Strategisen iskun torjunta

Palataksemme aiheeseen, niin yhteenvetona todetaan, että toivotaan varusmiesten häikäilemätöntä käyttöä strategisen iskun torjunnassa niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Mitä nyt alokkaat jätettäisiin toisarvoisiin tehtäviin vielä siinä vaihessa.
Itse olisin viimeistään Aukki-ykkösen aikaan osannut toimia hyvin vähintään miehistötehtävissä.

Varusmiesten käyttö on vähän kaksipiippuinen juttu riippuen milloin hyökkäys tulisi. Meille tietenkin parhaat ajat olisivat kesä ja joulukuun alku. Toisaalta alle 4kk palvelleet ovat hieman alikouluttuja taistelutehtäviin mielestäni. Ihan valmiutta ajatellen parhaassa valmiudessa ovat ehkä 1. varusmiehet ja henkilökunta 2. MAAKK 3. muut ressut. Jotenkin pitäisi saada nostettua MAAKKien ja muiden ressujen valmiutta. Nythän tulee voimaan uusi laki, että harjoituksiin voidaan kutsua nopeammalla varoitusajalla kuin kolme kuukautta. Toivon mukaan lailla mahdollistetaan palvelukseen kutsuminen ihan puhelinsoitolla muutamissa tunneissa rauhan aikanakin, mutta tämä ei pelkästään riitä. Parhaassa tapauksessa joukolla on varusteet kotona ja karauttavat volvolla hakemaan kiväärin perusmispaikalta ja siirtyvät sotaväen ajoneuvoilla toimialueelleen. Joukko tietenkin olisi valmiiksi tehnyt suunnitelmat ja harjoitellut niitä oikealla alueella.
 
Korjaan sen verran että ei ole tulossa mitään lakia joka mahdollistaisi kertausharjoitukset alle 3kk varoitusajalla. Sensijaan jo vuosien ajan tietyt henkilöt ja porukat ovat tehneet toimintavalmiussitoomuksia jotka mahdollistaa nopeamman kh-käskyn.
 
Jotenkin tuntuu, että varusveijareiden leirivuorokaudet ovat lisääntyneet. En tiedä onko syy yhteyttä vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen. Leirillä =>poissa kasarmilta=>hajautettuna=>vaikeampi operoida elikä tuhota=>valmius parempi..

Tai sitten kapiaiset saa parempaa liksaa maastopäivistä:eek:
Ei se ole kuvittelua. Tänä vuonna maastovuorokaudet lisääntyvät koska puolustusvoimamuutos saatiin valmiiksi ja muutoskustannuksia ei enä ole. Nyt pitäidi vaan tuplata, tai oikeastaan triplata se määrärahojen nosto, josta se suunniteltu osa materiaalihankintoihin, kolmannes toimintamenoihin ja kolmannes valmiuden rakenteelliseen nostoon.
 
tupla
 
Eiku leikataan toimintamenoja että saadaan se hankintarahojen korotus tasapainotettua. Muutenhan puolustusbudjettiin tulisi lisää rahaa eikä sellainen käy Suomessa laatuun.
 
Jotenkin pitäisi saada nostettua MAAKKien ja muiden ressujen valmiutta. Nythän tulee voimaan uusi laki, että harjoituksiin voidaan kutsua nopeammalla varoitusajalla kuin kolme kuukautta. Toivon mukaan lailla mahdollistetaan palvelukseen kutsuminen ihan puhelinsoitolla muutamissa tunneissa rauhan aikanakin, mutta tämä ei pelkästään riitä. Parhaassa tapauksessa joukolla on varusteet kotona ja karauttavat volvolla hakemaan kiväärin perusmispaikalta ja siirtyvät sotaväen ajoneuvoilla toimialueelleen. Joukko tietenkin olisi valmiiksi tehnyt suunnitelmat ja harjoitellut niitä oikealla alueella.

Tuo on jo todellisuutta maakuntajoukkojen osalta.

