Ikarus
Respected Leader
Tai kaksi. Sotapäiväkirjoja ym.
(Sota)turismia Kuhmossa
- Viestiketjun aloittaja Nyypakka
- Aloitus PVM
Ikarus
Respected Leader
http://www.sotamuistomerkit.fi/sivu.php?id=226
Jyrkänkosken puolustusasemat Kuhmo.
Panssariesteitä maastossa.
Putkessa stanssaus 152 1941. Ja kyrillisiä aakkosia. Talvisodasta tykki ei siis ole.
Tampellan piiska 1941. Joten talvisodasta ei tämäkään.
Ylempi pstkiv Lahti.
Alempi Maxim Kk. Lukko, varmistin ja liipasin toimi. Tällä saatoin demonstroida rakkaalle jälkikasvulleni
aseen latauksen, varmistuksen poiston ja tulituksen. Ilmeisesti demostrointini tämän seurauksena tapahtumista piippalakki rivistössä
oli myös onnistunut. Näin päättelin jälkikasvuni ilmeistä.
Foorumin tykkimiehet voisi kommentoida meille maallikoille noita tykkejä. Kuvissa osa Jyrkänkosken kalustosta.
Jyrkänkosken puolustusasemat Kuhmo.
Panssariesteitä maastossa.
Putkessa stanssaus 152 1941. Ja kyrillisiä aakkosia. Talvisodasta tykki ei siis ole.
Tampellan piiska 1941. Joten talvisodasta ei tämäkään. Ylempi pstkiv Lahti.
Alempi Maxim Kk. Lukko, varmistin ja liipasin toimi. Tällä saatoin demonstroida rakkaalle jälkikasvulleni
aseen latauksen, varmistuksen poiston ja tulituksen. Ilmeisesti demostrointini tämän seurauksena tapahtumista piippalakki rivistössä
oli myös onnistunut. Näin päättelin jälkikasvuni ilmeistä.
Foorumin tykkimiehet voisi kommentoida meille maallikoille noita tykkejä. Kuvissa osa Jyrkänkosken kalustosta.
Puolalainen kopio?
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Bofors_37mm
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Bofors_37mm
Ikarus
Respected Leader
Täsmennän:
Putkessa luki Tampella ja vuosiluku 1941. Kyseessä on oletettavasti Tampellan lisenssillä 1941 valmistama Bofors.
Eli talvisotaan kuvan ase ei ole osallistunut. Siis se piiska.
Myös venäläisen 152:n putkessa oli sama vuosiluku eli 1941. Ja aivan selvästi valmistaja on joku venäläinen tykkitehdas.
Talvisodassa boforsseja menetettiin 60 kpl joten voi olla että tykki on sotasaalista Suomalaisilta, ja myöhemmin tykki on vallattu takaisin.
http://www.pkymasehist.fi/pstk36.html
http://www.pkymasehist.fi/pstk36.html
Ikarus
Respected Leader
Tuo tykki ei voi olla, koska putkessa vuosiluku 1941.
Hieno reissu Suomussalmelle!
Lähtö kämpiltä 7.15 ja kaveri kyytiin 8.00 keskustasta. Suomussalmella perillä 11.35 ja koko porukka kasassa klo 11.55. Ruokailun jälkeen kirjautuminen majoitukseen Ämmän hotelliin (kolmen hengen huone oli "valitettavasti" upgradettu sellaiseen, jossa oli oma biljardipöytä, valtaisa nahkasohva, parveke ja sauna. Harmitti.
Klo 13.00 retkikuntamme aloitti tutustumisen Suomussalmen taistelupaikkoihin. Aluksi tiivis, mutta kattava sanallinen esitys laaditun kirjallisen ja karttamateriaalin avulla. Sen jälkeen ajoneuvoon nouseminen ja operaation moottoroitu osuus saattoi alkaa. Haukiperän lossin maasto meni läpiajaen, samoin kirkonkylä ja sen lähialueet. Ensimmäinen maastokohde oli Hulkonniemen taisteluiden muistomerkki. Täältä jatkettiin jonkin matkaa kohden 5-tietä, jotta maaston epäsuotuisuus suomalaisille hyökkääjille varmasti avautuisi.
