Suomalainen sotataito

[Platypi]

TST15:ta ei kuitenkaan välttämättä torjuta sitä vihollista taistelussa ilman unta jatkuvasti, vaan suoritetaan isku ja vetäydytään väistöasemaan lepäämään ja huoltamaan. Tämän jälkeen lähdetään uudelle tehtävälle, kun niin ylempää vaaditaan. Toki vihollista ensimmäisenä vastaanottavat joukot joutuvat todennäköisesti tekemään iskuja aika roimalla tahdilla, mutta kun vihollista päästetään pikkuhiljaa syvyyteen siirtynee se raskain vastuu aina uudelle joukkueelle/komppanialle ja vihollisen syvyydessä olevat joukot taas pääsevät jossain määrin huoltamaan. Toki syvyydessäkin isketään vihollisen pehmeisiin osiin ja lisäjoukkoihin aktiivisesti, mutta tahti muuttuu varmasti kun se vihollisen panssarikärki ei puske komppanian vastuualueen läpi.

Tämä nyt on oikeasti ihan täyttä mutua, kun en niistä varusmiesajan TSTOS simulaatioharjoituksista niin paljoa muista yksittäisten joukkueiden tekemisistä.

 

[koponen]

Ammattisotilaalta haiskahtavat henkilöt ovat tuoneet yhä uudestaan esiin fyysisen suorituskyvyn merkitystä taistelun onnistumisessa. Kärkitaistelijoita ei ole pilvin pimein heittää kehiin. Siinä vahva selittäjä nopeille kohorttirotaatioille ym. Edellä keskusteltu lienee parasta perustelua miksi näin tosiaan on. Tai sitten voi käydä katsomassa Endurance Quest -kisoja ja miettiä miten suuri osa sijoitetusta reservistä pystyisi fyysisesti ja pää selkeänä suoriutumaan kisasta (=ratkaisutaisteluvaihe).

Aiheesta sinällään hyvää liikehdintää mm. Hyppösen julkisuuteen tuomassa uudenlaisessa lähestymisessä kuntovaatimuksiin, so. tehtävän mukaan ilman ikävähennyksiä. OT päättyy.

 

[Sardaukar]

Viikko on aivan liikaa. Joskus näin jonkun jenkkitutkimuksen jossa todettiin että 36 tuntia ilman unta ja alkaa suorituskyky laskea jyrkästi.

Se, että organisaatioissa siirryttiin joukkuetasolla ja siitä ylöspäin nelijakoisuuteen, varmaankin muuten parantaa mahdollisuuksia pitää porukkaa reservissä ja pyörittää esim. joukkue tai komppania kerrallaan huoltamaan ja lepäämään.

Itselle kerrottiin aikoinaan israelilaisesta tutkimuksesta, jossa taistelussa johtaja pysyy päätöksentekokykyisenä 3 vrk / 1.5 h päivittäinen uni, ja 9 vrk / 3h päivittäinen uni. Arvioisin mututuntumalta, että 3 vrk rasittavissa liikuntataisteluissa on se maksimi, minkä yksikkö voi realistisesti toimia.

 

[AJJV]

Minut on aikoinaan koulutettu 05 organisaatioon. Ja tuolloin leidän suorituskyky vaatimus oli 3vrk ratkaisu taistelu noilla täreippaan tunnin unilla. Tais olla juuri nuo iippojen tutkimukset vaateena... jaa toimin kevyessä jalkaväessä teka kuljetteisena...

 

[Korsi]

Tämänvuotisille Sotatieteiden päiville on vielä pari päivää ilmoittautumisaikaa jäljellä. Pääpaino on turvallisuusympäristön muutoksessa.


