Suomalainen sotataito

[Samses]

Operation Flashpointia ei muuten kannta todellakaan käyttää opetusvälineenä. Siellä on useiden aseiden mm sinkojen ampuma-arvot aivan metsässä. Apilaksella ammutaan 500 metriin liikkuvaan vaunuun, joopajoo...

 

[Honcho]

Mikä on siviilin nojatuolikenraalien virallinen parannusehdotuskanava valtiolle?

Terveisin kansanedustajasi

 

[Honcho]

Operation Flashpointia ei muuten kannta todellakaan käyttää opetusvälineenä. Siellä on useiden aseiden mm sinkojen ampuma-arvot aivan metsässä. Apilaksella ammutaan 500 metriin liikkuvaan vaunuun, joopajoo...

No täytyy toki muistaa se että siinä on näitä 'taiteellisia ratkaisuja'.

Toivottavasti nyt kun kv-operaatio-eliittijalkaväki villitys lienee taas vähän 'förbi' niin toivottavasti tulisi taas kunnon sotapelejä joissa taistellaan kunnon sotajoukkoja kuten mekanisoituja taisteluosastoja vastaan.

 

[Musafar]

Minä koen oppineeni 2 viikon pelaamisen aikana enemmän kuin usean kuukauden tosielämän palveluksen aikana. Ja se karmii minua. Ehkäpä syy oli sittenkin motivaatiossa - armeijaan menin puoliväkisin mutta Flashpointin hommasin ja asensin omasta motivaatiosta ja uteliaisuudesta. Jos tänne mitään uskottavaa koulutusta halutaan järjestää niin pitää ensin järjestää uskottava simulaatio/simulaattori.

Eikä sen suinkaan tarvitse välttämättä olla tietokoneen ruudulla tapahtuvaa simulaatiota vaan mennään ihan oikeiden ukkojen kanssa sinne metsään. Meillä tykistössä 2000-luvulla oli kokonaista yksi vuorokausi kasi/tasi liiveillä ryhmän hyökkäys- ja puolustusammuntoja. Juuri sitä parasta tetsaustreenausta ilman valmiiksi piirrettyjä manooverejä. Kuulemani mukaan sentään jääkäreillä ja pioneereillä on enemmän tätä harjoittelua. Värikuulasotakin opettaisi sitä pelisilmää joskaan ei aseenkäsittelyä.

Sitä ihan perus taistelutaidon opettelua ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Kun tuo kauan odotettu "leikkisota" vihdoin meillekin koitti , oltiin harjoiteltu P-kaudella tetsaamista, ammuttu satoja ja taas satoja laukauksia radalla ja ammuttu muutama kerta nouseviin janttereihin metsässä ilman kuolemanpelkoa niin silti se ase tuntuu jotenkin vieraalta käteen siellä lepikossa. Se ei syöksyessä sujahda sulavasti heti ampumavalmiuteen. Mikä helvetin heittolaukaus? Missä mun lippaat? Hei mis mä oon? Tää mun saapas on jotenkin huonosti, herra yliluutnantti voinko korjata? Vajavaisella taistelutaidolla ja valmiudella on helvetin helppo tapattaa itsensä ihan harmittomassakin tilanteessa kun ei ole sitä "taisteluvaistoa". Kun katselee videoita noista ambomaiden kahakoista niin pakko sanoa että jo edes sillä taistelutekniikalla mitä meidän varusmiehillä on, tehtäisiin siellä melkoista tuhoa jos voimasuhteet noin muuten ovat suht tasaväkiset. Me emme voi idästä tulevaa vihollista peitota teknisellä ylivoimalla joten on oltava parempia, paljon parempia niillä osa-alueilla joissa se on mahdollista. Taistelutekniikka on yksi niistä sillä ei sieltäkään ole spetznasramboja joka paikkaan heittää. Sen harjoittelu on loppupeleissä yksinkertaista ja ennenkaikkea, helvetin hauskaa. Puolustusvoimat voi tarjota myös elämyksiä. Meillä ei ole varaa menettää miehiä tai vuodattaa verta sen takia että joku nosti päätään väärässä kohtaa. Ei etulinjassa, eikä syvyydessä.

