Suomalainen aviopari siepattiin Jemenissä

AKE-ukki

Respected Leader
Suomalainen aviopari siepattiin Jemenissä

Perjantai 21.12.2012 klo 22.28 (päivitetty klo 23.41)

Kaksi suomalaista siepattiin perjantaina Jemenin pääkaupungissa Sanaassa.

Aseistautuneet miehet sieppasivat suomalaisparin ja itävaltalaisen miehen autoonsa Sanaan keskustassa Tahrir-aukiolla perjantaina.

AFP:n mukaan kolmikko oli elektroniikkaliikkeessä, kun heidät siepattiin aseella uhaten. Kidnappaajat eivät ole vielä paljastaneet vaatimuksiaan.

Yemen Observer -lehden tietojen mukaan suomalaispari on naimisissa, ja itävaltalainen mies olisi heidän opiskelukaverinsa. Kidnapattujen läheinen ystävä kommentoi lehdelle, että kolmikosta ei ole kuulunut mitään kaappauksen jälkeen.

Reutersin haastatteleman turvallisuuslähteen mukaan siepatut olivat Jemenissä opiskelemassa arabiaa.

Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle, että tapaus on ministeriön tiedossa. Lähetystöneuvos Teemu Turusen mukaan myös siepattujen henkilöllisyydet ovat selvillä.

Toistaiseksi ministeriö ei halua kommentoida asiaa enempää, koska se voisi vaikeuttaa tapauksen selvittämistä. Ulkoministeriö tiedottaa tapauksesta lisää lauantaina.

Länsimaalaisten matkailijoiden sieppauksia tapahtuu aika ajoin Jemenissä. Sieppausten takana on useimmiten al-Qaida -terroristijärjestö.

Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään maahan matkustamista. Ministeriön mukaan maan tilanne epävakaa, ja alueella on väkivaltaisuuksia ja kasvava terroristi-iskujen uhka. Ulkomaalaisiin kohdistuu myös kidnappausuhka.

- Turvallisuustilanne Jemenissä on edelleen heikko ja kaikkea matkustamista maahan tulee ehdottomasti välttää. Sotilaalliset yhteenotot pääkaupunki Sana'assa ovat vähentyneet. Ulkomaalaisten kannalta riskin muodostavat nyt ennen kaikkea kidnappausyritykset. Myös terrori-iskujen uhka on jälleen voimistunut. Erityisesti tulee välttää julkisia paikkoja, joissa suuret väkijoukot kokoontuvat, Suomen ulkoministeriön 17.12 päivätyssä matkustustiedotteessa neuvotaan.
 
Koodisanalla "yöperhonen on koteloitunut" alkaa pelastusoperaatio.
 
Saa nähdä minkä maan kautta nyt maksetaan lunnaat kun edellinen bulvaanimme (Muammar Gaddafi) on syösty vallasta ja pantu kylmäksi...
 
Hehheh, jospa se menis jonkin niin amerikkalaismielisen saudiprinssin kautta vaikka.....
 
Saas nähdä, kuinka valtiovalta tämän case:n hoitaa...!
 
Jemeniläiskomentaja: Suomalaispariskunnan sieppaajat tunnistettu

22.12.2012 21:090

Helsingin Sanomat

Jemenin turvallisuusjoukkoja pääkaupunki Sanaassa johtava prikaatikenraali sanoo, viranomaiset tietävät suomalaispariskunnan ja itävaltalaismiehen sieppaajat. Prikaatikenraali Omar Abdulkarim sanoo uutistoimisto Reutersin videohaastattelussa, että perjantain sieppauksessa käytetty auto on tunnistettu rekisterikilvistä, jotka kuuluivat aiemmin varastettuun autoon.

"Tiedämme auton varastajat. – – Tutkinta jatkuu ja saamme heidät kiinni pian", Abdulkarim sanoo.

Abdulkarimin mukaan sieppaukseen liittyy kiristystä, jolla yritetään painostaa valtiota ja maan uutta presidenttiä Abdrabbuh Mansour Hadia. Hadi on uudistanut armeijaa ja turvallisuusjoukkoja, muttei ole saanut turvallisuustilannetta vakiinnutettua.

Paikallinen elektroniikkaliikkeen kauppias kertoi Reutersille, että suomalaispariskunta ja itävaltalaismies olivat sieppaajien iskiessä hänen liikkeessään ja kyselivät kameran hintaa. Kauppiaan mukaan aseistautuneet kolme sieppaajaa tulivat paikalle Suzuki Vitara -autolla.

