Itse asiassa kun mietin miten paljon leirinuotioiden seurauksena on meikäläisellä kärynnyt erilaista varustetta (vähän) etäämmälläkin varsinaisesta flekistä, luulen että @Herman30 osti toimivan konseptin tässä. Olen aliarvioinut infra- /lämpösäteilyn osuuden nuotiossa, ehkä kertaluokalla.
Harmittaa lähinnä se, että luulin sitä aluksi akuttomaksi Ryssän Tiltun semaforiksi ... ehdin jo miettiä että kaikkea ne perkeleet keksivätkin, ja nettimyynti!
Alkaa pitsa lämpiämään. Lisäetuna pitsaan tulee pikantti maanpuolustuksellinen sivumaku ja muut retkeilijät eivät taatusti tunge laavulle kyselemään joutavia.
En ole (vielä) tuommoista säteilyuunia itse käyttänyt mutta olen ollut seurueessa jossa sellaisella paistettin piirakka nuotiolla. Joten omakohtainen kokemus että kyllä se toimii.
Noh, eiköhän pidetä asiaa selvitettynä! Herman on ostanut kurantin kapistuksen metsäreissua varten, jätän maastossa liikkuvan kalastuksenvalvojan harteille päätäntävallan että mikä perkeleen echo-lokaattori tossa repussa killuu, sen täytyy olla laiton, tai vähintään kunnanhallituksen kamreerin luvan takana...
Noh, eiköhän pidetä asiaa selvitettynä! Herman on ostanut kurantin kapistuksen metsäreissua varten, jätän maastossa liikkuvan kalastuksenvalvojan harteille päätäntävallan että mikä perkeleen echo-lokaattori tossa repussa killuu, sen täytyy olla laiton, tai vähintään kunnanhallituksen kamreerin luvan takana...
Minulla olisi kyllä kova aikomus paistaa lihaa tuolla sitten kun joskus astialle pääsee. Ei pitsaa eikä piirakkaa. Ja sanotaan nyt vielä että kaikki nämä puulla lämpiävät uunit sun muut (kaasu) keittimet on myös sillä mielellä hommattu ettei jää nälkä jos jostain syystä tulee joku kriisi ja sähköt poikki. Ei pelkästään retkeilykäyttöön. Asun 100m metsästä joten puuta riittää.
Hitto, aamupäivällä jouduin todistamaan erikoista tapausta. Naapurimökin isäntä huomautti eräälle hiihtäjä äidille ettei pitäisi kulkea luvatta toisen mökin tontin läpi, edes hiihtäen lapsen kanssa.
Tuo nainen hermostui huomautuksesta ja rupesi ihan kirjaimellisesti aukomaan päätään oman lapsensa kuullen.
Pienen sanailun jälkeen nainen ilmoitti olevansa sentään Töölöstä ja toivotti mökkinaapurilleni että hän saisi koronan palkaksi huomautuksestaan ja sitäpaitsi nainen sanoi kulkeneensa siitä jo kolmekymmentä vuotta. Mikä hitto noita ihmisiä vaivaa kun rupeaa suorastaan hyppimään silmille jos asiasta huomauttaa ja todella huonoa käytöstä lapsen aikana....
Pitää vissiin ruveta itsekkin kattelee mistä saa sopivasti Nato-lankaa tontin ympärille jos ko. muija ei kohta pääse naapurin tontilta hiihtoladulle.
Heh, tänään ollaan laitettu "murroksia" tonteillemme kolmen naapurin voimin. On nää sitten kumman itsepäisiä hiihtäjiä. Nämä pyrkii ladulle kuin sopulit.
Alkaa pitsa lämpiämään. Lisäetuna pitsaan tulee pikantti maanpuolustuksellinen sivumaku ja muut retkeilijät eivät taatusti tunge laavulle kyselemään joutavia.
Tuo naisautoilu jaksaa minua kerrasta toiseen hämmentää. Kun esim. vesisateiden jälkeen tulee pakkasta ja ovet tiivisteineen jäätyvät, kuin myös lukot ja vetimet, niin on melko vaikea vakuuttaa matkaan lähtevää ohjaajaa siitä, ettei kyse ole aviomiehen törkeistä laiminlyönneistä auton ylläpitoon liittyen vaan siitä luonnonlaista, jonka mukaan vesi tuppaa jäätymään pakkasessa.
Ja meneppä sanomaan, että älä avaa takapoksin luukkua, se on jäässä ja ei tod.näk. mene kiinni....tottakai sitä tullaan market-reissulta takaluukku humppasten kuin variksen pyrstö. Ja ollaan vihaisia siitä, että ei se mene kiinni. Menehän siihen sanomaan, että minähän varoitin.....
