Sekalaista mussuttelua

Yritin perustaa ansaintalogiikkaa, tajusin kuitenkin, että ansaintalogiikka kaatuu pelkällä print screenillä, että se siitä.
 
EHang 184 MegaDrone yhden ihmisen kuljettava drone
Vois olla aika mielenkiintoinen taksi. Kartasta valitaan vain paikka mihin mennään ja lentäjä lentää dronen sinne(ohjaaja on jossain keskuksessa).
 
Euroopan unionin väkiluku on 503 miljoonaa ja NATO:n väkiluku on 906 miljoonaa ja länneksi katsottavien maiden väkiluku on 1,3 miljardia. Olemme isompi kuin mikään tällä planeetalla.

Norsu säikähtää hiirtä ja sitten tiedotusvälineet komppaa hiirtä ja osallistuu ihan täpinöissään norsun pelotteluun, on se kauhea. Tiedotusvälineet pelottelee norsua hiirellä. Tavoite on tietysti saada valtaa hieman heikkopäiseen norsuun nähden.

Tarkennan vertausta selityksellä:

Jostain syystä tiedotusvälineiden taholta kavahdetaan itsevarmuuden ja luottamuksen ja itseensä uskomisen leviämistä kansalaisten parissa. Medioiden mielestä kansalaisten pitää olla nöyriä ja pelokkaita, että ymmärtävät kumartua, kun eliitin edustaja käskee.

Big Brother ja se miten siinä pelotellaan hieman yksinkertaisia asukkaita on se kuva millaisena media näkee itsensä suhteen kansaan. Yleisradion sketsit joissa kansaa edustava koomikko heiluu hölmöä rahvasta imitoiden ei ole todellakaan sketsi vaan se on tiedotusvälineiden näkemys kohderyhmästä.

Kuulostaa viktoriaanisilta tavoitteilta, eikä nykypäivän vapailta kansalaisilta, mutta niinhän se media ihaileekin Lontoon mediaa ja ottaa siitä mallia, joka on kummallista. Imperiumin romahduksesta kyrpiintynyt Englannin asennemaailma siis tämä naama punaisena huutava ja ponnekkaasti elehtien tekstiä pamautteleva britti on niin ärsyttävä näky, että kanava vaihtuu samantien.

You Tubessa on venäläisen ruptlyn videoita joista näkee kuinka toimittajakunta joutuu odottamaan tunteja, että saavat lyhyen lausunnon. Että, kauanko he joutuivat seisomaan kylmässä ja viimassa Euroopan neuvoston pääportilla odottamassa, kun poliitikkoja tipahtelee harvakseltaan paikalle. Mutta auta armias, kun toimittajakunta pääsee muokkaamaan sen lehteen niin kummasti siinä toimittajat ovat herroja ja hidalgoja.

Uutistoimitukselle kävi kaksi asiaa, laivan upotessa miehistö ryhtyi saman tien iskemään reikiä laivan runkoon. Internet romautti ansaintalogiikan ja sitten toimituksien tekstilaji muuttui kahta typerämmäksi. Laiva uppoaa sitten ainakin vähän nopeammin. Sellaisen stressihikisen trollauksen täysijärkinen ignorettaa samantien.

Ohessa on tekstilajia, joka on neutraalisti kirjoitettu asiantuntijan katsaus, jonka kohderyhmää selkeästi kunnioitetaan laatimalla sävyltään asiallinen tekstilaji. Tämä miten lukijakuntaa kunnioitetaan on se keskeinen pointti siinä jaksaako sen tekstin lukea vai ei.

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/EU_katsaus_4.3.2016.aspx
 
Viimeksi muokattu:
Naisystävällä on hippi kavereita. Juuri näitä suvaitsevia vegejä ketkä pelastavat maailmaa halaamalla.

Oon jo 2h sivusta kuuntelun jälkeen siinä tilanteessa että tekis mieli kävellä kaappii ja teleportata Narniaa.

Vaikka sain kaivettua kuulokkeet äsken käsiini niin verenpaine jo varmaan aiheuttanut pysyviä vaurioita :D .
Pitäisi saada nää naisystävän ja sen hippi kaverin keskustelut Streeminä tänne.
Niin irti todellisuudesta. "Mä en viitti oikeest seurata uutisia ku..." siis mun miesKaveri ehdotti että maistaisin leipää ja siin oli voita päällä . Siis mitä se mulkku oikee luulee" "mä en voi käyttää hunajaa ku se vahingoittaa mehiläisii. Myydääköhän koirille jo vege naksui ku ne normalit vahingoittaa meriä" siis mitä vit...:D

Onneks oon ollut ihan hiljaa.

