Jaja, kun on tovin metsässä, niin maailmalla tapahtuu. Muslimien nälkäkiukkukin on näemmä revennyt väkivaltaisesti.
Tallottu on pitkin maita ja mantuja, nähty niin maatumassa olevia kuoppia ja kaivantoja kuin entisöityjäkin asemia. Teltan asemoin pariksi yöksi pysyvästi Kannaksen-Niskan motin alueelle. Heräsin kolmen jälkeen aamulla, kun innokas käki innostui siitä, kun kevät vihdoinkin tuli Kainuuseen
. Ei enää nukuttanut, joten trangia pöhisemään ja Skoda kohti etelää.
Mitä jäi käteen? Paljon maastometrejä, paljon tunnelmointia. Nythän sinne jäi hyvä keli, mutta lauantai oli aivan karmea, kun talvi piti vielä otteessaan seutua. Välillä tuli lunta, joka vaihtui rännäksi ja osin vedeksi. Kännykkä sai niin paljon kosteutta taskussa, että meni tilttiin. Pidinkin sitä sen jälkeen autossa, jossa se ei juuri tullut paremmaksi. Eihän siinä muuta mutta kuvausmahdollisuudet menivät sen myötä.
Lunta oli vielä paikoin, ja vettä senkin edestä. Huopakumisaappaat olivat must. Jos on pienen maavaran omaava auto kuten minulla, joku tie saattaa olla menemätön paikka.
Esim. Kolkontie on nimensä mukainen, jos Paljakanvaaralle aikoo. Jyrkäntie on paljon parempi. Sen verran syvää uraa, että keskustan nyrkinkokoinen sepeli otti pohjaan, ja sivussa kun ajoi, niin siellä oli hyvin pehmeää...
Erkin mainitsema tukikohta jäi löytymättä. Auto piti jättää Jyrkäntien risteykseen tien laadun vuoksi, eikä metsäautotien kääntöpaikalle , kuten aluksi suunnittelin. Lampsin kääntöpaikalle, ja siinä vaiheessa tuli se huonon sään rintama yllättäen niskaan. Lampareelle on helppo löytää, ja siitä eteenpäin luoteisen suolämpäreelle, josta notkelmaa myöten alas. Notkossa ei muuten ole varsinaista puroa ollenkaan, vaan se on oikeastaan pitkää märkää suota loppuun asti. Välillä puuta nurin, ennen keskivaihetta on oikein iso runko poikittain, ja luntahan siellä oli vielä jäljellä. Kun mitään ihmisen rakentamaa ei sattunut silmään, niin en laajentanut etsintöjä, vaan lähdin takaisin syömään kunnolla. Täytyy tunnustaa, että niin erämies en ole, etteikö taivaalla tulevalla tavaralla olisi ollut vaikutusta. Lieneekö vaaran kylkeen sitten jäänyt pilvistä tavallista herkemmin.
Sinänsä tuo alue on aarnimetsää ja jäänne niistä metsistä, joissa taistelut ovat tapahtuneet, se jä tunnelmaksi siltä reissulta.
Siitä sitten Luelahteen ja Kankaan-Niskan alueelle, ja Löytövaaraan jne. Jyrkänkoskellakin kävin matkan aikana ihmettelemässä pioneeritaidonnäytettä. Sotamuistojahan ei saa keräillä, mutta sanon vain yhden sanan: tuulenkaadot
. Ennakkoperehtyminen maksoi vaivan, kun oikeaan suuntaan lähtemällä löytyi varsin vaivattomasti kaikenlaista sodan jälkeä.
Lekan brittiarmeijan makuupussi pelasti paljon, ja joko mainitsin huopakumisaappaat? Välillä upposin lahjakkaasti ja kyllä olisi pienempien kenkien varsi jo hörpännyt. Sunnuntai oli kesäistä, eli ei satanut mitään ja lämpökin maksimissaan +7
.
Ja olihan matkan varrellakin. Nurmeksessa opin, että siellä on ollut varuskunta, joka lopetti vasta 1953 . Ja että eestiläisiä koulutettiin siellä yli 500
. Tuntematonta minulle tämä. Tien varressa oli nimittäin muistomerkki, jossa mm. tuore seppele Suomi-Viro-seuralta. Akkonsalmen Salpa-asemassakin on kevennetty vesilastia. Siellä seudulla on niitä enemmänkin, ja väistämättä tulee mietittyä käyttöarvoa nykypäivänä. Ja tuleehan sieltä Repolan suunnasta yhä hyvä tie Saunajärven ohi...
Sinne vaan ketä kiinnostaa. Nythän keli on parhaimmillaan ennusteen mukaan. Hyttysiä ei ole, vaikka olisin totisesti valinnut ne tällä kertaa
.
