Sotavankien kohtelu uusiksi(ko?)

Voisin kuvitella että muutama raato kun makaa lähellä omaa kyttäyspaikkaa kesähelteillä haju on melkoinen.

Siis otawa kieltää kiduttamisen, mutta ei kiellä sterssi asentoja. Että jos haluatte tehä olon epämukavaksi niin niillä se onnistuu. Pussi päähän, korvat peitetään, sidotaan tiukasti ja stressi asentoon. Päälle viellä pelko oman hengen menettämisestä ym on jo aika kova koktaili.

Omasta mielestä tod. Epäinhimillinen kohtelu ei kuulu länsivaltojen toiminta metodeihin, rättipäät sun muut sekopäät niitä käyttää mutta ei me suomalaiset. Annetaan riittävästi ruokaa mutta voidaan käyttää eri töissä. Se on hyvää ajanvietettä vangeillekin. Vangeilta saadaan myös tärkeää tietoa. Hathattien kuulustelut hoitaa sitten ihan eri porukka
Myös propaganda sodassa vankien asiallinen kohtelu on tärkeää kun muodostetaan kuvaa tilanteesta ulkopuolisille.
 
YK:n kidutuksen vastainen sopimus
"Kidutuksella tarkoitetaan kaikenlaisia toimia, joilla julkinen viranomainen tahallisesti aiheuttaa, tai joilla hänen aloitteestaan aiheutetaan henkilölle kovaa, joko henkistä tai ruumiillista kipua tai kärsimystä tarkoituksena tietojen tai tunnustusten saaminen häneltä tai kolmannelta henkilöltä, hänen rankaisemisensa teosta, jonka hän on tehnyt tai hänen epäillään tehneen, tai hänen tai muiden henkilöiden pelottelu.

Se ei sisällä kipua tai kärsimystä, joka aiheutuu sellaisista lainmukaisista seuraamuksista, jotka ovat sopusoinnussa vankeinhoidon vähimmäisvaatimusten kanssa tai liittyvät olennaisesti tällaisiin seuraamuksiin.

Kidutus on vakava ja tahallinen, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun tai rangaistuksen muoto."

Hyväksytty YK:n yleiskokouksessa 10.12.1984


13 artikla.
Vankien inhimillinen kohtelu.

Sotavankeja on jokaisena ajankohtana kohdeltava inhimillisesti. Mitkään laittomat teot tai laiminlyönnit suojelijavallan puolelta, josta aiheutuu sen vallassa olevan sotavangin kuolema tai joka saattaa vakavaan vaaraan hänen terveytensä, eivät ole sallitut ja pidetään sellaista tekoa tai laiminlyöntiä tämän sopimuksen törkeänä rikkomisena. Erityisesti on kielletty vangin alistaminen hänen ruumiinsa silpomiseen taikka lääkinnölliseen tai tieteelliseen kokeeseen, minkä laatuiseen tahansa, ellei se ole asianomaisen vangin lääkinnöllisen hoidon kannalta oikeutettu ja ole hänen etunsa mukaista.

Sotavankeja on niinikään aina suojeltava varsinkin kaikilta väkivallan teoilta tai uhkauksilta sekä solvauksilta ja julkiselta uteliaisuudelta.

Kostotoimenpiteet heidän suhteensa ovat kielletyt.

Genèven sopimus sotavankien kohtelusta 12 päivältä elokuuta 1949.



Suomalaisen sotilaan tunnusmerkkejä ovat rohkeus ja oikeudentunto.

Jokainen joka kiduttaa tai surmaa avuttomia vankeja häpäisee itsensä, joukko-osastonsa ja kotimaansa.


Sotilaana ja ihmisenä en voi hyväksyä vankien surmaamista tai kiduttamista. Sotilasvalani velvoittaa minut estämään ja ilmoittamaan kaikki sen suuntaiset teot.
 
Sotilaiden on noudatettava käskyjä ja määräyksiä. Tosiolevassa maailmassa ja oloissamme komppanianpäällikkö on avainasemassa. Ymmärtääkseni.