Eka nauratti noi jutut mut rajansa kaikella
 
Siellä Valtterin äiti tärisee sarjaorgasmin kourissa kun osu ja uppos paremmin kuin Yamamoton upotuksessa.
http://yle.fi/uutiset/stubb_11-vuot...danta_olimme_mista_tahansa/8768582?origin=rss
Stubb: 11-vuotias Valtteri antoi kasvot rasisminvastaiselle kampanjalle – "Kosketti jokaisen suomalaisen sydäntä, olimme mistä tahansa"
A-studion Talkissa keskusteltiin torstaina siitä, ovatko Euroopan arvot uhattuina. Ohjelmassa sivuttiin myös suomalaista rasismikeskustelua.

Kuva: Yle

Rasismikeskustelu on vaikeaa muun muassa siksi, että Suomi on siinä muutaman vuosikymmenenkin perässä anglosaksisia, läntisiä maita, kuten Britanniaa ja Yhdysvaltoja, arvioi valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb Ylen A-studion Talkissa torstaina. Ohjelmassa keskusteltiin siitä, ovatko Euroopan arvot uhattuina.
– Meidän täytyy käydä tämä keskustelu. Se täytyisi saada aikaiseksi ilman kohua ja vastakkainasettelua, Stubb sanoi rasismikeskustelusta.
– Yhteiskuntamme, siitä tulee monikulttuurisempi. Vuonna 1990 meillä oli 40 000 ei-suomalaista, vuonna 2000 heitä oli 80 000, vuonna 2010 oli 160 000, vuonna 2020 on 320 000. [Määrä] tuplaantuu joka kymmenes vuosi.

Valheiden levittäminen on tullut tavattoman helpoksi.
– Heidi Hautala

Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala totesi Talkissa, että nykyään on helppo esittää puolitotuuksia, valheita, oli kyse Brexitistä tai maahanmuuttajista ja pakolaisista.
– Valheiden levittäminen on tullut tavattoman helpoksi, Hautala sanoi ja jatkoi:
– Suomen pitäisi olla yksi kaikkein parhaiten koulutetuista kansakunnista. Tuntuu siltä, että esimerkiksi yksilön leimaaminen sellaisen perusteella, että hän kuuluu johonkin tiettyyn etniseen ryhmään, on vaikka somali tai tummaihoinen, se on kaiken sivistyksen vastakohta.
Hautalasta on tärkeää, että poliitikot tuovat arkipäivässä esiin, ettei tällainen kuulu sivistykseen.

"Maailmasta tuli tänä päivänä parempi paikka"
Talkissa sivuttiin myös yksitoistavuotiaan Valtteri Saarisen maanantaista esiintymistä Ylen aamu-tv:ssä. Saarinen kertoi aamu-tv:ssä, millaista rasismia hän on kohdannut.
– Valtteri on antanut hienolla, rohkealla tavalla Suomessa kasvot rasisminvastaiselle kampanjalle, Stubb kommentoi Saarisen haastattelua.
– Kun yksitoistavuotias kaveri tulee tuolla tavalla ulos, puhuu rehellisesti, millaista rasismia hän kohtaa, jokaisen suomalaisen, olimme mistä tahansa, sydäntä koskettaa. Se pistää miettimään, nämä ovat sellaisia askelia, jolloin kun aamulla herää ja näkee tuon, tietää, että maailmasta tuli tänä päivänä parempi paikka ja menimme kohti ei-rasistista yhteiskuntaa.
Stubb lisäsi, että tämänkaltaisia tekoja tarvittaisiin Suomessa enemmänkin.

