Somalia ja Itä- sekä Keski Afrikan konfliktit

Jaa jaa. Jenkit ovat todenneet olevansa valmiita avustamaan Etiopian hallitusta "tulitauon" voimaan saattamisessa, "humanitäärisistä syistä". Sanonpahan vaan että tässä sotilaallisessa tilanteessa tuon sanelu-tulitauon tukeminen ei tule toimimaan. Etenkin kun mm. Reutersin raportit kertovat, että juuri ennen Mekellen tätä valtausta 38 rekkaa ruoka-apua oli pysäytetty neljäksi päiväksi Etiopian hallituksen check pointilla, ennen kuin sitten sapuskat oli purettu autoista pois parempaan tarpeeseen. No, Etiopian ja Eritrean rauhansopimus, jonka hintaa nyt Tigray maksaa, on alun alkaen jenkkien masinoima.

Läntisessä Tigrayssa toinenkin Tekezi/-e joen silta on lentänyt ilmaan. TPLF on kääntänyt jyrän nyt sinne, amharoita vastaan. Koittavat saada maita takaisin ja maakäytävää Sudaniin auki.

WFP:ltä on kielletty ilmasillan avaaminen kymmeneksi päiväksi. 3800 kuutiotonnia sapuskaa olisi valmiina lähtöön.

UN:n Etiopian lähettilään mukaan Eritrean joukot (jotka ovat olleet täysin Etiopian armeijaan integroituja operaatiossa) ovat poistuneet Tigraystä. Uskoo ken tahtoo. Eritrea on tyhjentänyt mm. vankiloistaan yli kymmenen vuoden tuomioita jo istuneita rintamalle. Kieltäytymisiä on ollut, joukko-osastojen komentajien tasolle asti. Nämä piruparat ovat saaneet sitten leirielämää aavikolla. Asmarassa Afwerkin johtoklikillä on huonot housuissa, armeijan johdon reaktioita tähän Isaiaksen toiseen pään lyöntiin Tigrayn kivikkoon pelkäävät. Ja varmasti ihan aiheesta. Toivossa on hyvä elää, jos se nyt mitään muuttaisi... TPLF:n hyökkäys on myös skenarioissaan.

Muualla Etiopiassa oromot kiistävät kansallisten vaalien tuloksen ja aloittavat Oromon alueen liittovaltiosta irtautumiseen johtavan prosessin (joka siis on Etiopian perustuslain mukaan mahdollista. Tässä on sitten sellainen soppa selvitettäväksi että parempi kun luette itse https://martinplaut.com/2021/07/01/ethnic-federalism-a-theory-threatening-to-kill-ethiopia/ ). Hyvin rauhannobelisti vetää.
 
Top UN officials have warned the Security Council that more than 400,000 people in Ethiopia’s Tigray are now in famine and that there was a risk of more clashes in the region despite a unilateral ceasefire by the federal government.

After six private discussions on Friday, the Security Council held its first public meeting since fighting broke out in November between government forces, backed by troops from neighbouring Eritrea, and TPLF fighters with Tigray’s former ruling party.

Acting UN aid chief Ramesh Rajasingham told the council that the humanitarian situation in Tigray had “worsened dramatically” in recent weeks with an increase of 50,000 in the number of people now suffering famine.

“More than 400,000 people are estimated to have crossed the threshold into famine and another 1.8 million people are on the brink of famine. Some are suggesting that the numbers are even higher. Thirty-three thousand children are severely malnourished,” he said.
 
Vielä kerran tähdennän: TPLF oli vallassa ollessaan aivan samanlainen rottalauma kuin mikä sillä on nyt vastassaan. Sen johto olisi, Meles Zenawi-vainaa etunenässä, kuulunut Haagiin lasikoppiin. Tai heinäpaaleilla vuoratun tiiliseinän eteen.

Nyt kun asiat Etiopiassa ottivat etnisen linjauksen (pogromi on yhä enenevässä määrin kova, ei ole esim. Addiksessa tigrayllä ollut enää pitkään aikaan yksityisen omaisuuden suojaa)... Tigray 5,5 miljoonaa, loput 115 miljoonaa. Siellä ihan oikeasti puhutaan kansanmurha-tason asioista. Plus että Afwerki ei tykkää niistä (ovat mitä ovat mutta kyllä ne silloin jotain ovat oikein tehneet... hymiö).
 
Anekdootti näin lepopäivän ratoksi:

Olivat tigrayt marssittaneet sotavankeja Mekellen läpi. Niitä ilmoitettiin siinä satsissa olleen 7000, eli ei ihan vähän. "Sattumoisin" ilmoitettu 7000 on sama määrä sotavankeja, jonka keisari Tewodros sai 1860-luvun paikkeilla Gojjamin taistelusta. Historia tietää kertoa että noista kaikista otettiin henki pois.