Kannattaa muistaa sekin, että sodankin jälkeen ihminen joutuu itsensä kanssa tekemisiin. Katsooko peilistä öykkäröivä nilviäinen, raakuuksiin syyllistynyt, tympeä tollo vai suunnilleen itsensä ihmisenä säilyttänyt mies?

Kyllä, asenteeni on hieman naiivi ja lapsellinenkin, mutta elämänkokemuksen myötä nämä asiat jollain tapaa kirkastuvat varsin selkeiksi.
 
Tässä keskustelussa tulee vääjäämättä mieleen yhden sotaveteraanin kertomus talvisodasta. Tutkittiin kaatuneen venäläisen papereita ja sieltä löytyi valokuva n. nelivuotiaasta lapsesta ja toisella puolella kirjoitus: isä, tulethan pian kotiin. Sanoi veteraani, että veti kyllä koko porukan hiljaiseksi.

Kerron tämän siksi, että muistettaisiin, että eivät ne venäläisetkään siellä ole vapaaehtoisesti. Asevelvollisuusarmeijaa käyttävä maa ei kysy, että haluatteko sotia. Ei tulla kysymään suomalaisiltakaan. Ja joka joukkoyksikössä olleet poliittiset upseerit ampuivat kaikki ne venäläiset, jotka kieltäytyivät taistelemasta.

Jopa Ukrainaan on lähetetty venäläisiä valheiden (mennään sotaharjoitukseen), uhkailun ja pelottelun kautta. Eivät sielläkään ne kaikki venäläiset sotilaat vapaaehtoisesti ole.

Tähän ajatukseen ei mielestäni istu, että sitten täytyy vankeja vielä uudelleen kouluttaa henkisesti, jotta vihaisivat sotaa. Lähinnä tulee mieleen kommunistimaiden uudelleenkoulutusleirit.
 
Sotilaiden on noudatettava käskyjä ja määräyksiä. Tosiolevassa maailmassa ja oloissamme komppanianpäällikkö on avainasemassa. Ymmärtääkseni.

Kannattaa muistaa sekin, että sodankin jälkeen ihminen joutuu itsensä kanssa tekemisiin. Katsooko peilistä öykkäröivä nilviäinen, raakuuksiin syyllistynyt, tympeä tollo vai suunnilleen itsensä ihmisenä säilyttänyt mies?

Kyllä, asenteeni on hieman naiivi ja lapsellinenkin, mutta elämänkokemuksen myötä nämä asiat jollain tapaa kirkastuvat varsin selkeiksi.

20v sitten olisin naurahtanut kirjoituksellesi, mutta nyt en voi kuin olla samaa mieltä.

Julmuuksia suunnittelevien kannattaa muistaa natsi rikollisten pakomatkat toisen maailmansodan jälkeen. Ei kannata tehdä itsestään etsittyä sotarikollista. Vaikka rikosten kohteena olisikin vihattu venäläinen, ei länsimaissa löydy ymmärrystä tällaiseen toimintaa.
 
Eivät sielläkään ne kaikki venäläiset sotilaat vapaaehtoisesti ole.

Olisi matalaotsaista väittää venäläisten olevan kansa, joka on absoluuttisen paha; vertajanoava, voimapolitiikkaan turvautuva imperialistinen diktatuuri. Silti heitä ei tule nähdä vain harhaanjohdettuina uhreinakaan, yleistäen kokonaista kansakuntaa jonkin säälin kohteeksi. Jokainen pitää kohdata yksilönä. Ja sama yksilö voi olla eri ihminen eri tilanteessa. Yritän selventää hieman ajatuksenjuoksuani...

Kävin pari vuotta sitten Suomussalmella Raatteen tiellä, josta ostin yhdeltä "keräilijältä" vanhan avomallin, ämpärimäisen, venäläisen pakin, jota sittemmin olen kutsunut "kuolleen miehen pakiksi". Nimitys tulee siitä, että alumiininen pakki on yhä täysin ehjä pieniä lommoja lukuun ottamatta, vain rautainen kantokahva on pahasti ajan hapertama. Ottaen huomioon NL:n suuret tappiot, sekä sen seikan, että sotavanki olisi ottanut ehjän pakkinsa sotavankeuteen - ja takaisin itään luikkinut perääntyjä myöskin - oletan hänen olleen kuolleiden joukossa.