Poimintoja ohjelmasta

- ”Operaatiotaidon ja taktiikan nykykäytännöt Ukrainassa - mitä voimme oppia?”
ST, everstiluutnantti Petteri Lalu, PVTUTKL

- ”Taktiikan tulevaisuus, muutos ja pysyvyys”
Komentaja Auvo Viita-aho, PVTUTKL
Sotilasprofessori Jari Rantapelkonen, MPKK

- ”Tilannekuva ja tilannetietoisuus johtamisen ja päätöksenteon tukena digitalisoituvissa järjestelmissä”
Insinööriyliluutnantti Jussi Timonen, PVJJK

- ”Resilienssi ja ketteryys johtamisjärjestelmäkehityksessä”
FM Raine Kauppinen, MPKK

- ”Meriliikenteelle asetettujen huoltovarmuustavoitteiden toteutuminen”
Lippueamiraali (evp) Bo Österlund

- "Operatiivisen johtamisen uudet tuulet hybridisodankäynnin aikakaudella"
Everstiluutnantti, STT Juha Mälkki, Puolustusvoimien tutkimuslaitos

- ”Kuulustelutiedustelun uudistaminen”
Kapteeni, ST-opiskelija Marko Uotinen, Puolustusvoimien tiedustelulaitos

- ”Ukrainan kriisi osana kansainvälisen järjestelmän ja eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen muutosta”
Professori Pekka Sivonen, MPKK

- ”Ukrainan sota - jotain uutta vai paluuta vanhaan?”
Everstiluutnantti, dos Jyri Raitasalo, Helsingin ilmatorjuntarykmentti/Maanpuolustuskorkeakoulu

- ”Ukrainan kriisin heijastumat Venäjän sotilasdoktriinissa”
YTT Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittinen instituutti

- ”Oliko Ukrainan kriisi osoitus Venäjän sotilasstrategian muutoksesta?”
Everstiluutnantti Pentti Forsström, MPKK

- ”Ukrainan kriisin merkitys informaatiosodankäynnin kannalta”
ST Saara Jantunen, Puolustusvoimien tutkimuslaitos

 

[Tetra]

@Korsi tuleeko noita esityksiä nettiin?

 

[Korsi]

@Korsi tuleeko noita esityksiä nettiin?

En osaa sanoa.

Edellisten Sotatieteiden päivien (2012) alustuksista osa löytyy netistä.

 

[Tetra]

Jaa näitä järjestetään vain 3 vuoden välein. Toivottavasti tulee nettiin niin voi tutustua jos ei pääse paikalle.

 

[EK]

Itselle kerrottiin aikoinaan israelilaisesta tutkimuksesta, jossa taistelussa johtaja pysyy päätöksentekokykyisenä 3 vrk / 1.5 h päivittäinen uni, ja 9 vrk / 3h päivittäinen uni. Arvioisin mututuntumalta, että 3 vrk rasittavissa liikuntataisteluissa on se maksimi, minkä yksikkö voi realistisesti toimia.

Koko litaniaa en muista, mutta Sotilasaikakauslehdessä esiteltiin joskus 1990-luvun alkupuolella saksalaisten tutkimusta toisen maailmansodan ajalta. Siinä sakemannit pyrkivät selvittämään rintamajoukkojen rotaation tarpeen. Sen mukaan yksikkö kesti taistelutoimintaa 3 vrk, jonka jälkeen tarvittiin 1 vrk lepoa toimintakyvyn palauttamiseen. Mikäli toimintaa oli 5 vrk, lepoa vaadittiin 2 vrk ja tämän jälkeen toimintakyvyn palauttavan levon määrä alkoi nousta erittäin nopeasti ja jopa ylitti taisteluajan pituuden.

Tätä ei sitten kuitenkaan sovellettu käytäntöön missään vaiheessa, vaan etenkin ykkösketjun porukat jauhettiin loppuun ja vedettiin sitten täydennettäviksi (=käytännössä muodostettiin uudestaan).