Edes sodanajan tehtävää koskien ei soveltavaa osaamista juuri annettu. Mentiin leirille, katsottiin viestiperusteista viestiasetukset ja ylläpidettiin niitä. Kuunneltiin kun ensin piippasi KSL ja sitten tykit lauloi jossain siellä. Rutiinien pyörittämistä. Peräänkuulutan sitä taitoa ja kykyä reagoida muuttuneisiin olosuhteisiin jolloin ei voida nojata valmiisiin matriiseihin . Kykyä tehdä jotain toisin joko haitatakseen vihollista tai kun joudutaan reagoimaan vihollisen peliliikkeisiin. Oman koulutukseni aikana ainoa soveltamista vaativa tilanne oli jos viestiä ei saatu kulkemaan antennin kautta koska sääolosuhteet tai joku signaalin blokkaava nyppylä osui komentopaikan ja tykin/tykkien väliin. Muutaman kerran yritin itse haastaa palvelustovereita ja varusmiesjohtajia "mitä tekisit JOS" kysymyksillä mutta ei niistä kovin hedelmällistä aivoriiheä aikaiseksi saatu. Ennen kotiuttamista pidetyssä palautetilaisuudessa harmittelin kouluttajille että joukko kyllä osaa perusasiat mutta mikä olisi tilanne jos opittua jouduttaisiin soveltamaan? Esitin mielipiteeni että erilaisia case-tilanteita olisi pitänyt järjestää, ihan mitä tahansa. Siirtymien välille osuvista tuliylläköistä aina keskellä yötä sattuviin yllättäviin parikaapelien katkeamisiin jotta uninen viestipäivystäjä joutuu hieman stimuloimaan aivonystyröitään että miten se tulikomento nyt saataisiin tulenjohtajalta ahjolle. Vastaus oli lakoninen ei ole mahdollista toteuttaa. Selvä.

 

[Korsi]

Sotilassosiologinen Seura on julkaissut leimattoman läpyskän, jossa on käsitelty Maavoimien taistelutapa 2015:n piirteitä.

Muutama kuva:


Maavoimien yleisistä taktisista periaatteista taisteluosaston taistelun toteutusperiaatteisiin



Taisteluosaston vastuualue



Jos ryhmä opettelee muutaman perustaistelumenetelmän, on joukkueen käytössä jo lukuisia vaihtoehtoisia toimintatapoja.




Lisäksi julkaisussa käydään läpi Trombi 2013 -harjoituksen antia.

 

[PJ85]

Tuosta voi aistia mikä harppaus on vanhoista JVPR-80, nykyisiin mallia -15 oleviin.

 

[Lepard]

Tietokonepelejä pelaava pullamössösukupolvi tarvitsisi vain kunnollisen suomisotasimulaattorin räplättäväkseen värkkiensä tilalle. Tai siis minä ainakin tarvitsisin. Samantein kaikki päällystö ja pelastusviranomaiset pitäisi altistaa sille simulaattorille; pelaamaan, antamaan palautetta ja osoittamaan epäkohtia. Milloinkaan en oppinut jalkaväentaistelusta niin paljon kuin ensimmäistä kertaa pelatessani Operation Flashpointia herran vuonna 2000-jotain (eli ikuisuus taaksepäin) mutta kuitenkin intin jälkeen. Ei enää tehnyt mieli räiskiä rynkyllä sen pelin jälkeen, saatana, vaan aloin rakastamaan jokaista luotia lippaassa kuin omaa lasta. Iskostin myös selkäytimeeni miten perkeleen tärkeää on osua singolla ensilaukauksella. Koin sen suorituspaineen ensimmäistä kertaa eläissäni ja totuttauduin siihen sitten satojen simuloitujen sinkolaukausten jälkeen. Joillain aseilla ei ole varaa ampua ohi, ja niihin aseisiin on vain yksi laukaus, ja sen aseen käyttötarve voi tulla kun sitä vähiten odottaa. Silloin ei saa olla jööti housussa, ei edes puoliksi. Opin miten herkästi voi oma henki lähteä sen maisemassa kyykistyvän pisteen toimesta, sillä se piste on vihollisen sotilas joka aloitti juuri tähtäämisen otsaani, samaan aikaan kun en voinut olla varma oliko hän huomannut minut vai pysähtyikö hän vain tarkkailemaan maastoa hetkeksi. Havahduin lopulta siihen miten pieneltä mies näyttää jo 100m päästä, ja että siihen pitäisi vielä osua kuppaisella rautatähtäimellä, joka peittää vähintään alapuoliskon näkökentästä. Ensimmäistä kertaa minua karmi että niitä samoja pieniä miehiä voi olla tarkka-ampujina maastossa vaikka satoja, enkä minä näkisi sitä ensimmäistäkään heistä. Minut saa joka kerta kusemaan housuun kun osoittaa 500m päässä olevaa metsää ja sanoo että siellä on tarkka-ampuja tähtäämässä minua juuri nyt.

