Suomalainen sotataito
- Viestiketjun aloittaja Wnaheck
- Aloitus PVM
Rauhantekijä
Greatest Leader
Kyllä, aihe on vaikea, kiusallinen ja arka. Suomessa on vaikea löytää henkilöä, ainakaan poliitikkoa, kuka aloittaa kertomaan että puolella Suomen väestöstä, eli Pori - Imatra linjan yläpuolella on yleisesti ottaen turvanaan pääosin oma onni. (oman onnensa nojassa).
Aihetta ei haluta nostaa esille koska rauha saattaa järkkyä. Rauhan ylläpidossa on monenlaisia vivahteita ja perspektiivejä.
Eikös Puheloinen sanonut että koko maata puolustetaan. Mutta että puolustaminen on erilaista eri eri paikoissa
Eläs nyt. Jos noita uusia alueellisia prikaateja on se 3 kuten jossain lähteessä oli, niin Kainuun prikaatin vastuualue taitaa olla vain 1200 km.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Aha, okei, sittenhän asia onkin jo paremmalla tolalla 
Tämä on mun lempiteema: todellisuus.
(Ainakin) Suomessa on merkillinen todellisuudenkieltämisen kulttuuri. En tiedä onko se demokratian eräs ominaisuuksista koska äänestäjille pitää tarjota kivoja asioita. Alkaa ihan ahdistamaan kun kuulee "Suomen puolueettomuuspolitiikka, "koko maata puolustetaan", "Nato-optio", aaarrrggh
Tähän samaa liittyy kaikenlainen keskustelu sodan luonteesta ja jätetään pois seassa pyörivät siviilit joista osa on lapsia ja vanhuksia mutta osa on myös täysin toimintakykyisiä joille voitaisiin jo rauhan aikana tarjota sotahyödyllisten taitojen treenimahdollisuutta ja heidän käyttöään voisi jo rauhanaikana suunnitella. Lappi on kolme kertaa Viron kokoinen alue, Suomi-neidon kaulasta ylöspäin koko alueella asuu alle 200 000 ihmistä. Siviilikin sen tajuaa että siellä olevat sotilaat ja siviilit ovat ikävissä olosuhteissa sodan aikana.
Raveni
Greatest Leader
Juu sanoihan se.... On tainnut ylipäällikkökin sanoa.... Taitaa Se puolustaminen olla monessa paikassa poltetunmaan taktiikkaa ja sabotaasia...
Toisaalta kun miettii tätä päivää, niin kuinka monella suunnalla Venäjä esim. oikeasti kokeilisi tunkeutua Suomeen? Ja mihin sillä olisi resurssit.
Salla, Kainuu-Koilismaa, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala-Kymi ovat aikas mun veikkaukseni ns. täysmittaisesta hyökkäyksestä.
Kolmessa ensimmäisessä tapauksessa siellä varmasti taisteltaisiin kevyenä jalkaväkenä. Kärjessä olisi joku räätälöity mekanisoitu kärki ja moottoroitua prikaatia.
Kuitenkin suhteellisen hyvin varmasti ennustettavissa ne reitit joita pitkin hyökkäys suunnilleen kulkisi. Eli NLAW/Apilas-partioita, musteja maastoon ja telamiinoja mausteeksi. Tulenjohtoporukka siihen hyvin hollille. Odotetaan että kärki rytisee miinoihin. 122mm saa tulikomennon ja jos mahollista niin ammutaan sen jälkeen paria vaunua. Lisää epäsuoraa tulta niskaan ja ukot karkuun.
Kun tulee vähän kapeampi kangas niin voidan kokeilla isommankin porukan pysäytystä.