 

[baikal]

Koko litaniaa en muista, mutta Sotilasaikakauslehdessä esiteltiin joskus 1990-luvun alkupuolella saksalaisten tutkimusta toisen maailmansodan ajalta. Siinä sakemannit pyrkivät selvittämään rintamajoukkojen rotaation tarpeen. Sen mukaan yksikkö kesti taistelutoimintaa 3 vrk, jonka jälkeen tarvittiin 1 vrk lepoa toimintakyvyn palauttamiseen. Mikäli toimintaa oli 5 vrk, lepoa vaadittiin 2 vrk ja tämän jälkeen toimintakyvyn palauttavan levon määrä alkoi nousta erittäin nopeasti ja jopa ylitti taisteluajan pituuden.

Tätä ei sitten kuitenkaan sovellettu käytäntöön missään vaiheessa, vaan etenkin ykkösketjun porukat jauhettiin loppuun ja vedettiin sitten täydennettäviksi (=käytännössä muodostettiin uudestaan).

Olisi hyvin kiinnostavaa tietää, miksi näin käsi mainioista etukäteissuunnitelmista ja tiedosta huolimatta? Estääkö kova vihollispaine lopultakin tehokkaasti vaihdot? Vai onko kyseessä sittenkin johtamiseen liittyvät seikat?

Suomalaiset tiesivät Talvisodan kokemuksiin nojaten tarkoin sen, että uupunut ja väsynyt joukko alkaa kokea kumuloituvia tappioita. Silti hyökkäysvaiheessa - saati sodan loppuvaiheessa osa joukoista eteni kolmen sentin askeleella taaksepäin...parhaassa tapauksessa vaihtoon ja huonoimmassa sitten vain uusiin asemiin.

 

[SJ]

Olisi hyvin kiinnostavaa tietää, miksi näin käsi mainioista etukäteissuunnitelmista ja tiedosta huolimatta? Estääkö kova vihollispaine lopultakin tehokkaasti vaihdot? Vai onko kyseessä sittenkin johtamiseen liittyvät seikat?

Suomalaiset tiesivät Talvisodan kokemuksiin nojaten tarkoin sen, että uupunut ja väsynyt joukko alkaa kokea kumuloituvia tappioita. Silti hyökkäysvaiheessa - saati sodan loppuvaiheessa osa joukoista eteni kolmen sentin askeleella taaksepäin...parhaassa tapauksessa vaihtoon ja huonoimmassa sitten vain uusiin asemiin.

Voisin kuvitella, että hyökkäyksessä ei haluta hellittää painetta hetkeksikään kun kerran ollaan päästy liikkeelle ja vihollinen vetäytyy. Tälläisessä tapauksessa tulee vielä eteen kysymys, että onko se vaihtamaan tuleva yksikkö edes pysynyt liikkeessä mukana ja siis onko se edes kykenevä vaihtamaan ajoissa, koska pienikin pysähdys voi antaa viholliselle tilaisuuden ryhmittyä. Eli jos on pervitiiniä mitä jakaa joukoille, niin voi (ainakin pervitiinissä olevalle upseerille) olla loogista jatkaa menoa eteenpäin ja toivoa liikkeen olevan ihan yhtä tuhoisaa vihollisellekin, kuin sille hyökkäävälle yksiköllekin.

 

[Ottoville]

Olisi hyvin kiinnostavaa tietää, miksi näin käsi mainioista etukäteissuunnitelmista ja tiedosta huolimatta? Estääkö kova vihollispaine lopultakin tehokkaasti vaihdot? Vai onko kyseessä sittenkin johtamiseen liittyvät seikat?

Suomalaiset tiesivät Talvisodan kokemuksiin nojaten tarkoin sen, että uupunut ja väsynyt joukko alkaa kokea kumuloituvia tappioita. Silti hyökkäysvaiheessa - saati sodan loppuvaiheessa osa joukoista eteni kolmen sentin askeleella taaksepäin...parhaassa tapauksessa vaihtoon ja huonoimmassa sitten vain uusiin asemiin.

Jos vain ei ollut mahdollisuutta vaihtaa joukkoja.

Koska kulkuyhteydet olivat huonot (käytettävissä olevaan aikaan ei uusia/tuoreita joukkoja ollut saatavissa).
Tai joukkoja ei vain yksinkertaisesti ollut.
Vaan oli tultava toimeen, sillä mitä oli.

