Suomalainen sotataito

Aarne1

Kapteeni
En laittaisi rahojani senkään puolesta, etteivät missään vaiheessa jalkauta esimerkiksi vaunujen suojamiehistöä.
Suojamiehistöä ei ole (terminologinen nillitys).

Kun jalkautuvat, niin mitä arsenaalistamme löytyy sitä varten?
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Jussi Niinistö kuuluttaa takaisin jalkaväkimiinoja (mielestäni ihan validein argumentein) tämän päiväisessä bloggauksessaan Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Miinoittaminen on mielestäni ollut yksi kotimaiselle sodankäynnille hyvinkin ominainen piirre (vaikka sitä toki kaikkialla harjoitetaankin).

Lähde: http://jussiniinisto.fi/index.php/2018/07/irti-ottawan-sopimuksesta/

"Irti Ottawan sopimuksesta

16.7.2018 Jussi Niinistö Jätä kommentti


Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen 2011 oli rauhanajan ”hölmön tölväys”. Liittymällä sopimukseen Suomen sotilaalliseen puolustukseen tehtiin aukko, joka ei auta ketään muuta kuin kimppuumme hyökkäävää vihollista. Maailman maista suurin osa on liittynyt sopimukseen, mutta sen ulkopuolella ovat esimerkiksi Venäjä, Yhdysvallat, Intia ja Israel.
Ottawan sopimuksen mukaisesti Suomessa on rikoslailla tehty rangaistavaksi henkilömiinojen kehittäminen, valmistaminen, varastointi, kuljetus ja käyttö. Sopimus kieltää mm. tähystämättöminä käytettävät miinat (kuten vanhat sakara- ja putkimiinat) sekä henkilömiinojen käyttämisen muutoin kuin suoran näkökontaktin tapahtuvan laukaisun perusteella. Sopimus kieltää miinojen laukaisun esimerkiksi lennokkitähysteisesti.
Nykyisen hallituksen ohjelmaan ei saatu yrityksestäni huolimatta Ottawan sopimuksesta irtautumista. Siihen kirjattiin, että Suomi kehittää korvaavia Ottawan sopimuksen mukaisia asejärjestelmiä. Tästä esimerkki on julkisuudessakin mainittu ”hyppykaveri”.
Korvaavat asejärjestelmät ovat tärkeitä, ja kehitystyö jatkuu, mutta ne eivät kokonaan poista sotilaalliseen puolustukseen syntynyttä aukkoa. Ne toimivat laastarina, mutta kattavaa miinakauhua ne eivät palauta. Jalkaväkimiinat ovat edullisia ja kotimaisia puolustusaseita, jotka ovat maastossamme hyvin tehokkaita.
Ensi keväänä Suomessa on eduskuntavaalit ja siksi nyt on oikea aika käydä keskustelua, jotta seuraavan eduskunnan aikana Suomi irtaantuu Ottawan sopimuksesta ja palauttaa miinakauhun takaisin sotilaallisen suorituskyvyn keinovalikoimaan.
Sopimuksesta irtaannutaan ilmoittamalla siitä YK:lle kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Jos sota syttyy irtisanomisaikana, jatkuu miinakielto sodan loppuun saakka. Mitä vikkelämmin ilmoitus tehdään, sitä nopeammin Suomen sotilaallinen puolustuskyky vahvistuu.
Itse en ole neljättä vuotta maailmalla puolustusministerinä kulkeneena havainnut sellaista palautetta, että Ottawan sopimuksesta irtaantuminen aiheuttaisi meille minkäänlaista mainehaittaa. Päinvastoin kunnioitusta herättää se, että sotilasliittoon kuulumaton Suomi vastaa itsenäisesti valtioalueensa puolustuksesta ja tekee sen kaikin käytettävissään olevin keinoin."
Vaikka pidän Ottawan sopimukseen menoa Halosen pahimpana rikoksena maataan kohtaan, ei perinteisen jalkaväkinmiinan perään tarvitse hirveästi itkeä. Muiden valtioiden paheksunnasta taas en olisi huolissani, koska mitä sitten, jos joku ituhippi pahoittaa asiasta mielensä. Ja se on ainoa mitä asiasta seuraisi.
Tämän päivän sota on kuitenkin nopeaa ja liikkuvaa, hitaasti rakennettavat miinakentät eivät pysy mukana siinä menossa ja niistä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästähän foorumin ammattisotilaat ovat jo aikaisemmin maininneet.

