Sotahistoriallinen matkailu

Jaahas.
Irtautuminen tukikohtana onnistui kuin onnistuikin ja moottorimarssi kohti Suomussalmea voi alkaa. Tällä kertaa kartoitetaan pitäjän pohjoisosat.
 
Jaahas.
Irtautuminen tukikohtana onnistui kuin onnistuikin ja moottorimarssi kohti Suomussalmea voi alkaa. Tällä kertaa kartoitetaan pitäjän pohjoisosat.

Kiantajärvestä kuulemma nostettiin I-152:n moottori, Shvetsov M-25V. Se tulee aikanaan näytille jonnekin, mutta ei taida olla vielä.
 
Kävin tuossa kesäloman alkajaisiksi Maltalla. Jos on kiinnostunut sotahistoriasta ja linnoittamisesta, niin paikka on teille. Itse kerkesin tutustumaan yhteen kohteeseen kunnolla. Kyseessä oli sotamuseo. Siellä oli esillä mm. Italialaisten E70 räjähdevene. Ikävä kyllä tälläkertaa ilmailumuseo jäi käymättä. SUOSITTELEN lämpimästi lomakohteena. Menen sinne vielä toisenkin kerran.


Explosive_MT3a.jpg


italian-mtb-nwma-malta.jpg
 
Voit yllättää vaimon, pyydä mukaan.. tosi voit aloittaa siedätyksen vaikka vierailemalla Hallinportin museolla..

Se on lähempänäkin. Bristol Bulldogia voisi käydä silittämässä. Samoin Haukkaa, joka jäi "mahdollisuudeksi". Se oli 1920-luvulla maailmanluokan kehitelmä, mutta sitä ei valittu, vaan se sivuutettiin tilauskisassa juuri, kun siitä saatiin uudella moottorilla loistava kone.
 
Se on lähempänäkin. Bristol Bulldogia voisi käydä silittämässä. Samoin Haukkaa, joka jäi "mahdollisuudeksi". Se oli 1920-luvulla maailmanluokan kehitelmä, mutta sitä ei valittu, vaan se sivuutettiin tilauskisassa juuri, kun siitä saatiin uudella moottorilla loistava kone.

Samalla voit tarkistaa "True Love"-tasot muutaman tunnin pyörimisellä romujen seassa..
 
Ehkäpä tähän ketjuun voi laittaa oheisen linkin Tsekkiläiseen tapaan juhlistaa vuoden 1918 tapahtumia.

Kyseessä siis Tsekkilegioonan junan replika Venäjän vallankumouksen ajoilta. Pysähtyy ympäri Tsekkiä ja on ilmainen. MIkäli satutte olemaan paikkakunnalla millä ko. juna pysähtyy, suosittelen käymään. Ei edes maksa mitään.
http://www.csol.cz/domains/csol.cz/index.php/legiovlak/


Tässä paikkakunnat ja pysähtymispäivämäärät.
http://www.csol.cz/domains/csol.cz/images/Projekty/Legie100/Legiovlak/provoz_-_2018.jpg

Virtuaalinäkymä.
https://walkinto.in/tour/Wy2NWgn5Ux-kl3Nbl39Le
 
Itellä on vanhempien kautta japanilainen perhetuttu. Kävin 19-vuotiaana yo-kirjoitusten jälkeen paikan päällä ja ohessa tein kolmen viikon reppureissun eteläisessä Japanissa. Matka alkoi Shinkansenilla Tokiosta Nagasakiin ja matkan varrella tuli piipahdettua myös Hiroshimassa.

Veti kyllä nuoren miehen hiljaiseksi. Nagasaki on maastoltaan kunnon hornankattila, se kun on rakennettu syvään meren lahteen kapealle maakaistaleelle vuorien ja meren väliin. Hiroshimassa on kuitenkin paljon kattavampi museointi ja tarjonta aiheeseen liittyen.

Länkkäreillä oli joku ihme connection Japanissa. Se oli ihan normikuvio vähintään moikata tai pysähtyä juttelemaan kadulla tai kahvilassa. Ehkä siksi, että paikallisten englanninkielentaito oli luokkaa 5% Suomeen verrattuna ja sosiaaliset tarpeet piti jotenkin täyttää :D

Niinpä Hiroshimassa tuli tutustuttua ikäiseeni amerikkalaiseen tyyppiin ja päätimme lähteä yhdessä kiertämään kaupunkia ja Memorial museumia ym. läpi. Mieleen on jäänyt yksityiskohtana se, että museossa viivyimme peräti kolmisen tuntia. Muuten suulas nevadalainen ei puhunut käytännössä mitään koko aikana ja kun pääsimme museosta ulos hän katsoi minua vakavasti ja totesi ”Right now... I am ashamed to be an American”.

Kaikin puolin huikea kokemus tuo viisiviikkoinen Japanissa. Täytyy kyllä olla ikuisesti vanhemmille ja tuttavalle kiitollinen, että tekivät matkan mahdolliseksi. Tällä viikolla aihe tuli puheeksi lasten kanssa Ruotsin risteilyllä, kutsu kun viedä ne sinne on esitetty. Täytyy nyt jotenkin yrittää kaivaa kuvetta, että saisin raavittua tarvittavat tonnit kasaan oman ja kolmen lapsen matkaan... Hiroshimassa käymättä en lapsiani Japaniin kyllä vie. Jos lotossa voitan niin upgreidaan reissun Okinanawalle asti :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Pienenä sotahistoriallisena välipalana voin suositella Gibraltaria.
Helppo livahtaa vuokra-autolla Costa de Sollita päivämatkalle tuonne. Hintataso tuolla on turistin kannalta epäedullinen verrattuna Espaniaan, mutta päivämatkalla ei haittaa suuresti.

Tarjolla on WWII aikaisia rakenelmia ja tietysti vanhempia rakennelmia. Maisemat ja apinat pitävät myös muun perheen tyytyväisenä.
 
Hesari kirjoitti Suomenlinnan valtaisasta ryysiksestä elokuun alussa.
Onko kukaan käynyt elokuun loppupuolella tai sen jälkeen?
Mikä on se hetki kun hiljenee?
 
Back
Top