"Nainen kaatui maahan, samoin toinen miehistä. Toinen miehistä nosti kätensä ylös. Sitten sieppaajat raahasivat heidät autoonsa", kauppias kuvasi.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Saas nähdä, kuinka valtiovalta tämän case:n hoitaa...!

http://www.hs.fi/ulkomaat/Suomalaismiestä+oli+varoitettu+matkustamasta+Jemeniin/a1305630802633

Toivottavasti tähän pelastusoperaatioon / lunnaidenmaksuun käytetään ihan **tusti verorahoja, että tää **tun Madventures-hippipariskunta pelastuu ja pääsee jatkossakin uhmaamaan aiheellisia ja varteenotettavia varoituksia.
 
Korpisoturi kirjoitti:

.... ja pääsee tutustumaan muihinkin kulttureihin. Jopa ruohonjuuritasolta.
 
Maailmassa on paikkoja, joihin vasitun valkoperseen ei pidä mennä muuta kuin kivääri kädessä eikä sittenkään yksin. Vieraiden syleileminen voi olla joskus semmosta.
 
Moku-idealismi kusi nilkoille ja nyt huudetaan impivaaralaisia apuun?

Pyyhitään nimet yli väestörekisteristä ja todetaan asia loppuun käsitellyksi.
 
Röyhtäilevän impivaaralaisen apuun on kiva turvata, kun joku kusee uima-altaaseen. Muulloinhan junttimainen suomikarju on vastenmielinen natsi tai jotain.
 
baikal kirjoitti:
Röyhtäilevän impivaaralaisen apuun on kiva turvata, kun joku kusee uima-altaaseen. Muulloinhan junttimainen suomikarju on vastenmielinen natsi tai jotain.

Mistä tiedät vaikka olisivat opiskelemassa arabiaa kuulustelijoina toimimista varten? :heart: Itsekin voisin mennä opettelemaan arabian alkeet jos sellaista olisi tarjolla lähialueella.
 
Eka kommentti, jossa oli hivenen arvausta todellisuuden suuntaan.
 
JOKO kirjoitti:
Moku-idealismi kusi nilkoille ja nyt huudetaan impivaaralaisia apuun?

Pyyhitään nimet yli väestörekisteristä ja todetaan asia loppuun käsitellyksi.

Monokulttuuri?
 
Itävaltalaismiehestä on nyt vaadittu lunnaita, 7 päivää aikaa maksaa. Suomalaisista ei ilmeisesti tietoa.

Itävallan viranomaiset ovat vahvistaneet Suomen ulkoministeriölle, että internetissä julkaistulla videolla esiintyvä mies on itävaltalainen, joka siepattiin Jemenissä joulun alla yhtä aikaa suomalaisen pariskunnan kanssa. Mies sanoo YouTubessa julkaistulla videolla, että hänet sieppasi jemeniläinen heimo, joka haluaa hänestä lunnaat. Hän mainitsee sieppauksen tapahtuneen joulukuun 21. päivänä, jolloin Suomen ulkoministeriö vahvisti myös suomalaisten sieppauksen.

Aseella uhattu mies vetoaa videolla Jemenin hallitukseen, Itävallan hallitukseen ja "kaikkiin muihin hallituksiin, joita asia koskee" sekä Euroopan unioniin. Hän ei mainitse suomalaisia siepattuja. Mies sanoo, että hänet uhataan tappaa seitsemän päivän kuluttua videon julkaisusta, elleivät sieppaajat saa haluamiaan lunnaita. Hän esittää vetoomuksen videolla englanniksi ja saksaksi, ja lisää saksaksi loppuun rakkaat terveiset vanhemmilleen ja sanoo olevansa hyvässä kunnossa.

Siepatuista ei ole tätä ennen kuultu mitään. Joidenkin tietojen mukaan he olisivat olleet aluksi jonkin heimon hallussa, mutta heidät olisi myyty al-Qaida-terroristiverkoston jäsenille.

http://yle.fi/uutiset/jemenissa_siepatusta_itavaltalaismiehesta_esitettiin_lunnasvaatimus/6510487

Viimeksi muokattu:
Nyt kun tiedetään miksi tyypit olivat Jemenissä, yliluutnantti virkavapaalla opettelemassa arabiaa halvassa maassa, jossa puhutaan ehkä puhtainta arabiaa ja on myös lähellä hänen suunnittelemaansa väitöskirjan aihetta. Sai nyt molemmista intensiivistä lähiopetusta. Vaimo oli taas öljy-yhtiön johtaja, joka oli virallisten tietojen mukaan tullut vain katsomaan miestään. Aika hyvät taustat ja yhteensattumat muuten. Vaimo on muuten ahkera reserviläinen kaiketi ja käynyt aliupseerista upseeriksi kurssin. :)

Ulkoministeriö on huolissaan että tämä operaatio on maksanut jo puoli miljoonaa euroa ainakin että kuka maksaa paluulennot nyt kun reittilentoja ei ole. Sitten perusteelliset jeesustelut miten suomalaisten pitäisi ilmoittaa mihin menevät, mitä tekevät ja pysyä poissa niistä ja niistä maista. Mitä se kuuluu Suomen ulkoministeriölle missä joku matkustaa ja miksi tähän pitäisi käyttää rahaa ja nillittää siitä lehdissä vielä? Käsittääkseni meillä ei ole edes mitään lakia kuten Venäjän federaatiolla joka antaa luvan auttaa ulkomailla kansalaisiaan.
 