Tai käydään sivutiellä, josta olette maininneet painokkaasti: älä aja polanne mahan alla, maavara ei riitä. Ja niin sitä kotiudutaan katalysaattorin merkkivalot loistaen.....paketti niin rullalla kuin olla voi. Ja kenen syy....no tiedättehän, syyllinen on aina se ja sama.
Älä käytä käsijarrua turhaan sohjokelien jälkeen pakastuessa. Ja takuulla sitä tullaan iloisesti pihaan takakiekot oranssina hohtaen.
Nyt se kytkin hajosi, johan minä sanoin....ja kun tarkistatte tilanteen, niin vetävät pyörät ovat tyhjän päällä keula jäisen penkan päällä könöttäen.....
Tuo naisautoilu jaksaa minua kerrasta toiseen hämmentää. Kun esim. vesisateiden jälkeen tulee pakkasta ja ovet tiivisteineen jäätyvät, kuin myös lukot ja vetimet, niin on melko vaikea vakuuttaa matkaan lähtevää ohjaajaa siitä, ettei kyse ole aviomiehen törkeistä laiminlyönneistä auton ylläpitoon liittyen vaan siitä luonnonlaista, jonka mukaan vesi tuppaa jäätymään pakkasessa.
Ja meneppä sanomaan, että älä avaa takapoksin luukkua, se on jäässä ja ei tod.näk. mene kiinni....tottakai sitä tullaan market-reissulta takaluukku humppasten kuin variksen pyrstö. Ja ollaan vihaisia siitä, että ei se mene kiinni. Menehän siihen sanomaan, että minähän varoitin.....
Tai käydään sivutiellä, josta olette maininneet painokkaasti: älä aja polanne mahan alla, maavara ei riitä. Ja niin sitä kotiudutaan katalysaattorin merkkivalot loistaen.....paketti niin rullalla kuin olla voi. Ja kenen syy....no tiedättehän, syyllinen on aina se ja sama.
Älä käytä käsijarrua turhaan sohjokelien jälkeen pakastuessa. Ja takuulla sitä tullaan iloisesti pihaan takakiekot oranssina hohtaen.
Nyt se kytkin hajosi, johan minä sanoin....ja kun tarkistatte tilanteen, niin vetävät pyörät ovat tyhjän päällä keula jäisen penkan päällä könöttäen.....
Kuulostaa mun mutsilta... nyt sillä on Kia sähköauto, mutta samat 17-piste -käännökset jatkuu kun pitää kääntää rintamasuunta menosuuntaan... lähes tyhjeni akku ja Fremeniltä hermot, melkein. Sain sentään maskin päähän, vaikka hän oli juuri toipunut Covid-viruksesta. Totesin että mulla oli kurkku kipeä huhtikuussa joten ei kiinnosta, johon ilmoitettiin ettei auto liiku metriäkään jollei ole naamaria.
Sen jälkeen auto liikkui metrittäin noin 16 kertaa, kunnes 195 astetta ympyrästä oli täynnä. Sitten korjattiin ylireagointi vielä 15 asteen verran takaisin, jonka jälkeen päästiin säätämään autoa pihasta ulos. Mutta tiellä oli liikennettä. Joten jäätiin seisontaan, missä vaiheessa minulle ilmoitettiin että parasta sähköautossa on että kun se seisoo risteyksessä, se ei kuluta sähköä.
Oli pakko vaan purra hammasta, ja toivoa että kun pääni räjähtää, KIA sähköauto tuhoutuisi sen mukana.
Tuo naisautoilu jaksaa minua kerrasta toiseen hämmentää. Kun esim. vesisateiden jälkeen tulee pakkasta ja ovet tiivisteineen jäätyvät, kuin myös lukot ja vetimet, niin on melko vaikea vakuuttaa matkaan lähtevää ohjaajaa siitä, ettei kyse ole aviomiehen törkeistä laiminlyönneistä auton ylläpitoon liittyen vaan siitä luonnonlaista, jonka mukaan vesi tuppaa jäätymään pakkasessa.
Ja meneppä sanomaan, että älä avaa takapoksin luukkua, se on jäässä ja ei tod.näk. mene kiinni....tottakai sitä tullaan market-reissulta takaluukku humppasten kuin variksen pyrstö. Ja ollaan vihaisia siitä, että ei se mene kiinni. Menehän siihen sanomaan, että minähän varoitin.....