Tulee mieleen tämä ketju, missä keskusteltiin kolmesta saapumiserästä (mikä tietenkin valmiuden kannalta on parempi).

https://www.maanpuolustus.net/threads/kolme-saapumiserää.3868/

Luonnollisesti keskustelu meni taas aivan perinteisellä linjalla.

Itse en todellakaan usko, että tulevaisuudessa varuskuntia kansoittavat sopimussotilaista koostuvat spol-komppaniat. Ongelmana on raha ja se, että yhteiskunnan turvallisuusongelmat sijaitsevat 99,999% jossain aivan muualla kuin kasarmialueilla joilla ei käytännössä koskaan tapahdu mitään.

Puolustusvoimien kiinteistöjen ja alueiden puolustamiseen "pieniltä vihreiltä miehiltä" meillä on kantahenkilökunta, varusmiehet, maakuntajoukot sekä ne uudet "varuskunnalliset valmiusjoukot ???".

Noin lähtökohtaisesti puolustusvoimien alueiden suojaamiseen rauhan aikana on täysin riittävästi henkilöstöä riveissä - voidaan jopa sanoa, että sitä henkilökuntaa on erittäin runsaasti sekä uhkakuviin että varsinkin siihen nähden kuinka vähän sotilasalueilla tapahtuu järjestyshäiriöitä tai turvallisuuspoikkeamia. Ja kannattaa myös huomioida se, että tekniikka hoitaa huomattavan osan siitä valvonnasta mihin ennen tarvittiin miehiä ja koiria. Liikkeentunnistimet, pimeänäön omaavat valvontakamerat sekä esim. "riistakamerat" varikkoteiden varsilla (käytössä 20+ vuotta) hoitavat paljon sellaista johon ennen tarvittiin miehiä, koiria ja kätkettyjä tähystyspisteitä.

Nykyisin varuskuntia ja tukikohtia vartioivilla varusmiesspolleilla ei juuri ole aseita kannossa. Syy tähän on varsin yksinkertainen, ne eivät tarvitse niitä tehtävissään. Noin vertailun vuoksi esim. Iso-Britannian puolustusministeriöllä on runsaasti palkattuja aseettomia siviilivartijoita (MOD Guard Service). Ei avainhallintaan, kulunvalvontaan yms. avustaviin tehtäviin välttämättä tarvita aseistettuja turvallisuusjoukkoja (siis juurikin siihen peruskauraan mitä varusmiesspollit suorittaa tehdessään perus vartiopalvelua kassulla)!
 
Kouluttamattomien varusmiesten ja koulutuskaluston tuhoaminen ei auta hirveästi. Pilottien surmaaminen kyllä.

Edelleen tarvitaan voimaa hyökkäyksen torjuntaa vaikka hälytys tulisikin muuta kautta ajoissa. Tai homma voi mennä; "Varokaa Virtanen ne yrittävät vallata valvomon".
Aseita ei tarvitse lähes koskaan mutta sitten kun niitä tarvitaan niin...
 
Pilottien surmaaminen kyllä.

No ilmavoimien tukikohtiin tutustuneena en ole tästäkään asiasta syvästi huolissani.

Edelleen tarvitaan voimaa hyökkäyksen torjuntaa vaikka hälytys tulisikin muuta kautta ajoissa. Tai homma voi mennä; "Varokaa Virtanen ne yrittävät vallata valvomon".
Aseita ei tarvitse lähes koskaan mutta sitten kun niitä tarvitaan niin...

No jälleen kerran. Tukikohtien ja kasarmien suojaaminen perustuu vähän uudenpaan ajatteluun, kalustoon ja käytöntöihin kuin täällä haikaillut "sopimussotilas makaa sadeviitan alla räntäsateessa PKM:n kanssa patruuna piipussa ja odottaa, että joku kiipeää aidan yli kommandoimaan".