Tutkija: Kaikki ei ole rasismia, osa on pelkoa
Rasismikeskustelua kommentoi Talkissa myös erikoistutkija Pasi Saukkonen Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.
Meidän pitää pystyä rakentamaan sellaista uutta identiteettiä, joka tunnustaa etnisen, kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden.
– Pasi Saukkonen
Hän totesi, että sellainen rasismi, joka kohdistuu ihonväriin tai muihin fyysisiin ominaisuuksiin tai etniseen alkuperään, on tuomittavaa ja poliitikoilla on iso tehtävä näyttää, missä rajat menevät.
– Isommassa kuvassa se on iso haaste, sekä Suomessa että Euroopassa, että meidän pitää pystyä rakentamaan sellaista uutta suomalaista identiteettiä, sellaista uutta eurooppalaista identiteettiä, joka tunnustaa etnisen, kielellisen, kulttuurisen monimuotoisuuden.
– [Samanaikaisesti] on otettava vakavissaan, aidosti ja tosissaan se, että kaikki ei ole rasismia, vaan osa on aitoa hämmennystä, huolta ja pelkoa siitä, mitä täällä on tapahtumassa. Tämä vaatii ennen muuta julkista keskustelua, Saukkonen sanoi.
Stubb tähdensi, että julkista keskustelua on käytävä ilman vastakkainasettelua.
– Viha lietsoo vihaa, hän perusteli.
 
Siellä Valtterin äiti tärisee sarjaorgasmin kourissa kun osu ja uppos paremmin kuin Yamamoton upotuksessa.

puke.gif
 
Ihan ensimmäisenä sinun varmaan kannattaa pitää huoli ettet itse käyttäydy rasistisesti.
Sana tarkoittaa tunaroimista. Miksi yhdistät sen johonkin rasismiin?
 
Sana tarkoittaa tunaroimista. Miksi yhdistät sen johonkin rasismiin?
Koska se sisältää rasistisen loukkauksen jossa implikoidaan että venäläiset tunaroivat. Asia on varmasti sinullekkin selkeä ja käyttämällä kyseistä ilmaisua käytät rasistista ilmaisua. Joten ehkäpä ennen kuin alat syyttämään muita (perusteettomasti) rasisteiksi lopetat itse rasistisen käytöksen.
 
Ystävällisesti, älä syyttele rasistiksi. Sana ryssiä on koko ikäni käyttämäni sana tunaroimiselle. Jos sinulla on joku erityinen monomania joka liittää ryssimisen venäläisiin en voi vastata siitä.

Olenko puhunut rasismista? Muistaakseni olen kirjoitellut ksenofobiasta.

Lisäksi pidän sanan ryssä lokeroimista pejoratiiviksi keinotekoisena. Tässä siitäkin kannanotto http://pirjettakesseli.puheenvuoro....malainen-kieltaa-itseltaan-ryssa-sanan-kayton
 
Hlökoht. olen pitänyt itseni irti ryssä-sanan käytöstä mm. siksi, että Suomessa asuu melkoinen määrä venäläistaustaisia ihmisiä. Ja olen sen nähnyt, että he loukkaantuvat ryssittelystä. Samoin vältän tietoisesti käyttämästä sanoja hiekkaneekeri, nekru tai riisineekeri. Ruotsalaisia sanon ruotsalaisiksi, enkä hurreiksi. Turskafanaatikkoja kutsun norjalaisiksi.

Venäläisiltä olen kysynyt, mitä tarkoittaa tsuhna? Eräs ojensi minua ja sanoi, että se äännetään tsuhka. Se tarkoittaa possua, ei siis sikaa, vaan sitä vaaleanpunaista tosisiistiä ja söpöä possua.

Mutta kukin tyylillään, ei siinä mitään.
 
Naisystävällä on hippi kavereita. Juuri näitä suvaitsevia vegejä ketkä pelastavat maailmaa halaamalla.

Oon jo 2h sivusta kuuntelun jälkeen siinä tilanteessa että tekis mieli kävellä kaappii ja teleportata Narniaa.

Vaikka sain kaivettua kuulokkeet äsken käsiini niin verenpaine jo varmaan aiheuttanut pysyviä vaurioita :D .
Pitäisi saada nää naisystävän ja sen hippi kaverin keskustelut Streeminä tänne.
Niin irti todellisuudesta. "Mä en viitti oikeest seurata uutisia ku..." siis mun miesKaveri ehdotti että maistaisin leipää ja siin oli voita päällä . Siis mitä se mulkku oikee luulee" "mä en voi käyttää hunajaa ku se vahingoittaa mehiläisii. Myydääköhän koirille jo vege naksui ku ne normalit vahingoittaa meriä" siis mitä vit...:D

Onneks oon ollut ihan hiljaa.