Kokemuksen mukaan tykkäävät tuolla symboliikasta ja tuntevat kyllä kaikki historiansakin eli viestintää tuokin.
 
Jaa jaa. Jenkit ovat todenneet olevansa valmiita avustamaan Etiopian hallitusta "tulitauon" voimaan saattamisessa, "humanitäärisistä syistä". Sanonpahan vaan että tässä sotilaallisessa tilanteessa tuon sanelu-tulitauon tukeminen ei tule toimimaan. Etenkin kun...

Olisi kiinnostavaa jos avaisit mahdollisuuksien mukaan USA:n, Venäjän ja Kiinan roolia, vaikutusvaltaa, intressejä ja suhteita tuolla alueella.
 
^ Punaisen meren rantaahan jokainen noista halajaa. Nyt jenkit ovat todenneet tukevansa tulitaukoa joka olisi neuvoteltu. Samalla he ovat vaatineet ulkoisten voimien poistumista Tigraystä eli ottivat lusikan kauniiseen käteen. Etiopialle tämä ei passaa ja odotettavissa onkin klassista liikahtamista kohti Venäjää ja miksei Kiinaakin, näin on toimittu alueella aina Dergistä ja Siad Barresta alkaen. Etiopia on tähän asti tosiaan pysynyt pystyssä pitkälti jenkkien tukemana. Saa nyt nähdä, Abiye kertoi julkisesti Tigrayn operaation maksaneen huhtikuun loppuun mennessä 2,3 miljardia taalaa ja se ei ole ihan vähän se mokomalle maalle. Nyt ovat sitten sulkemassa "säästösyistä" lähetystöjään mm. Britanniasta eli jonkinlaista sisäänpäin kääntymistä on ilmassa.

Historian kuriositeettinä: Ennen vanhaan Eritreassa sijaitsi jenkkien suuri tukikohta, jonka tehtävänä oli radiotiedustelu. Jostain kumman syystä radioaallot kun käyttäytyvät siten että Asmarasta pystyttiin helposti esteettä kuuntelemaan venäläisten avaruusohjelman viestiliikennettä.
 
Samat havainnot videosta kuin muilla. Lähes tähdätyn näköisiä kertalaukauksia + naissotilaat. Tosin kohdassa 2:35 vuoristoon osuvissa tykinlaukauksien äänissä on nollaviive (n 1-2 sek olisi ehkä realismia) mikä hieman kielii editoidusta/järjestetystä mielenkohotusvideosta eikä pätkä välttämättä kuvaa todellisuutta kaikilta osin ;)
 
Pari huomiota, valkoiset lenkkarit maastopuvun kanssa näkyi yllättävän hyvin... :cool:
Naissotilaita mukana rintamalla? Aika harvinaista.
Erityisesti Eritrean armeijassa tämä on arkipäivää, sotilaskoulutus tulee kaikille. Ja tosiaan jo itsenäistymistaistoista lähtien naiset ovat olleet etulinjaa myöden mukana. Ajassa 3:52 on 100 varmuudella kyse Eritrean joukoista, tunnistaa shidoista eli muovi-remmisandaaleista.
 
Viimeksi muokattu:
Joo naissotilaista on Etiopiassa pitkät perinteet. Aikoinaan Abessinian sotaa markkinoitiin Italiassa sillä että italialaissotilaat pääsevät raiskaamaan etiopialaisten naissotilaita.
Eritreassa ainakin on universaali asevelvollisuus (kuten Israelissa).
Eritrean armeijaa pidettiin aikanaan tehokkaana, jopa ihan kv. mittapuulla, ei vain afrikkalaisella. Hallinnon tyrannisoituminen on tosin tainnut aika pitkälle rapauttaa sen.
 
Touhu näyttää noin 600 kertaa osaavammalta kuin suurin osa afrikkalaisesta ammuskelusta Tuubissa.

Se tavallinen tähtäämättä ramboilu puuttuu. Kurinalaisuutta näkyy. jne.
Video on tietenkin propagandaa, mutta on totta että Etiopiassa sotimisen taito on perinteisesti ollut korkeammalla tasolla kuin vaikka Länsi- tai Keski-Afrikassa mistä se afrikkalaisen sotataidon stereotypia on peräisin. Kun italialaiset yrittivät ensimmäistä kertaa hyökätä Etiopiaan, he saivat suoraan pataan, eikä missään Vietnam-tyylisessä väsytystaistelussa vaan ihan reilussa konventionaalisessa sodassa.
 