Minä koen oppineeni 2 viikon pelaamisen aikana enemmän kuin usean kuukauden tosielämän palveluksen aikana. Ja se karmii minua. Ehkäpä syy oli sittenkin motivaatiossa - armeijaan menin puoliväkisin mutta Flashpointin hommasin ja asensin omasta motivaatiosta ja uteliaisuudesta. Jos tänne mitään uskottavaa koulutusta halutaan järjestää niin pitää ensin järjestää uskottava simulaatio/simulaattori. Menestyksekkäässä sotimisessa on kyse onnistumisesta ensimmäisellä kerralla, ja sitä ratkaisevaa kertaa varten on päästävä harjoitelemaan mahdollisimman aidossa setissä, mahdollisimman aidossa, motivoituneessa, oppimishaluisessa ja eläytyvässä mielentilassa, vähintään kymmenien tuntien ajan, jotta virheet saa tehtyä pois alta ajoissa ja turvallisesti. Nuorena minulla oli luottamusta siihen että itseäni vanhemmat ovat ajatelleet näitä asioita kauan ennen minua mutta nykyään en ole enää niin 100% naiivi. Lisäksi suomalainen salauskulttuuri vain pahentaa epätiedon tuomaa stressiä. Minä en voi tietää mitä minua ylemmät (ja fossiilimmat) ovat tulleet ajatelleeksi, ja mitä he eivät ole tulleet ajatelleeksi. Mitä minun kuuluu tehdä? Kaapata joku päällystöupseeri ja kohdistaa vesikidustusta häneen kun kuulustelen maanpuolustuksen tilaa häneltä? Kirjoittaa sokeasti Puolustusministeriölle, Puolustusvoimille tai Maanpuolustuskorkeakoululle pitkiä kirjeitä maanpuolustuksen parannusehdotuksia koskien vain jotta joku sihteeri voi heittää ne kirjeet roskiin ensivilkaisun jälkeen? En halua kaataa pääni kaikkea sisältöä julkisuuteen (nettiin), ja toivoa parasta että jokin ideoistani on toimiva, ja löytää vielä lopulta tiensä perille oikeille ihmisille. En minäkään saakelin tyhmä ole kaiken aikaa ja haluaisin sentään luovuttaa aivoni valtion käyttöön, koska ruumiini on kyseenalainen. Mikä on siviilin nojatuolikenraalien virallinen parannusehdotuskanava valtiolle?

/vuodatus

Itseasiassa Panssariprikaati on jo vuosia käyttänyt Virtual Battle Space 2 simulaatiota koulutukseen. Se on kuin Flashpoint, mutta paljon parempi. Kun vetää panssarijääkärijoukkueen hyökkäyksen epäsuoran tulen ja vaunujen tukeman 4-5 kertaa aamupäivän aikana VBS:ssä, menee ensimmäinen veto ajoituksineen, maastonkäyttöineen ja yhteistoimintoineen iltapäivällä jo hyvin lähelle täydellistä. Sitä käytetään myös tulenjohtajien kouluttamiseen, asutuskeskuskoulutukseen ja moneen muuhun. Panssariprikaatin esimerkkiä noudattaen muutamat muutkin joukko-osastot ovat hankkineet VBS:ää.
Puolustusvoimien johtokin on saatu uskomaan VBS:n toimivuuteen koulutusvälineenä ja tarkoituksena on hankkia lähivuosina enterprise-lisenssi joka mahdollistaa simulaattorin laajentamisen vapaasti kaikkiin joukko-osastoihin. Erinomainen koulutusväline, ei tosin tietenkään korvaa harjoittelua maastossa oikeilla välineillä. Mutta mahdollistaa esimerkiksi toistojen määrän kasvattamisen tietyissä suorituksissa sekä temput joita ei voi harjoitella edes kovilla ampumatarvikkeilla. VBS:ssä panssarijääkäriryhmänjohtaja voi osoittaa vaunulle maalin valojuovilla, ammuttaa reiän talon seinään ja hyökkäyttää ryhmänsä aukosta talon sisään jne.