Silti miinatkin kehittyvät ja uudet" hyppykaverit" ja muut modernit miinatyypit olisivat arvokas lisä puolustukselle. Uskon myös, että vanhoille sakara-miinalle olisi löytynyt rajoitettua käyttöä.
Mutta mennyt mikä mennyt.
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Etenkin se pienikokoinen versio claymore;sta on kiinnostava. Tarpeeksi pieni ja kevyt (puoli kiloa?) että voi antaa jokaiselle sotilaalle yhden ta kahden.
 

Ingsoc

Ylipäällikkö
Tuota noin Jussi Niinistö yksinkertaisesti haluaa, että de factosta tehdään de jure. Kaikki on valmiina, tarvitaan vain lupa oikealta taholta.

Henkilömiinat eivät todellakaan ole menettäneet merkitystään asejärjestelmänä vaikka meillä on muutama panssariyksikkö ja vispiläkomppania.
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
No mistä näillä henkilöillä on kyky nähdä tulevaisuuteen?


On lukuisia esimerkkejä historiassa, jolloin kenraalit ovat valmistautuneet väärään sotaan.


Esim usa:n laivasto oli aivan varma että taistelulaivat hallitsevat edelleen merta vielä 1941.
Mutta 1945 lentotukialukset olivat merivoimien selkärakka.
1930 luvulla kaikki upseerit tiesivät että pommikoneet lyövät vihollisen ja niitä vastaan pitää ehdottomasti olla kaksimoottorisia hävittäjiä.


Se että on PV:n hommissa saattaa olla myös rajoite ja estää näkemästä metsää puilta.
Kukaan ei tietenkään voi nähdä tulevaisuuteen, mutta ammattimiehillä on keskiverto ressua parempi käsitys siitä tavasta jolla me aiomme käydä sotaa.
Se että ammattimiehet ovat menneisyydessä tehneet virheitä ei luonnollisesti automaattisesti tarkoita, että ovat aina väärässä. Toki voivat olla.

Siksi sanonkin, että jalkaväkimiinojen rooli on pienentynyt, eikä perinteisille sakaramiinoille ole sellaista roolia kuin ennen.
 

Ingsoc

Ylipäällikkö
Siksi sanonkin, että jalkaväkimiinojen rooli on pienentynyt, eikä perinteisille sakaramiinoille ole sellaista roolia kuin ennen.
Sakaramiinan tärkein funktio oli panssarimiinojen suojaaminen. Se sopii siihen edelleenkin. Putkimiinahan oli Suomen tärkein jalkaväkimiina.

Muutenkin keskustelu luuhaa pahasti perässä siitä missä maailmalla mennään. Esimerkiksi Venäjä on aggressiivisesti kehittänyt sekä miinoja, miinoitus taktiikka että uusia älykkäitä miinoja sekä levityskoneilla että ammuksilla levitettäviä sirotemiinoja.

Suomi ressu voi omassa päässään hautoa vaikka minkälaista mielikuvaa miinoista menneisyyden aseina. Siinä vaiheessa kun raketinheitin keskityksen jälkeen huomataan, että koko yksikkö on sirotemiinakentän sisällä, on syytä osata jotain muutakin kuin 90-luvun standardivastaus "merkitään ja kierretään".
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Sakaramiinan tärkein funktio oli panssarimiinojen suojaaminen. Se sopii siihen edelleenkin. Putkimiinahan oli Suomen tärkein jalkaväkimiina.

Muutenkin keskustelu luuhaa pahasti perässä siitä missä maailmalla mennään. Esimerkiksi Venäjä on aggressiivisesti kehittänyt sekä miinoja, miinoitus taktiikka että uusia älykkäitä miinoja sekä levityskoneilla että ammuksilla levitettäviä sirotemiinoja.

