksia alkoi nousta enemmän, ja enemmän, yhä kiihtyvässä tahdissa, ja pelko alkoi nousta kurkkuun. Sitten valtava parvi torjuntaohjuksia ilmestyi kaupungin läheltä taivaalle ja näin että kaupunkia kohti oli tulossa myös ohjuksia. Torjuntaohjuksien vanat yhtyivät saapuviin, mutta ainakin yksi pääsi läpi, kun näin etäältä kaupungin tuhoutuvan ydinaseen räjähdykseen. Katselin ydinsodassa tuhoutuvaa sivilisaatiota ja kirosin miksi meidän täytyi olla niin tyhmiä.. uni päättyi tilanteeseen jossa tiesin kaiken olevan mennyttä, ja sanoinkuvaamattoman ahdistuksen hallitessa, aloin tekemään matkaa jonnekin missä oletin että saattaisi yhä olla elinkelpoista ja turvallista. Sitten heräsin ja totesin sen olleen unta. En pysty selittämään tarkalleen unta, ja sitä kuinka todelta se tuntui kaikesta..erikoisesta taiteellisuudestaan huolimatta. Mutta olipahan ankea uni voi pojat.
Toivottavasti tulevana yönä näkisi jotain muuta unta kuin ydintuhosta, ilkeää herätä aamuyöstä aivan ahdistuneena, peloissaan ja hikisenä, vaikka saakin huomata maailman olevan yhä paikoillaan.
.