 

[JR49]

Jopas vaikuttaa hyvältä tuo läpyskän sisältö.
Mahtavat ne uuden taistelutavan omaksuneet luottaa itseensä, ihan kateeksi käy. Mekin luotimme itseemme silloin 20 vuotta sitten taidollisesti, mutta onhan selvä, että tuossa luetellut koulutusvaatimukset ovat sellaisia, että taidollisesti 90-alun Jääkärijoukkue on aivan toisella tasolla (huonommalla) kuin nykyinen uuden opin mukainen.
Voin vain kuvitella, minkälainen porukkahenki on, kun on tehty onnistuneita junailuja pitkään yhdessä olleella joukkueella.

 

[AKE-ukki]

Jopas vaikuttaa hyvältä tuo läpyskän sisältö.
Mahtavat ne uuden taistelutavan omaksuneet luottaa itseensä, ihan kateeksi käy. Mekin luotimme itseemme silloin 20 vuotta sitten taidollisesti, mutta onhan selvä, että tuossa luetellut koulutusvaatimukset ovat sellaisia, että taidollisesti 90-alun Jääkärijoukkue on aivan toisella tasolla (huonommalla) kuin nykyinen uuden opin mukainen.
Voin vain kuvitella, minkälainen porukkahenki on, kun on tehty onnistuneita junailuja pitkään yhdessä olleella joukkueella.

Kysymys kuuluukin, omaksuuko perusjäksteri riittävästi 6kk koulutuksella toimimaan (uuden) opin mukaan?

 

[hessukessu]

Tuosta voi aistia mikä harppaus on vanhoista JVPR-80, nykyisiin mallia -15 oleviin.

Ongelmaksi tulee seuraavat:
1) Onko meillä tarpeeksi ilmasuojaa suojaamaan joukkojen liikkeitä, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?
2) Onko meillä tarpeeksi kykyä estää vihollisen reaaliaikaista tiedustelua, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?
3) Onko meillä tarpeeksi panssaroitua kuljetuskalustoa siirtämään tarvittavia määriä joukkoja riittävän suojassa, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kohtaamistilanteessa tai sitä ennen?

Tietenkin aktiivinen hyökkäävä ote on parempi kuin passiivinen asemissa kyyhöttäminen. Mutta asemissa ei sentään ole pelkoa tulla teurastetuksi helposti, eikä välttämättä edes havaituksi, mutta liikkeessä kun on.

 

[JR49]

Kysymys kuuluukin, omaksuuko perusjäksteri riittävästi 6kk koulutuksella toimimaan (uuden) opin mukaan?

Niinpä.
Mutta tuossa sentään puhuttiin, että todenmukaisempi koulutus alkaa jo ihan alusta lähtien palvelusta. Näin ainakin tekstin tulkitsin. Jos tyhjäkäyntiä on saatu vähennettyä, en tiedä onko näin, mutta jos, niin silloin on paremmat mahdollisuudet omaksumiselle.
Pidempi se saisi koulutusaika olla, olet siinä ihan oikeassa. Mutta olihan se meidänkin aikaan aivan valtava se tyhjäkäynti, minä oli suurimpien säästöjen aikaan armeijassa -93, ja en tiedä, mikä oli tehollinen koulutusaika silloin 8 kk:n jääkärillä, mutta kaikenlaisten marssimalla tehtyjen koulutustarkastusten (toista viikkoa pelkkää sulkeisten treenausta) ja muun hutun ohella, ei se paljoa 6 kk:n koulutuksesta poikennut. Säästöt maastovuorokausissa vielä siihen päälle.

Ja tulipa mieleen, että muutama vuosi reservissä ja sieltä elämänkokemusta hankkinut porukka, niin sen teho on suhteessa paljon suurempi oveluutta ja riskinottoa vaativassa uudessa mallissa, kuin sama porukka vanhaan tapaan koulutettuna. Vaikka onkin lyhyempi koulutusaika.

 

[Mustaruuti]

Tietenkin aktiivinen hyökkäävä ote on parempi kuin passiivinen asemissa kyyhöttäminen. Mutta asemissa ei sentään ole pelkoa tulla teurastetuksi helposti, eikä välttämättä edes havaituksi, mutta liikkeessä kun on.

Entinen taistelutapa oli kärjistäen juuri asemissa kyyhöttämistä. Siinä taktiikassa on kaksi ongelmaa a) vihollinen arvaa helposti jo etukäteen missä puolustus on tai viimeistään kosketuksen jälkeen tietää sen b) kun asemat ovat selvillä, voidaan niihin kohdistaa todella ikävä asevaikutus.

Tutkiessaan uutta taistelutapaa Puolutusvoimat simuloi ja kävi testitaisteluja. Lopputulema oli selvä: vanhan tavan passiivinen puolustaja jyrättiin aina, ennemmin tai myöhemmin.