Suomi ressu voi omassa päässään hautoa vaikka minkälaista mielikuvaa miinoista menneisyyden aseina. Siinä vaiheessa kun raketinheitin keskityksen jälkeen huomataan, että koko yksikkö on sirotemiinakentän sisällä, on syytä osata jotain muutakin kuin 90-luvun standardivastaus "merkitään ja kierretään".
Samaa mieltä, uuden ajan "miinasota" on erilaista johon me valmistauduimme ennen.
Yksi merkittävä tekijä on nopeus, siinä koneellinen levitys, oli se sitten raketinheittimellä, tai ajoneuvolla tehtävää, on kova sana. Miina, tai edes jalkaväkimiina ei ole menneisyyden ase, mutta meidän vanhat jv-miinamme olivat sitä. Ei vähiten sen takia, että ne on hävitetty.
 

adam7

Ylipäällikkö
Ruotsissa on keskusteltu Norrlannin puolustamisesta ja miten se pitää suorittaa. Yksi kaveri paikallisesta pääesikunnasta esitti että se onnistuu vain panssariajoneuvoilla. Eräs toinen esitti että on opittava uudelleen taistelu rynnäkkövaunuista jalakutuneena.

Robin Häggblom eli Corporal Frisk kirjoitti ruotsalaiseen julkaisuun tämän artikkelin suomalaisesta taistelutavasta
http://kkrva.se/finsk-motoriserad-strid/

Kokonaisuudessaan pidän artikkelia hyvänä. Taustatietona on ehkä hyvä tietää että ruotsalaisilla ei ole nykyään kenttälapiota varustuksenaan. Yksi saattaa olla ryhmällä.

Häggblom tekee tuossa kodinturvajoukkojen ja paikallisjoukkojen rinnastuksen. Kodinturvajoukot vastaavat kyllä maakuntakomppanioita, muttei paikallispataljoonia huomautin hänelle, mutta tämä on vain detsku.
 
https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/tiedotearkisto/-/asset_publisher/vaitos-jalkavaen-taktiikan-kehittamisen-historiasta

Väitös jalkaväen taktiikan kehittämisen historiasta

Väitöskirjassa selvitetään, miten suomalaiseen jalkaväkitaktiikkaan vaikuttaneita keskeisimpiä osatekijöitä, ohjesääntöjä, sodan ajan kokoonpanoja, sotavarustusta ja koulutusta kehitettiin itsenäistymisestä 1950-luvun puoliväliin ulottuvana ajanjaksona.

Väitöksen mukaan suomalaisen sotataidon kehittämisen päämääränä oli sellaisten menetelmien luominen, joiden avulla alivoimainen puolustaja voi pärjätä taistelussa materiaalisesti ja lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Jalkaväen taktiikan kehittämisen tavoitteena oli omaperäinen suomalainen taktiikka. Sillä tarkoitettiin yleisten sotataidollisten periaatteiden soveltamista suomalaisiin erityisolosuhteisiin. Menestyksekkään taktiikan katsottiin edellyttävän jalkaväeltä erityisesti tulivoimaa ja liikkuvuutta.

Itsenäistymisen alkuvuosina esikuvia taktiikan kehittämiseen haettiin ulkomailta, kunnes kotimainen upseerikoulutus alkoi tuottaa valmiuksia omaperäisempään taktiseen ajatteluun. Talvisotaa edeltäneinä vuosikymmeninä jalkaväki kehittyi taitavaksi etenkin pienten yksiköiden taistelussa. Tämä nähtiin niin syksyllä 1939 syttyneen talvisodan kuin sitä seuranneen jatkosodan hyökkäysvaiheen vaativissa talvi- ja korpitaisteluissa.

Jatkosodan pitkien asemasotavuosien aikana jalkaväen taktiikassa ei sen sijaan tapahtunut systemaattista kehitystä. Taantumisen ongelmat johtuivat ennen kaikkea siitä, ettei jalkaväellä muista aselajeista poiketen ollut sodan ajan Päämajassa sellaista aselajijohtajaa, joka olisi kantanut vastuun taktiikan kehittämisestä sodan aikana. Vastuu kehittämisestä oli jakautunut monelle taholle, eikä kokonaisuus välttämättä ollut enää Päämajan hallinnassa.