Varsinkin kesällä 1944 tämä vaihtoehto korostui.
Kesällä 1941 tietenkin komentajien haaveet ”rautarististä rinnassa” toi monelle sotilaalle puuristin.

 

[EK]

Olisi hyvin kiinnostavaa tietää, miksi näin käsi mainioista etukäteissuunnitelmista ja tiedosta huolimatta? Estääkö kova vihollispaine lopultakin tehokkaasti vaihdot? Vai onko kyseessä sittenkin johtamiseen liittyvät seikat?

Suomalaiset tiesivät Talvisodan kokemuksiin nojaten tarkoin sen, että uupunut ja väsynyt joukko alkaa kokea kumuloituvia tappioita. Silti hyökkäysvaiheessa - saati sodan loppuvaiheessa osa joukoista eteni kolmen sentin askeleella taaksepäin...parhaassa tapauksessa vaihtoon ja huonoimmassa sitten vain uusiin asemiin.

Tod.näk. jo Ottovillen mainitsema vaihtoehtojen puute. Saksa oli venyttänyt voimavaransa äärimmilleen, eikä kyennyt luomaan laajamittaista, toimivaa rotaatiojärjestelmää. Tietenkin paikallisesti kyettiin ehkä rykmentin, divisioonan tasolla ainakin jakamaan rasitusta, mutta koska sota on kovin tavoitteellista puuhaa, tahtoi olla, että paremmin pärjäävät joukot rasittuivat heikompia enemmän. Jokipiin toimittamassa JR8:n historiikissa osoitettiin, että "tuntemattomat" olivat oikeassa purnatessaan pataljoonansa joutuvan aina pahimpaan paikkaan. I/JR8 oli asevelvollisrykmentti ja tilastojen valossa Autti käytti sitä enemmän kuin muita, reserviläisistä koottuja pataljooniaan. Sama sitten isommassa mitassa vaikka Panssaridivisioonan kohdalla, Saksan eliittidivisioonista puhumattakaan.

Amerikkalaisten ongelmista on jossain toisessa säikeessä puhuttu kesällä.

Mutta tämä ihan mutuna, nyt ei ole tarkempaa tutkimusta asiasta esittää.

Ja ettei ihan OT:ksi menisi, niin en usko, että faktat ovat juurikaan muuttuneet. Eivät miesten rasituksen eivätkä "keihäänkärkijoukkojen" kuluttamisen ja kulumisen osalta.

 

[EK]

SJ:
Voisin kuvitella, että hyökkäyksessä ei haluta hellittää painetta hetkeksikään kun kerran ollaan päästy liikkeelle ja vihollinen vetäytyy. Tälläisessä tapauksessa tulee vielä eteen kysymys, että onko se vaihtamaan tuleva yksikkö edes pysynyt liikkeessä mukana ja siis onko se edes kykenevä vaihtamaan ajoissa, koska pienikin pysähdys voi antaa viholliselle tilaisuuden ryhmittyä. Eli jos on pervitiiniä mitä jakaa joukoille, niin voi (ainakin pervitiinissä olevalle upseerille) olla loogista jatkaa menoa eteenpäin ja toivoa liikkeen olevan ihan yhtä tuhoisaa vihollisellekin, kuin sille hyökkäävälle yksiköllekin.

Tuo pervitiini ei oikein Ranskan kampanjan jälkeen toimi selityksenä. Saksalaiset ryhtyivät jo -40 kiinnittämään huomiota pervitiinin haittavaikutuksiin ja käyttöä rajoitettiin ja ohjeistettiin voimakkaasti. Juuri mainitsemasi tappioiden kasvaminen ja muu holtittomuus (esim. omien joukkojen tulittaminen) nousi Ranskassa niin suureksi, että haitat katsottiin hyötyjä suuremmiksi, poikkeustapauksia lukuunottamatta.