Tai käydään sivutiellä, josta olette maininneet painokkaasti: älä aja polanne mahan alla, maavara ei riitä. Ja niin sitä kotiudutaan katalysaattorin merkkivalot loistaen.....paketti niin rullalla kuin olla voi. Ja kenen syy....no tiedättehän, syyllinen on aina se ja sama.
Älä käytä käsijarrua turhaan sohjokelien jälkeen pakastuessa. Ja takuulla sitä tullaan iloisesti pihaan takakiekot oranssina hohtaen.
Nyt se kytkin hajosi, johan minä sanoin....ja kun tarkistatte tilanteen, niin vetävät pyörät ovat tyhjän päällä keula jäisen penkan päällä könöttäen.....
Vangit ryyppäsivät yhdessä, sitten kuulustelija sammui – Salaisen poliisin päämajalla on mystinen maine, mutta 1940-luvulla Ratakadulla sekoiltiin oikein kunnolla
Tarunhohtoinen Ratakatu 12 jää historiaan, kun Suojelupoliisi muuttaa sieltä pois. Talon seinät ovat nähneet käsittämättömiä tapahtumia.
Ratakadun rakennus 1910-luvulla, jolloin se oli venäläisten upseerien asuntona. Ratakatu 12 on talorivistön perimmäisin talo.
KUVA: HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO
”Tutkimukset koetettiin saada päätökseen ystävällisessä toverihengessä. Tätä varten käytiin kapakoissa usein hullunkurisin seurauksin. Huipputapaus oli, kun kuulustelija kerran sammui ja kaksi kuulusteltavaa saattoi hänet kotiin. Yrittäessään sen jälkeen omaan ’kotiinsa’ Ratakadulle heidän ei onnistunut saada ketään avaamaan suljettua ulko-ovea. Seurauksena oli, että he pyrkivät ja pääsivät aamuyöksi naapurissa olleen Helsingin järjestyspoliisin 2. piirin putkaan.
”
VALPO lakkautettiin, ja sen tilalle perustettiin Suojelupoliisi vuonna 1949. Rintamasuunta kääntyi jälleen, ja Supon 1950-luku oli varsin värikästä aikaa.
”Sisäisessä valvonnassa kiinnitettiin jälleen huomiota kommunisteihin. Lisäksi Punainen Valpo ei ollut tarkkaillut Neuvostoliiton harjoittamaa vakoilua, mutta 1950-luvulla se tuli keskeiseksi osaksi Supon toimintaa”, Rentola sanoo.
1950-luvulla julkisuudessa käsiteltiin lukuisia vakoilutapauksia. Silloin kenttävakoilu oli huomattavasti yleisempää kuin tänä päivänä.
”Neuvostoliitto saattoi värvätä Muurmannin suomalaisia vakoilijoiksi. Eräälle miehelle annettiin tehtäväksi mennä Vaasan satamaan tarkkailemaan vieraiden valtojen sotalaivoja. Hän tarkkaili siellä vuosikaudet ja raportoi. Ei tällaista vakoilua nykyään tehdä.”
Vaasan vakoilija jäi kiinni siten, että hän rakastui naiseen, joka halusi hänen kanssaan naimisiin.
”Nainen painosti ja painosti, ja lopulta he astelivat kirkkoherranvirastoon. Siellä huomattiin, ettei mies ole kirjoilla Suomessa. Hän sitten kertoi avoimesti vakoilustaan ja sai jäädä Suomeen.”
1960- ja 1970-luvuilla Supo sai uusia haasteita, ja puhuttiin Supon kriisistä.
”Yhteiskunta muuttui. Supo oli ollut kiinni vanhassa valkoisen Suomen perinteessä. Sama johto oli istunut vuodesta 1949 eikä kyennyt uusiutumaan”, Rentola sanoo.
On tärkeää, että Suojelupoliisilla on yhteiskunnan luottamus.
”Se luottamus heikkeni 1960-luvulla, kun nuoriso radikalisoitui. Lisäksi valtapuolueeksi nousseen Sdp:n ja Supon välit viilenivät. Demareiden eduskuntaryhmä jopa ehdotti Supon lakkauttamista, mutta se voidaan laskea työtapaturmaksi šaahi-mielenosoitusten jälkitilanteessa. Puolue ei pitänyt vaatimuksesta kiinni, ja Sdp:n ja Supon välit korjaantuivat sittemmin”, Rentola kertoo.
Tarunhohtoinen Ratakatu 12 jää historiaan, kun Suojelupoliisi muuttaa sieltä pois. Talon seinät ovat nähneet käsittämättömiä tapahtumia.
www.hs.fi
Isäni, tuntematon sotilas
Marjaana Lipsonen ja Satu Huttunen olivat vasta pieniä tyttöjä, kun Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954.