Suomen malli missä esimerkiksi ilmavoimien tukikohtien vartionnista vastaavat palkatut ammattilaiset varussmiessotilaspoliisien avustama ja jota voidaan poikkeusoloissa kasvattaa kohteidensuojaamiseen koulutetuilla joukoilla joiden määrä on suuri, on kyllä ulkomaalaistenkin toimintaan tutustuneiden upseereiden mielestä hyvä ratkaisu.

Ja kyllä tarpeen tullen tukikohdassa jöötä pitävällä upseerilla on mahdollisuus käskeä aseisiin ja jakaa patruunat sekä varusmiessotilaspoliiseille, suojauskomppanian miehille, keittäjille, flunssaisille lentäjille, lennonjohtajille, viestimiehille, sähkömiehille, videokuvaajille, kuorkki- ja traktorikuskeille sekä vaikka soittokunnalle.
 
No ilmavoimien tukikohtiin tutustuneena en ole tästäkään asiasta syvästi huolissani.
Niin silloin kun pilotit ovat tukikohdassa.

No jälleen kerran. Tukikohtien ja kasarmien suojaaminen perustuu vähän uudenpaan ajatteluun, kalustoon ja käytöntöihin kuin täällä haikaillut "sopimussotilas makaa sadeviitan alla räntäsateessa PKM:n kanssa patruuna piipussa ja odottaa, että joku kiipeää aidan yli kommandoimaan".

Suomen malli missä esimerkiksi ilmavoimien tukikohtien vartionnista vastaavat palkatut ammattilaiset varussmiessotilaspoliisien avustama ja jota voidaan poikkeusoloissa kasvattaa kohteidensuojaamiseen koulutetuilla joukoilla joiden määrä on suuri, on kyllä ulkomaalaistenkin toimintaan tutustuneiden upseereiden mielestä hyvä ratkaisu.
En sano että konsepti itsessään olisi huono mutta parantamisen varaa on. Esimerkiksi mitä jos panssaroidut ja aseistetut rekat ajavat kentän siviili puolelta sisään ja ajavat kiitoradalla ja rullausteillä samalla kun rekoista heitellään sirotteita ja ammutaan kohteita?
Missä ovat lähimmät PST-aseet?
Entä jos kiitoradalla pyörii mielenosoittajia? http://news.sky.com/story/1517885/heathrow-flights-hit-by-protesters-on-runway
Jne.
Ja kyllä tarpeen tullen tukikohdassa jöötä pitävällä upseerilla on mahdollisuus käskeä aseisiin ja jakaa patruunat sekä varusmiessotilaspoliiseille, suojauskomppanian miehille, keittäjille, flunssaisille lentäjille, lennonjohtajille, viestimiehille, sähkömiehille, videokuvaajille, kuorkki- ja traktorikuskeille sekä vaikka soittokunnalle.
Ja kauanko tähän menee aikaa? Tottakai jos tiedustelu/valvonta on onnistunut ja erikoisjoukot kohtaavat yllättäen käynnistyvät häikäisevät valonheittimet ja kuulevat megafonista; Вы как раз вовремя, я вижу, мне нравится пунктуальность человека. niin on paha tulla koittamaan.
 
Olihan se vekarajärven pihaankin eksynyt venäläinen rekka.
:D
 
Ja kyllä tarpeen tullen tukikohdassa jöötä pitävällä upseerilla on mahdollisuus käskeä aseisiin ja jakaa patruunat sekä varusmiessotilaspoliiseille, suojauskomppanian miehille, keittäjille, flunssaisille lentäjille, lennonjohtajille, viestimiehille, sähkömiehille, videokuvaajille, kuorkki- ja traktorikuskeille sekä vaikka soittokunnalle.
Niin, jos on enää hengissä siinä vaiheessa, kun huomataan, että ne tarttis jakaa. Jos on hengissä, niin vihollisen koko yllätysisku on jo epäonnistunut, eikä se sitä varmaan edes yritä enää. Koko pointti yllätysiskussa on just se, että siihen ei ole ehditty eikä tajuttu varautua. Se on just se pointti, koettakaa nyt tajuta oikeasti tämä "pieni" asia. Ja nykytilanteessa, jossa komppanioissa ei ole ainuttakaan hälytyspatruunaa käytössä, on just tasan semmoinen tilanne, joka suorastaan huutaa yllätysiskua tapahtuvaksi. Ennen Murasta oli sentään edes vähän hälytyspateja komppanioissa, ei enää.
 