 

[TheRomanRuler]

Entinen taistelutapa oli kärjistäen juuri asemissa kyyhöttämistä. Siinä taktiikassa on kaksi ongelmaa a) vihollinen arvaa helposti jo etukäteen missä puolustus on tai viimeistään kosketuksen jälkeen tietää sen b) kun asemat ovat selvillä, voidaan niihin kohdistaa todella ikävä asevaikutus.

Tutkiessaan uutta taistelutapaa Puolutusvoimat simuloi ja kävi testitaisteluja. Lopputulema oli selvä: vanhan tavan passiivinen puolustaja jyrättiin aina, ennemmin tai myöhemmin.

Aah, ikiaikainen keskustelu. Jo antiikin Roomalaiset uskoivat hyökkäyksen olevan tie voittoon, kun taas 1. maailmansodan aikaan puolustaminen oli päivän sana. Toisessa maailmansodassa onnistuneessa hyökkäyksessä aiheutettiin viholliselle kymmenkertaiset tappiot, vaikkakin esimerkiksi kaupungeissa mikä tahansa Volkssturm joukko oli kova vastus.
Ehkä ei pidä liikaa ajatella hyökkäämistä vs puolustamista, vaan liikkuvuutta ja joustavuutta.

 

[Ottoville]

Entinen taistelutapa oli kärjistäen juuri asemissa kyyhöttämistä. Siinä taktiikassa on kaksi ongelmaa a) vihollinen arvaa helposti jo etukäteen missä puolustus on tai viimeistään kosketuksen jälkeen tietää sen b) kun asemat ovat selvillä, voidaan niihin kohdistaa todella ikävä asevaikutus.

Tutkiessaan uutta taistelutapaa Puolutusvoimat simuloi ja kävi testitaisteluja. Lopputulema oli selvä: vanhan tavan passiivinen puolustaja jyrättiin aina, ennemmin tai myöhemmin.

Tuo loppu tulos on varmasti oikea ”

vanhan tavan passiivinen puolustaja jyrättiin aina, ennemmin tai myöhemmin.

”.

Vanhassa tavassa vihollinen pääsee läpi ennemmin tai myöhemmin.
Uudessa taistelutavassa se tapahtuu aina ennemmin (joukot on saatettu toimita kyvyttömäksi tai hajotettu pitkin metsiä jo ”marssin aikana”).

Meillä ei ole kykyä taata ilmaherruus joukkojen siirron ajaksi.
Samalla varmistaen ettei vihollinen pysty tiedustelemaan aluetta lennokeilla.



Ps.

Miten kun muualla nimenomaan liikkeessä olevat joukot ovat haavoittuvimmillaan?

 

[Platypi]

Ongelmaksi tulee seuraavat:
1) Onko meillä tarpeeksi ilmasuojaa suojaamaan joukkojen liikkeitä, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?
2) Onko meillä tarpeeksi kykyä estää vihollisen reaaliaikaista tiedustelua, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?
3) Onko meillä tarpeeksi panssaroitua kuljetuskalustoa siirtämään tarvittavia määriä joukkoja riittävän suojassa, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kohtaamistilanteessa tai sitä ennen?

Tietenkin aktiivinen hyökkäävä ote on parempi kuin passiivinen asemissa kyyhöttäminen. Mutta asemissa ei sentään ole pelkoa tulla teurastetuksi helposti, eikä välttämättä edes havaituksi, mutta liikkeessä kun on.

Uudessa taistelutavassa joukkueet pystyvät kuitenkin liikkumaan oman ja komppaniansa vastuualueen sisällä tarvittaessa jalan. Joukkueen väistöaseman, eli leirin, paikkaa ei ole välttämättä tarve siirtää päivittäin, kun se sijoitetaan tarpeeksi syrjään. Väistöasemasta sitten siirrytään näille ns. pelipaikoille tarvittaessa jalkamarssilla kun saadaan esimerkiksi tieto vihollisen panssaritiedustelun ilmaantumisesta alueelle.

Taisteluosastotasolla kysymykset ovat tietenkin ihan relevantteja

 

[Rajajääkäri]

Uudessa taistelutavassa joukkueet pystyvät kuitenkin liikkumaan oman ja komppaniansa vastuualueen sisällä tarvittaessa jalan. Joukkueen väistöaseman, eli leirin, paikkaa ei ole välttämättä tarve siirtää päivittäin, kun se sijoitetaan tarpeeksi syrjään. Väistöasemasta sitten siirrytään näille ns. pelipaikoille tarvittaessa jalkamarssilla kun saadaan esimerkiksi tieto vihollisen panssaritiedustelun ilmaantumisesta alueelle.