Tollasen tempun uusimiseen on helposti tilaa 100-150 km. ennen kuin edes ollaan jonkun maakuntakeskuksen esi-kaupungeissa. Eli on tilaa etsiä muutama paikka ampua Spikeillä tst-vaunuja kylkiin jne. Ja koska taistelualueen sivuille tulee väkisin valtavia harmaita alueita niin paikallisjoukoillakin on tilaa hiippailla katsomaan millaista toimintaa sivustoilla on. Todennäköisesti kahakoitaisiin siellä sun täällä toisen osapuolen tarkistuspisteellä.
Käytännössähän paikallisjoukkojen partiointi tapahtuisi varmasti otto kalustolla. Mutta olishan se komiaa kun paikallisjoukot ajasi jonnekkin Kuhmon keskustaan näyttämään lippua jollain RG-32 kalustolla. Sillä oletuksella että Vartiuksest ylitullut hyökkääjä on edennyt suoraan kohti Kajaania.
Ja jos vihollisen hyökkäys saahaan pysäytettyä ennen Kajaania, Rovaniemeä tai Joensuuta niin hieno juttu. Odotetaan sitten joko apua Ruotsista -malli -39- tai sitte Etelä-Suomen ratkaisutaisteluiden loppua. Jonka jälkeen voidaan kokeilla vastahyökkäystä.
Sitten Etelä-Karjala/Kymi olisi se paikka jossa taistelisi sitten ne panssarimiehet omaa Ranarökiaan.
Ohto Mannisen Miten Suomi valloitetaan kirjasta selviää, ettei variaatioita ole juuri ollut. Lähinnä kyse kuinka isolla porukalla. Marraskuussa -40 kun Molotov Berliinissä pyysi Hitleriltä lupaa "ratkaista Suomen kysymys lopullisesti", suunnitelmassa oli 49 divisioonaa, eli melkein tuplaus talvisodan hyökkäykseen. Hitler hyökkäsi Venäjälle sadalla divisioonalla, ihan vertauksen vuoksi. Nyt ei ihan tuollaisia lukuja löysy.
Maantiede ei kauheasti muutu.
Taitaisi olla niin että noille minun kolmelle ensimmäiselle alueelle taitaisi Venäjältä liietä tänään parin kolmen prikaatin kärjet. Etelä-Suomeen sitten jokusen enemmän.
Ja kun miettii sotataitoja tänään. Niin kyllähän se voisi olla aika kauheaa kateltavaa jos pitäisi näissä metrin hangissa lähteä hiihtäen kohti hyökkäystä. Vaikka kuinka olisi taktinen yllätys puolella. Sitä oikeasti kaipaisi jokaisen krh-putken pitämään puolustajaa matalana. Ja useamman minuutin ajan.
pstsika
Haukka
Tuo onkin varsin mielenkiintoinen juttu, vaikka ei olekaan PC tässä sosialistisessa tynkä-Suomessa.
Tuo onkin varsin mielenkiintoinen juttu, vaikka ei olekaan PC tässä sosialistisessa tynkä-Suomessa.
Niin on.
Yksi iso puute suomalaisessa sotataidossa on informaatiosodankäynnin vanhanaikaisuus. Tiedottaminen perustuu pitkälti perinteisiin medioihin ja niidenkin käyttö on vähäistä. Selkeä läsnäolo sosiaalisessa mediassa puuttuu. Joitakin ulostuloja on ollut, mutta ne keskittyvät lähinnä passiiviseen oman blogin ylläpitoon eikä aktiivista toimintaa esiinny. Pisteet kotiin toki niille, jotka ovat uskaltaneet astua laatikon ulkopuolelle, mutta lukumäärä on liian pieni. Tässä on varmaan suurimpana esteenä hyssyttelykulttuuri ja muutosvastarinta. Kuitenkin keskuteluja muuallakin kuin MP-netissä seurailtuani, olen tullut siihen lopputulokseen, että jotain olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Puolustusvoimien toiminnasta on liikkeellä niin paljon disinformaatiota ja suoranaisia harhakuvia, ettei uskoisi. Ja internet on siitä iloinen asia, että sinne kerran laitettua väärääkin tietoa on hankala saada pois, jos se kuulostaa uskottavalta. Pitkällä aikavälillä vaarassa on niin Puolustusvoimien julkisuuskuva kuin kansan maanpuolustustahtokin. Koti, uskonto ja isänmaa ei enää motivoi samalla tavalla kuin vuosikymmeniä sitten.