Samaa mieltä Hessukessun kanssa, yllätyshyökkäys on todella yllätys onnistuessaan.
Mutta tiedämmekö oikeasti onko niitä patruunoita, vai ei. Nehän voivat hyvinkin olla piilossa varusmiehiltä.
Mehän emme välttämättä tiedä asian todellista laitaa.
 
No jos ne ovat piilossa, niin ei ne varusmiehetkään niitä sitten saa käsiinsä.

Ehdotin jossain järjestelmää, jossa hälytyspatruunat olisivat panssarikaapissa, johon olisi koodilukko. Koodilukko vaatisi esimerkiksi kolme eri koodia: Yksi olisi aina päivystäjän päässä (ja kun päivystäjä vaihtuu, jamppa vaihtaisi koodin omaansa), yksi annettu jollekin alikessuista ja yksi annettu kokelaalle tms. Näin kukaan ei pääsisi itse eikä kaverinsa kanssa käsiksi patruunoihin, mutta tarpeen tullen kolme yhdessä pääsisivät. Hommaa voisi vielä toki "hankaloittaa" niin, että kenellekään ei kerrottaisi, kenellä alikessuista ja kokelaista tms. olisi ne kaksi koodia ja nämäkin jampat voisivat antaa "vastuun" toiselle alikille/kokelaalle, jotta todellakin olisi hyvin epäselvää, KENELLÄ on ne kaksi koodia. Tällöin "puukko kurkulle" ei myöskään tepsisi, kun ei tiedetä, kenellä ne koodit ovat. Aamulla kun skappari tulee paikalle, hän voisi mennä kaapille ja nollata kaikki koodit sieltä vaikka yhdellä läpyskän heilautuksella...koodit olisivat "olemassa" vain iltaisin ja viikonloppuisin. Esimerkiksi. Keinoja on monia.
 
  • Tykkää
Reactions: s91

Homma kusee jos yksikin noista ei ole paikalla.
 
Liian hankalaa. Yksi koodi oveen ja se tietoon tietyille henkilöille, näin on ennenkin toimittu.
Jos joku haluaa ampua itsensä niin jokainen voi yhden patruunan varastaa ammunnoissa ja ampua itsensä.
Mutta mitä sillä saataisiin jos yhteen varuskuntaan tehtäisiin esim 10 miehellä isku?
Ei kauheasti. Aika on hyvin rajallinen tuollaisissa. En nyt jaksa alkaa luettelemaan kaikkia syitä mutta laskeskelkaa paljon tuo vaatii aseita, ammuksia,miehiä ja kaikki paljastumatta, vastustus varuskunnassa sekä minimaalinen aika. Rajalla pitäisi olla iso iskuosasto valmiina ilman että se ei nostaisi mitenkään suomen valmiutta tai kiinnostusta eikä ulkomaantiedustelu saisi mitään vihiä, huono mediajulkisuus, venäjä ei voisi käynnistää sotaa edeltävää propagandaa että epäilykset ei herää täällä jne.