Mielenkiintoista on, että Suomeen pervitiini otettiin laajempaan käyttöön nimenomaisesti saksalaisten saamien huonojen kokemusten jälkeen. Mutta tästä on enemmänkin tarinaa sotahistoriaosiossa.

Suomalaisillahan on "höökipulveria" varastossa mielin määrin, mutta sen käyttöönottoa varmaan harkitaan melko tarkkaan. Erikoistilanne on tietenkin erikoistilanna.

 

[Rajajääkäri]

Tuo pervitiini ei oikein Ranskan kampanjan jälkeen toimi selityksenä. Saksalaiset ryhtyivät jo -40 kiinnittämään huomiota pervitiinin haittavaikutuksiin ja käyttöä rajoitettiin ja ohjeistettiin voimakkaasti. Juuri mainitsemasi tappioiden kasvaminen ja muu holtittomuus (esim. omien joukkojen tulittaminen) nousi Ranskassa niin suureksi, että haitat katsottiin hyötyjä suuremmiksi, poikkeustapauksia lukuunottamatta.

Mielenkiintoista on, että Suomeen pervitiini otettiin laajempaan käyttöön nimenomaisesti saksalaisten saamien huonojen kokemusten jälkeen. Mutta tästä on enemmänkin tarinaa sotahistoriaosiossa.

Suomalaisillahan on "höökipulveria" varastossa mielin määrin, mutta sen käyttöönottoa varmaan harkitaan melko tarkkaan. Erikoistilanne on tietenkin erikoistilanna.

Tuosta pervitiinin käytöstä, olen lukenut, että kaukopartiossa sitä käytettiin tiukoissa tilanteissa, mutta kuinka yleistä tuon käyttö oli eturintamalla yleensä?

 

[Bodyguard]

Tuosta pervitiinin käytöstä, olen lukenut, että kaukopartiossa sitä käytettiin tiukoissa tilanteissa, mutta kuinka yleistä tuon käyttö oli eturintamalla yleensä?

Faija käytti sitä ainakin Suursaaren ( ja Tytärsaaren ) taisteluissa 1942. Myönsi käyttäneensä silloin, mutta ei muuten...

 

[SJ]

Tuosta pervitiinin käytöstä, olen lukenut, että kaukopartiossa sitä käytettiin tiukoissa tilanteissa, mutta kuinka yleistä tuon käyttö oli eturintamalla yleensä?

Saksassa ihan ylejään. Etenkin hyökkäysvaiheessa tuolla saatiin ukot jaksamaan pitempään. Tiettävästi noita annettii myös tehdastyöläisille, jotta hekin jaksavat töissään. Voidaan myös olettaa, että noita käytettiin myös esikunnassa, koska moisesta on mainintoja myös täällä Suomessa.

 

[EK]

Tuosta pervitiinin käytöstä, olen lukenut, että kaukopartiossa sitä käytettiin tiukoissa tilanteissa, mutta kuinka yleistä tuon käyttö oli eturintamalla yleensä?

Ei ole pahemmin selvitetty. Ylikankaan teos ei anna täydellisiä vastauksia. Jostakin lääkintähuoltoa tutkivasta teoksesta ehkä paremminkin.

Tunnetuinta on kaukopartioiden käyttö. Lentäjillä oli hätäpakkauksissa myös pervitiiniä. Rintamajoukoilla käyttö lienee ollut harvinaista ja johdettua.

Kuten siinä sotahistorian päihdeketjussa oli puhetta, -44 esim. 2. Divisioonan pataljoonankomentajat valvoivat pääasemasta Äyräpäähän. Aatun pirinkäyttö tunnetaan, mutta vissiin alaisetkin roinasivat - tosin ilman morfiini-laskuja.

 

[EK]

Tämä kirjoitus on tehty tarkoituksella kärjistäen. Tavoitteena on nostaa esille suomalaisen sotataidon nykytilan ja kehityksen heikkoudet sekä herättää yleistä pahennusta.