Voisin kuvitella, että inkkarien suhteellinen osuus SA-kokoonpanossa on kasvanut entisiin aikoihin. Nythän Puolustusvoimat nojaa sota-aikanakin entistä enemmän siviilipalveluihin, eikä puolustusvoimat liikekannallepanossa duplikoi siviiliyhteiskunnan toimintoja entisessä mitassa. Esimerkiksi lääkinnässä käsittääkseni haavoittuneet evakuoidaan keskussairaaloihin, samaa on tapahtuvat varmasti muissakin huoltolajeissa.
Tämä on mun lempiteema: todellisuus.
(Ainakin) Suomessa on merkillinen todellisuudenkieltämisen kulttuuri. En tiedä onko se demokratian eräs ominaisuuksista koska äänestäjille pitää tarjota kivoja asioita. Alkaa ihan ahdistamaan kun kuulee "Suomen puolueettomuuspolitiikka, "koko maata puolustetaan", "Nato-optio", aaarrrggh
Tuosta oli puhetta vähän aikaa sitten yhden kenraalin kanssa. Sanoi, että ongelma on, että harjoituksissa alue on aina tyhjä, mutta todellisuudessa siellä on kymmeniä tuhansia siviilejä, joille pitäisi tehdä jotakin. Kuulema ongelmaan on herätty ja se pyritään korjaamaan.
Itse Pohjois-Suomessa asuvana hieman karsastan tuota "inhorealistista" ajattelua pelkän pitsa-kolmion puolustamisesta. Jos kerran meidät jätetään oman onnemme nojaan, niin miksi meidän pitäisi suorittaa asevelvollisuus tai astua riviin, kun kumeaan pilliin puhalletaan? Ja tällä en tarkoita sitä, että odottaisin panssariprikaatia Lappiin, vaan sitä, että jos Pohjois-Suomi luovutetaan taistelutta, niin siinä menee sitten se maayhteys Ruotsiin ja saattaapa tuo sivustakin olla hieman avoin siellä etelämmässä...
Talvisodan aikana yksi tärkeimpiä tekijöitä taistelutahdon lujittamisessa oli se, että kaikkia alueita puolustettiin ja siviilit pelastettiin. Suojärvellä perustetussa ErP 10:ssä oli jonkin verran ongelmia, kun rajan pinnan ukot tahtoivat lähteä hakemaan evakuoimatta jääneitä omaisiaan sen sijaan, että olisivat vain tapelleet nyrkit savessa. Puna-armeijakin ymmärsi tämän ja propagoi houkuttelemalla suojärveläisiä palaamaan kotiinsa hoitamaan taloaan ja perhettään.