Myös sotien jälkeinen ensimmäinen vuosikymmen oli jalkaväen taktiikan kehittämisen kannalta niukkuuden aikaa. Sotakokemukset saatiin kirjattua ohjesääntöihin, mutta kehittämisen haasteiksi nousivat nopeasti vanheneva sotavarustus ja ennen kaikkea uudet uhkakuvat. Niihin vastaamiseksi ryhdyttiin kaavailemaan alueellista maanpuolustusjärjestelmää, joka samalla merkitsi myös siirtymistä kohti entistä omaperäisempää taktista ajattelua.
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
https://ruotuvaki.fi/-/reservilaiset-pitavat-hornetit-ilmassa?fbclid=IwAR3nKBqSCwLKX-lSxwcAky9lIBFgd7JoRyiQxdWAQM6Rd1O8xAXZQQoofd8
18.10.2018 9.37
Reserviläiset pitävät Hornetit ilmassa
TEKSTI: ROOPE KARINIEMI KUVAT: AATU HEIKKONEN

Lentotukikohdan ympärillä tarvitaan sotilaita aina hävittäjälentäjästä pioneeriin. Härkä-18 lentotoimintaharjoituksessa tukikohtaa ei pidetty yllä varusmiesten, vaan reserviläisten voimin.
Rovaniemellä talvi on tarrannut kiinni syksyyn. Postikorttimainen ruskamaisema ei ole enää täydellinen, sillä pakkasyöt ovat vieneet puiden kellertävän värin osittain mennessään. Lapin rauhallisuus on toistaiseksi odotusten mukainen.
Rauhan tulee rikkomaan Härkä18 -lentosotaharjoitus, jonka kolmas lentotoimintaa sisällään pitävä päivä on alkamassa. Tarkoituksenamme on seurata reserviläisistä koostuvaa taisteluvälineryhmää osan päivää.
Edellisenä iltana saimme jo maistiaisen harjoituksen laajuudesta, sillä tohinaa Someroharjun ympäristössä riitti: lentotukikohtaa suojaavan suojauspataljoonan komentopaikalle emme päässeet vierailemaan, sillä tilanne siellä oli hektinen ja esillä olleet asiakirjat turvaluokiteltuja. Lääkintäkomppanian kenttäsairaalassa tunnelma oli puolestaan rauhallinen, mutta vain siksi, että vuorossa oli huoltotoimenpiteitä hetkeä aikaisemmin suoritetun hätäkirurgisen leikkausharjoituksen jäljiltä. Pioneerikomppanian ryhmitysalueella tunnelma oli odottava.
– Jotain on vihjailtu, että huomenna "sota syttyisi". Vähän olemme saaneet tietoa siitä mihin suuntaan olemme menossa, mutta tilanne on todennäköisesti kiristymässä, arvuuttelee vitsailevaan sävyyn eräs leirissä ollut reserviläinen.
Harjoituksen tukikohta on Rovaniemen lentoasema, ja sen ympäristö - Lapin lennoston kiinteä taistelutukikohta. Mukana on reserviläisiä ilma- ja maavoimien yksiköistä, mutta harjoituksen keskiössä on nimenomaan lentotukikohdan toiminnot, varusmieskoulutuksen aikaiseen puolustushaaraan katsomatta.
– Tähän harjoitukseen kertaamaan tulleilla on monenlaisia koulutustaustoja, mutta tehtäväänsä liittyen heillä on erityinen koulutus. Mukana on huollon ja suojauksen koulutuksen saaneita, mutta isossa osassa on lentotekninen koulutus, kertoo Lapin lennoston esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Juri Kurttila, joka toimii harjoituksen tukikohdan apulaiskomentajana.
– Suurin osa harjoitusjoukosta on tukikohdan läheisyydessä, noin kahdeksan kilometrin säteellä. Erilaista toimintaa meidän joukoilla toteutetaan kuitenkin laajalla alueella tukikohdan ulkopuolella, Kurttila valottaa harjoituksen laajuutta.
Tämän syksyn harjoitukseen osallistuu 1600 henkilöä, joista noin 1200 on reserviläisiä. Tällä mittakaavalla reserviläisille järjestettäviä harjoituksia pyritään järjestämään joka toinen vuosi. Härkä18 -harjoitus kestää kokonaisuudessaan 10 päivää, joista neljänä päivänä on mukana F/A-18 Hornet hävittäjiä.
Taisteluvälineryhmän päivä on alkanut kuudelta, paria tuntia ennen kuin liityimme joukkoon. Tässä vaiheessa ryhmä on ehtinyt tekemään tälle päivälle kerran sen, mitä varten se on olemassa: aseistamaan Hornetit.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ryhmän päivä rakentuu "kierroksista", ja pääsemme nyt yhdelle sellaiselle mukaan. Hyppäämme kyytin hetkellä, kun ryhmä matkaa kohti väistöaluetta. Siellä tapahtuu huoltotoimenpiteitä hetkinä, jolloin ei olla tehtävässä "platalla", eli aseistamassa hävittäjiä.
Saapuessamme väistöalueelle Lapin rauhan nielaisee hetkessä massiivinen humina. Keskusteleminen käy mahdottomaksi, kun neljä ilmavoimien F/A Hornet hävittäjää nousee taivaalle. Neljä hävittäjää, jotka taisteluvälineryhmä on tehnyt tovi sitten taistelukelvollisiksi. Hävittäjien suunnatessa taivaalle siirrymme tieltä metsään suojaan, aivan kuten peruskoulutuskaudella sotilaan perustaitoja opetellessa on opetettu. Lämpötila on nollassa, joten ryhmä päättää sytyttää nuotion. On aika ottaa lisää selvää ryhmäläisistä.
– Olemme kaikki olleet apumekaanikkoja varusmiespalveluksessa, paitsi yksi kuski, valottaa alikersantti Ilkka Linnamäki.
– Ja sen kyllä huomaa, kun vähä aikaa seuraa, naurahtaa hyväntuulisesti jääkäri Jukka Dahl, joka on taisteluvälineryhmän kuljettaja.
– Varusmieskoulutus meillä on takana, mutta kaikki on ohjuksia laittanut ennenkin, eli tämä ei ole mitään uutta hommaa, Linnamäki jatkaa.