Tässä on alkuviikosta julkaistu, ensilukemalta varsin kattava, raportti meneillään olevasta Tigrayn kahinasta syineen ja pienine seurausarvionteineen.

https://www.academia.edu/49552576/The_Tigray_War_and_Regional_Implications_Volume_1

edit: Ovat Etiopiassa korjanneet sodan hinta-arviota miljardiin taalaan. Tigrayden vainot Addiksessa jatkuvat. TDF:n (käytän tästä lähtien tätä sillä TPLF:n rinnalla taisteluissa on ollut myös heidän poliittisten kilpailijoidensa väkeä. Korostaa entisestään konfliktin etnistä luonnetta) johtoporukan sukulaisia otetaan koppiin eli meno on kuin Asmarassa konsanaan. Etiopian hallinnon asettama Tigrayn väliaikaishallinto on ollut majoitettuna Addiksessa hotelleissa ja nyt on käsky käynyt lähteä nostelemaan. Tämän ovat kertoneet Deutsche Wellelle. Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä...
 
Viimeksi muokattu:
Video on tietenkin propagandaa, mutta on totta että Etiopiassa sotimisen taito on perinteisesti ollut korkeammalla tasolla kuin vaikka Länsi- tai Keski-Afrikassa mistä se afrikkalaisen sotataidon stereotypia on peräisin. Kun italialaiset yrittivät ensimmäistä kertaa hyökätä Etiopiaan, he saivat suoraan pataan, eikä missään Vietnam-tyylisessä väsytystaistelussa vaan ihan reilussa konventionaalisessa sodassa.

Ihme sakkia tuolla Afrikan sarven alueella asuu kyllä . Sekä somalit, että eritrealaisetkin ovat tunnettuja siitä että osaavat pistää perkeleesti hanttiin jos on tarvetta. Somalit taisivat muutaman kerran antaa pataan portugalilaisille 1500-luvulla kun afrikkalaisia vielä pidettiin ali-ihmisinä, eikä briteillä ja italialaisillakaan ollut kovin hauskaa somaleiden kanssa. Onnistuivat myös rakentamaan hyvinkin tehokkaat asevoimat 70-80 luvuilla, joka kylläkin lopulta koitui somaleiden kohtaloksi. Etiopialaiset taas ovat kyykyttäneet millon ketäkin joten heidän osaamisensa nyt tiedetään.
 
WFP oli saanut ensimmäisen rekkasaattueen läpi Mekelleen. Hyvä. Sitten vaan jotenkin sapuskaa niille syrjäseuduillekin. 1000 tonnia päivässä on tarve, neljänkymmenen päivittäisen rekan on arvioitu riittävän. 2,1-2,5 miljoonaa suuta (jotka siis normaalisti olisivat itsensä ruuassa pitäneet) on ruokittavana. Humoran kaupungista pohjois-Tigraystä on mitä ilmeisimmin pakkosiirretty/ollaan pakkosiirtämässä tuhannen-muutama tuhat sielua Eritreaan. Ei voi kuin arvailla tämän vedon motiiveja eli kaikki mahdollisuudet orjista panttivankeihin ovat pöydällä.

Tigray on nyt kolmen rintaman sota. Etelässä Koremin kaupungista ovat Amhara militiat ja Etiopian armeijan rippeet lähteneet Alamatan seudulle uudelleen järjestäytymistä varten. Ovat täten jäämässä TDF:n pihtiliikkeen vuoksi mottiin eli odotettavissa voi olla taas sotavankiparaatia.

Pohjoisrintamalla vanhan kunnon "Yhden hevosen ja kuivan kaivon"-kaupungin eli Badmen seudulla on tapeltu kanssa ihan oikeasti. Kummatkin keskittävät alueelle joukkoja, Eritrea eritoten. Tätä titaanien taistoa käydään parhaillaan ja voin vain arvella millä intensiteetillä. Ei ole välttämättä kakkosrähinän Euroopan itärintaman meininki kaukana tässä veljessodassa.

Lännessä taisteluita amharat & eritrealaiset vs. tigrayt käydään myös mutta ei samalla innolla kuin pohjoisessa. Kosketusta pidetään yllä sillä aikaa kun muualla koitetaan ottaa ratkaisevampia askeleita, jotka sitten lännessä todennäköisesti johtaisivat helpompaan savottaan.
 
Tigray on nyt kolmen rintaman sota...

Minkä verran on ajankohtaisia viitteitä siitä, että joku muu alue olisi edes puolitosissaan puuhaamassa itsenäistymistä tämän härdellin kupeessa ja jos sellaista on, niin miltä tilanne näyttää Etiopian koossa pysymisen suhteen?

Sitten toinen ulottuvuus:

Jos Egypti hermostuu patohankkeisiin ja osallistuu känäämiseen, niin miten sen voi olettaa vaikuttavan Etiopian sisäiseen tasapainoon?
 
Back
Top