Honcho
SMLNKO M/83
Eipä se minun kanta tietysti tuohon ole se ratkaiseva, mutta sanotaan nyt yhden Etelän miehen näkökulma: Ei helvetissä luovuteta. Asun täällä Kaakossa ja porukka on valmis tulemaan tänne henkensä kaupalla minun kotini suojaksi, joten minä olen valmis lähtemään minne tahansa Suomen alueella samassa hengessä. Koskee jopa Turkua
Taisteluitta periksi anto missään tuhoaisi oman moraalini.Paljon on viisasteltu reservin koosta ja siitä miten se ei riitä koko maan puolustamiseen, mutta kyllä minä väitän että nykyinen reservikin (täydennysmiehineen varareservin puolelta) on kova sana. Venäjä ei pysty tuosta vain heittämään meitä vastaan satojatuhansia miehiä, jonkun arvion mukaan tosiaan ehkä "vain" sata tuhatta ilman valtavia vaikeuksia. Ei siitä Pohjoiseenkaan riitä älyttömiä vaikka ylittäisivät tuon arvion reilusti. Alakurtin prikaati edustaa jo huomattavan suurta voimaa siellä suunnassa, mutta kyllä sentään se pystytään pitämään kurissa eikä ole logistisesti helppoa räkäistä sinne yhtäkkiä moninkertaisia joukkoja jotka pystyttäisiin lisäksi huoltamaan meidän kotikentällä. Helpompi tilanne on meille, kun siviilimies on yleensä nopeasti konvertoitavissa sotilaaksi. Kyllä siellä Ukrainassakin vaihtelevasti koulutetut reserviläiset (usein jo aikamiehiä naamoista päätellen) meitä heikommalla aseistuksella ovat pystyneet hoitelemaan venäläisiä erikoisjoukkojen miehiä, joten mielestäni se myytti erikoisjoukoista jotka pyyhkii pöydän reserviarmeijalla on murskattu.
Yksi asia mikä meitä siviilejä mollatessa ja verratessa muiden maiden siviileihin unohtuu että Suomalaisella siviilillä on korkea koulutustaso. Se tekee monta asiaa helpommaksi. Hän tajuaa tilanteen nopeammin ja sitoutuu, hän oppii uusia (tai vanhoja) asioita nopeasti, hän pystyy itsenäiseen toimintaa. Lisäksi Suomessa on se etu että meidän siviileillä on henkinen tila valmiina päässä, meidän ei tarvitse hämärästi pohtia kuka on vihollinen vaan se on itsestäänselvä, lisäksi Suomi on homogeeninen maa eikä täällä ole eri väestöryhmiä joilla olisi pohjimmiltaan erilaisia käsityksiä siitä mitä on Suomalaisuus. Yksilöt kokevat Suomalaisuuden eri tavoilla mutta ehkä ainoastaan Ahvenanmaalaiset, Mustalaiset ja Saamelaiset kokevat väestötasolla sen eritavalla kuin valtaväestö.
Sarek1
Ylipäällikkö
Tässä langassa ollaan olennaisten kysymysten äärellä. Emme voi tuudittautua menneiden aikojen sotilasromantiikkaan ja sankartekoihin.
1. Joukkojen miesmäärän pienenemisen vaikutukset. Kun joukkojen miesmäärä kokonaisuudessaan pienenee ja yhä pienempi joukko vastaa siitä "kovasta" kärjestä, on tämä kova porukka ja sitä myöten koko puolustuksen rakenne haavoittuvampi pienillekin tappioille. Niitä ei nimittäin pystytä lennosta paikkaamaan. Miesmäärän pienentymisellä on vääjäämätön kaksisuuntainen datalinkki kohtiin 2 - 5.
2. Maamme henkinen tila noin yleensä ottaen on surkea ja yhteiskunnallinen pirstaloituminen edistää negatiivista kehitystä. Maanpuolustustahdon hiipuminen on muodostumassa erittäin vakavaksi ongelmaksi yhteiskunnassamme. "Joku muu hoitaa" on vaarallinen asenne. Tässä varoitan tulevasta, sillä leipätyössä tulevat vastaan yhteiskunnassa nousevat trendit ja tämä on, hyvät lukijat, ollut kovasti nousussa jo hyvän aikaa. Ihmisiä ei voi ajatella kasana tahdottomia homogeensia komponentteja, josta voi noin vain napata tarpeellisen määrän supersotilaiksi joita puolustuksemme nykyrakenne kaipaa. Halullinen sielu vaatii nuorna vitsan vääntämistä ja siinä puuhassa olemme kansakuntana laiminlyöneet työmme. Tai sitten tehneet myyräntyön erittäin hyvin, miten tuon nyt sitten haluaa nähdä. Peiliin katsomisen paikka, mutta sitä ei tehdä koska jollekin voi tulla paha mieli.