Ohjus kannettiin ja laitettiin kiinni viiden miehen voimin. Taisteluvälineryhmän päivä alkaa ennen kuin hävittäjät alkavat lentämään ja se loppuu vasta viimeisen laskeutumisen jälkeen. Siksi päivät ovat olleet pitkiä – aina aamukuudesta ilta yhteentoista.

Ryhmäläiset ovat kertausharjoituksessa viikon.
– Viikonloppuna opeteltiin hommia. Oppitunneilla käytiin läpi mitä täällä on tapahtunut ja mitä tulemme tekemään. Lisäksi harjoittelimme Hornetin aseistamista ja tukikohdassa toimimista iskun varalta. Maanantaina alkoi meidän osalta niin sanottu "sota", nuotion ääressä selvitetään.
Vaan ei ole leirinuotiolle siunattu liikaa aikaa. Vain pari minuuttia nuotion sytyttämisen jälkeen ryhmän radiomies ilmoittaa:
– Ilmahälytys! Risteilyohjuksia. Arvio 14 minuuttia.
Muutamien kirosanojen saattelemana tuli potkitaan pois hengiltä ja ryhmäläiset katoavat puiden juurille ilmasuojaan. Hälytys toimii tehokkaana muistinvirkistäjänä sille, että olemme keskellä sotaharjoitusta.
– Vaara ohi, isku ei tullut meidän alueelle ollenkaan, ilmoittaa ryhmänjohtaja varsin nopeasti hälytyksen tultua.
– Mennään Dahl laittamaan notski pystyyn, Linnamäki ehdottaa.
Jo tässä vaiheessa päivää on käynyt selväksi, että taisteluvälineryhmän päivät voivat olla hyvin hektisiä ja tilanne voi muuttua hetkessä. Nuotio sytytetään uudelleen, mutta ryhmän täytyy olla lähtövalmiina koko ajan, sillä käsky komentopaikalta voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Ryhmäläiset harkitsevat makkaranpaistoa, joten lienee taas sopiva hetki udella lisää ryhmän toiminnasta.
– Tänään aamulla olemme laittaneet kaksi AMRAAM-ohjusta ja yhden Sidewinder-ohjuksen kiinni Hornettiin. Jotta saisimme riittävästi toistoja hävittäjien aseistamisesta, koneiden aseistamisen jälkeen ohjukset otetaan pois ja siirrytään aseistamaan seuraavaa parvea, alikersantti Linnamäki avaa harjoitustoimintaa.
Hävittäjän tultua lennolta, sen saaminen taistelukuntoon vaatii kahden ryhmän käyntiä koneella: Lentotekniikkalaivueen käyttöryhmän sekä taisteluvälineryhmän, jonka mukana olemme. Molemmat ryhmät koostuvat pääosin apumekaanikoista. Yksinkertaistettuna käyttöryhmä operoi koneen, eli esimerkiksi tarkastaa ja tankkaa koneen. Taisteluvälineryhmän vastuulla on aseistaa se.