Taisteluosastotasolla kysymykset ovat tietenkin ihan relevantteja

Saanut selvästi vaikutteita sissitoiminnasta, ollen vain isommassa mittakaavassa.

 

[Platypi]

Joskus sitä aina unohtaa, että on yksi ainoista foorumilla joille on koulutettu pääsääntöisesti TST15:ta. Omatkin kertomukseni saattavat toki olla operatiivisella tasolla metsässä. Skabut voivat sitten korjailla pahimpia virheitä

 

[Jyrsae]

Ongelmaksi tulee seuraavat:
1) Onko meillä tarpeeksi ilmasuojaa suojaamaan joukkojen liikkeitä, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?
.

Kyllä metsässä puita riittää. Pohjoisen lakeuksillatietysti vähän nihkeämpää, mutta valtaosan Suomesta kattaa sellainen kiva metsä, jonka läpi pääsee kulkemaan jalan tai mönkijällä oikein kivasti ja haastavasti.

2) Onko meillä tarpeeksi kykyä estää vihollisen reaaliaikaista tiedustelua, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kun alkavat tekemään manööverejä?

Riippuu manöövereistä, mutta tosiaan pinta-ala kasvaa neliöllisesti mittasuhteen kasvaessa. Jos on varaa siirrättää porukkaa siten, että korkeintaan 1 joukkue on kerrallaan tykistöiskun kokoisella alueella (100x100m) niin riskikös tuo on suuremman yksikön toiminnalle.

3) Onko meillä tarpeeksi panssaroitua kuljetuskalustoa siirtämään tarvittavia määriä joukkoja riittävän suojassa, vai nuijitaanko omat joukkomme kappaleiksi kohtaamistilanteessa tai sitä ennen?

Enemmän peräänkuuluttaisin viestiyhteyksien toimivuutta. Vanhanmallisessa keskitetyssä sotataidossa joukot ovat lähekkäin toisiaan, jotta voivat koordinoida toimintansa. Kun tätä läheisyyttä ei ole, pitää viestivälineen pelata julmetun varmasti myös hajautetussa tilanteessa.

Uudessa taistelutavassa joukkueet pystyvät kuitenkin liikkumaan oman ja komppaniansa vastuualueen sisällä tarvittaessa jalan. Joukkueen väistöaseman, eli leirin, paikkaa ei ole välttämättä tarve siirtää päivittäin, kun se sijoitetaan tarpeeksi syrjään. Väistöasemasta sitten siirrytään näille ns. pelipaikoille tarvittaessa jalkamarssilla kun saadaan esimerkiksi tieto vihollisen panssaritiedustelun ilmaantumisesta alueelle.

Taisteluosastotasolla kysymykset ovat tietenkin ihan relevantteja

Tässäkin tosiaan auttaa tuo yllämainittu pinta-alan kasvu. Vanhanmallisen prikaatin vastualueelle saattoi vaan losottaa menemään raketinheitinpatteristolla ja varmasti osui johonkin. Nykyisillä vastuualueilla todennäköisesti joku on kuuloetäisyydellä iskusta.

 

[Platypi]

Joukkueen vastuualueen suuruus on noin 1 x 1km, tai vähän enemmän. Uudistetun taistelutavan peliliikkeet kun vaativat joukkueelta sen kilometrin verran tietä, jotta joukkue pystyy tekemään peliliikkeitä. Näin ainakin meille kouluttaja, joka on ilmeisesti ollut mukana TST15 kehittämisessä, tarinoi RUK:ssa.

 

[VUps]

Uudessa taistelutavassa joukkueet pystyvät kuitenkin liikkumaan oman ja komppaniansa vastuualueen sisällä tarvittaessa jalan. Joukkueen väistöaseman, eli leirin, paikkaa ei ole välttämättä tarve siirtää päivittäin, kun se sijoitetaan tarpeeksi syrjään. Väistöasemasta sitten siirrytään näille ns. pelipaikoille tarvittaessa jalkamarssilla kun saadaan esimerkiksi tieto vihollisen panssaritiedustelun ilmaantumisesta alueelle.

Taisteluosastotasolla kysymykset ovat tietenkin ihan relevantteja

Aletaankohan meilläkin kaivaa tunneleita kuusikoihin vietnamilaisten malliin?