2a. Maamme kansalaisten fyysinen tila. Hengen heikkous suosii myös ruumiin laiskuutta. Olemme enenevässä määrin umbroutuva (lue: vantteroituva) kansa, jonka fyysinen suorituskyky ja terveys heikkenee. Ikäpyramidikin on vinksollaan ja huoltosuhde kestämätön.
3. Uuden taistelutavan mukaiseen toiminta- ja ajattelutapaan totutteleminen. Uusi taistelutapa ei 80-luvun sisäministeriösissin koulutuksen saaneen näkökulmasta tuo mitään ihmeempää uutta muuten kuin että ollaan siirrytty järkiajatteluun. Toinen juttu kokonaan on se, ovatko resurssit riittäviä sen toteuttamiseen. Viittaus myös huoleen 1.
4. Pystymmekö puolustamaan koko maata ja sen kallisarvoisinta osaa, väestöä? Ei taida kovaa kärkeä juuri näkyä Oulu-Kuusamo-linjan pohjoispuolella muuten kuin rauhan ajan harjoituksissa Rovajärvellä? Ja mahtaneeko kova edes poistua pizzakolmiosta jossa suurin osa väestöstä kortteeraa?
5. Kuinka päättäväisesti jatkamme vastarintaa jos kovalle toiminnalle valtiollisella tasolla käy ohrasesti? Omalta kohdaltani olen vastannut toisessa ketjussa.
1. Joukkojen miesmäärän pienenemisen vaikutukset. Kun joukkojen miesmäärä kokonaisuudessaan pienenee ja yhä pienempi joukko vastaa siitä "kovasta" kärjestä, on tämä kova porukka ja sitä myöten koko puolustuksen rakenne haavoittuvampi pienillekin tappioille. Niitä ei nimittäin pystytä lennosta paikkaamaan. Miesmäärän pienentymisellä on vääjäämätön kaksisuuntainen datalinkki kohtiin 2 - 5.
2. Maamme henkinen tila noin yleensä ottaen on surkea ja yhteiskunnallinen pirstaloituminen edistää negatiivista kehitystä. Maanpuolustustahdon hiipuminen on muodostumassa erittäin vakavaksi ongelmaksi yhteiskunnassamme. "Joku muu hoitaa" on vaarallinen asenne. Tässä varoitan tulevasta, sillä leipätyössä tulevat vastaan yhteiskunnassa nousevat trendit ja tämä on, hyvät lukijat, ollut kovasti nousussa jo hyvän aikaa. Ihmisiä ei voi ajatella kasana tahdottomia homogeensia komponentteja, josta voi noin vain napata tarpeellisen määrän supersotilaiksi joita puolustuksemme nykyrakenne kaipaa. Halullinen sielu vaatii nuorna vitsan vääntämistä ja siinä puuhassa olemme kansakuntana laiminlyöneet työmme. Tai sitten tehneet myyräntyön erittäin hyvin, miten tuon nyt sitten haluaa nähdä. Peiliin katsomisen paikka, mutta sitä ei tehdä koska jollekin voi tulla paha mieli.
2a. Maamme kansalaisten fyysinen tila. Hengen heikkous suosii myös ruumiin laiskuutta. Olemme enenevässä määrin umbroutuva (lue: vantteroituva) kansa, jonka fyysinen suorituskyky ja terveys heikkenee. Ikäpyramidikin on vinksollaan ja huoltosuhde kestämätön.
3. Uuden taistelutavan mukaiseen toiminta- ja ajattelutapaan totutteleminen. Uusi taistelutapa ei 80-luvun sisäministeriösissin koulutuksen saaneen näkökulmasta tuo mitään ihmeempää uutta muuten kuin että ollaan siirrytty järkiajatteluun. Toinen juttu kokonaan on se, ovatko resurssit riittäviä sen toteuttamiseen. Viittaus myös huoleen 1.
