Simuna

Tarkistetaan kunhan kirjahyllyn ääreen pääsee, mutta väitän että haavoittuessaan taisteli kiväärimiehenä, jossain Ulismaisten korvessa kunnes rynnäkkömatkalta ammuttu räjähtävä osui. Haavoittumisen yhteydessä SE kivääri jäi kentälle.
 
Juuri tänään pyörittelin yhtä tuoreehkoa Häyhä kirjaa käsissäni kirjastossa, mutta päätin olla lainaamatta, kun ainakin yhden Hyähä opuksen joskus jo lukenut ja viisi muuta kirjaa oli jo tartunut mukaan.

Mutta muistaakseni se Häyhä haavoittui jossain suomalaisten tekemässä vastahyökkäyksessä tai nopeasti kehittyneessä kähinässä muun ryhmän mukana, ja juurikin rynnäkkömatkalta.
 
Tapio Saarelaisen kirjasta, Häyhän kertomana: Haavoittui Ulismaisissa johtamansa ryhmän kanssa vastaiskua suoritettaessa. Ennen haavoittumista ehti napsia noin 40 vihollista kiväärillään. Häneen osunut venäläinen oli "tavallinen sotilas".
 
Saattoi hyvin olla harhaluotikin.
 
Miksi venäläiset tarkka-ampujat sitten käyttivät räjähtäviä luoteja? Itselleni tulee mieleen ensimmäisenä se, että maalissa tai sen takana räjähtävä luoti voisi omalta osaltaan peittää laukauksen ääntä tehden ampujan paikantamisesta vaikeampaa?
 
Syynä oli niiden parempi tarkkuus verrattuna vakiopatruunoihin.
edit. Ne oli alunperin kaiketi tarkoitettu lentokonekäyttöön ja valmistuksen laatu ja tasaisuus oli hyvää.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on luento puhelimessa tuo "nauhoitettuna" .

Pitää muuten poiketa tuolla Tiinan tuvassa kun Imatran suunnalla seuraavan poikkean.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi venäläiset tarkka-ampujat sitten käyttivät räjähtäviä luoteja?
Onko tuosta tarkka-ampujien (tai muutenkaan - merkittävisssä määrin) räjähtävien luotien käytöstä olemassa faktoja?
Ymmärtääkseni myös sotarikos. Tosin sillä nyt mitään merkitystä.
 
Onko tuosta tarkka-ampujien (tai muutenkaan - merkittävisssä määrin) räjähtävien luotien käytöstä olemassa faktoja?
Ymmärtääkseni myös sotarikos. Tosin sillä nyt mitään merkitystä.
Pari videota räjähtävien luotien käytöstä itärintamalla (B-Patrone saksalaisilla, PZ venäläisillä - sytytysluoteja). Molemmissa käytetään lähteenä Sepp Allerberger:in kirjaa "Sniper on the Eastern Front". Ensimmäisellä videolla esitetään (jos ymmärsin oikein) räjähtävien käytön perusteluiksi parempaa maalivaikutusta ja konetuliaseilla mahdollisuutta seurata tulen osuvuutta paljastamatta omia asemiaan, minkä valojuovien käyttö tekee.

B-Patrone:
M5F50tW.jpeg

PZ:
WenOz5L.jpg

Lentokone-kk:n patruunoiden käyttö TA-toiminnassa paremman tarkkuuden vuoksi on tietysti ollut mahdollista (valmistettu pienemmin toleranssein). Toisaalta lentokone-kk:n patruunassa on ehkä haettu ensisijaisesti luotettavuutta; kuparoitu teräshylsy, luodin tuplaniippaus, nallin niippaus. Räjähtävän luodin monimutkaisempi rakenne voi luoda virhelähteitä, jotka huonontavat tarkkuutta.

Venäläisen patruunatehtaan ilmoittamat tarkkuudet terässydämiselle FMJ:lle ja panssarisytytysluodille:

7,62mm rifle cartridge with steel core bullet:
Accurancy R50 at distance 300m*, sm9*
7,62mm rifle cartridge with armour-piercing incendiary bullet Б-32:

Accurancy R50 at distance 300m*, sm15*

"Although chambered in the 7.62×54mmR, the ShKAS guns used cartridges specially built for them to smaller tolerances; to distinguish them from the regular 7.62 ammunition, the Cyrillic letter "Sh" (Ш) was imprinted on the bottom of the cases. The cases, designed by N. M. Elizarov, also had a few additional features like double crimping and a thicker case wall of "bimetallic" construction instead of the traditional brass.[10] The main type of bullet used was armour-piercing incendiary B-32 bullet."

"Copper washed steel cases made an appearance in 1934 being first used with the special purpose ShKAS aircraft machine gun cartridges including the new PZ exploding bullet. However, brass cases were also used for ShKAS cartridges and still used at some factories for certain loads until the '50s and even beyond for specialty ammunition."

"Ш is an abbreviation for the ШКАС (ShKAS) aircraft machine gun as seen in the headstamps on the following row. These cartridges are specially made only for use in the ShKAS and should not be fired from rifles. They are further identified by the red color and ring crimp of the primer."

http://7.62x54r.net/MosinID/MosinAmmoID01.htm
 
Viimeksi muokattu:
Videossa väitetään että Häyhä kieltäytyi osallistumasta jatkosotaan, mitä paskaa! Ainakin wikipedian mukaan hän olisi halunnut mutta vamma esti.
Ja vielä lisää paskaa: "with over 500 confirmed kills"! Eihän tuo pidä ollenkaan paikkansa.
 
Ja puhuttu itä aksentti ärsytti. Tuo häiskä saisi tehdä Lauri Törnistä pätkän
 
Videossa väitetään että Häyhä kieltäytyi osallistumasta jatkosotaan, mitä paskaa! Ainakin wikipedian mukaan hän olisi halunnut mutta vamma esti.
Ja vielä lisää paskaa: "with over 500 confirmed kills"! Eihän tuo pidä ollenkaan paikkansa.

Kui ? Omien muistiinpanojensa mukaanhan Simo niittasi sellaset rapiat 550 rusakkoa. Eli napsi pataljoonallisen piippalakkeja pois muonavahvuudesta.
 
Confirmed tarkoittaa että kaikki ovat todistettuja eli kaikki ruumiit nähty ja laskettu. Rohkenen epäillä.
Ja puolet ellei enemmän on tehty konepistoolilla taistelussa eikä tarkka-ampujana.

Minä en oikein usko noihin Häyhän lukuihin, suurelta osin sotapropagandaa joka on alkanut elää omaa elämäänsä.
 
Se ei mitään haittaa, riittää että muu maailma uskoo häyhän kaadot, riittävästi niitä on kuitenkin ollut
 
Back
Top