Sotilasvallankaappaus Suomessa?

Minuteman

Eversti
Kiistän. Järkyttävää paskaa.
 
Minuteman

Eversti
Lue vittu historiaa, idiootti.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Suomi oli itsenäisempi suuriruhtinaskuntana, kiistätkö?
Kiistän.

Se että Suomessa noudatetaan orjallisesti EU;n ohjeita ja suosituksia on meidän oma juttumme. Monet EU maat eivät toimi näin, vaan soveltavat määräyksiä omien tapojensa ja tarpeittensa mukaisesti.
Suomi voisi vetää toisenlaista linjaa, mutta meidän päättäjämme ovat päättäneet toisin.
Lisäksi se, että EU on määrännyt asioita X tehtäväksi, ei kaikkien mielestä ole pahasta. Jokaisella meillä on omat EU;n huonot puolet listamme.
 
Talvela

Lait tulevat sieltä, niitä noudattavat jopa isot osavaltiot, he tosin niihin eniten vaikuttavatkin.
 
Minuteman

Eversti
Olen lukenut pienestä pojasta, oletko sinä?
Et sitten ole ymmärtänyt lukemaasi?

Onko Suomi mielestäsi vieraan vallan miehittämä? Paljonko Suomessa on vieraan vallan sotajoukkoja? Onko Suomessa mielestäsi menossa systemaattinen kampanja Suomen ja suomalaisen kulttuurin sulauttamiseksi osaksi emämaan kansaa ja kulttuuria? Oliko Eugen Schuman mielestäsi terroristi? Miksi et ole Donbassissa taistelemassa aateveljiesi rinnalla?
 
Talvela

Ylipäällikkö
Onko Suomi mielestäsi vieraan vallan miehittämä?
Ei ollut suuriruhtinaskuntakaan autonomian aikana.

Paljonko Suomessa on vieraan vallan sotajoukkoja?
Tulossa lienee, EU haluaa omia joukkojaan ja poliisivoimiaan.

Onko Suomessa mielestäsi menossa systemaattinen kampanja Suomen ja suomalaisen kulttuurin sulauttamiseksi osaksi emämaan kansaa ja kulttuuria?
Kyllä, nyt ajetaan monikulttuuria ja "eurooppalaista" identiteettiä. Tätäkään ei ollut autonomian kulta-aikana, EU:ssa sen on toiminut alusta lähtien.

Oliko Eugen Schuman mielestäsi terroristi?
Ei.

Miksi et ole Donbassissa taistelemassa aateveljiesi rinnalla?
Minä en tiedä ketään suomalaista nationalistia siellä olevankaan, tiedätkö sinä?
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
@Talvela

Suomi oli Venäjän miehittämä ja osa Venäjää "autonomisena suuriruhtinaskuntana".

Venäläistä varusväkeä oli muiden muassa Santahaminassa ja Viaporissa. Olet ehkä, kun kehut lukeneesi pienestä pojasta, kuullut Krimin sodasta, kun englantilaiset pommittivat Viaporia 48 tuntia? Santahamina oli silloin tykistösaari, jonka 12 patterissa palveli 1100 tykkimiestä. Heistä suomalaisia oli noin 700 miestä.

Myös Ahvenanmaalla oli venäläisjoukkoja. Kasakoita oli pitkin maata isommissa kaupungeissa. Venäläiset lisäsivät varusväkeä Napoleonin sotien aikana pitkin Perämeren rannikkoa.

Syksyllä 1917 Suomessa oli n. 100 000 venäläissotilasta.

Panslavistit halusivat venäläistää Suomen jo 1870-luvulla, mutta varsinaiset sortovuodet alkoivat 1899. Ensimmäinen maailmansota pelasti Suomen täydelliseltä venäläistämiseltä.

Ei jumalauta, että kehtaat puhua tuollaista rapaa ja verrata koko Euroopan talousliittoa negatiivisessa mielessä ryssänvaltaan.
 
Kansainvälis-oikeudellisesti Suomi ei ollut miehitetty koko suuriruhtinaskunta aikaa.

EU ei ole talousliitto.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tietysti Suomi ei ollut miehitetty, olimme osa Venäjän keisarikuntaa.
Mutta silti tämä semaattinen kikkailu ei poista sitä tosiasiaa, että venäläiset määräsivät tahdin, eikä meillä ollut itsenäisyyttä.

Mikään valtio ei tietysti voi tehdä asioita puhtaasti niin kuin sattuu haluamaan. Realiteetti vain ovat esteenä, mutta ei EU meiltä itsenäisyyttä ole vienyt. Eri asia on, ettei meillä ole järkevää vaihtoehtoa sille.
 
Rannari

Pohjois-Korea on hyvinkin itsenäinen. Albaniakin oli melko syvällä itsenäisyydessään vielä 90-luvulla. Siinä niitä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Suuriruhtinaskunnasta emme olisi voineet lähteä omalla päätöksellämme mutta EU:sta voimme. Kummassa tapauksessa olemmekaan itsenäisempiä?
 
Talvela

Ylipäällikkö
Tietysti Suomi ei ollut miehitetty, olimme osa Venäjän keisarikuntaa.
Mutta silti tämä semaattinen kikkailu ei poista sitä tosiasiaa, että venäläiset määräsivät tahdin, eikä meillä ollut itsenäisyyttä.

Mikään valtio ei tietysti voi tehdä asioita puhtaasti niin kuin sattuu haluamaan. Realiteetti vain ovat esteenä, mutta ei EU meiltä itsenäisyyttä ole vienyt. Eri asia on, ettei meillä ole järkevää vaihtoehtoa sille.
EU, Saksa-Ranska, määrää tahdin.

Vaihtoehto on itsenäisyys ja NATO jos pelkää karhua.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Kansainvälis-oikeudellisesti Suomi ei ollut miehitetty koko suuriruhtinaskunta aikaa.
Voi elämän kevät.

Suomi, joka oli siis Ruotsin itäinen puolisko, miehitettiin Suomen sodassa 1808-1809. Suomi oli siis Venäjän miehittämä alue. Valtiollista merkitystä arvonimellä tai Suomen suuriruhtinaskunnan käsitteellä ei ollut, koska nimellisellä suuriruhtinaskunnalla ei ollut omaa hallintoa tai lainsäädäntöä.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Miksi "itsenäinen" valtio tarvitsee NATOa?

NATO;lla on kaikenlaisia sääntöjä joita pitäisi noudattaa, Sielläkin pahat sakut ja ranskikset määräilevät, mukana ova niiden lisäksi britit ja enen kaikkea suuri saatana amerikka.
 
Top