4. Pystymmekö puolustamaan koko maata ja sen kallisarvoisinta osaa, väestöä? Ei taida kovaa kärkeä juuri näkyä Oulu-Kuusamo-linjan pohjoispuolella muuten kuin rauhan ajan harjoituksissa Rovajärvellä? Ja mahtaneeko kova edes poistua pizzakolmiosta jossa suurin osa väestöstä kortteeraa?
5. Kuinka päättäväisesti jatkamme vastarintaa jos kovalle toiminnalle valtiollisella tasolla käy ohrasesti? Omalta kohdaltani olen vastannut toisessa ketjussa.
Beerfect
Eversti
Tietokonepelejä pelaava pullamössösukupolvi tarvitsisi vain kunnollisen suomisotasimulaattorin räplättäväkseen värkkiensä tilalle. Tai siis minä ainakin tarvitsisin. Samantein kaikki päällystö ja pelastusviranomaiset pitäisi altistaa sille simulaattorille; pelaamaan, antamaan palautetta ja osoittamaan epäkohtia. Milloinkaan en oppinut jalkaväentaistelusta niin paljon kuin ensimmäistä kertaa pelatessani Operation Flashpointia herran vuonna 2000-jotain (eli ikuisuus taaksepäin) mutta kuitenkin intin jälkeen. Ei enää tehnyt mieli räiskiä rynkyllä sen pelin jälkeen, saatana, vaan aloin rakastamaan jokaista luotia lippaassa kuin omaa lasta. Iskostin myös selkäytimeeni miten perkeleen tärkeää on osua singolla ensilaukauksella. Koin sen suorituspaineen ensimmäistä kertaa eläissäni ja totuttauduin siihen sitten satojen simuloitujen sinkolaukausten jälkeen. Joillain aseilla ei ole varaa ampua ohi, ja niihin aseisiin on vain yksi laukaus, ja sen aseen käyttötarve voi tulla kun sitä vähiten odottaa. Silloin ei saa olla jööti housussa, ei edes puoliksi. Opin miten herkästi voi oma henki lähteä sen maisemassa kyykistyvän pisteen toimesta, sillä se piste on vihollisen sotilas joka aloitti juuri tähtäämisen otsaani, samaan aikaan kun en voinut olla varma oliko hän huomannut minut vai pysähtyikö hän vain tarkkailemaan maastoa hetkeksi. Havahduin lopulta siihen miten pieneltä mies näyttää jo 100m päästä, ja että siihen pitäisi vielä osua kuppaisella rautatähtäimellä, joka peittää vähintään alapuoliskon näkökentästä. Ensimmäistä kertaa minua karmi että niitä samoja pieniä miehiä voi olla tarkka-ampujina maastossa vaikka satoja, enkä minä näkisi sitä ensimmäistäkään heistä. Minut saa joka kerta kusemaan housuun kun osoittaa 500m päässä olevaa metsää ja sanoo että siellä on tarkka-ampuja tähtäämässä minua juuri nyt.