Eka nauratti noi jutut mut rajansa kaikella

Tuossa on jotain hysteeristä, noissa repliikeissä siis. Ruoka on selvästi ylipoliittinen juttu näille. Kiihottavat itseään pienessä ringissä silmät tapillaan. Mitä muuta kutinaa siitä sitten saavat, sitäpä on tosiaan vaikea sanoa.

The great question that has never been answered, and which I have not yet been able to answer, despite my thirty years of research into the feminine soul, is 'What does a woman want?' - Sigmund Freud
 
Naisystävällä on hippi kavereita. Juuri näitä suvaitsevia vegejä ketkä pelastavat maailmaa halaamalla. Oon jo 2h sivusta kuuntelun jälkeen siinä tilanteessa että tekis mieli kävellä kaappii ja teleportata Narniaa.

Toivotan jaksamista. Elämä joskus potkii.

5750.gif

-
 
Ihan ensimmäisenä sinun varmaan kannattaa pitää huoli ettet itse käyttäydy rasistisesti.

Jos sanotaan että jenkit ryssi, niin en kyllä näe siinä rasismia.
 
Nii ja siis ku jos sanot jotain vastaan niin tää yksi kaveri ainakin vetää ihan täysin nokkiinsa siitä.
On vain se yksi kanta eikä suostuta näkemään muita. Onneksi oma naisystävä ei ole tätä porukkaa vaikka tunteekin niitä, fiksu tapaus :)
Jotenkin viellä risoo se että otetaan voimakkaasti yhteiskunnallisiin asiohin kantaa sekä kansainvälisiin mutta sitten ei ole halua kuitenkaan seurata uutisia ym.
Tuntuu paikoin joltain uskonnolta ja jos josku syö lihaa ja kehuu sitä niin suututaan.
 
Hlökoht. olen pitänyt itseni irti ryssä-sanan käytöstä mm. siksi, että Suomessa asuu melkoinen määrä venäläistaustaisia ihmisiä. Ja olen sen nähnyt, että he loukkaantuvat ryssittelystä. Samoin vältän tietoisesti käyttämästä sanoja hiekkaneekeri, nekru tai riisineekeri. Ruotsalaisia sanon ruotsalaisiksi, enkä hurreiksi. Turskafanaatikkoja kutsun norjalaisiksi.

Venäläisiltä olen kysynyt, mitä tarkoittaa tsuhna? Eräs ojensi minua ja sanoi, että se äännetään tsuhka. Se tarkoittaa possua, ei siis sikaa, vaan sitä vaaleanpunaista tosisiistiä ja söpöä possua.

Mutta kukin tyylillään, ei siinä mitään.
Tsushka ei ole tsuhna, vaikka kuulostaa samalta. Tsushka on joissakin permin ryhmän kielillä leukka, esim. tsushkanzi on komin kielella ampiainen, leukalla pistävä. Joskus tsushkalla on viitattu sikaan, jonka leukka aina sotkuinen, ja takuulla se ei ole mitään siisti vaaleanpunainen possu. Vaaleanpunainen siisti possu on hrjushka ja porosjonok.
Tsuhna on halventävä nimi eestiläisistä ja suomalaista, tarkoittaa yksinkertaista, epäsiistia (olisiko siinä just sotkuisaan leukkaan viittaus?) ja naaivia ihmistä. "Taasko sinua hujattu? Mikä tsuhna!". Tämä viimeinen on kuvaavampi - ovela ryssä piti naiivia ja mahdollisesti rehellista suomalaista ala-arvoisena.
 
Ikävä kyllä, nykyvuosia seuranneena, varsinkin pakolaisvyöry ja vastaanotto, en voi välttyä ajatukselta, että Suomalainen on tsuhna.
 
Sana tarkoittaa tunaroimista. Miksi yhdistät sen johonkin rasismiin?

Ystävällisesti, älä syyttele rasistiksi. Sana ryssiä on koko ikäni käyttämäni sana tunaroimiselle. Jos sinulla on joku erityinen monomania joka liittää ryssimisen venäläisiin en voi vastata siitä.

Olenko puhunut rasismista? Muistaakseni olen kirjoitellut ksenofobiasta.