Katselin Raatteenportin museossa lyhytelokuvan, jossa pelin henki oli se, että tuimat suomalaiset lahtasivat avuttomia ukrainalaisia metsiin ja hangille. Samaa uhrimielialaa kuvastaa myös Raatteentien varrelle pystytetty patsas, Isänmaan Pojille Sureva Venäjä -muistomerkki. Muistaen vielä Stalinin olleet julma diktaattori, joka säälittä uhrasi omaa kansaansa tavoitteidensa tieltä, on helppoa ajatella näiden olleen pelkkiä uhreja. Mutta sitten on muistettava yksilön valinta.

Tämän pakin kantaja ei olisi voinut kieltäytyä hyökkäämästä Suomeen talvella 1940. Hänet olisi teloitettu. Selviytyäkseen armottomasta tilanteesta, vaikka hän kuinka vastustaisi sotaa, hänen ei hollille saatuaan olisi kannattanut ampua ohi suomalaisista, sillä tämä olisi voinut tappaa hänet. En voi tietää oliko tämän pakin omistaja niitä, jotka noudattivat järkähtämättä Stalinin määräystä olla perääntymättä, vai kaatuiko hän paetessaan motista vastoin määräyksiä. Yhden asian kuitenkin tiedän: hän oli kaivertanut, hän oli VALINNUT kaivertaa, ennen kuolemaansa "Pobeda" - Voitto - pakkinsa pohjaan!

Mihin voittoon hän viittasi? Siihenkö, kun hän oli 17. syyskuuta 1939 alkaen hyökkäämässä jo lyötyjen puolalaisten selkään Hitlerin ja Stalinin etupiirijaon myötä? Vaiko siihen voittoon, jonka osana hän tulisi olemaan, kun Suomi oli katkaistu Talvisodassa kahtia? Oliko hän siis ennen mottiin joutumistaan verenhimoiseen voimapolitiikkaan uskovan diktatuurin uskollinen kannattaja, vaiko säälittävä uhri jäätyessään Raatteentien hankiin? Kenties molempia. Vai voiko sama henkilö edes olla sekä aggressori, että uhri? Viekö ensimmäinen oikeuden jälkimmäiseen? Sanokaa te.

Kun venäläinen "vapaaehtoinen" tuhoaa raketinheittimellään Venäjän puolelta ukrainalaisen panssarikolonnan, juhliiko hän tapahtumaa voittona? Kun hänen "vapaaehtoinen" kiväärimieskaverinsa saa luodin vatsaansa Donbassin alueella, onko hän uhri, vaikka olisi eilen juhlinut ukrainalaisen kolonnan tuhoamista?

Sodassa vastustajan yksilön vaikuttimia ja luonnetta ei ole mahdollisuutta, eikä aikaakaan, eikä jopa syytä tutkia. Hän on kasvoton vihollinen, massaa, joka "lyödään" ja "torjutaan". Vasta taistelun tauottua ihmisyys, toivottavasti, nousee taas pintaan. Ja molempien osapuolten kaatuneiden taskuista löytyy sydäntäriipaisevia valokuvia.
 
Viimeksi muokattu:
Sotilaiden on noudatettava käskyjä ja määräyksiä. Tosiolevassa maailmassa ja oloissamme komppanianpäällikkö on avainasemassa. Ymmärtääkseni.

Kannattaa muistaa sekin, että sodankin jälkeen ihminen joutuu itsensä kanssa tekemisiin. Katsooko peilistä öykkäröivä nilviäinen, raakuuksiin syyllistynyt, tympeä tollo vai suunnilleen itsensä ihmisenä säilyttänyt mies?

Kyllä, asenteeni on hieman naiivi ja lapsellinenkin, mutta elämänkokemuksen myötä nämä asiat jollain tapaa kirkastuvat varsin selkeiksi.
Ei naiivi, eikä lapsellinen, vaan ainoa oikea. Julmuuksiin syyllistyvä järjestelmä menettää omien ja vieraiden tuen. Ja kumpaakin tarvittaisiin. Yksikkötasolla yksittäisiä julmuuksiin syyllistyviä saattaisi esiintyä, mutta niitä tekeviä pidettäisiin aseveljien mielestä mätinä omenina. Yksilötasolla, käsittääkseni Rummin-Jussit ja vastaavat eivät ole itsensä kanssa tulleet toimeen sodan jälkeen, ja päätyneet monenlaisiin ratkaisuihin...
Hyvän ystävän isän, sotaveteraanin, pahin sotatrauma oli, kun hän joutui lopettamaan armeliaisuudesta toivottoman pahasti tuskissaan kiljuvan venäläisen taistelun yhteydessä. Mies anoi kuolemaa ilman vatsalaukkua, mutta silti ne silmät tulivat uniin loppuun saakka 90-luvullle asti.
 
Kyllä, asenteeni on hieman naiivi ja lapsellinenkin, mutta elämänkokemuksen myötä nämä asiat jollain tapaa kirkastuvat varsin selkeiksi.

Näin se useinkin menee, että nuorena voidaan olla karu, realistinen ja parkkiintunut, mutta elämänkokemuksen myötä sitä monesti tasaantuu astetta naiivimmaksi idealistiksi ;) Siihen on syynsä miksi puolueiden nuorisojärjestöt ovat väärällään hieman kyseenalaisella tavalla "idealistista" väkeä, ulostulot monesti kuin ulostetta.

Mitä haudankaivuuseen tulee, niin jos itse jäisin vaikkapa Tornioon hyökkäävien ruotsalaisjoukkojen vangiksi, niin jos kohtelu olisi muuten ok (ei hakattaisi, saisi syödä ja nukkua) niin voisin hyvinkin kaivaa hautoja liina naaman päällä, enkä kokisi sitä miksikään nöyryytykseksi tai pelotteluksi vaikka en mikään kalmofani olekaan. Tietysti sitten kylmäisi jos svedut käskisivät kaivamaan 11 hautaa ja valmiita raatoja olisi vain 10.
 
Sotilaiden on noudatettava käskyjä ja määräyksiä. Tosiolevassa maailmassa ja oloissamme komppanianpäällikkö on avainasemassa. Ymmärtääkseni.

Kannattaa muistaa sekin, että sodankin jälkeen ihminen joutuu itsensä kanssa tekemisiin. Katsooko peilistä öykkäröivä nilviäinen, raakuuksiin syyllistynyt, tympeä tollo vai suunnilleen itsensä ihmisenä säilyttänyt mies?

Kyllä, asenteeni on hieman naiivi ja lapsellinenkin, mutta elämänkokemuksen myötä nämä asiat jollain tapaa kirkastuvat varsin selkeiksi.

Tässä kohdin on tavallaan hyvä sanoa, että onneksi olemme länsimaisen kasvatuksen "uhreja" - meitä ei ole kyllästetty millään propagandalla ali-ihmisistä (kollektiivisesti siis) tai siitä, ettei vihollinen ole minkään arvoinen - joten näen, että tällaisessa tilanteessa on äärimmäisen hankalaa masinoida mitään laajoja sotarikoksiin ryhtyviä ja pystyviä joukko-osastoja, jossain vaiheessa kun useimmilla se toiminta alkaa sotia sitä omaa oikeudenmukaisuuden tunnetta vastaan. Tulee miettineeksi, että kuinka voi elää elämäänsä sodan jälkeen jos kontolla on satojen tai jopa tuhansien teloitukset ja muut sotaan liittyvät raakuudet.

Tietenkin taistelussa tulee eteen tilanteita joissa joudutaan taistelemaan mentaliteetilla "vankeja ei oteta" - tämä on ymmärrettävää, mutta on kuitenkin huomioitava, että nämä ovat (tai pitäisi olla) poikkeustapauksia eikä mitään sääntöjä joiden mukaan toimitaan. Antautuvaa vihollista tulee kohdella asiallisella tavalla häntä tietyllä tapaa kunnioittaen, hän ei vihollisstatuksesta huolimatta ole roskaa, jonka voi viedä nurkan taakse ja teloittaa. Tämä ei ole sovelias ratkaisu ongelmaan.

Toisaalta jos pohtii henkilökohtaisella tasolla tilannetta niin on tietenkin mietittävä, että voiko totaalinen sota johtaa tilanteeseen, jossa oma ihmisyys tuhoutuu ja vihollisen näkee kaikkena muuna kuin ihmisenä - jonain ali-ihmisenä jota ei voi missään nimessä kunnioittaa. Onko mahdollista, että Suomessa tilanne ajautuisi siihen mihin se ajautui esim. Jugoslavian hajoamissodissa, joissa entiset naapurit saattoivat muuttua mielipuoleln lailla käyttäytyviksi vihollisiksi - kaikilla puolilla - ja menettää ihmisyytensä? Tai, että Suomessa toistuisi sisällissota (johon en ihan hetimmiten usko, Suomi on niin paljon muuttunut). Mutta jos esim. venäläiset hyökkäisivät Suomeen ja syyllistyisivät sen (epämääräisen mittaisen) sodan aikana julmuuksiin joita emme nyt voi hyväksyä tai käsittää, niin kuinka suhtautuisin itse tällaiseen venäläiseen jonka tietäisin raiskanneen, tappaneen ja tuhonneen satoja suomalaisia siviilejä? En voi sanoa, että kohtelisin häntä sodankäynnin sääntöjen mukaisella tavalla - toisaalta en voi sanoa, että kiduttaisin hänet kuoliaaksi, aika ja paikka paljastaisi sen kuinka toimisin.

Mutta palatakseni tuohon "länsimaiseen kasvatukseen", onneksi Suomessa ei harjoiteta mitään kollektiivista johdonmukaista propagandaa jossa joko oma kansa nostetaan jalustalle tai naapuria alistetaan jonnekin "sontasankon" pohjalle - no suhtautuminen venäläisiin on hetkittäin tällaista, mutta kyse ei ole johonmukaisesta propagandasta vaan venäläisten toiminta on ajanut osan suomalaisista näkemään asian täten. (Minulle se mitä Venäjä valtiona tekee ei tarkoita sitä, että se olisi kollektiivisesti jokaisen venäläisen vika - valtion tekojen tähden ei jokaista venäläistä pidä tuomita, mutta toki Venäjällä tilanne on nyt se, että moni tavallinen venäläinen on lähtenyt mukaan propagandaan ja ideologiseen fanatismiin ja heidän tulisi tehdä tiliä itsensä kanssa). Nimittäin voisin kuvitella, jos Suomessa harjoitettaisi valtiojohtoista propagandaa x vuotta ja sen jälkeen ryhdyttäisi sotimaan maata vastaan jonka kansaa olisi propagandassa alistettu ja josta olisi luotu kuva "ali-ihmisten valtiona" tilanne olisi epäilemättä hyvin mielenkiintoinen ja moni olisi valmis ottamaan käyttöön keinot joihin ei nyt missään nimessä halua turvautua tai joita ei pidä sallittuina ja hyväksyttyinä.

vlad.
 
Toisaalta jos pohtii henkilökohtaisella tasolla tilannetta niin on tietenkin mietittävä, että voiko totaalinen sota johtaa tilanteeseen, jossa oma ihmisyys tuhoutuu ja vihollisen näkee kaikkena muuna kuin ihmisenä - jonain ali-ihmisenä jota ei voi missään nimessä kunnioittaa. Mutta jos esim. venäläiset hyökkäisivät Suomeen ja syyllistyisivät sen (epämääräisen mittaisen) sodan aikana julmuuksiin joita emme nyt voi hyväksyä tai käsittää, niin kuinka suhtautuisin itse tällaiseen venäläiseen jonka tietäisin raiskanneen, tappaneen ja tuhonneen satoja suomalaisia siviilejä? En voi sanoa, että kohtelisin häntä sodankäynnin sääntöjen mukaisella tavalla - toisaalta en voi sanoa, että kiduttaisin hänet kuoliaaksi, aika ja paikka paljastaisi sen kuinka toimisin.
Väkevää analysointia yksilötasolla. Tätä on jokaisen hyvä tutkiskella sisimmässään.
 
