Suomalainen sotataito

Kyse oli juuri siitä, että artikkelissa voivoteltiin miten mekki ei pienuudellaan saa kummoista vaikutusta
Ei sellaista TSTOS:stoa meillä olekaan, joka yksinään voisi ratkaista tilanteen. Meillä TSTOS on lähtökohtaisesti pataljoonan rungolle rakentunut joukko = ainakin teoriassa ja laskennallisesti voimaltaan liian pieni yksinään ratkaisemaan tilanteita. Toki sitten jokainen tilanne on omansa ja taisteluissa ratkaisut usein tapahtuvat jollakin muulla kuin oletetulla tavalla.
Näinollen näillä pataljoonataisteluosastoilla, joita on mm. meillä ja venäläisillä, ei yhdelläkään yksin pärjätä. Ei tosin ole tarkoituskaan, vaan TSTOS:sta muodostetaan ylempi johtoporras, joka sitten kykenee jo niihin ratkaisuihinkin.
Eli yksin MEKTSTOS on vain yksi vähän perinteistä vahvempi MEKP, mutta siitä ja vaikkapa kolmesta muusta TSTOS:sta syntyy kokonaisuus, alkaa ratkaisuihinkin löytyä edellytyksiä.
 
Myönnettäköön, että muotoilin huonosti argumenttini. Kyse oli juuri siitä, että artikkelissa voivoteltiin miten mekki ei pienuudellaan saa kummoista vaikutusta ja ratkaisua aikaan. @Aarne1 voinee laittaa sen kuvan artikkelista, josta asian itse luin tännekin, kun en enää muista missä langassa se oli. Päästään kaikki samalle tasalle asian suhteen.

Katso liite: 15356

Tuossa teksti oleellisin osin. Päätoimittaja Ari Parkkolan pääkirjoituksesta, Panssari-lehdessä 2/2017.

Tässä. Ketjusta "TSTOS M/18".
 
Ja uudessa julkisessa Jääkärijoukkueen ja ryhmän käsikirjassa on tottakai jääkärikomppanina organisaation ryhmän tarkkuudella ja mm. erilaisten joukkueiden ajoneuvokalusto.

Onpa siellä myös yhteistoiminta vaunujen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Onpa mielenkiintoinen opus perehtyä. Rakas vaimoni kommentoi, että sä et taas nuku seuraavana yönä, kun tuota pohdit.
Neljännesvuosisata sitten opiskeltiin tuon edeltäjiä. Helvetin paljon on menty eteenpäin :salut::salut::salut:
 
Onkos tuota jo jossain ladattavissa? En bongannut pv:n sivuilta yhtäkkiä:unsure:
 
Pitääpäs luikkia sinne etsimään saman tein, kiitoksia :)
 
Kyse on enemmänkin tilanteesta, hyökkäysmaastosta, hyökkäyksen tavoitellusta vaikutuksesta ja kohteesta jota vastaan hyökätään

Pitääkö tämä ymmärtää niin, että yksittäisten hyökkäysten tavoitteet ja saavutukset kumuloituvat määräänsä suuremmaksi? Eli sarja -pienempiä- hyökkäyksiä on paremmin toteutettavissa ja vaikutukseltaan -varmempi- kuin yksi oloissamme massiiviseksi luotu operaatio? Vai onko pienempien operaatioiden sarja ymmärrettävä massiiviseksi operaatioksi jo sinänsä?

Jos näin, niin on jo vaikea hahmottaa taistelualueen syvyyttä sinänsä ja erilaisia operaatioita sen sisällä. Kuka mikä mitä tekee mikäkin jne. Toisaalta on se pirullinen vyyhti hyökkääjällekin.
 
Mielestäni kutakuinkin noin ja viimeinen lauseesi ja koko viimeinen kappale sisältää hyvin olennaisen havainnon.
Toki on selvää, ettei homma ole puolustajallekaan helppoa. Sitä ei myöskään helpota se, etteivät taktiikka ja strategia välttämättä kättele toisiaan kovin hyvin meidän (Suomen) kohdalla tällaisessa kriisitilanteessa.
 
Sitä ei myöskään helpota se, etteivät taktiikka ja strategia välttämättä kättele toisiaan kovin hyvin meidän (Suomen) kohdalla tällaisessa kriisitilanteessa.

Tarkoittaako tämä että perinteisiä taktiikoita myös harjoitellaan? Jäykkiä kohteen puolustuksia jne, vai onko ne kaikki hajautettu yksikkötasolle?
 
Back
Top