He kuulivat, mitä sodan käyneet miehet kirjasta puhuivat.
Marjaana Lipsonen kertoo lukeneensa Tuntematonta sotilasta kuusivuotiaana salaa vanhemmiltaan.
KUVA: LIISA TAKALA
VÄINÖ LINNAN romaani Tuntematon sotilas ilmestyi kirjakauppoihin joulukuun kolmantena päivänä vuonna 1954. Ympäristöekologian professorina työuransa tehnyt Satu Huttunen, 75, oli tuolloin yhdeksänvuotias koululainen.
”Selvin muisto on, miten isä luki sitä”, Huttunen sanoo.
”Hän tuli töistä, söi ruokaa, luki koko illan ja luki koko yön. Ja aamulla isä lähti taas työhön.”
Huttunen oli perheensä ainoa lapsi. Koti oli Pohjois-Suomessa Sotkamossa, josta isä oli syntyisin.
Huttunen ei tarkkaan tiedä, miten Tuntemattoman sotilaan pehmeäkantinen painos oli heille päätynyt – hän arvelee, että se oli käyty ostamassa Kajaanista, jossa oli kirjakauppa.
Kun Huttusen isä oli lukenut kirjan, se lainattiin heti eteenpäin. Halukkaita lukijoita riitti, sillä kirja oli pian myyty Kajaanissa loppuun. Pehmeäkantinen kappale kiersi kylällä talosta toiseen. Lopulta sen kannet olivat aivan repaleiset.
Marjaana Lipsonen pitelee Tuntematonta sotilasta , jossa on Väinö Linnan omistuskirjoitus Lipsosen isälle.KUVA: LIISA TAKALA
VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖNÄ työuransa tehnyt Marjaana Lipsonen, 72, oli Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen aikaan kuusivuotias ja sisarparven keskimmäinen. Perhe asui tuolloin Urjalassa Villamolla, jonne oli muutettu sodan jälkeen Karjalasta evakkoina.
Lipsonen sanoo, että lapsena häntä kiusattiin ja kurmootettiin siitä syystä, jopa lyötiin.
”Evakkoja vainottiin ja minuakin, vaikka olin syntynyt paikkakunnalla. Ei karjalaisia hyväksytty”, Lipsonen sanoo.
Ne tapaukset Lipsonen piti kuitenkin omana tietonaan. Hän sanoo, että oli ujo ja sisäänpäin kääntynyt lapsi, tarkkaileva, pikkuvanhakin.
Myös Lipsosen lapsuudenperheessä Tuntemattoman sotilaan julkaisu oli tapaus. Mutta myös siksi, että kirjan kirjoittaja oli osa omaa elämänpiiriä.
Aivan perheen naapurissa nimittäin asui Väinö Linnan äiti Maija. Siellä tuli käytyä harva se päivä, ja Maija haki talosta aamuisin maidon.
Maijan lapsenlapset, Väinö Linnan veljien samanikäiset pojat, olivat tytöille hyviä leikkitovereita, joiden kanssa remuttiin metsissä ja kallioilla. Lipsonen muistaa hyvin, millainen tapaus joka kerran oli, kun Väinö Linnan Mersu näkyi kääntyvän tielle.
Vaikka Lipsonen oli tuolloin vain pieni tyttö, hän sanoo yhä muistavansa hyvin illan tammikuussa 1955. Tuolloin Väinö Linna tuli itse tuomaan heille lämpimäisen vasta ilmestyneestä kirjastaan.
”Muistan Väinön silmät ja ilmeen, ja paikan pöydässä. Hän tiesi tästä kirjastaan, että tämä on se”, Lipsonen sanoo.
”Käsitin, että jotain aivan järisyttävää on tapahtunut.”
Se Tuntemattoman sotilaan tekijänkappale on Lipsosella tallessa vieläkin, ja siinä on omistuskirjoitus isälle. ”Oivalle, Väinö”, kirjan alkulehdelle on kirjoitettu
Lipsonen sanoo muistavansa, miten isä, Linna ja Linnan kaksi veljeä istuivat keittiön pöydän ääressä.
Tuliaisina oli myös pullo jaloviinaa. Keitettiin kahvit.
Jossain vaiheessa isä sanoi Lipsoselle, että mene nyt kammariin, mutta Lipsonen ei mennyt.
Ylipäätään Lipsonen oli tottunut olemaan siellä missä isäkin. Hän sanoo roikkuneensa aina isän matkassa, metsätöissäkin.