Lentotukikohdan ympäristöön oltiin rakennettu myös kenttäsairaala. Kuvan leikkaussalissa tehtiin muun muassa hätäkirurginen leikkausharjoitus, jossa käytettiin puolustusvoimien uutta potilaspukua.

Kuin tilauksesta, ryhmä saa radion välityksellä käskyn lähteä aseistamaan hävittäjän. Johtaja tekee nopean päätöksen siitä ketkä lähtevät mukaan jonka jälkeen hyppäämme pakettiauton kyytiin.
Ajamme lentotukikohtaan portin läpi. Portilla seisoo tukikohtaa valvova sotilas, reserviläinen hänkin. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja häikäisee märästä asfalttipinnasta, jossa neljä F/A 18 Hornettia seisoo.
Hetkeä aiemmin saimme kuulla selostuksen siitä, mitä koneen luona tapahtuu ja nyt näemme sen omin silmin. Käyttöryhmä on jo aloittanut toimintansa, ja taisteluvälineryhmä odottaa vuoroaan pakettiautossa. Hetken kuluttua käyttöryhmän ja taisteluvälineryhmän johtajat käyvät nopean keskustelun ja taisteluvälineryhmä saa luvan toimia.
Kaikki sujuu nopeasti, ja ohjuksen kiinnittämiseen ei menee kauaa. Kuten apumekaanikko Linnamäki meille aikaisemmin kertoi, ohjus myös otetaan välittömästi pois. Hetkessä olemme takaisin ajoneuvon kyydissä, ja poistumme koneiden luota käyttöryhmän vielä jatkaessa toimintaansa.
Palaamme takaisin väistöalueelle suojaan. Tällä kertaa samalle missä olimme aikaisemminkin, mutta mahdollisia väistöalueita tukikohdan ympärillä olisi useita. Nyt olemme nähneet reserviläisistä koostuvan taisteluvälineryhmän yhden kierroksen ja jätämme ryhmän jatkamaan kertausharjoitustaan.
 

kertakenttään

Ylipäällikkö
Jos huoltojoukot kiinnostaa, kannattaa ladata Logistiikkaupseeri 2/2018 täältä http://logistiikkaupseerit.fi ja sivut 14-15.
 

StmSvejk

Kenraali
Tottakai taistelukokemuksella on suuri hyöty, ja nimenomaan ensimmäisissä kohtaamisissa, kuten tuossa mainittiinkin. Taistelukokemus ei kuitenkaan korvaa sotilaan älliä, koulutusta tai fysiikkaa täysin. Varmasti esim. vihollisen taistelunkaraisemat rivimiehet ottaisivat meidän erikoisjääkäreiltä 100-0 turpaan, vaikka jääkärit olisikin käyneet lähinnä paimentamassa rättipäitä tai jopa ei olisi mitään vastaavaa takana.
Entä onko vaikkapa meikäläinen joukkotuotettu 5,5-11,5kk koulutettu alueellinen taisteluosasto jota ei ehkä ole koskaan kertautettu nyt käskystä välittömästi paremmassa iskussa kuin venäläinen kontraktnik -taisteluosasto? Eppäillä tuota soppii. Riittävällä perustamis- varustamis- ja koulutusajalla tilanne voi olla hyvinkin erilainen, mutta kyllä välittömässä valmiudessa venäläisillä on etu, sen huomioiminen on realismia.
 