Sitten pikainen paluu Raatteentien (siis Kuhmontien) alkupäähän Liekki-patsaalle, jossa pysähdys. Siirtyminen Kuomanjoelle, jossa pysähdys. Mottialue läpäistiin pysähtymättä, mutta ankarasti informaatiota jakaen. Sanginahossa piipahtaminen ajoneuvosta nousematta. Autoilimme Raatteen vartiolle saakka vuolaasti keskustellen, ja siellä pitempi pysähdys. Vartio on museoitu ja käymisen arvoinen. Jo ketjussa aiemmin mainittu Jatkosota-näyttely oli ihan mielenkiintoinen, etenkin kun aseita pääsi käpistelemään. Ja pystyinpä briljeeraamaan muutamalla tarinalla ja detaljilla, joita näyttelyn omistajakaan ei tiennyt, mutta joista ainakin osa taisi päätyä tuleville vieraille kerrottavaksi. Sitten siirtyminen venäläisten muistomerkillä pysähtymisen jälkeen Raatteen porttiin, jonka näyttely on totutun hyvä ja muistomerkki aina yhtä vaikuttava. Lopuksi paluu majoitukseen, josta siirryttiin jalkamarssilla ruokailuun Kiannan kuohuun.
Loppuilta sujuikin sitten pitkän ruokailun, perusteellinen saunomisen ja kohtuullisen nesteytyksen merkeissä.
Seuraava (helteinen) aamupäivä kierreltiin Ämmänsaarta patikoiden, sotaisista aiheista rupatellen ja edellisen illan kohtuullisesta nesteytyksestä toipuen. Tosin katkeruutta aiheutti seurueen yhden jäsenen autoilemattomuus, mikä vaikutti toipumisen tapaan. Sopivan ajan kuluttua osasto nousi jälleen ajoneuvoihinsa ja eri yksilöt suuntasivat kohden kotejaan. Perillä olin klo 17.15 ja ensimmäinen heinänkorsi katkesi klo 17.50 ja viimeinen klo 23.35. Tämän jälkeen toimin vielä paalaajan seuraneitinä/apumiehenä klo 00.40 saakka, jonka jälkeen saatoinkin painua pehkuihin ja kohdata jälleen iloisin mielin seuraavan päivän haasteet.
Joita sitten riittikin, ja joiden seurauksena tuli mm. haettua yksi akseli Oulusta.
Lähtö kämpiltä 7.15 ja kaveri kyytiin 8.00 keskustasta. Suomussalmella perillä 11.35 ja koko porukka kasassa klo 11.55. Ruokailun jälkeen kirjautuminen majoitukseen Ämmän hotelliin (kolmen hengen huone oli "valitettavasti" upgradettu sellaiseen, jossa oli oma biljardipöytä, valtaisa nahkasohva, parveke ja sauna. Harmitti.
Klo 13.00 retkikuntamme aloitti tutustumisen Suomussalmen taistelupaikkoihin. Aluksi tiivis, mutta kattava sanallinen esitys laaditun kirjallisen ja karttamateriaalin avulla. Sen jälkeen ajoneuvoon nouseminen ja operaation moottoroitu osuus saattoi alkaa. Haukiperän lossin maasto meni läpiajaen, samoin kirkonkylä ja sen lähialueet. Ensimmäinen maastokohde oli Hulkonniemen taisteluiden muistomerkki. Täältä jatkettiin jonkin matkaa kohden 5-tietä, jotta maaston epäsuotuisuus suomalaisille hyökkääjille varmasti avautuisi.
Sitten pikainen paluu Raatteentien (siis Kuhmontien) alkupäähän Liekki-patsaalle, jossa pysähdys. Siirtyminen Kuomanjoelle, jossa pysähdys. Mottialue läpäistiin pysähtymättä, mutta ankarasti informaatiota jakaen. Sanginahossa piipahtaminen ajoneuvosta nousematta. Autoilimme Raatteen vartiolle saakka vuolaasti keskustellen, ja siellä pitempi pysähdys. Vartio on museoitu ja käymisen arvoinen. Jo ketjussa aiemmin mainittu Jatkosota-näyttely oli ihan mielenkiintoinen, etenkin kun aseita pääsi käpistelemään. Ja pystyinpä briljeeraamaan muutamalla tarinalla ja detaljilla, joita näyttelyn omistajakaan ei tiennyt, mutta joista ainakin osa taisi päätyä tuleville vieraille kerrottavaksi. Sitten siirtyminen venäläisten muistomerkillä pysähtymisen jälkeen Raatteen porttiin, jonka näyttely on totutun hyvä ja muistomerkki aina yhtä vaikuttava. Lopuksi paluu majoitukseen, josta siirryttiin jalkamarssilla ruokailuun Kiannan kuohuun.