”Kuljin isän mukana joka paikassa. Olin isän kylkiäinen, äänetön yhtiömies.”
Lipsonen on siinä käsityksessä, että tuona iltana isä kysyi Linnalta, onko hän Rokka, ja kun sanottiin, ettei ollut, hämmentyi ja nolostui siitä.
”Rokan puhetyyli on aivan samanlaista kuin meidän isän tyyli”, hän sanoo.
Illan mittaan syntyi suukopua, ja Lipsosen muistikuva on, että Linnan veljet jotenkin väheksyivät Tuntematonta epätarkkana kuvauksena.
Lipsosella oli tapana kuunnella tällä tavalla aikuisten juttuja: vaivihkaa, olemalla paikalla mutta tekeytymällä olemattomaksi. Hän sai kuulla usein rankkojakin juttuja.
”Miehet eivät puhuneet muille sotajutuistaan. Ne puhuivat viinaa ottaessaan ja kun naiset eivät olleet läsnä.”
Linnan käynnin jälkeen isä ja äiti alkoivat heti lukea Tuntematonta sotilasta. Kirjaa luettiin navettatöiden jälkeen illalla, ääneen. Lipsonen ja hänen kaksi siskoaan nukkuivat tuolloin keittiön avattavassa puusohvassa.
Hän sanoo muistavansa, miten kamarista kuului hohotusta ja naurunpyrskäyksiä.
Marjaana Lipsonen ja Satu Huttunen olivat vasta pieniä tyttöjä, kun Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954. He kuulivat, mitä sodan käyneet miehet kirjasta puhuivat.
Tuoreen SCB-tilaston mukaan Ruotsissa asuu lähes 727 000 suomalaistaustaista. Tästä pääset interaktiiviseen karttaan, josta selviää kaikkien maan kuntien suomalaistaustaisten määrä.
Tuoreen SCB-tilaston mukaan Ruotsissa asuu lähes 727 000 suomalaistaustaista. Tästä pääset interaktiiviseen karttaan, josta selviää kaikkien maan kuntien ...
Itse asiassa Suomi tarvitsisikin itselleen merentakaisen alueen, saisi kotimaanmatkailukin hieman lisää monipuolisuutta. Mitä tulee mahdollisesti herääviin kansainvälisiin kysymyksiin, niin hallituksemme voi kyllä todistaa historiallisen oikeutemme tuohon(kin) alueeseen viittaamalla vaikkapa Sigurd Wettenhovi-Aspan aikoinaan tekemiin ansiokkaisiin tutkimuksiin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sigurd_Wettenhovi-Aspa
1900-luvun alussa Wettenhovi-Aspasta tuli innokas fennomaani ja hän alkoi kehitellä omia kvasikielitieteellisiä teorioitaan, joiden mukaan kaikki sivistys oli lähtöisin Suomesta. Mielikuvituksellisilla etymologioillaan Wettenhovi-Aspa halusi osoittaa, että monet ulkomaiset paikannimet ja vieraiden kielten sanat olivat johdettavissa suomenkielisestä alkumuodosta.[1]
Näitä teorioitaan Wettenhovi-Aspa esitteli useissa julkaisemissaan kirjoissa, joista kuuluisimmaksi tuli vuonna 1935 ilmestynyt Kalevala ja Egypti: Suomen Kultainen Kirja II. Kirjassa Wettenhovi-Aspa väittää, että muinaisen Egyptin kulttuurin olivat kehittäneet sinne Jaavalta[2]Intian kautta vaeltaneet suomalaiset ja että indoeurooppalaiset kielet polveutuisivat suomalais-egyptiläisestä alkukielestä, joka on samalla ihmiskunnan alkukieli[2]. Teoriaansa Wettenhovi-Aspa kutsui ”fennoegyptologiaksi”. Wettenhovi-Aspa väitti myös, että saksalaiset olivat alun perin suomalais-ugrilaista kansaa, joka oli vuosisatojen kuluessa siirtynyt käyttämään germaanista kieltä.
Wettenhovi-Aspa väitti muun muassa, että pyramidi tulee sanasta ”pyhät raamit”, seepra sanasta ”seurahepo”, Espanja eli Hispanja sanasta ”Hiisipainijaisenmaa”, Berkeley sanasta ”perkele”, ruotsin kielen sana människa sanasta ”maannussija” ja niin edelleen. Saksassa teoria ihastutti Heinrich Himmleriä ja hänen salaseuraansa.
... ehdin jo miettiä että kaikkea ne perkeleet keksivätkin, ja nettimyynti!