Shadowmon

Eversti
Entä onko vaikkapa meikäläinen joukkotuotettu 5,5-11,5kk koulutettu alueellinen taisteluosasto jota ei ehkä ole koskaan kertautettu nyt käskystä välittömästi paremmassa iskussa kuin venäläinen kontraktnik -taisteluosasto? Eppäillä tuota soppii. Riittävällä perustamis- varustamis- ja koulutusajalla tilanne voi olla hyvinkin erilainen, mutta kyllä välittömässä valmiudessa venäläisillä on etu, sen huomioiminen on realismia.
Kiitos heti alkuun keskustelun ohjaamisesta oikeaan paikkaan, en edes huomannut tajuta missä keskustellaan. Mutta olet kyllä oikeassa, toisaalta Suomi on nyt panostanut näihin ensilinjan joukkoihin jotka olisi nopeammin valmiudessa. Tiedä tihkutaanko näistä kaikkea tietoa että mikä on nykyinen tilanne. Ehdottomasti meillä tulisi olla ainakin tarpeellinen määrä ensilinjan joukkoja, jotka olisivat reagoimassa tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

Näistä osa kokoajan palveluksessa, tai muuten revittävissä kasaan hyvin nopeasti, ja vielä kertaus ihan eri loukkaa kun "perinteisemmillä" joukoilla.

Jos sanotaan että Venäjältä löytyy heittää heti tuleen lähialueilta esim. 10 000 miestä, niin kyllä meillä pitäisi olla uskottava voima vastata tähän.

Tai olisiko meillä syytä olla ihan pataljoona pari ammattisotilaita kokoajan rivissä?
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
Entä onko vaikkapa meikäläinen joukkotuotettu 5,5-11,5kk koulutettu alueellinen taisteluosasto jota ei ehkä ole koskaan kertautettu nyt käskystä välittömästi paremmassa iskussa kuin venäläinen kontraktnik -taisteluosasto? Eppäillä tuota soppii. Riittävällä perustamis- varustamis- ja koulutusajalla tilanne voi olla hyvinkin erilainen, mutta kyllä välittömässä valmiudessa venäläisillä on etu, sen huomioiminen on realismia.
Sanoisin että suurella todennäköisyydellä alueellinen TSTOS on hyvässä iskussa.
Vanha jako operatiivinen = hyvin koulutettu, paljon aktiivipalveluksessa olevia, hyvin varustettu, nuoria sotilaita ja kertausharjoitettu vs. Alueellinen = vanhoja sotilaita, jonkinlaisesti varustettu, ei kertautettu, lähes kaikki reserviläisiä jako ei päde enää mitenkään.
Meillä on erittäin suorituskykyisiä joukkoja kaikissa kolmessa joukkotyypissä mitä meillä Maavoimissa on.
Moni epäili - minäkin - että "ei enää paperitiikereitä" oli pelkkää höpinää perusteluna sille kun ensilähdön kenttäarmeija supistettiin reiluun 200t sotilaaseen. Yllätyksekseni se ei ollutkaan höpinää.
 
Viimeksi muokattu:

Kapiainen

Ylipäällikkö
Jos sanotaan että Venäjältä löytyy heittää heti tuleen lähialueilta esim. 10 000 miestä, niin kyllä meillä pitäisi olla uskottava voima vastata tähän.

Tai olisiko meillä syytä olla ihan pataljoona pari ammattisotilaita kokoajan rivissä?
Kyllä meillä on uskottava kyky tänä päivänä olemassa.
Ei se ole tyhjästä temmattua kehua kun Suomen Puolustusvoimia muutama päivä sitten sanottiin Pohjolan vartijaksi.
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Sanoisin että suurella todennäköisyydellä alueellinen TSTOS on hyvässä iskussa.
Vanha jako operatiivinen = hyvin koulutettu, paljon aktiivipalveluksessa olevia, hyvin varustettu, nuoria sotilaita ja kertausharjoitettu vs. Alueellinen = vanhoja sotilaita, jonkinlaisesti varustettu, ei kertautettu, lähes kaikki reserviläisiä jako ei päde enää mitenkään.
Meillä on erittäin suorituskykyisiä joukkoja kaikissa kolmessa joukkotyypissä mitä meillä Maavoimissa on.
Moni epäili - minäkin - että "ei enää paperitiikereitä" oli pelkkää höpinää perusteluna sille kun ensilähdön kenttäarmeija supistettiin reiluun 200t sotilaaseen. Yllätyksekseni se ei ollutkaan höpinää.
Tämä mainitsemasi on kyllä ollut ilo itsekin huomata harjoituksissa. Samoin kuin se, että valmiuteen, perustamisvaiheen toimintoihin/koulutukseen käytetään aika isoa eforttia.
 