-------------------

Suomalainen sodan kuva on epärealistinen ja naiivi. Se koostuu sieltä täältä nypityistä yksityiskohdista, jotka tukevat omaa mielikuvaa. Yksityiskohdat ovat kuitenkin aina osa kokonaisuutta, mikä jätetään sopivasti huomioimatta tai sitä ei edes ymmärretä. Myös tekninen, yhteiskunnallinen ja poliittinen kehitys sopivasti unohdetaan.

Vastustajan kyvyt ja toimintatapa otetaan talvisodasta, jossa huonosti koulutetut ja johdetut joukot toimivat vaikeissa olosuhteissa korkeintaan 1930-luvun tekniikalla. Erityisesti panssarivaunujen tehokkuudesta tehdään johtopäätöksiä Raatteen tien taistelun perusteella, vaikka se on maastollisesti täysin erilainen esimerkiksi 2000-luvun Kaakkois-Suomeen. Vahva luottamus tuntuu olevan siihen, että tuleva vastustaja lahtaa suurimman osan upseereistaan ennen sotaa eikä minkäänlaista teknistä kehitystä ole tapahtunut 70 vuodessa.

Omien joukkojen toiminnan uskotaan olevan samanlaista kuin "sissit tappavat kaiken" -kirjallisuudessa. Supersotilaista koostuvat pienet partiot, jotka tuntevat minkä tahansa maaston kuin omat taskunsa riehuvat vihollisen selustassa ja näin sota voitetaan. Samaan aikaan vastustaja kyyhöttää tien vieressä metsää peläten sekä kuolee kylmään ja pimeään. Tämän päivän suomalainen on kuitenkin vahvasti kaupunkilaistunut eikä sotilaallista harrastuneisuutta ole samassa mittakaavassa kuin ennen. Metsä on monelle hyvin eksoottinen elämys. Mahdollisen tulevan sodan ratkaisutaistelut käydään todennäköisesti alueella, jossa ei ole riittävästi mahdollisuuksia sissisodankäyntiin tai kaukopartiotoimintaan. Eikä tänne ole mikään pakko hyökätä talvella. Suomessa on kesällä usein suht lämmintä ja valoisaa.

Toisen maailmansodan jälkeen käydyistä epäsymmetrisistä sodista otetaan esimerkkejä omalle toiminnalle. Vietnamin viidakoissa sissit pärjäsivät ihan hyvin pelkillä rynkyillä ja voittivatkin sodan lopulta. Afganistanissa 1980-luvulla afgaanit nöyryyttivät mennen tullen Neuvostoliiton mekanisoituja joukkoja. Tshetsheniassa vuonna 1995 poltettiin satoja panssarivaunuja. Jenkeillä oli vielä 2000-luvulla ongelmia Afganistanissa ja Irakissa.

Jokaisessa esimerkissä tosin iloisesti unohdetaan kokonaiskuva. Vietnamissa Yhdysvaltojen sotilaallista toimintaa rajoitettiin huomattavasti poliittisista syistä ja sota päättyi Pohjois-Vietnamin perinteiseen hyökkäykseen ihan panssarivaunuilla ja muilla vehkeillä. Neuvostoliitto lähti Afganistaniin suurin piirtein poliisitoimeen miesmääräisesti alivoimaisena aiheuttaen kuitenkin huomattavasti suuremmat tappiot vastustajalleen. Groznyissa venäläisten heikko suoritus johtui huonosta koulutuksesta ja johtamisesta. Sotilaallisesti ensimmäinen yritys oli suurin piirtein tasapeli, mutta toinen yritys päättyikin Venäjän voittoon. Yhdysvallat lähti hiekkaerämaahan lukumääräisesti hyvin pienellä panostuksella ja oppi vasta 2006 uudestaan miten vastakumouksellista sotaa kannattaa käydä. Suomalaiset wannabe-sissit, jotka innoissaan räjäyttelevät tienvarsipommeja unohtavat myös sen, että epäsymmetrisissä sodissa siviilit ja yhteiskunta kärsii huomattavasti. Näköjään muutama satatuhatta kuollutta suomalaissiviiliä ei paina missään, kunhan päästään sisseilemään metsään.

