ctg kirjoitti:Nostaisin tässä esiin Persianlahden toisen sodan, missä Irakin pojat eivät ruvenneet peukkua imemään, vaan pistivät kampoihin siihen saakka kunnes Jenkit lähtivät vetäytymään. Muuten he olisivat siellä vielä tänäkin päivänä.
Rohkenen olla eri mieltä... Irakin hallinto on nyt kutakuinkin sellainen, minkä USA sinne halusi, USA/sen liittolaiset ovat organisoineet, kouluttaneet ja varustaneet Irakin armeijan, poliisin ja muut turvallisuusviranomaiset ja muutenkin edelleen kontrolloivat niiden toimintaa suhteellisen tehokkaasti ja taatusti puuttuvat tilanteeseen jos tarve vaatii = USA on edelleen läsnä Irakissa melkolailla vahvasti, tosin välillisesti..mutta on kuitenkin.
Irakin "vastarintaliike" ei siis voittanut - sensijan se toiminnallaan aiheutti tarpeettomia tappioita ja tarpeetonta kärsimystä suoraan - kuten toki myös USA liittolaisineen miehittäjänä.
Jos sitten tarkastellaan Afganistania seuraavaksi hieman. Siellä "vastarintaliikkeen" voitaneen katsoa jopa voittaneen sekä Venäläiset että todennäköisti piakkoin myös USA:n liittolaisineen. Afganistania ei kuitenkaan voi mielestäni alkuunkaan rinnastaa Suomeen. Suomessa siviiliväestö ei pysty "pakenemaan vuorille"..eikä edes metsiin..vaan se joutuu tukeutumaan jokapäiväisessä elämässään tiukasti kaupunkeihin = se on täysin vapaata ja helppoa riistaa miehittäjän kostotoimille..
Tässä on helppo syvän rauhan aikana uhota että taistellaan viimeiseen kansalaiseen vaikka armeija olisi jo tuhoutunut - entäpä sitten kun joku räjäyttää tienvarsipommin saamatta aikaiseksi tosiasiassa mitään muuta kuin yhden kuorma-auton tuhoutumisen..ja sen seurauksena miehittäjä ripustaa joka kerta 50 siviiliä heinäseipäisiin kuolemaan hitaasti kituen tien varteen muistutukseksi siitä että pommit passaa jättää räjäyttämättä..
Mielestäni on täysin epärealistista edes kuvitella mitään "Suomen vastarintaliikettä" taistelemaan viimeiseen kansalaiseen..jo senkin takia, että silloin todella taistellaan viimeiseen viattomaan ja toimintaan milläänlailla liittymättömään kansalaiseen..
Toistan siis sen, että kun armeija on romahtanut, on syytä tunnustaa tosiasiat ja myöntää tappio ja etsiä muut keinot selviytymiseen. "Älä taistele jos ei ole mitään voitettavaa" taisi sanoa ainakin Erwin Rommel..järki pitää olla mukana taistellessakin. Hinnalla millä hyvänsä ei kannata taistelua jatkaa loputtomiin.