StmSvejk

Kenraali
Sanoisin että suurella todennäköisyydellä alueellinen TSTOS on hyvässä iskussa.
Vanha jako operatiivinen = hyvin koulutettu, paljon aktiivipalveluksessa olevia, hyvin varustettu, nuoria sotilaita ja kertausharjoitettu vs. Alueellinen = vanhoja sotilaita, jonkinlaisesti varustettu, ei kertautettu, lähes kaikki reserviläisiä jako ei päde enää mitenkään.
Meillä on erittäin suorituskykyisiä joukkoja kaikissa kolmessa joukkotyypissä mitä meillä Maavoimissa on.
Moni epäili - minäkin - että "ei enää paperitiikereitä" oli pelkkää höpinää perusteluna sille kun ensilähdön kenttäarmeija supistettiin reiluun 200t sotilaaseen. Yllätyksekseni se ei ollutkaan höpinää.
On toki, koulutus- ja perustamisvaiheen toimenpiteiden jälkeen toimintakykyä löytyy, mihin kestää XYZ vuorokautta, mutta ei ennen sitä. Venäläisellä ammattijoukolla on aluksi etulyöntiasema. Meillä on toki valmiusyksiköt, mutta niitä on vähän.
 

StmSvejk

Kenraali
Kiitos heti alkuun keskustelun ohjaamisesta oikeaan paikkaan, en edes huomannut tajuta missä keskustellaan. Mutta olet kyllä oikeassa, toisaalta Suomi on nyt panostanut näihin ensilinjan joukkoihin jotka olisi nopeammin valmiudessa. Tiedä tihkutaanko näistä kaikkea tietoa että mikä on nykyinen tilanne. Ehdottomasti meillä tulisi olla ainakin tarpeellinen määrä ensilinjan joukkoja, jotka olisivat reagoimassa tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

Näistä osa kokoajan palveluksessa, tai muuten revittävissä kasaan hyvin nopeasti, ja vielä kertaus ihan eri loukkaa kun "perinteisemmillä" joukoilla.

Jos sanotaan että Venäjältä löytyy heittää heti tuleen lähialueilta esim. 10 000 miestä, niin kyllä meillä pitäisi olla uskottava voima vastata tähän.

Tai olisiko meillä syytä olla ihan pataljoona pari ammattisotilaita kokoajan rivissä?
No, tulevaisuudessahan tähän mennään. Operatiivinen Prikaati - eli maavoimien operatiiviset joukot - koostunee ammattisotilaiden ja erinäisten sopimussotilaiden yhdistelmästä. Päälle vielä paikallisjoukkojen avainpumput. Lisäksi tulee muistaa Ilma- ja Merivoimien ammattimaiset iskykyvyt jotka kykenevät vaikuttamaan tulevaisuudessa maalle, ilmaan ja merelle.
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
On toki, koulutus- ja perustamisvaiheen toimenpiteiden jälkeen toimintakykyä löytyy, mihin kestää XYZ vuorokautta, mutta ei ennen sitä. Venäläisellä ammattijoukolla on aluksi etulyöntiasema. Meillä on toki valmiusyksiköt, mutta niitä on vähän.
Kyllä - edellyttäen että meikäläinen tiedustelu on epäonnistunut täysin.
Mikä tahansa armeija maailmassa on niinsanotusti kusessa jos se ei saa tiedustelulta ennakkovaroitusta. Mikään valmius ei riitä, jos hyökkäys tulee ilman ennakkovaroitusta.
Tiedustelujärjestelmä ja sen toimivuus on merkittävä osa valmiutta, kuten meilläkin hyvin tiedetään.
 
Top