Lisäksi pidän sanan ryssä lokeroimista pejoratiiviksi keinotekoisena. Tässä siitäkin kannanotto http://pirjettakesseli.puheenvuoro....malainen-kieltaa-itseltaan-ryssa-sanan-kayton

Jos sanotaan että jenkit ryssi, niin en kyllä näe siinä rasismia.
Jos teillä on välttämätön hinku käyttää rasistisia ilmaisuja, niin en minä sitä tietenkään voi estää. Tällä foorumilla on toki paljon käyttäjiä jotka suhtautuvat rasistisesti venäläisiin ja se näkyy mm. kielenkäytössä. Se, että joku on koko ikänsä käyttänyt tuota rasistista ilmaisua ei tee siitä vähemmän rasistista.

Tästä on kirjoittanut esimerkiksi kotimaisten kielten keskus (KOTUS): http://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/vesa_heikkinen/ryssia_ryssitella_vihata.9175.blog

"Nyt kun vihapuheesta puhutaan entistä enemmän (ks. myös Olli Löytyn blogimerkintä) ja yleisesti tunnustetaan, että kaikenlaisesta vihaan lietsomisesta on päästävä eroon, ei voi muuta kuin toivoa, että ryssä-sanojakin alettaisiin miettiä siltä kannalta, miten ne mahdollisesti satuttavat muita ihmisiä. Kyllä ne satuttavat. Ettei vain satuttaminen olisi välillä tarkoituksenakin?"

Kielikellossa todetaan että ryssiä sanaan liittyy affektiivisuutta sen pohjana olevan ryssä sanan takia. Tämähän on ihan itsestäänselvä asia jokaiselle joka ei ole aivokuollut. Ryssiä sana liittyy ryssä sanaan ja sillä implikoidaan että tunaroiminen (tms.) olisi "ryssille" tyypillinen ominaisuus.

Mustaruuti taitaa tarkoituksella esittää typerää tässä.

Hlökoht. olen pitänyt itseni irti ryssä-sanan käytöstä mm. siksi, että Suomessa asuu melkoinen määrä venäläistaustaisia ihmisiä. Ja olen sen nähnyt, että he loukkaantuvat ryssittelystä. Samoin vältän tietoisesti käyttämästä sanoja hiekkaneekeri, nekru tai riisineekeri. Ruotsalaisia sanon ruotsalaisiksi, enkä hurreiksi. Turskafanaatikkoja kutsun norjalaisiksi.
Juuri näin. Itse lopetin näiden ryssä-sanojen käytön kun tutustuin paremmin muutamaan venäläistaustaiseen henkilöön. Sitä ennen käytin niitä, mutta niiden käyttämisen lopettaminen ei ollut mikään ongelma. En myöskään puhu neekereistä jne.
 
Mustaruuti taitaa tarkoituksella esittää typerää tässä.
Pssst....ihan vaan meidän kesken....kuiskaan jottei muut kuule......sallinet ehdottaa, että mun mielestä olet nyt ehkä hieman liian herkällä tuosta sanasta. Oikeesti.
Katsos, vaikka itsekään en voi sietää venäläistä pilkattavan sillä r-sanalla, kuten tiedätkin, niin mulla saattaa ihan vaan omassa puheessa luikahtaa jonkin asian ryssiminen (tunaroiminen) enkä edes itse huomaa siinä viitettä naapurikansaan.
Mitä mä nyt teen? Vai joustatko sinä?

.
 
Niin minullakin kävi silloin kun lopetin ryssä ja ryssiä sanojen käytön: välillä niitä tuli sanottua vanhasta tottumuksesta, vaikka ei ollut tarkoitus. Mutta kun pidemmän aikaa olin käyttämättä niin enää ei tule "lipsahduksia".

Mitä tulee herkkyyteen, niin adam7 esitti perusteettomia ksenofobisyytöksiä minua kohtaan. En aijo kysyä perusteluja, koska tiedän, että kuten myös Tacituksen tapauksessa, niin tässäkään mitään kunnon todisteita syytöksien taakse ei tule. Sen sijaan aijon kyllä mainita siitä, että adam7 itse käyttää rasistisia ilmaisuja.

Ja kun puhun näistä sanoista, niin kyse ei ole mistään sellaisesta että olisin reagoinut tunnepitoisesti noihin juttuihin, vaan ihan normaalista kommentoinnista. Sivumennen sanoen, jos mp.netin juttuihin reagoi tunnepitoisesti, niin silloin on jotain vialla.
 
Back
Top