-------------------

Suomalaisen sotataidon kehittämistä haittaa suunnaton vimma salata kaikki. Salattua tietoa on muun muassa oman komppanian taktiikka ja vastustajasta osa pataljoonatasosta sekä kaikki siitä ylöspäin. Tämä tekee hyvin vaikeaksi reserviläisten koulutuksen sekä avoimen ja kehittävän keskustelun aiheesta. Reserviläiset ovat kuitenkin hyvin äkkiä korvaamassa rivistä poistuneita komppanianpäälliköitä ja joukkueenjohtajankin ammattitaito lisääntyy huomattavasti, kun oikeasti ymmärtää komppanian toiminnan. Eikä osalla ammattisotilaistakaan ole juuri perusteita kummempaa koulutusta. Perusteiden hallitseminen on kuitenkin pohja tilanteenmukaiselle soveltamiselle, jolla taisteluissa voisi oikeasti pärjätä. Ohjesääntö ei siinä hirveästi enää auta.

Saavutettu hyöty, eli toiminnan salaaminen vastustajalta, on hyvin pieni verrattuna aiheutuviin haittoihin. Julkisista lähteistä saaduilla tiedoilla ja pienellä tiedustelutoiminnalla pystyy helposti luomaan kuvan suomalaisesta komppaniatason perustoiminnasta. Eikä komppaniatason toiminnalla ole suurvallan kannalta paljon väliä etenkin, kun kyse on perusteista ja teorioista eikä oikeista operatiivisista suunnitelmista.

Posliinivarpaiden rousketta odotellessa.

Ja siitä sitten, jos ei ole jo tuttu tai muutoin täällä mainittu. Maavoimien taistelu 2015 koherentissa paketissa. Monipuolinen ja -tahoinen paketti, jossa mielenkiintoista pohdintaa. Häpeän, että luin vasta nyt.
https://asiakas.kotisivukone.com/fi...tilassosiologinenseura_taistelut_2015_net.pdf

 

[proileri]

Tuo pervitiini ei oikein Ranskan kampanjan jälkeen toimi selityksenä. Saksalaiset ryhtyivät jo -40 kiinnittämään huomiota pervitiinin haittavaikutuksiin ja käyttöä rajoitettiin ja ohjeistettiin voimakkaasti. Juuri mainitsemasi tappioiden kasvaminen ja muu holtittomuus (esim. omien joukkojen tulittaminen) nousi Ranskassa niin suureksi, että haitat katsottiin hyötyjä suuremmiksi, poikkeustapauksia lukuunottamatta.

Mielenkiintoista on, että Suomeen pervitiini otettiin laajempaan käyttöön nimenomaisesti saksalaisten saamien huonojen kokemusten jälkeen. Mutta tästä on enemmänkin tarinaa sotahistoriaosiossa.

Suomalaisillahan on "höökipulveria" varastossa mielin määrin, mutta sen käyttöönottoa varmaan harkitaan melko tarkkaan. Erikoistilanne on tietenkin erikoistilanna.

Joo, amfetamiini on sinänsä toimiva lääkeaine että se piristää suhteellisen pienissä annoksissa muutaman tunnin ajaksi, mutta kuten muutkaan piristeet se ei varsinaisesti paranna aivotoimintaa eikä pysty korvaamaan unen puutetta. Sinänsä siis en ihmettele jos aika nopeasti on huomattu että pervitiiniä kannattaa ottaa vain muutaman tunnin boostia varten.

Jokainen on varmaan joskus koettanut pärjätä ilman nukkumista kiskomalla isoja määriä kahvia, jossain kohtaa huomaa sitten olevansa aivan pihalla vaikka miten paljon ryystäisi. Sama juttu noiden ärhäkämpien piristeiden kanssa, tarkkaavaisuus ja muu toiminnan laatu heikkenee huomattavasti, eikä siihen auta vaikka kroppa onkin hereillä. Sama kun juottaisi kännissä olevalle Red Bullia