Minä koen oppineeni 2 viikon pelaamisen aikana enemmän kuin usean kuukauden tosielämän palveluksen aikana. Ja se karmii minua. Ehkäpä syy oli sittenkin motivaatiossa - armeijaan menin puoliväkisin mutta Flashpointin hommasin ja asensin omasta motivaatiosta ja uteliaisuudesta. Jos tänne mitään uskottavaa koulutusta halutaan järjestää niin pitää ensin järjestää uskottava simulaatio/simulaattori. Menestyksekkäässä sotimisessa on kyse onnistumisesta ensimmäisellä kerralla, ja sitä ratkaisevaa kertaa varten on päästävä harjoitelemaan mahdollisimman aidossa setissä, mahdollisimman aidossa, motivoituneessa, oppimishaluisessa ja eläytyvässä mielentilassa, vähintään kymmenien tuntien ajan, jotta virheet saa tehtyä pois alta ajoissa ja turvallisesti. Nuorena minulla oli luottamusta siihen että itseäni vanhemmat ovat ajatelleet näitä asioita kauan ennen minua mutta nykyään en ole enää niin 100% naiivi. Lisäksi suomalainen salauskulttuuri vain pahentaa epätiedon tuomaa stressiä. Minä en voi tietää mitä minua ylemmät (ja fossiilimmat) ovat tulleet ajatelleeksi, ja mitä he eivät ole tulleet ajatelleeksi. Mitä minun kuuluu tehdä? Kaapata joku päällystöupseeri ja kohdistaa vesikidustusta häneen kun kuulustelen maanpuolustuksen tilaa häneltä? Kirjoittaa sokeasti Puolustusministeriölle, Puolustusvoimille tai Maanpuolustuskorkeakoululle pitkiä kirjeitä maanpuolustuksen parannusehdotuksia koskien vain jotta joku sihteeri voi heittää ne kirjeet roskiin ensivilkaisun jälkeen? En halua kaataa pääni kaikkea sisältöä julkisuuteen (nettiin), ja toivoa parasta että jokin ideoistani on toimiva, ja löytää vielä lopulta tiensä perille oikeille ihmisille. En minäkään saakelin tyhmä ole kaiken aikaa ja haluaisin sentään luovuttaa aivoni valtion käyttöön, koska ruumiini on kyseenalainen. Mikä on siviilin nojatuolikenraalien virallinen parannusehdotuskanava valtiolle?
/vuodatus
Minä koen oppineeni 2 viikon pelaamisen aikana enemmän kuin usean kuukauden tosielämän palveluksen aikana. Ja se karmii minua. Ehkäpä syy oli sittenkin motivaatiossa - armeijaan menin puoliväkisin mutta Flashpointin hommasin ja asensin omasta motivaatiosta ja uteliaisuudesta. Jos tänne mitään uskottavaa koulutusta halutaan järjestää niin pitää ensin järjestää uskottava simulaatio/simulaattori. Menestyksekkäässä sotimisessa on kyse onnistumisesta ensimmäisellä kerralla, ja sitä ratkaisevaa kertaa varten on päästävä harjoitelemaan mahdollisimman aidossa setissä, mahdollisimman aidossa, motivoituneessa, oppimishaluisessa ja eläytyvässä mielentilassa, vähintään kymmenien tuntien ajan, jotta virheet saa tehtyä pois alta ajoissa ja turvallisesti. Nuorena minulla oli luottamusta siihen että itseäni vanhemmat ovat ajatelleet näitä asioita kauan ennen minua mutta nykyään en ole enää niin 100% naiivi. Lisäksi suomalainen salauskulttuuri vain pahentaa epätiedon tuomaa stressiä. Minä en voi tietää mitä minua ylemmät (ja fossiilimmat) ovat tulleet ajatelleeksi, ja mitä he eivät ole tulleet ajatelleeksi. Mitä minun kuuluu tehdä? Kaapata joku päällystöupseeri ja kohdistaa vesikidustusta häneen kun kuulustelen maanpuolustuksen tilaa häneltä? Kirjoittaa sokeasti Puolustusministeriölle, Puolustusvoimille tai Maanpuolustuskorkeakoululle pitkiä kirjeitä maanpuolustuksen parannusehdotuksia koskien vain jotta joku sihteeri voi heittää ne kirjeet roskiin ensivilkaisun jälkeen? En halua kaataa pääni kaikkea sisältöä julkisuuteen (nettiin), ja toivoa parasta että jokin ideoistani on toimiva, ja löytää vielä lopulta tiensä perille oikeille ihmisille. En minäkään saakelin tyhmä ole kaiken aikaa ja haluaisin sentään luovuttaa aivoni valtion käyttöön, koska ruumiini on kyseenalainen. Mikä on siviilin nojatuolikenraalien virallinen parannusehdotuskanava valtiolle?
/vuodatus
pstsika
Haukka
Viimeksi muokattu: