Suomessa olisi pitänyt tapahtua sotilasvallankaappaus jo
1) Suomen liityttyä perustuslain vastaisesti EU:hun.
2) Suomen liityttyä perustuslain vastaisesti EMUun.
3) Suomen liityttyä perustuslain vastaisesti NATO-sopimuksiin.
4) Suomen osallistuessa perustuslain vastaisesti NATO-harjoituksiin.
Sotilasvala on menettänyt merkityksensä ja viranomaiset ja poliitikot eivät edusta enää Suomen laillista hallintoa ja laillista yhteiskuntajärjestystä.
Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Sotilasvallankaappausta ei ole tullut. Joten tuskinpa sitä tämmöisestäkään tulee. Suomalaisille sotilaille ja suurimmalla osalla reserviläisistä tärkeämpää on, että telkusta tulee lätkää ja salkkareita, sekä kaupasta saa (tiettyyn rajoitettuun aikaan) laimeaa olutta ostaa, kuin se, mitä valtakunnan tasolla tapahtuu. Siksi nyt ollaankin suossa, josta ei helpolla pois päästä ja siksi esimerkiksi minä en katso olevani mitenkään velvoitettu puolustamaan tätä maata aseellisesti, mikäli tarve tulisi. Puolustakoot ne, jotka ovat nykyistä laittomuutta sallineet eivätkä halua nostaa sormeakaan sitä vastaan. EVVK.