Mutta jos esim. venäläiset hyökkäisivät Suomeen ja syyllistyisivät sen (epämääräisen mittaisen) sodan aikana julmuuksiin joita emme nyt voi hyväksyä tai käsittää, niin kuinka suhtautuisin itse tällaiseen venäläiseen jonka tietäisin raiskanneen, tappaneen ja tuhonneen satoja suomalaisia siviilejä? En voi sanoa, että kohtelisin häntä sodankäynnin sääntöjen mukaisella tavalla - toisaalta en voi sanoa, että kiduttaisin hänet kuoliaaksi, aika ja paikka paljastaisi sen kuinka toimisin.

Teit mielenkiintoisen hypyn monikosta yksikköön. Olisiko käytännössä mahdollista, että tietäisit tämän yksittäisen venäläisen syyllistyneen näihin tekoihin? Vai mieltäisitkö hänet vain vastuulliseksi teoista koska hän on yksi venäläisistä? Juuri tämä ajatusloikka yhdistettynä vihollisen julmuuksien liioitteluun on yksi niistä tekijöistä, jotka lietsovat ihmisten vihaa ja siten edesauttavat myös julmuuksiin syyllistymistä. Tämä on vakiokomponentti kaikissa sodissa ja kenties lähes välttämätön perustelu väkivallan oikeuttamiseksi sekä yhteisön että yksilön tasolla.

Mutta palatakseni tuohon "länsimaiseen kasvatukseen", onneksi Suomessa ei harjoiteta mitään kollektiivista johdonmukaista propagandaa jossa joko oma kansa nostetaan jalustalle tai naapuria alistetaan jonnekin "sontasankon" pohjalle - no suhtautuminen venäläisiin on hetkittäin tällaista, mutta kyse ei ole johonmukaisesta propagandasta vaan venäläisten toiminta on ajanut osan suomalaisista näkemään asian täten.

Kyllä Suomessakin on tätä propagandaa harjoitettu, ennen kaikkea oman kansan nostamista jalustalle. Toki vähemmän kärjistetysti kuin jossain muualla, mutta täälläkin historiankirjoituksella on luotu kansalle tarina. Tarinaan kuuluu myös jatkuva idän uhka vaikka rajan yli on tultu puolin ja toisin eikä Suomen historia liene myöskään mitenkään erityisen sotainen.
 
Sotilaiden on noudatettava käskyjä ja määräyksiä.
Laitonta käskyä ei saa panna toimeen, täysin riippumatta siitä, kuka käskee ja määrää mitä. Tämä on syytä muistaa. Saksan armeijassa joutuvat vannomaan, että eivät myöskään tottele mitään epäinhimillistä käskyä, sanoo laki siitä mitä tahansa. Se olisi hyvä lisä Suomeenkin, eikä vain sotilaille, vaan ihan vaikka poliiseillekin jne. Lakia ei pidä aina noudattaa. Käskyjä ei pidä aina noudattaa.

Nimenomaan sokea usko lakiin ja etenkin määräyksiin ja ennen kaikkea käskyihin on se, joka on suurimmat kansanmurhat aiheuttanut. Ihmiset ovat hölmöinä "totelleet määräyksiä" ja "käskyjä" ja tehneet vaikka mitä kauheuksia. Ei enää koskaan sitä, kiitos.
 
Mutta jos esim. venäläiset hyökkäisivät Suomeen ja syyllistyisivät sen (epämääräisen mittaisen) sodan aikana julmuuksiin joita emme nyt voi hyväksyä tai käsittää, niin kuinka suhtautuisin itse tällaiseen venäläiseen jonka tietäisin raiskanneen, tappaneen ja tuhonneen satoja suomalaisia siviilejä? En voi sanoa, että kohtelisin häntä sodankäynnin sääntöjen mukaisella tavalla - toisaalta en voi sanoa, että kiduttaisin hänet kuoliaaksi, aika ja paikka paljastaisi sen kuinka toimisin.
Sotavangin oikeuksia tai ylipäätään MITÄÄN oikeuksia ei ole sotilaalla, joka ei itse noudata sodankäynnin sääntöjä. Eli jos venäläinen sotilas raiskaa ja ryöstää, saat vaikka ampua tai kiduttaa sitä mielesi mukaan senkin jälkeen, kun se on antautunut. Ja kyllä, sinulla on silti itselläsi sotavangin oikeudet jos antaudut, koska ei ole sodankäynnin sääntöjen vastaista kaltoinkohdella sotilasta, joka ei ole niitä sääntöjä itse noudattanut. Tämä on syytä muistaa. Myös niinkin päin, että jos itse rikot sodankäynnin sääntöjä, et voi itse vedota niiden suojaan.
 
Teit mielenkiintoisen hypyn monikosta yksikköön. Olisiko käytännössä mahdollista, että tietäisit tämän yksittäisen venäläisen syyllistyneen näihin tekoihin? Vai mieltäisitkö hänet vain vastuulliseksi teoista koska hän on yksi venäläisistä? Juuri tämä ajatusloikka yhdistettynä vihollisen julmuuksien liioitteluun on yksi niistä tekijöistä, jotka lietsovat ihmisten vihaa ja siten edesauttavat myös julmuuksiin syyllistymistä. Tämä on vakiokomponentti kaikissa sodissa ja kenties lähes välttämätön perustelu väkivallan oikeuttamiseksi sekä yhteisön että yksilön tasolla.

Tähän astisen elämäni aikana olen pyrkinyt toimimaan siten, että yksilö on vastuussa teoistaan - yksilön teosta ei suoriteta kollektiivista rangaistusta. Mutta kuten kirjoituksessani viittasin, en voi mitään takeita antaa siitä, että kohtelisin vankia laillisesti, toisaalta en voi sanoa, että ehdottomasti kiduttaisin kuoliaaksi - tilanne paljastaisi sen kuinka toimisin.

Samalla tavalla voidaan edetä ajattelussa kollektiivisen rankaisun tasolle. En voi kaikella ehdottomuudella sanoa ettenkö kostaisi venäläisten rikollisia tekoja kenelle tahansa venäläiselle, toisaalta en voi kaikella ehdottomuudella sanoa ettenkö olisi kostamattakaan. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa (kovin harva meistä on), joten mitään ehdottoman varmaa en halua mennä sanomaan mutta voin vain viitata yllä olevaan eli siihen, että tähän astisessa elämässäni en ole ollut halukas mihinkään kollektiivisiin rangaistuksiin tai rankaisemaan ketään toisen sijasta, toisaalta esim. venäläisiin minulla ei kohdistu mikään kollektiivista vihaa, enkä pidä heitä mitään ali-ihmisinä joilla ei ole ihmisarvoa.

Kyllä Suomessakin on tätä propagandaa harjoitettu, ennen kaikkea oman kansan nostamista jalustalle. Toki vähemmän kärjistetysti kuin jossain muualla, mutta täälläkin historiankirjoituksella on luotu kansalle tarina. Tarinaan kuuluu myös jatkuva idän uhka vaikka rajan yli on tultu puolin ja toisin eikä Suomen historia liene myöskään mitenkään erityisen sotainen.

Kyllä, on harjoitettu mutta ei harjoiteta - eli Suomessa ei nyt juuri tällä nimenomaisena hetkenä harjoiteta mitään valtiojohtoista jatkuvaa propagandaa, jossa rakennettaisi viholliskuvaa* ja muodostettaisi kuvaa vihollisesta "ali-ihmisenä". Se, että jotkut yksilöt näin tekevät ei tee toiminnasta valtiojohtoista tai esim. Venäjän (tai natsi-Saksan) toimintaan verrattavissa olevaa toimintaa.

Suomessa kuitenkin pyritään erottamaan valtion ja yksilöiden teot toisistaan eikä yksilö ole syyllinen valtion tehoihin, eikä myöskään päinvastoin - valtiota voi syyllistää yksilön teoista.

*: Venäjä toimillaan saa aikaan sen, että se on negatiivisella tapaa julkisuudessa ja näin tapahtuu asennemuokkausta mutta tässä kohdin syyttävä sormi on syytä osoittaa sinne Moskovan suuntaan - sitä viljaa niittää mitä kylvää.

vlad.
 
Sotavangin oikeuksia tai ylipäätään MITÄÄN oikeuksia ei ole sotilaalla, joka ei itse noudata sodankäynnin sääntöjä. Eli jos venäläinen sotilas raiskaa ja ryöstää, saat vaikka ampua tai kiduttaa sitä mielesi mukaan senkin jälkeen, kun se on antautunut. Ja kyllä, sinulla on silti itselläsi sotavangin oikeudet jos antaudut, koska ei ole sodankäynnin sääntöjen vastaista kaltoinkohdella sotilasta, joka ei ole niitä sääntöjä itse noudattanut. Tämä on syytä muistaa. Myös niinkin päin, että jos itse rikot sodankäynnin sääntöjä, et voi itse vedota niiden suojaan.

Ymmärrykseni mukaan minulla ei tällaisessakaan tapauksessa ole oikeutta kiduttaa tai murhata vankia, sen sijaan pidätettyäni hänet minun on toimitettava hänet mahdollisimman pian tuomittavaksi oikeuteen ja luovutettuani hänet esim. sotilaspoliisille tai viranomaisille minun vastuuni päättyy siihen. Ihmisen tekemät rikokset eivät anna minulle oikeutta tehdä rikoksia häntä kohtaan, Suomessa tuomiovalta kuuluu muille tahoille kuin rivimiehille tai pidätyksen suorittaneille ihmisille.

On tietenkin ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa ihminen toimi tunteidensa vallassa ja kiduttaa kuoliaaksi antautuneen sotilaan, ja kuten aiemmin kirjoitin, en voi sanoa varmuudella millä tavalla itse toimisin jos tietäisin kiinni ottamani venäläisen (tai minkä maalaisen tahansa) syyllistyneen vakaviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

vlad.
 
Aikoinaan venäläiset uskoivat että kun he pommittavat siviili kohteita ja desantit iski rajakyliin se murentaa suomalaisten taistelutahtoa, toisinhan siinä kävi.

Mutta miettikääs että jos olette rintamalla ja saat kuulla että siskosi kuoli julmalla tavalla venäläisten väijytyksessä, missä kuoli myös 10 muuta siviiliä. Miten se vaikuttaa siihen omaan itseensä? Pystyykö sitä säilyttämään sen jonkin hyvän asian itsensä sisällä mentaliteetin että jos kaveri nostaa tassut ylös niin vangiksi vai tekeekö siinä löijymyrkytyksen. ? Monet sotilaathan kovettuvat sisältä kun riittävän moni kaveri lähtee rinnalta ja kuulee jostain huonosta kohtelusta.

Mutta tosiaan tarpeeton voimankäyttö sun muu nöyryytys ei kuulu armeijaan, ei minusta edes eläimiä kohtaan. Kyllä itse aijon sodassa sellaiseen puuttua jos nään, tuossa on tärkeää että myös ne omat taistelukaverit ovat tukena ja järjen ääninä toisilleen.
 
Sotavangin oikeuksia tai ylipäätään MITÄÄN oikeuksia ei ole sotilaalla, joka ei itse noudata sodankäynnin sääntöjä. Eli jos venäläinen sotilas raiskaa ja ryöstää, saat vaikka ampua tai kiduttaa sitä mielesi mukaan senkin jälkeen, kun se on antautunut. Ja kyllä, sinulla on silti itselläsi sotavangin oikeudet jos antaudut, koska ei ole sodankäynnin sääntöjen vastaista kaltoinkohdella sotilasta, joka ei ole niitä sääntöjä itse noudattanut. Tämä on syytä muistaa. Myös niinkin päin, että jos itse rikot sodankäynnin sääntöjä, et voi itse vedota niiden suojaan.

Väärin! Tuosta tyyppi menettää vain sotavangin etuoikeudet ja vangitseva osapuoli saa kohdella tyyppiä tavallisena rikollisena. Ja kaikkein vähiten sinä saat päättää itse, että milloin vihollinen on syyllistynyt rikoksiin. Sinä voit vain ilmoittaa havainnoistasi eteenpäin. Jos armeija jälkeenpäin tiedottaa sinulle muutoksista toimintatapoihin, niin se on eriasia, mutta mitään teloitus tai kidutuslupia hekään eivät voi antaa.
 
Back
Top