Loppuilta sujuikin sitten pitkän ruokailun, perusteellinen saunomisen ja kohtuullisen nesteytyksen merkeissä.
Seuraava (helteinen) aamupäivä kierreltiin Ämmänsaarta patikoiden, sotaisista aiheista rupatellen ja edellisen illan kohtuullisesta nesteytyksestä toipuen. Tosin katkeruutta aiheutti seurueen yhden jäsenen autoilemattomuus, mikä vaikutti toipumisen tapaan. Sopivan ajan kuluttua osasto nousi jälleen ajoneuvoihinsa ja eri yksilöt suuntasivat kohden kotejaan. Perillä olin klo 17.15 ja ensimmäinen heinänkorsi katkesi klo 17.50 ja viimeinen klo 23.35. Tämän jälkeen toimin vielä paalaajan seuraneitinä/apumiehenä klo 00.40 saakka, jonka jälkeen saatoinkin painua pehkuihin ja kohdata jälleen iloisin mielin seuraavan päivän haasteet.
Joita sitten riittikin, ja joiden seurauksena tuli mm. haettua yksi akseli Oulusta.
Viimeksi muokattu:
Aloitan ekasta, jonkat takana näkyy pätkä maantietä:
Mikä ei kuulu joukkoon, siis sotien aikaiset tykit? Vastaus 152 H88-37, malliesimerkki PV:n pitkän tähtäimen suunnittelusta! 1980 -luvun Maavoimien vuosikymmenellä päätettiin modernisoida sodanaikaiset pidemmän kantaman raskaat tykit. Entiset putket, mutta uusi ajolaite, edeltäjä, pyörät sekä maakiilakannukset. Lisättiin naamioverkkokannattimille paikat sekä lähtönopeustutkalle istukka. Jälkimmäinen on lattarauta putken keskivaiheilla. Halonnäköiset pystysylinterit ovat painontasaimet, jotka tekee putken veivauksen ylöspäin yhtä kevyeksi kuin alas. Tämän kohtuulisen edullisen modernisoinnin tuloksena saatiin malli 152 H37A, jonka kantama oli entinen 16 km. Mutta sitten ruokahalu kasvoi syödessä ja hankittiin vielä uudet 152 mm:n putket Venäjältä. Forumin tykistölangassa on aina silloin tällöin täysin asiantuntemattomia ehdotuksia uusien putkien laittamiseen 122 H63 laveteille, mutta ei homma ole ihan yksinkertainen, vaikka aihiona on alunperin raskaskin tykki. Kaikenlaisten ongelmien jälkeen oli lopulta valmista 1990 -luvun jälkipuoliskolla, jolloin oli saatu 2 km lisää kantamaa. Väliin ehti kuitenkin Saksan halpahankinta 155 H55, jonka suoritusarvot oli samat mutta paino 30 % vähemmän. 152 H88:t sai mennä, kun sa-vahvuus putosi 540.000:sta 430.000:een. Ei ehditty ampua kuin vastaanottolaukaukset!
Boforsin 37 mm tykki näyttää kotimaassa valmistetulta, viimeiset tuli tehtaasta juuri vuonna 1941. Renkaiden H -kuvio on kotimaisten aseiden tunnusmerkki, joka ei kuvasta kunnolla erotu.
Seuraavassa kuvassa etualalla Talvi- sekä Jatkosodan sotasaalista eli 152 H09-30. Tsaarin aikainen tykki, jota venäläiset teki ranskalaisen Schneiderin lisenssillä. 1930 isonnettiin panoskammiota sekä vahvistettiin rakennetta, jolla kantama nousi 8 km:sta 9.0 km:iin. 1970-80 lukujen suomalaiset tykkimiehet muistaa ikävän painavana leiritykkinä. Tämä viimemainittu seikka pätee myös taempaan tykkiin, joka on 155 H17. Siis puolestaan Saksan sotasaalista Ranskasta, jota meille ostettiin noin 150 kpl eli Jatkosodan yleisin raskas tykki. Tämä asemalli tuli kesällä tutuksi
Raskas Psto1 perinnepatterin myötä. Hyvänä tuntomerkkinä on ranskalaisille tykeille ominainen paksunnos putken suussa.
Seuraava vasemmalta puolelta maahan vajoava tykki ei esittelyjä kaipaakaan, sillä sehän on tuttu 76 K02. Glyserol M76 ei ole jäänestoon vaan sillä täytettiin nestetoiminen hidastin. Putken palauttamisesta eteen taas huolehti sylinterin ympäri kiertyvä kierrejousi, kun kaasutoimista palautinta ei vielä 1902 oltu keksitty.