Enemmänkin ennakkoisku kannataisi kohdistaa sähkö ja data verkkoihin, tärkeisiin henkilöihin, pv:n tärkeisiin henkilöihin, pari terrori iskua luomaan kaaosta. Eli saada hemmetillinen sekaannus aikaiseksi..
Ei tarvita isoa porukkaa sekä onnistumisprosentti on korkeampi ja hyöty on paljon suurempi jne
Koita siinä nyt saada selvää mitä tapahtuu kun kaikki vouhottaa, puhelimet ei toimi, netti ei toimi, miehille pitäisi järjestää tiedotus palvelukseen siirtymisestä jne

Minusta MAAKK pitäisi valmentaa tähän että osavast tarvittaessa itse tulla kokoontumispaikalle ilman soittoa.
MAAKK olisi vaikka 4-5 tasoinen valmiustaso. 1-3 olisi vain tiedoksianto tyylinen.
MAAKK saa esim puhelimeen ilmoituksen että valmiustaso nostetaan 2-->3 syynä: venäjällä alkava sotaharjoitus suomen rajan pinnassa. Tasoille on tehty oma toimintamalli että jos alkaa tapahtumaan outoja kokoonnutaan paikkaan x odottamaan lisäohjeita. Vaikka puhelinverkot ei toimisi jampat osaisi tulla paikalle, sekä maakkia tarvittaisiin jokatapauksessa jos tulisi isoja ongelmia vaikkapa datayhteyksiin tai sähkönjakeluun. Tasoa voitaisiin nostaa myös esim öljyvahingon tai isojen myrskyjen varalta
 
Viimeksi muokattu:

No, kuten jo kirjoitin, mehän emme tiedä varmasti millaisia järjestelyjä asian suhteen on olemassa.
Suosisin itse kuitenkin KIS;n periaatetta noudattavia järjestelyjä.
 
Ladatut aseet pitäisi olla jonkun hajotettavan lasin takana jos halutaan päästä riittävään varoaikaan jos ensimmäinen havainto vihollisesta on kun spollien koppi ja portti ammutaan thermobaarisilla kärjillä enempiä kyselemättä minkä jälkeen ensimmäinen ajoneuvo ajaa vauhtia hidastamatta läpi, alle 2 minuuttia räjähdyksestä kasarmi rakennukseen lentää lisää kranaatteja. Ja tuolloin ei pitäisi olla vain ladattuja aseita vaan vähintään jo kessejä.
Vihollisenhan ei tarvitse lähteä kampaamaan rakennuksia vaan voi polttaa ne ja ampua vain ulos pyrkivät ja palomiehet siinä samalla. Tällä hetkellä jos skapparit eivät ehdi reagoimaan niin varusmiesten paras optio lienee pakeneminen ja piiloutuminen.
Olaltalaukaistavat, singot, yms nyt menee diplomaatti lasteissa mutta rajavartiolaitos toivottavasti huomaisi että joku hamstraa luodinkestäviä renkaita ja kevlar levyä.
Ja tällaisia iskuja voitaisiin tehdä sepoilla ennen varsinaista iskua. Entä sitten jos A2 ei hyökkääkään ja valittelee Suomen sisällissotaa? Missä vaiheessa olisi palattava matalampaan valmiuteen rahoituksen vuoksi?

Liian hankalaa. Yksi koodi oveen ja se tietoon tietyille henkilöille, näin on ennenkin toimittu.
Jos joku haluaa ampua itsensä niin jokainen voi yhden patruunan varastaa ammunnoissa ja ampua itsensä.
Mutta mitä sillä saataisiin jos yhteen varuskuntaan tehtäisiin esim 10 miehellä isku?
Ei kauheasti. Aika on hyvin rajallinen tuollaisissa. En nyt jaksa alkaa luettelemaan kaikkia syitä mutta laskeskelkaa paljon tuo vaatii aseita, ammuksia,miehiä ja kaikki paljastumatta, vastustus varuskunnassa sekä minimaalinen aika. Rajalla pitäisi olla iso iskuosasto valmiina ilman että se ei nostaisi mitenkään suomen valmiutta tai kiinnostusta eikä ulkomaantiedustelu saisi mitään vihiä, huono mediajulkisuus, venäjä ei voisi käynnistää sotaa edeltävää propagandaa että epäilykset ei herää täällä jne.