Kyllähän meillä on sellainen ikiaikainen perinne, että jeesataan kaveria kun se on pulassa vaikka olisikin itse törttöillyt.
Ihan hyvä, että valtiokin yrittää pitää siitä kiinni.
 
No ulkoministeriö ei kyllä maksanut lunnaitakaan omien sanojensa mukaan, jota rohkesi ihan Ylessä haastateltu asiantuntijakin epäillä. Jotain kauttahan noista kaappauksista aina kyllä raha siirtyy EU:n sopimuksista huolimatta, yleensä voidaan sanoa että ei maksettu lunnaita jos nyt ihan välissä ei ole pelkkä vakuutusyhtiö vaan esimerkiksi kehitysyhteistyöraha jollekin korruptio-organisaatiolle. Olisi tietysti mielenkiintoista jos suomalainen media ei keskittyisi hehkuttamaan miten he salasivat kaapattujen henkilöllisyyden ihan vapaaehtoisesti Ulkoministeriön niin käskettyä vaan siihen että miten lunnasrahat junaillaan yleensä EU-maissa ja entä miten Itävallassa ja Suomessa mahdollisesti. Tälläinen lunnaiden maksaminen on terrorismin tukemista tiukasti tulkiten.

Myöskin on mielenkiintoista että jos olisin foliohattu alkaisin miettimään sitäkin vaihtoehtoa että Jemen on ollut uutisissa siksi että sinne tehdään paljon lennokki-iskuja ja siinäpä samalla kaapattu nainen oli palvellut lentomekaanikkona... :D
 
AKE-ukki kirjoitti:
Korpisoturi kirjoitti:
AKE-ukki kirjoitti:
Saas nähdä, kuinka valtiovalta tämän case:n hoitaa...!

http://www.hs.fi/ulkomaat/Suomalaismiestä+oli+varoitettu+matkustamasta+Jemeniin/a1305630802633

Toivottavasti tähän pelastusoperaatioon / lunnaidenmaksuun käytetään ihan **tusti verorahoja, että tää **tun Madventures-hippipariskunta pelastuu ja pääsee jatkossakin uhmaamaan aiheellisia ja varteenotettavia varoituksia.

.... ja pääsee tutustumaan muihinkin kulttureihin. Jopa ruohonjuuritasolta.

baikal kirjoitti:
Maailmassa on paikkoja, joihin vasitun valkoperseen ei pidä mennä muuta kuin kivääri kädessä eikä sittenkään yksin. Vieraiden syleileminen voi olla joskus semmosta.

JOKO kirjoitti:
Moku-idealismi kusi nilkoille ja nyt huudetaan impivaaralaisia apuun?

Pyyhitään nimet yli väestörekisteristä ja todetaan asia loppuun käsitellyksi.

baikal kirjoitti:
Röyhtäilevän impivaaralaisen apuun on kiva turvata, kun joku kusee uima-altaaseen. Muulloinhan junttimainen suomikarju on vastenmielinen natsi tai jotain.

commando kirjoitti:
Nyt kun tiedetään miksi tyypit olivat Jemenissä, yliluutnantti virkavapaalla opettelemassa arabiaa halvassa maassa, jossa puhutaan ehkä puhtainta arabiaa ja on myös lähellä hänen suunnittelemaansa väitöskirjan aihetta. Sai nyt molemmista intensiivistä lähiopetusta. Vaimo oli taas öljy-yhtiön johtaja, joka oli virallisten tietojen mukaan tullut vain katsomaan miestään. Aika hyvät taustat ja yhteensattumat muuten. Vaimo on muuten ahkera reserviläinen kaiketi ja käynyt aliupseerista upseeriksi kurssin. :)

Jep, jep. Toooodella Madventures-hippipariskunta mokuttajia. Kyl mä ainakin repesin tästä, koko nettihän oli vastaavaa flamea ituhipeistä tapauksesta, mut olikin YLILUUTNANTTI ja ÖLJYyhtiön joku BOSSWOMAN. Pakkohan tätä nettituulipukujen reaktiota on nauraa! Nyt varsinkin sen voi tehdä kun tarina sai onnellisen lopun ja pariskunta on safe and sound at home again.

Sitä kannattaa aina vaan, ihan vaan varmuuden vuoksi, virnuilla mutupohjalta MOKU-IDEALISMIA vastaan. Yhtä tyhmältä se vaikuttaa muissakin ketjuissa, mut tässä ketjussa palstan moku/ruotsinkieli/jne. -groupthink-idioottimaisuus oli nyt tavallistakin kouriintuntuvampaa.
 
Back
Top