Seuraavassa kuvassa on kerrottukin tykkimalli 122 H10-30. Myös alunperin Schneiderin lisenssillä tehty. Valmistusmaa ei tarkkaan ottaen ole Venäjä, sillä tämäkin on 1930 -luvulla modernisoitu 152H:n tavoin. Kantamaa saatiin 1 km lisää. Osa Talvisodan sotasaalista, suurin osa tuli Jatkosodan aikana Saksasta. Leiritykkinä myös tuttu monelle. Tunnusmerkkinä suorakulmainen kilpi.
Viimeinen on 76 K36 eli kokonaan suomalaista sotasaalista, käytössä jotain vajaa 80 kpl. Viimeiset saatiin Ilomantsista 1944. Pitkä putki näkyy hyvin kuvassa, josta johtui lempinimikin "rotanhäntä." Putkipituus aikanaan ennenkuulumaton 51 cal, josta johtui erinomainen kantama 13,6 km.
Tämä taas oli mukavan kevyt leiritykki, viimeiset ammunnat varmaan joskus 1990 -luvulla.
Viimeksi muokattu:
Ja kerrankin meni kuten ajatteli. Keskiviikkona reissuun mars
Onkos siellä muuten hyvät sieni- ja hillamestat, jos vaikka saisi jotain kotiin tuotavaakin?
Löytyy ihan hyvin. Mustikkaakin on varmasti vielä kelvollista laatua. Jäätävän kokoisia Arnold Swarzneggerimäisiä itikoita löytyy, lepakonkokoisia hirvikärpäsiä on kysta kyllin paikoin ja polttiaiset pimentävät laskevan auringon kosteilla alueilla. Joo, ota öykeintä hyttyskarkotetta mitä löydät. Eilen illalla polttiaiset ja nuo ruojan itikat vetivät päänahan aivan ruvelle. Hyökkäykset olivat jatkuvia ja torjuntavoiton saavuttamiseksi olisi pitänyt ryömiä säkkiin.
Vonka
Supreme Leader
Poikkesin Harparskogissa, missä meni Hangon puolustuslinja. Se muistuttaa Salpalinjaa pienoiskoossa.
Tämä tykki on ainoa säilynyt kappale maailmassa, brittiläinen 152-millinen "Lordi". Eipä se ollut elo vuokra-alueella herkkua vieraille, kun tykistöllä tutkailtiin päivärytmiä.
Tämän kaverin tausta on mielenkiintoinen. Itävallan juutalainen, merimies ja maankiertäjä Adolf Molnár pakeni saksalaisia Suomeen vuonna 1939. Hän kertoi myöhemmin, että ensi reissulla mieleen jäivät vain häntä kuulustelleen poliisin jäänsiniset silmät ja että sitten hänellä oli nokka kohti Tallinnaa, mistä oli tullutkin. Sitkeästi hän onnistui tulemalla uudelleen jotain toista reittiä. Hän oli ensin Sirkus Sariolassa leijonanhoitajana, kunnes värväytyi talvisodan ajaksi Sisu-pataljoonaan. Jatkosodan alussa hän oli Hangon rintamalla, jossa hän osallistui kanootti-iskuihin. Niillä käytiin kesäöinä mottia härnäämässä varsin tuloksellisesti.
Muistelmissaan hän kertoi tavanneensa rintamalla poliisin, joka oli aikaisemmin heittänyt hänet maasta. "Mitä te täällä teette", oli poliisi kysynyt. Kyseinen poliisi oli etsivän keskuspoliisin Ari Kauhanen, joka sodan jälkeen pakeni Venezuelaan. Kauhanen pelkäsi Molnarin turvallisuuden puolesta ja antoi ennen lähtöään Molnarille pistoolin lupatodistuksen kanssa.
Tässä Molnar poseeraa motissa. Huumorimiehenä hän on somistautunut liian suurella kypärällä ja mielenkiintoisella naamioinnilla...
(Näitä tarinoita ei kerrota museossa)
Tämä tykki on ainoa säilynyt kappale maailmassa, brittiläinen 152-millinen "Lordi". Eipä se ollut elo vuokra-alueella herkkua vieraille, kun tykistöllä tutkailtiin päivärytmiä.