Enemmänkin ennakkoisku kannataisi kohdistaa sähkö ja data verkkoihin, tärkeisiin henkilöihin, pv:n tärkeisiin henkilöihin, pari terrori iskua luomaan kaaosta. Eli saada hemmetillinen sekaannus aikaiseksi..
Ei tarvita isoa porukkaa sekä onnistumisprosentti on korkeampi ja hyöty on paljon suurempi jne
Koita siinä nyt saada selvää mitä tapahtuu kun kaikki vouhottaa, puhelimet ei toimi, netti ei toimi, miehille pitäisi järjestää tiedotus palvelukseen siirtymisestä jne

Minusta MAAKK pitäisi valmentaa tähän että osavast tarvittaessa itse tulla kokoontumispaikalle ilman soittoa.
MAAKK olisi vaikka 4-5 tasoinen valmiustaso. 1-3 olisi vain tiedoksianto tyylinen.
MAAKK saa esim puhelimeen ilmoituksen että valmiustaso nostetaan 2-->3 syynä: venäjällä alkava sotaharjoitus suomen rajan pinnassa. Tasoille on tehty oma toimintamalli että jos alkaa tapahtumaan outoja kokoonnutaan paikkaan x odottamaan lisäohjeita. Vaikka puhelinverkot ei toimisi jampat osaisi tulla paikalle, sekä maakkia tarvittaisiin jokatapauksessa jos tulisi isoja ongelmia vaikkapa datayhteyksiin tai sähkönjakeluun. Tasoa voitaisiin nostaa myös esim öljyvahingon tai isojen myrskyjen varalta
No paikan päälle porukka osaa varmaan lähteä se ei ole ongelma mutta miten esimerkiksi erotetaan toisistaan omiksi naamioituneet vihulaiset ja omat kun tunnus-sanoja ei ole vielä käytössä?
 
Viimeksi muokattu:
Tuntuu, että porukalta on kadonnut kaikennäköinen suhteellisuudentaju tuon erikoisjoukko uhan edessä.

Suomessakin on ammattitaitoista henkilöstöä joka pystyy tuota erikoisjoukkojen tuottamaa uhkaa arvioimaan ja pidän melko epätodennäköisenä, että vihollinen pystyisi tuomaan Suomeen satoja erikoisjoukkosotilaita ja heille iskuosastoimintaan sopivat aseet ja hankkimaan paikallishankinnoin ajoneuvot yms. välineet sekä kaluston.

Sen jälkeen olisi vielä saatava pelipaikoille nuo erikoismiehet ja sen jälkeen kaikkien miesten olisi lähdettävä hyökkäämään samanaikaisesti, että yllätysmomentti säilytetään. (Toki joillakin oli vielä hurjempia uhkakuvia missä vihollisella oli käytössään panssaroituja erikoisrekkoja ja niiden lavalla vielä miinoja kylvävät miinanlevittäjät tms.)

Tietenkin siinähän saavutettaisiin yksi tavoite kun kantahenkilökunnan resurssit menisivät kasarmien ja tukikohtien suojausrumbaan ja varusmiesten palvelusajastakin menisi huomattava osa kommandosotilaiden odottamiseen varuskuntaa vartioidessa.

Onneksi Suomessa on viime vuosina panostettu huomattavasti puolustusvoimien (ja muiden viranomaisten) tuottamaan tilannekuvaan. Tuntuu vain, että useimmat kirjoittajat eivät tiedä miten esim. sotilaskohteiden etävalvontaa on huomattavasti kehitetty viimeisen 20 vuoden aikana. Väitän, että kohteiden vartiointi on kehittynyt, mutta porukka haikailee jotain vartiopaikalta pimeään yöhön kuikuilevia vartiomiehiä, jotka tietävät 99,999 varmuudella, että suurin uhka on nukahtaminen.

Toki sotilaskohteiden suojausta kannattaa kehittää, mutta pidän epärealistisina ehdotuksia joissa suomalaiset varuskunnat muutettaisiin "linnaleiriksi" ala P-Irlanti tai Afganistan.
 
Back
Top