Tämän kaverin tausta on mielenkiintoinen. Itävallan juutalainen, merimies ja maankiertäjä Adolf Molnár pakeni saksalaisia Suomeen vuonna 1939. Hän kertoi myöhemmin, että ensi reissulla mieleen jäivät vain häntä kuulustelleen poliisin jäänsiniset silmät ja että sitten hänellä oli nokka kohti Tallinnaa, mistä oli tullutkin. Sitkeästi hän onnistui tulemalla uudelleen jotain toista reittiä. Hän oli ensin Sirkus Sariolassa leijonanhoitajana, kunnes värväytyi talvisodan ajaksi Sisu-pataljoonaan. Jatkosodan alussa hän oli Hangon rintamalla, jossa hän osallistui kanootti-iskuihin. Niillä käytiin kesäöinä mottia härnäämässä varsin tuloksellisesti.
Muistelmissaan hän kertoi tavanneensa rintamalla poliisin, joka oli aikaisemmin heittänyt hänet maasta. "Mitä te täällä teette", oli poliisi kysynyt. Kyseinen poliisi oli etsivän keskuspoliisin Ari Kauhanen, joka sodan jälkeen pakeni Venezuelaan. Kauhanen pelkäsi Molnarin turvallisuuden puolesta ja antoi ennen lähtöään Molnarille pistoolin lupatodistuksen kanssa.
Tässä Molnar poseeraa motissa. Huumorimiehenä hän on somistautunut liian suurella kypärällä ja mielenkiintoisella naamioinnilla...
(Näitä tarinoita ei kerrota museossa)
Vonka
Supreme Leader
Edelliseen. Molnar teki uran Suomessa tulkkina. Kun Elina Sana teki tutkimushankkeensa Luovutetut ja ylikankaili koko Suomen Gestapoksi, juutalaispakolainen Molnar kirjoitti HS:n mielipidepalstalle ja puolusti etsivä Ari Kauhasta. Elina Sana haukkui Molnarin maan rakoon ja hyvä ettei syyttänyt holokaustista. Molnar sanoi, että "kestin sen, kuten olen kestänyt paljon aikaisemmin".
JR49
Respected Leader
Eikös tuo 152-millinen(set?) ammuttu rikki taitamattoman käytön vuoksi? Nyt pitäisi viitsiä kaivaa Kenttätykit-kirjani jostain kasojen alta...Poikkesin Harparskogissa, missä meni Hangon puolustuslinja. Se muistuttaa Salpalinjaa pienoiskoossa.
Tämä tykki on ainoa säilynyt kappale maailmassa, brittiläinen 152-millinen "Lordi". Eipä se ollut elo vuokra-alueella herkkua vieraille, kun tykistöllä tutkailtiin päivärytmiä.
Tämän kaverin tausta on mielenkiintoinen. Itävallan juutalainen, merimies ja maankiertäjä Adolf Molnár pakeni saksalaisia Suomeen vuonna 1939. Hän kertoi myöhemmin, että ensi reissulla mieleen jäivät vain häntä kuulustelleen poliisin jäänsiniset silmät ja että sitten hänellä oli nokka kohti Tallinnaa, mistä oli tullutkin. Sitkeästi hän onnistui tulemalla uudelleen jotain toista reittiä. Hän oli ensin Sirkus Sariolassa leijonanhoitajana, kunnes värväytyi talvisodan ajaksi Sisu-pataljoonaan. Jatkosodan alussa hän oli Hangon rintamalla, jossa hän osallistui kanootti-iskuihin. Niillä käytiin kesäöinä mottia härnäämässä varsin tuloksellisesti.
Muistelmissaan hän kertoi tavanneensa rintamalla poliisin, joka oli aikaisemmin heittänyt hänet maasta. "Mitä te täällä teette", oli poliisi kysynyt. Kyseinen poliisi oli etsivän keskuspoliisin Ari Kauhanen, joka sodan jälkeen pakeni Venezuelaan. Kauhanen pelkäsi Molnarin turvallisuuden puolesta ja antoi ennen lähtöään Molnarille pistoolin lupatodistuksen kanssa.
Tässä Molnar poseeraa motissa. Huumorimiehenä hän on somistautunut liian suurella kypärällä ja mielenkiintoisella naamioinnilla...
(Näitä tarinoita ei kerrota museossa)
Vonka
Supreme Leader
Eikös tuo 152-millinen(set?) ammuttu rikki taitamattoman käytön vuoksi? Nyt pitäisi viitsiä kaivaa Kenttätykit-kirjani jostain kasojen alta...
Tiedän tykeistä yhtä paljon kuin kaskelottien sielunelämästä.